NETTIFENNOJEN RASISTISET HÖPINÄT

VOI JÄTTÄÄ OMAAN ARVOONSA:

Maailman talousfoorumi: Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa

27.10.2009 20:11

STT–AFP–Reuters

Geneve. Islanti on maailman tasa-arvoisin maa, ja Suomi tulee perässä kakkosena. Maailman talousfoorumi julkisti tiistaina listauksensa, jossa kymmenen kärkimaan joukkoon mahtuvat myös Etelä-Afrikka ja Lesothon kuningaskunta Etelä-Afrikan tasavallan keskellä.

Selvityksessä on otettu huomioon valtioiden satsaukset tasa-arvon toteutumiseen muun muassa koulutuksessa, talouselämässä, politiikassa ja terveydenhuollossa. Sveitsiläisjärjestön mittauksessa on mukana 134 maata.

Islannin ja Suomen jälkeen listalta löytyvät Norja, Ruotsi ja Uusi-Seelanti. Kuudentena on Etelä-Afrikka, joka pompahti kärkimaiden joukkoon 22. sijalta. Lesotho siirtyi sijalta 16 kymmenenneksi.

Molemmissa Afrikan maissa nousua selitti naisten kasvanut osuus työvoimasta, ja Etelä-Afrikkaa kohottivat lisäksi naisten esiinmarssi parlamentissa ja hallituksessa.

Listan häntäpäässä ovat Jemen, Tšad ja Pakistan.
87420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Suomi on maailman tasa-arvoisin maa kun se pakkoruotsituksensa poistumaan.

Äänestä
  • Sehän jo on monissa sodissa nähty. Onneksi viime sodissa hurri Mannerheim johti joukkojamme.

    Äänestä

  • HUI HAI kirjoitti:

    Sehän jo on monissa sodissa nähty. Onneksi viime sodissa hurri Mannerheim johti joukkojamme.

    että Kustaa Mannerheim itse sanoo olleen suomalainen - finne (kts muistelmat).

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    Nimittäin se, mitä Mannerheim ITSE muistelmissaan kirjoitti:

    "Minulla ei koskaan, vaikka oma äidinkieleni on ruotsi, ole ollut sitä tunnetta, että se erottaisi minut suomenkielisistä maanmiehistäni, ja olen aina sanonut ja sanon itseäni suomalaiseksi (finne).

    Suvussani oli suomen kielen puolestapuhujana esiintynyt jo isäni isä, Viipurin hovioikeuden presidentti C.G. Mannerheim, joka oli aktiivisesti toiminut sen hyväksi. Kun itse henkilökohtaisesti olin kieliriitojen ulkopuolella, en voinut olla panematta merkille sen haitallista vaikutusta. Se loitonsi meitä Ruotsista ja antoi aseen käsiin niille, jotka halusivat eristää maamme ja heikentää sitä. Näytti välttämättömältä yrittää saada aikaan jännityksen laukeamista tässä tunnevoittoisessa sisäisessä ristiriidassa, ja pohdittuani tilannetta vanhojen ystävieni ja sotakumppanieni kenraalien Hannes Ignatiusen ja Rudolf Waldenin, kanssa laadimme siinä tarkoituksessa Suomen kansalle osoitetun vetoomuksen, joka julkaistiin meidän nimissämme 6. helmikuuta 1935.

    Se kuului näin:

    "Me allekirjoittaneet, jotka henkilökohtaisesti olemme nähneet sen isänmaanrakkauden, urhoollisuuden ja uhrautuvaisuuden, jolla niin hyvin suomen- kuin ruotsinkieliset kansalaiset taistelivat maamme itsenäisyyden puolesta, me jotka olemme nähneet heidän kaatuvan toinen toisensa vieressä taistelutantereella ja olemme olleet mukana kätkemässä heidät maan poveen - samaan veljeshautaan -, olemme surulla todenneet, kuinka kielikysymys uhkaa jakaa kansamme kahteen leiriin ja siten heikentää valtakuntaamme.
    Siihen, missä olemme, on historia meidät saattanut, mutta olemme vakuutetut siitä, että hyvällä tahdolla kummaltakin puolen kielisuhteet voidaan järjestää siten, että molempien kieliryhmien kansalaiset tuhlaamatta voimiaan voivat yhdessä kohdistaa työnsä kansamme kaikkien kerrosten hyvinvoinnin kehittämiseksi ja isänmaamme turvaamiseksi. Me vetoamme ennen kaikkea aseveljiimme - rintamamiehiin, jotka olivat mukana, kun valtakuntaamme rakennettiin, ja vetoamme myös kaikkiin kansalaisiin, että he, kukin kohdaltaan, tekisivät kaikkensa sovinnon aikaansaamiseksi, jota ilman maassamme ei saada sisäistä, kansallemme niin välttämätöntä rauhaa. Muistakaamme, ettei historiamme ole lopussa. Hetki on vielä tuleva, jolloin kansamme on pakko keskittää kaikki voimansa. Suokoon Jumala, että silloin löytäisimme maassamme yksimielisen kansan."

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    Lainaus Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen verkkojulkaisusta:

    "Täysin ruotsinkielisestä kodista ollut Mannerheim itse oli kielikysymyksessä maltillinen. Hänelle suomen kielen valta-asema oli realiteetti ja tämän hän osoitti käyttäessään valtionhoitajana virallisessa allekirjoituksessa nimensä suomennettua muotoa Kustaa Mannerheim."

    Ilman paineita syntyperän suunnalta ja maailmantilanne huomioon ottaen voidaankin nyt todeta seuraavasti:

    Historia on saattanut meidät aikaan, jolloin voimme vailla välitöntä ulkoista uhkaa selvittää sisäistä hajaannusta aiheuttavan kielikiistan. Tämän kamppailun jälkeen Suomi, virallisesti pääkielenään suomi, voi jatkaa kilpailuaan globalisoituvassa maailmassa entistäkin vahvempana. Monipuolisemman kielitaidon omaavat kansalaiset, tuhlaamatta voimiaan pakkoruotsiin, voivat kohdistaa työnsä kansamme kaikkien kerrosten hyvinvoinnin kehittämiseksi ja isänmaamme turvaamiseksi.

    Äänestä

  • t.a.p. kirjoitti:

    Hurri Mannerheim olikin valtionhoitaja kokonaiset kuusi kuukautta.

    Äänestä

  • se siitä taas kirjoitti:

    Hurri Mannerheim olikin valtionhoitaja kokonaiset kuusi kuukautta.

    Oli siinä muutakin asiaa ja 6kk on aika sekin, eikä muuksi muutu.

    Äänestä

  • t.a.p. kirjoitti:

    Lainaus Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen verkkojulkaisusta:

    "Täysin ruotsinkielisestä kodista ollut Mannerheim itse oli kielikysymyksessä maltillinen. Hänelle suomen kielen valta-asema oli realiteetti ja tämän hän osoitti käyttäessään valtionhoitajana virallisessa allekirjoituksessa nimensä suomennettua muotoa Kustaa Mannerheim."

    Ilman paineita syntyperän suunnalta ja maailmantilanne huomioon ottaen voidaankin nyt todeta seuraavasti:

    Historia on saattanut meidät aikaan, jolloin voimme vailla välitöntä ulkoista uhkaa selvittää sisäistä hajaannusta aiheuttavan kielikiistan. Tämän kamppailun jälkeen Suomi, virallisesti pääkielenään suomi, voi jatkaa kilpailuaan globalisoituvassa maailmassa entistäkin vahvempana. Monipuolisemman kielitaidon omaavat kansalaiset, tuhlaamatta voimiaan pakkoruotsiin, voivat kohdistaa työnsä kansamme kaikkien kerrosten hyvinvoinnin kehittämiseksi ja isänmaamme turvaamiseksi.

    "Tämän kamppailun jälkeen Suomi, virallisesti pääkielenään suomi, voi jatkaa kilpailuaan globalisoituvassa maailmassa entistäkin vahvempana."

    Suomen kielihän on jo ammoisista ajoista alklaen ollut Suomen pääkieli.

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    Nimittäin se, mitä Mannerheim ITSE muistelmissaan kirjoitti:

    "Minulla ei koskaan, vaikka oma äidinkieleni on ruotsi, ole ollut sitä tunnetta, että se erottaisi minut suomenkielisistä maanmiehistäni, ja olen aina sanonut ja sanon itseäni suomalaiseksi (finne).

    Suvussani oli suomen kielen puolestapuhujana esiintynyt jo isäni isä, Viipurin hovioikeuden presidentti C.G. Mannerheim, joka oli aktiivisesti toiminut sen hyväksi. Kun itse henkilökohtaisesti olin kieliriitojen ulkopuolella, en voinut olla panematta merkille sen haitallista vaikutusta. Se loitonsi meitä Ruotsista ja antoi aseen käsiin niille, jotka halusivat eristää maamme ja heikentää sitä. Näytti välttämättömältä yrittää saada aikaan jännityksen laukeamista tässä tunnevoittoisessa sisäisessä ristiriidassa, ja pohdittuani tilannetta vanhojen ystävieni ja sotakumppanieni kenraalien Hannes Ignatiusen ja Rudolf Waldenin, kanssa laadimme siinä tarkoituksessa Suomen kansalle osoitetun vetoomuksen, joka julkaistiin meidän nimissämme 6. helmikuuta 1935.

    Se kuului näin:

    "Me allekirjoittaneet, jotka henkilökohtaisesti olemme nähneet sen isänmaanrakkauden, urhoollisuuden ja uhrautuvaisuuden, jolla niin hyvin suomen- kuin ruotsinkieliset kansalaiset taistelivat maamme itsenäisyyden puolesta, me jotka olemme nähneet heidän kaatuvan toinen toisensa vieressä taistelutantereella ja olemme olleet mukana kätkemässä heidät maan poveen - samaan veljeshautaan -, olemme surulla todenneet, kuinka kielikysymys uhkaa jakaa kansamme kahteen leiriin ja siten heikentää valtakuntaamme.
    Siihen, missä olemme, on historia meidät saattanut, mutta olemme vakuutetut siitä, että hyvällä tahdolla kummaltakin puolen kielisuhteet voidaan järjestää siten, että molempien kieliryhmien kansalaiset tuhlaamatta voimiaan voivat yhdessä kohdistaa työnsä kansamme kaikkien kerrosten hyvinvoinnin kehittämiseksi ja isänmaamme turvaamiseksi. Me vetoamme ennen kaikkea aseveljiimme - rintamamiehiin, jotka olivat mukana, kun valtakuntaamme rakennettiin, ja vetoamme myös kaikkiin kansalaisiin, että he, kukin kohdaltaan, tekisivät kaikkensa sovinnon aikaansaamiseksi, jota ilman maassamme ei saada sisäistä, kansallemme niin välttämätöntä rauhaa. Muistakaamme, ettei historiamme ole lopussa. Hetki on vielä tuleva, jolloin kansamme on pakko keskittää kaikki voimansa. Suokoon Jumala, että silloin löytäisimme maassamme yksimielisen kansan."

    Kaikkihan sen tietävät, että Heikki Talalla on sangen valikoiva "muisti"

    Äänestä

  • Nettifenno ON tyhmä kirjoitti:

    "Tämän kamppailun jälkeen Suomi, virallisesti pääkielenään suomi, voi jatkaa kilpailuaan globalisoituvassa maailmassa entistäkin vahvempana."

    Suomen kielihän on jo ammoisista ajoista alklaen ollut Suomen pääkieli.

    Ja samoin ruotsin kieli toisena perustuslaillisena kansalliskielenämme.

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    että Kustaa Mannerheim itse sanoo olleen suomalainen - finne (kts muistelmat).

    "heikki_tala
    3.11.2009 18:18

    Kuitenkin asia on niin
    että Kustaa Mannerheim itse sanoo olleen suomalainen"

    Tottakai Mannerheim sanoi olevansa suomalainen. Vai oliko hän rotutohtorin mielestä jonkun muun maan kansalainen?

    Äänestä

  • Ihmettelen vaan kirjoitti:

    näyttää tuo Tala olevan aika yksinkertainen.

    Äänestä

  • No niin no, kirjoitti:

    Siitä ei ole mitään epäilystä.

    Äänestä

  • a r a r kirjoitti:

    Siitä ei ole mitään epäilystä.

    Ikää on jo Heikille tullut....

    Äänestä

  • Ihmettelen vaan kirjoitti:

    "heikki_tala
    3.11.2009 18:18

    Kuitenkin asia on niin
    että Kustaa Mannerheim itse sanoo olleen suomalainen"

    Tottakai Mannerheim sanoi olevansa suomalainen. Vai oliko hän rotutohtorin mielestä jonkun muun maan kansalainen?

    Vaikka suomenruotsalainen.

    Äänestä

  • näin on näreet kirjoitti:

    Kaikkihan sen tietävät, että Heikki Talalla on sangen valikoiva "muisti"

    Se on se ikä......

    Äänestä

  • NIINPÄ ! kirjoitti:

    Ja samoin ruotsin kieli toisena perustuslaillisena kansalliskielenämme.

    ruotsin kieli(kin) on perustuslaissa turvattu

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    että Kustaa Mannerheim itse sanoo olleen suomalainen - finne (kts muistelmat).

    "Kustaa Mannerheim itse sanoo olleen suomalainen - finne (kts muistelmat)."

    Tottakai. Vain sinun kaltaiset väittää hänen olleen jouk "suomenmaalainen". Minäkin olen suomalainen - finne. Ja sinä olet finländare - halusit tai et.

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    Nimittäin se, mitä Mannerheim ITSE muistelmissaan kirjoitti:

    "Minulla ei koskaan, vaikka oma äidinkieleni on ruotsi, ole ollut sitä tunnetta, että se erottaisi minut suomenkielisistä maanmiehistäni, ja olen aina sanonut ja sanon itseäni suomalaiseksi (finne).

    Suvussani oli suomen kielen puolestapuhujana esiintynyt jo isäni isä, Viipurin hovioikeuden presidentti C.G. Mannerheim, joka oli aktiivisesti toiminut sen hyväksi. Kun itse henkilökohtaisesti olin kieliriitojen ulkopuolella, en voinut olla panematta merkille sen haitallista vaikutusta. Se loitonsi meitä Ruotsista ja antoi aseen käsiin niille, jotka halusivat eristää maamme ja heikentää sitä. Näytti välttämättömältä yrittää saada aikaan jännityksen laukeamista tässä tunnevoittoisessa sisäisessä ristiriidassa, ja pohdittuani tilannetta vanhojen ystävieni ja sotakumppanieni kenraalien Hannes Ignatiusen ja Rudolf Waldenin, kanssa laadimme siinä tarkoituksessa Suomen kansalle osoitetun vetoomuksen, joka julkaistiin meidän nimissämme 6. helmikuuta 1935.

    Se kuului näin:

    "Me allekirjoittaneet, jotka henkilökohtaisesti olemme nähneet sen isänmaanrakkauden, urhoollisuuden ja uhrautuvaisuuden, jolla niin hyvin suomen- kuin ruotsinkieliset kansalaiset taistelivat maamme itsenäisyyden puolesta, me jotka olemme nähneet heidän kaatuvan toinen toisensa vieressä taistelutantereella ja olemme olleet mukana kätkemässä heidät maan poveen - samaan veljeshautaan -, olemme surulla todenneet, kuinka kielikysymys uhkaa jakaa kansamme kahteen leiriin ja siten heikentää valtakuntaamme.
    Siihen, missä olemme, on historia meidät saattanut, mutta olemme vakuutetut siitä, että hyvällä tahdolla kummaltakin puolen kielisuhteet voidaan järjestää siten, että molempien kieliryhmien kansalaiset tuhlaamatta voimiaan voivat yhdessä kohdistaa työnsä kansamme kaikkien kerrosten hyvinvoinnin kehittämiseksi ja isänmaamme turvaamiseksi. Me vetoamme ennen kaikkea aseveljiimme - rintamamiehiin, jotka olivat mukana, kun valtakuntaamme rakennettiin, ja vetoamme myös kaikkiin kansalaisiin, että he, kukin kohdaltaan, tekisivät kaikkensa sovinnon aikaansaamiseksi, jota ilman maassamme ei saada sisäistä, kansallemme niin välttämätöntä rauhaa. Muistakaamme, ettei historiamme ole lopussa. Hetki on vielä tuleva, jolloin kansamme on pakko keskittää kaikki voimansa. Suokoon Jumala, että silloin löytäisimme maassamme yksimielisen kansan."

    Talalla onkin hyvin valikoiva "muisti"

    Äänestä

  • TOTTA, kirjoitti:

    ruotsin kieli(kin) on perustuslaissa turvattu

    Enpäs tiennytkään

    Äänestä

  • a r a r kirjoitti:

    Enpäs tiennytkään

    Eihän sitä kukaan odottanutkaan.

    Mutta nythän sitten tiedät.

    Äänestä

  • h e r k k o kirjoitti:

    Eihän sitä kukaan odottanutkaan.

    Mutta nythän sitten tiedät.

    Kyllä netifenno ON tyhmä !

    Äänestä

huomioon monien apartheidina pitämä valtiovallan suhtautuminen suomenkielisiin? Moni on sitä mieltä.

Äänestä
  • "monien apartheidina pitämä valtiovallan suhtautuminen suomenkielisiin? "

    Ja perustele miksi mielestäsi Suomen valtiovalta noudattaa apartheid-politiikkaa

    Äänestä

  • Kyllä ne varakkaat voisivat ruotsin kielen poistaa. Vaan katsos kun se tuntuu mukavalta kun rikkaat suomalaiset saavat tyhmältä seksikkäältä blondi ruotsalais naiselta herkkua.

    Kyllä minäkin jos rikas olisin ja ruotsalainen ämmä tyrkyttäisi itseään sillä ehdolla, että pidän pakkoruotsin voimassa niin tottakai siihen suostuisin. Esimerkiksi näin ne teki Eljas Erkolle joka oli Suomen rikkain mies.

    Äänestä

  • Aquavitix kirjoitti:

    "monien apartheidina pitämä valtiovallan suhtautuminen suomenkielisiin? "

    Ja perustele miksi mielestäsi Suomen valtiovalta noudattaa apartheid-politiikkaa

    Anteeksi.

    Olin (taas) tyhmä.

    Äänestä

OTITKO HUOMIOON RKP:N RASISTISET TOIMET SUOMESSA.

Äänestä
  • Joko olet lakannut hakkaamasta äitiäsi?

    Äänestä

  • Aquavitix kirjoitti:

    Joko olet lakannut hakkaamasta äitiäsi?

    mitään tajua mistään,pumpulissa kasvanut spede.

    Äänestä

  • talman kirjoitti:

    mitään tajua mistään,pumpulissa kasvanut spede.

    on tämän palstan suola :)

    Äänestä

  • Aquavitix kirjoitti:

    Joko olet lakannut hakkaamasta äitiäsi?

    Tietokoneviruksen levittäjä täällä on niin ruotsalaista?

    Äänestä

  • ansaan joutunut. kirjoitti:

    Tietokoneviruksen levittäjä täällä on niin ruotsalaista?

    Sehän on joku Suomen sisulainen.

    Äänestä

"Mata inte nätfenno"

Äänestä
  • Ja vaikka tulis, menis heti pois.

    Äänestä

  • V.K. Turunen kirjoitti:

    Ja vaikka tulis, menis heti pois.

    Se on kyllä totta, että Nättifenno on aivan toista maata kuin hevosnaamainen räkäruotsia ruikkiva ruotsalainen.

    Äänestä

  • Paraisten parooni kirjoitti:

    Kyllä nätti ruotsinkielinen aina peräkammarin pojan Hämeestä voittaa

    Äänestä

  • Uusmaalainen! kirjoitti:

    Kyllä nätti ruotsinkielinen aina peräkammarin pojan Hämeestä voittaa

    "Uusmaalainen" oletko uussuomenruotsalainen, kun tuo kirjoitustaito näyttää vähän tökkivän? Onko joku Suomen kielen alkeiskurssi jäänyt väliin, vai mistä kiikastaa?

    Äänestä

  • Paraisten parooni kirjoitti:

    "Uusmaalainen" oletko uussuomenruotsalainen, kun tuo kirjoitustaito näyttää vähän tökkivän? Onko joku Suomen kielen alkeiskurssi jäänyt väliin, vai mistä kiikastaa?

    Kerro.

    Suomenkielinen kirjoittaa "suomen kielen", mutta kieltä taitamaton nettifenno "Suomen kielen".

    Äänestä

  • Paraisten parooni kirjoitti:

    "Uusmaalainen" oletko uussuomenruotsalainen, kun tuo kirjoitustaito näyttää vähän tökkivän? Onko joku Suomen kielen alkeiskurssi jäänyt väliin, vai mistä kiikastaa?

    sellaiset terveiset että kannattaa varmaan itse ensin osata kirjoittaa oikein suomea ennen kuin lähtee haukkumaan muiden puutteellista osaamista! Nimittäin kommentistasi puuttuu aika tavalla uskottavuus. Mikäs se sellainen "parooni" on! Maukasta!

    Äänestä

  • grammatik kirjoitti:

    Ei nettifenno edes osaa suomen kieltä, mutta suuta on kuin variksella p...että.

    Äänestä

  • näin on näreet kirjoitti:

    Ei nettifenno edes osaa suomen kieltä, mutta suuta on kuin variksella p...että.

    Kun on lusikalla annettu...

    Äänestä

  • No niin no, kirjoitti:

    Kun on lusikalla annettu...

    ei sille tyhmä nettifenno mitään voi.

    Äänestä

  • Niinpä, kirjoitti:

    ei sille tyhmä nettifenno mitään voi.

    Onko muitakin nettifennoja kuin tyhmiä?

    Äänestä

Selvityksessä on otettu huomioon valtioiden satsaukset tasa-arvon toteutumiseen muun muassa koulutuksessa, talouselämässä, politiikassa ja terveydenhuollossa, mutta ei ole arvioitu ruotsin- ja suomenkielisten välistä tasa-arvoa, joten miksi sveko valehtelee? Vai onko? Näytä faktaa, että raportissa käsiteltiin ruotsin- ja suomenkielisiä erilisinä ryhminä.

Äänestä
  • "Selvityksessä on otettu huomioon valtioiden satsaukset tasa-arvon toteutumiseen muun muassa koulutuksessa...."

    Tyhmä, tyhmempi nettifenno...

    Äänestä

  • HUH HUH! kirjoitti:

    "Selvityksessä on otettu huomioon valtioiden satsaukset tasa-arvon toteutumiseen muun muassa koulutuksessa...."

    Tyhmä, tyhmempi nettifenno...

    Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

    Äänestä

  • kurnauskisnauskis kirjoitti:

    Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

    Pata vai kattila?

    Äänestä

  • Kumpi olet ? kirjoitti:

    Pata vai kattila?

    Tietenkin pata !

    Äänestä

  • HUH HUH! kirjoitti:

    "Selvityksessä on otettu huomioon valtioiden satsaukset tasa-arvon toteutumiseen muun muassa koulutuksessa...."

    Tyhmä, tyhmempi nettifenno...

    Kun ei ollut mitään asiallista sanottavaa, piti vastata kuin pikkulapset... No sellainen vastaaja todennäköisesti onkin.

    Äänestä

  • Arjupa kirjoitti:

    Kun ei ollut mitään asiallista sanottavaa, piti vastata kuin pikkulapset... No sellainen vastaaja todennäköisesti onkin.

    Ole sitten ensi kerralla vähemmän lapsellinen.

    Äänestä

ja Suomi toisena. Jos Suomikin Islannin tavoin olisi yksikielinen niin luultavasti Suomi ja Islanti vaihtaisivat paikaansa.

Äänestä
  • Vai että ihan luultavasti...

    Äänestä

  • hohhoijjakkaa kirjoitti:

    Vai että ihan luultavasti...

    Eipä näytä räkäruotsin ruikkijoilla tuo Suomen kielen taito yhtään parantuneen, sitten viime käynnin. Ruotsalaisen geeniperimän saastuttama räkäruotsin ruikkija on omasta mielestään suuri maailmanmatkaaja, koska on joskus äitinsä mukana päässyt käymään, jopa ruotsissa saakka.

    Äänestä

  • Paraisten parooni kirjoitti:

    Eipä näytä räkäruotsin ruikkijoilla tuo Suomen kielen taito yhtään parantuneen, sitten viime käynnin. Ruotsalaisen geeniperimän saastuttama räkäruotsin ruikkija on omasta mielestään suuri maailmanmatkaaja, koska on joskus äitinsä mukana päässyt käymään, jopa ruotsissa saakka.

    Paraisten peräkammarin paronin kannattaisi opetella suomea ennen kuin ryhtyy palstoilla isottelemaan. Harjoittele nyt alkajaisiksi siellä savonmaan peräkylässä!

    Äänestä

  • Savon peräkylistä kirjoitti:

    Paraisten peräkammarin paronin kannattaisi opetella suomea ennen kuin ryhtyy palstoilla isottelemaan. Harjoittele nyt alkajaisiksi siellä savonmaan peräkylässä!

    Peräkammarin poika "hämeestä" (tässä "Paraisten parooni) on aivan omaa luokkaansa riman alituksessa.

    Äänestä

Peräkammarin pojan Hämeestä tuttua alatyyliä...

Äänestä

Peräkammarin poika on hiukka vähälahjainen.

Äänestä
  • Oh! Palstan vakio svekko ämmä trolli on taas niin älynjättiläinen. Merkkaa itselleen vielä peukut ylös. Jospa Ankda, ahvenainen, Aquavitx tai millä nimellä kutsutkaan nykyisin itseäsi menet ja teet maailmalle palveluksen vetämällä itsesi kaulakiikkuun.

    Äänestä

  • hewit vulgar kirjoitti:

    Oh! Palstan vakio svekko ämmä trolli on taas niin älynjättiläinen. Merkkaa itselleen vielä peukut ylös. Jospa Ankda, ahvenainen, Aquavitx tai millä nimellä kutsutkaan nykyisin itseäsi menet ja teet maailmalle palveluksen vetämällä itsesi kaulakiikkuun.

    Minäkö ämmä?

    Kyllä peräkammarin poika "hämeestä" on TYHMÄ !

    Äänestä

  • tarkkaillut kirjoitti:

    Eivät kai kaikki hämäläiset ole noin tyhmiä kuin "hämeestä" ?

    Äänestä

  • TODELLA ! kirjoitti:

    Eivät kai kaikki hämäläiset ole noin tyhmiä kuin "hämeestä" ?

    Eivät varmasti. Kyllä peräkammarin poika on ihan omaa luokkaansa.

    Äänestä

  • tarkkaillut kirjoitti:

    Minäkö ämmä?

    Kyllä peräkammarin poika "hämeestä" on TYHMÄ !

    Sinä olet alhaisista alhaisin. Typerä ruotsalainen idiootti. Et mitään muuta!

    Äänestä

  • pöyt soprn mylri pap kirjoitti:

    Sinä olet alhaisista alhaisin. Typerä ruotsalainen idiootti. Et mitään muuta!

    Olet jälleen kerran väärässä.

    Äänestä

Mitä muutakaan voit peräkammarin pojalta odottakaan.

Äänestä

No, eipä oikeastaan muutakaan,

Äänestä

Ei todellakaan mitään muuta.

Äänestä

Lienee aika jälleen muistuttaa että " KAKSIKIELISISTÄ HURREISTA LÖYTYY NE KAIKKEIN PAHIMMAT SUOMALAISUUDEN SYOJÄT MITÄ RUOTSIAPUHUVISTA MISTÄÄN " !

Äänestä
  • Kyllä suurin ongelma ovat kaksikieliset suomalaiset, niistä poliitikoista, jotka kuolaavat hurrien rahan perään. Lipponen esim.

    Äänestä

Peräkammarin pojan kannattaisi lopettaa tyhmyytensä julistaminen netissä.

Äänestä
  • Ja sinun kannattaisi mennä ja hypätä vaikka sillalta alas. Miltäs kuulostaa paskiainen?

    Äänestä

Totta !

Olisi jo korkea aika.

Äänestä

Islannin ja Suomen jälkeen listalta löytyvät Norja, Ruotsi ja Uusi-Seelanti.

Pohjoismainen demokratia on valttia !

Äänestä
  • "Pohjoismainen demokratia on valttia ! "

    Äänestä

  • TOSI ON !! kirjoitti:

    "Pohjoismainen demokratia on valttia ! "

    Näin pohjoismainen demokratia mm. ilmenee:

    ”Kun Ruotsi ja Ahvenanmaa ovat selvittäeet sitä, miksi suomenkielistä koulua, yliopistoa, hoitolaitosta jne. on mahdotonta perustaa, syyksi on esitetty laskelmat, jotka osoittavat, että suomenkieliset palvelut tulisivat maksamaan niin paljon, että yhteiskuntajärjestelmä ei pystyisi niitä kantamaan. Sen sijaan Suomessa ei ole virallisesti edes laskettu, kuinka paljon kaksikielisyys maksaa.”

    http://www.pakkoruotsi.net/kustannukset.shtml

    Äänestä

  • Nettisuom. (-fenno) kirjoitti:

    Minä tiedän !

    Ne ovat 269 triljoonaa euroa !

    Äänestä

PERSU PETTÄÄ AINA !

Äänestä

"PERSU PETTÄÄ AINA !"

Tiedetään !

Äänestä

The New York Times:

"Suomenruotsalaiset ovat maailman hemmotelluin vähemmistö."

Äänestä
  • Entä mitä pahaa siinä on? Eikö vähemmistöllä saisi olla asiat hyvin?

    Mitä tuohon The New York Timesín artikkeliin vuodelta 2005 tulee niin kannattaa ottaa huomioon että toimittaja haastatteli Suomi-juttuuan varten m.m. Heikki Talaa joka siis pääsi vapaasti tuulettelemaan omia käsityksiään meistä suomenruotsalaisista.

    Muut artikkelia varten haastatellut olivat Talan lisäksi Riitta Uosukainen, Jörn Donner ja Malmgårdin linnan isäntä kreivi Johan Creutz.

    Kaikki haastatellut edustavat jonkinlasta ääripäätä mutta kuka sen nyt kenestäkään Matti Meikäläisestä tai Calle Karlssonista haluaisi lukeakaan?

    En ainakaan minä kovin vahvasti koe samaistuvani Johan Creutziin vaikka tähän hemmoteltuun vähemmistöön kuulunkin.

    http://www.malmgard.fi/www/?p=2&lang=fi

    Koko jutun käännöksen löydätte Talan ikiomalta simppelisivustolta jonne en periaatteesta viitsi linkkiä antaa, etsikää itse jos kiinnostaa!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Entä mitä pahaa siinä on? Eikö vähemmistöllä saisi olla asiat hyvin?

    Mitä tuohon The New York Timesín artikkeliin vuodelta 2005 tulee niin kannattaa ottaa huomioon että toimittaja haastatteli Suomi-juttuuan varten m.m. Heikki Talaa joka siis pääsi vapaasti tuulettelemaan omia käsityksiään meistä suomenruotsalaisista.

    Muut artikkelia varten haastatellut olivat Talan lisäksi Riitta Uosukainen, Jörn Donner ja Malmgårdin linnan isäntä kreivi Johan Creutz.

    Kaikki haastatellut edustavat jonkinlasta ääripäätä mutta kuka sen nyt kenestäkään Matti Meikäläisestä tai Calle Karlssonista haluaisi lukeakaan?

    En ainakaan minä kovin vahvasti koe samaistuvani Johan Creutziin vaikka tähän hemmoteltuun vähemmistöön kuulunkin.

    http://www.malmgard.fi/www/?p=2&lang=fi

    Koko jutun käännöksen löydätte Talan ikiomalta simppelisivustolta jonne en periaatteesta viitsi linkkiä antaa, etsikää itse jos kiinnostaa!

    No minäpä annan linkin:
    http://www.simplesite.com/Tala

    ja toisenkin:

    http://www.suomalaisuudenliitto.fi

    Äänestä

Hemmottelu tarkoittaa käytännössä surujen suosimista. Kuten huomaatte, surujen mielestä surujen suosiminrn on tasa-arvoa ja tasa-arvo on epätasa-arvoa. Ei ole surujen röyhkeydellä rajaa.

Äänestä

Eipä ole nettifennolla kaikki kotona.

Äänestä

"toimittaja haastatteli Suomi-juttuuan varten m.m. Heikki Talaa joka siis pääsi vapaasti tuulettelemaan omia käsityksiään meistä suomenruotsalaisista.
Muut artikkelia varten haastatellut olivat Talan lisäksi Riitta Uosukainen, Jörn Donner ja Malmgårdin linnan isäntä kreivi Johan Creutz."

Eli 2 fennomaania ja 2 svekomaania, mistä laatulehden toimittajan objektiivinen lopputulos:

"Suomeruotsalaiset ovat maailman HEMMOTELLUIN vähemmistö."

Äänestä

Kaikkea soopaa pikkupersu yrittääkin tänne työntää !

Äänestä

"Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aquavitix kirjoitti:

VOI JÄTTÄÄ OMAAN ARVOONSA:

Maailman talousfoorumi: Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa

27.10.2009 20:11

STT–AFP–Reuters

Geneve. Islanti on maailman tasa-arvoisin maa, ja Suomi tulee perässä kakkosena. Maailman talousfoorumi julkisti tiistaina listauksensa, jossa kymmenen kärkimaan joukkoon mahtuvat myös Etelä-Afrikka ja Lesothon kuningaskunta Etelä-Afrikan tasavallan keskellä.

Selvityksessä on otettu huomioon valtioiden satsaukset tasa-arvon toteutumiseen muun muassa koulutuksessa, talouselämässä, politiikassa ja terveydenhuollossa. Sveitsiläisjärjestön mittauksessa on mukana 134 maata.

Islannin ja Suomen jälkeen listalta löytyvät Norja, Ruotsi ja Uusi-Seelanti. Kuudentena on Etelä-Afrikka, joka pompahti kärkimaiden joukkoon 22. sijalta. Lesotho siirtyi sijalta 16 kymmenenneksi.

Molemmissa Afrikan maissa nousua selitti naisten kasvanut osuus työvoimasta, ja Etelä-Afrikkaa kohottivat lisäksi naisten esiinmarssi parlamentissa ja hallituksessa.

Listan häntäpäässä ovat Jemen, Tšad ja Pakistan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu