Vesa Keskisestä ja Jasmin Mäntylästä pari ?

Löytysiköhän Oulun Onnelassakin
muutama viikko sitten (haastattelutietojen mukaan) vierailleelle
Vesa Keskiselle uusi rakas (jopa pysyvämpi pari) Jasmin Mäntylästä ?

Ainakin kumpainenkin on kertonut vähän aikaa sitten julkisuudessa
karttavansa ruokavaliossaan hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita perunaa ja pastaa.
Joten sävel olisi ainakin toinen kuin brasilialaisrakkaiden Joannan ja Natalian kanssa:

1) "Hän kokkaa Joanalleen perunamuusia ja lihapullia puolukkahillolla...Matkailualaa
opiskeleva 27-vuotias Joana on tavallisen brasilialaisperheen nuorimmainen lapsi.
Pari tapasi ensimmäisen kerran marraskuun lopussa, jolloin Vesa kävi Brasiliassa
työmatkalla."
(Iltasanomat 24.1.2006)

2) – Annoin Natalielle kymmenen euroa shoppailurahaa. Tiedän nimittäin, että jos hänelle antaa satasen tai pari, ne on tuhlattu alta aikayksikön. Toki menemme yhdessä ostoksille, jos hän löytää jotain tarpeellista. Katsotaan sitten, ostetaanko, Vesa Keskinen myhäili, ja jatkoi antaneensa Natalien mukaan vielä toisenkin kympin, ruokatarvikkeisiin.

– Ostoslistalle laitoin uusia perunoita, tilliä, silliä ja porsaankyljyksiä. On niin hieno ilma, että pitää laittaa grilli kuumenemaan, Keskinen jutteli.
( www.mtv3.fi/.../muut.shtml/668044?keskinen_vesa )
3304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko tämä nykyisin niin raikas, ja nätti tyttö se,

a) jonka huhuttiin lehdissä nähdyn 17-vuotiaana Jari Kurrin seurassa,
ennen kuin Jari alkoi tapailla Vanessa Forsmania ?

b) joka kertoi muutama vuosi sitten julkisesti abortistaan?
c) joka kertoi muutama vuosi sitten julkisesti sekä itsensä
että äitinsä Ilkka Kanervalta saamasta huomiosta
(tekstiviesteistä)?
d) jonka kirjoiteltiin olleen Dannyn kanssa yhdessä Rohdoksella?
e) joka avioitui Turussa Mike Raution kanssa ja erosi tästä miltei samantien?

Äänestä
  • Ja Jasminilla näyttää olevan ainakin
    ihanat, isot ruskeat silmät
    ja komeat rinnat !!!

    Äänestä

  • "Tissimies" kirjoitti:

    Ja Jasminilla näyttää olevan ainakin
    ihanat, isot ruskeat silmät
    ja komeat rinnat !!!

    vaikkakaan EI minulla ole yhtä "värikästä" menneisyyttä,
    kuin monella julkimolla - kuten ei varmaan muillakaan taviksilla.

    Oikeasti ja tarkemmin mietittynä
    Jasmin ja Vesa voisivat
    olla IHAN HYVÄ PARI.
    (Eihän tuo Jasminin viimeisimmälle Seiskalle
    antama haastattelu mitään negatiivisia
    mielikuvia herättänyt: Komea nainen pilkkoi lämmityspuita,
    ja kertoi valmistavansa perheelleen hyvin haudutettuja? pataruokia.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joana kuin Jasmin? kirjoitti:

Löytysiköhän Oulun Onnelassakin
muutama viikko sitten (haastattelutietojen mukaan) vierailleelle
Vesa Keskiselle uusi rakas (jopa pysyvämpi pari) Jasmin Mäntylästä ?

Ainakin kumpainenkin on kertonut vähän aikaa sitten julkisuudessa
karttavansa ruokavaliossaan hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita perunaa ja pastaa.
Joten sävel olisi ainakin toinen kuin brasilialaisrakkaiden Joannan ja Natalian kanssa:

1) "Hän kokkaa Joanalleen perunamuusia ja lihapullia puolukkahillolla...Matkailualaa
opiskeleva 27-vuotias Joana on tavallisen brasilialaisperheen nuorimmainen lapsi.
Pari tapasi ensimmäisen kerran marraskuun lopussa, jolloin Vesa kävi Brasiliassa
työmatkalla."
(Iltasanomat 24.1.2006)

2) – Annoin Natalielle kymmenen euroa shoppailurahaa. Tiedän nimittäin, että jos hänelle antaa satasen tai pari, ne on tuhlattu alta aikayksikön. Toki menemme yhdessä ostoksille, jos hän löytää jotain tarpeellista. Katsotaan sitten, ostetaanko, Vesa Keskinen myhäili, ja jatkoi antaneensa Natalien mukaan vielä toisenkin kympin, ruokatarvikkeisiin.

– Ostoslistalle laitoin uusia perunoita, tilliä, silliä ja porsaankyljyksiä. On niin hieno ilma, että pitää laittaa grilli kuumenemaan, Keskinen jutteli.
( www.mtv3.fi/.../muut.shtml/668044?keskinen_vesa )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu