PERUSSUOMALAISET

kuntalaisen tuki ja turva!

Perussuomalaisten valtuutettu Jani Leskinen esitti 33 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

"Kehitysvammaisten tuki ry:n järjestämässä tilaisuudessa 15.10.2009 tuli keskusteluissa ilmi, että Haukiputaan kunnalla on ollut vaikeuksia saada riittävästi tukiperheitä vammaisten lasten tilapäishoitoon. Osasyynä tähän on tukiperheille maksettavan hoitokorvauksen alhainen taso.
Esitän, että perusturvapalvelut selvittävät asiaa tarkemmin ja esittävät keinoja, joilla tukiperheiden toimintaa voitaisiin aktivoida."

Päätös:
Valtuusto merkitsi asiat tiedoksi ja päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
12155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

todiste siitä, että asialinjalla toimiminen saa laajaa kannatusta myös muista ryhmistä. Vai onko Haukiputaalla 33 perusvaltuutettua?

Äänestä
  • mutta kuten huomataan, saavat kannatusta ajamilleen asioille yli puoluerajojen.
    Asialinjalla, asialinjalla!

    Äänestä

rahat otetaan tähän hankkeeseen?

Äänestä

voi tehdä, vaikka puun juurista ja pukin munista. Mihiinkä Seles luulet tämänkään aloitteen johtavan. Vastaan: ei luultavasti yhtään mihinkään.

Äänestä
  • niitä tehdä, mutta saiskohan niiden taakse muista (järkevistä) puolueista kannatusta? Tuo Jani Leskisen aloite on kunnanhallituksen agendalla ensi maanantaina. Sieltä se lähtee perusturvalautakunnan käsiteltäväksi. Sitä mihin se johtaa, on ennenaikaista spekuloida. Valtuustossa tuo kuitenkin sai laajaa kannatusta.
    Jos tuo epäkohta korjaantuu, kiitämme koko valtuustoa siitä!

    Äänestä

tuolla alempana olevaan "muslimit ja joukkomurha" avaukseen? sinua on sinne jo kuulutettu. vai etkö osaa vastata...

Äänestä

Suomi sai juuri muutama päivä siitten puuhkeitä kehitysvammaisten huionoasta tilanteesta. On olemassa kansainvälinen jonka ovat allekirjoittaneet melkein kaikki muut maat - Suomi ei. Se on aika häpeällistä.

Syy lienee se että maassa on liian paljon ja liian pieniä kuntia joille olisi ylimitoitetun kallista järjestää nämä palvelut. Mutta myös suuret kunnat estävät kehitysvammaisen muuttoa sinne kustannuysten takia. Vammaisten vapaa liikkuminen on siis rajoitettu jopa maan rajojen sisällä.

Nyt kun hommat on käynnistynyt ehkä Haukiputaa laitta myös kaikki muuta vammaisten asiat kansainväliselle tasolle, sekä laatii kirjelmän ministeruiöön asian saattamiseksi kuntoon myös koko maassa, jota Haukiputaan vammaiset voivat muuttaa vapaasti maassa.

Äänestä

persujen menestyksen myötä tähänkin vakavaan asiaan yleensä puututaan?? eikös suuret ja viisaat puolueet ole olleet ajantasalla?

Äänestä
  • jos suuret hoitais kansan asioita ei pinempiä puolueita tarvis. mutta kun eivät hoida muuta kuin omia asioitaan niin siksipä peruspuoluetta tarvitaan.

    Äänestä

  • ja paskat kirjoitti:

    jos suuret hoitais kansan asioita ei pinempiä puolueita tarvis. mutta kun eivät hoida muuta kuin omia asioitaan niin siksipä peruspuoluetta tarvitaan.

    ei kuitenkaan mene. Hallitusvastuusta hän kiemurtelee irti vaikka millä konstilla, onpa peruSS:llä sitten kansanedustajia kuinka paljon tahansa. Soini tienaa jo nyt (vailla vastuuta) enemmän kuin Vanhanen ja Katainen yhteensä. Miksi hän ottaisi turhia murheita? -Jos suuret puolueet eivät asioita hoida, niin ei niitä hoida Soinikaan. Saatte soinistit nähdä ja pettyä, jos elonpäiviä riittää.

    Äänestä

  • ps:tä pelastunut kirjoitti:

    kun puolue kasvaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! haaaaaaaaaaaaaaaaaa!

    Äänestä

  • nautimme kirjoitti:

    kun puolue kasvaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! haaaaaaaaaaaaaaaaaa!

    ja myös siitä, että saamme ja voimme tehdä aloituksia epäkohtien korjaamiseksi. Se on työtämme valtuustoissa ja eduskunnassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

seles kirjoitti:

kuntalaisen tuki ja turva!

Perussuomalaisten valtuutettu Jani Leskinen esitti 33 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

"Kehitysvammaisten tuki ry:n järjestämässä tilaisuudessa 15.10.2009 tuli keskusteluissa ilmi, että Haukiputaan kunnalla on ollut vaikeuksia saada riittävästi tukiperheitä vammaisten lasten tilapäishoitoon. Osasyynä tähän on tukiperheille maksettavan hoitokorvauksen alhainen taso.
Esitän, että perusturvapalvelut selvittävät asiaa tarkemmin ja esittävät keinoja, joilla tukiperheiden toimintaa voitaisiin aktivoida."

Päätös:
Valtuusto merkitsi asiat tiedoksi ja päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu