kaiken piti olla hyvin

nasu-äippä

Hei kaikille tätä palstaa lukeville. haluan purkaa vähän ajatuksiani ja tuntojani tänne. Koska usein minusta tuntuu että kukaan ei siltikään oikeasti ymmärrä miksi on näin. Kaiken todellakin piti olla hyvin. Saimme ensimmäisen lapsen kolmikymppinen pariskunta. Lapsen syntymä oli hyvin traumaattinen kokemus, kun kaikki ei mennyt todellakaan kuin piti. SIlloin jo ajattelin että minä selviän kaikesta kunhan saan kääröni syliini ja voin viedä sen turvaan omaan kotiin...enkä koskaan aikonut jättää häntä enää mihinkään yksin, kuten sairaalassa jouduin jättämään. Millasta oli jättää valveilla oleva oma pienokainen suureen metalliseen kylmään häkkisänkyyn, kun et koskaan sitä vierelle saanut. Itkun kanssa joka ilta astelin omalle osastolle. Kun pääsimme kotiin, kaikki oli hyvin. olimme perhe, meillä ol.i täydellinen kiltti vauva, aivan ihana pienokainen. vieraita tuli ja meni. ristiäiset oli ja meni. mutta sitten...shokki oli täydellinen. En jaksanut kuten ennen. en jaksanut pitää kotia puhtaana, en jaksanut laittaa yhtään itseä, jos olisin saanut olisin vain nukkunut, jopa lapsen hoito tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta. Koin todella huonoa omaa tuntoa, elämän piti olla parasta aikaa, mutta yhtä äkkiä siitä oli tullut helvettiä. mies ei heti huomannut mitään, kunnes avasin suuni ja kerroin olevani todella väsynyt. Yksi viikonloppu muutti kaiken. en enää uskaltanut koskea lapseeni, kun hän itki pakenin ulos. koin paniikin omaisia tunteita. maanantai aamuna soitin heti neuvolaan ja onnekseni sinne pääsi heti. Sain ajan mielenterveystoimistoon ja akuutit lääkkeet eli masennukseen ja unettomuuteen. Nukuin varmasti viikon kun mieheni jäi töistä hoitamaan kotiin vauvaa, olin niin väsynyt että sitä ei voi sanoiksi pukea. Nyt tänä päivänä elämä on tasoittunut. on kulunut kaksi kuukautta, mutta edelleen kuljen terapiassa, kun haluan selvittää nyt kaikki mieltä painavat asiat. tätä kokemusta en koskaan enää haluaisi. Haluaisin nauttia vaan täysin rinnoin pienokaisesta, mutta tässä huomaa että kaikki asiat eivät ole itsestä kiinni!

1

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vnjnvjnv

      Valitettavasti ne valvotut yöt ja loputon uupumus laukaisevat monesti masennuksen. ja jos menneisyydessä on pahoja kokemuksia voivat ne nousta pintaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      180
      2095
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      164
      1836
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1796
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1513
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      170
      1334
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      57
      1297
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      65
      1104
    8. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      991
    9. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      27
      952
    10. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      939
    Aihe