...oikeastaan aika onnekas kansa:
Kun Suomella on ollut vaikeata on meillä ollut lujat ja viisaat presidentit - Ryti, Paasikivi, Kekkonen, Koivisto.
Nyt, kun mikään ei juuri tällä hetkellä uhkaa, niin menee tämä nykyinenkin jotenkin.
Varjele luoja meitä ihan lähitulevaisuudessa isommilta ongelmilta. Halonen (ja Tuomioja) eivät ole johtajia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen täysin samaa mieltä.
Muistuu mieleen 1930-luvun loppu, pääministeri Cajander piti elokuussa 1939 puheen. Hän kertoi, että on hienoa, kun Suomi ei ole tuhlannut rahaa aseisiin. Marraskuun 30. päivänä, aamulla Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Suomeen.
Pääministeri Cajanderlle soitettiin, ja kerrottiin hyökkäyksestä, ja ehdotettiin, että Suomen hallitus kokoontuisi välittömästi. Cajander kommentoi, että ei voi, eihän nyt vielä ole virka-aika. Seuraavana päivänä Suomessa oli uusi, toimintakykyisempi hallitus.
Sama sinisilmäinen ja hyväuskoinen lapsellinen politiikka on Suomen nykyjohtajilla. Luulemme, että pelkällä hyvällä tahdolla ja toiveilla pärjätään.Ei varauduta kriiseihin, nyt kun on hyvät ajat.
Kyllä edesmennyt kenraali sanoi viisaita suomi on hyvä maa ja sitä puolustetaan. Mikäli noin ei aikoinaan olisi tehty täällä puhuttaisi aivan eri kieltä ja siniristilippu ei liehuisi lipputangoissa. Nyt on henkisen krapulan aika poliitikassa on melkoisen remontin aika, näpeille saaneet poistuvat brysseliin ja muihin suojatyöpaikkoihin.