Katainen palauttaa?

Palauttaako aiheetta nostamansa 1811€/kk nostamansa matkakulukorvaukset?
Kaksi ja puoli vuotta x 1811€ = 54330€. Jumalauta, veronmaksajien rahoja!!!!!!!!TÖRKEÄTÄ!!!!
Siilinjärvellä kirjoilla, mutta on asunut Espoossa koko ajan.
Ei ole käynyt kertaakaan Siilinjärven kunnanvaltuuston kokouksissa vaikka on valtuutettu ja nostaa matkakulukorvauksia.
Perintätoimiston ulosottajat lähetetään paikalle, TV-kamerat tulevat seuraamaan tilannetta.
8283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Syyllistyt tähän:

Suomen rikoslaki määrää kunnianloukkauksesta:

»Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.»
(Rikoslain 24. luku, 9 §[1])

Törkeästä kunnianloukkauksesta laki sanoo:

»Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.»
(Rikoslain 24. luku, 10 §[2])

Äänestä
  • Jos kunnialoukkauksista on tuollaiset pykälät niin miksi Kokomustaministerien jatkuvat anteeksi pyynnöt on hyväksytty eikä heitä ole viety oikeuteen.

    Äänestä

  • Jos eduskunnan tilitoimisto hyväksyy kansanedustajille sellaisia rahankäyttöoikeuksia, jotka ei tavallisille kansalaisille ole verottajan mielestä hyväksyttävää vaan rikollista, joutuu se vähintäänkin outoon valoon.
    Kataisen tapauksen nostivat esille taannoin lehdistö, jota silloin kummeksuttiin useassa lehdessä.
    Katainen on oudossa valossa niin kauan kuin tekee asialle jotain.
    Nyttemmin vaihtaakin tulevissa vaaleissa vaalipiiriä, mutta ei se sillä korjaannu vanha asia.
    Veronmaksajien rahoja käytetään väärin ja se ei ole koskaan hyväksyttävää, paitsi ehkä kokoomuslaisten mielestä?

    Äänestä

  • ala kikkailemaan noiden kunnianloukkausjuttujesi kanssa. Ne ovat herrojen heiniä, täyttä paskaa. Katainen on saanut väärin perustein päivärahoja itse tämän tieten. Siis harkittu, jatkettu teko.

    Äänestä

  • ja on kirjoilla siilinjärvellä ja saa matkarahat sinne.

    Äänestä

Jyrki tietoinen siitä työehtosopimuksen pykälästä , jonka työtätekevä väestö neuvottelivat aikoinaan itselleen km korvauksista ja päivärahoista. Jyrkissä asuu pieni sosialisti ainakin tältä osin

Äänestä

on niin paljon miehiä, jotka nykivät naruista, et mahda mitään. Ei se mies itse päätöksiä tee, kyllä ohjeet tulee oikeilta rahamiehiltä

Äänestä

Nyttekkin, kun mulla on kuuden viikon joululoma, mää tartten ne rahat kanariasaarten reissuun.
Ei siinä 1800euroo riitä alkuunkaan. Vaimo ja pentukin pitää kustantaa.
Kyllä kansanedustajalla, ainakin kokoomuslaisella, pitäis olla luottokortti jonka kansa kustantaa. Eiks niin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KOK-HUIJARI kirjoitti:

Palauttaako aiheetta nostamansa 1811€/kk nostamansa matkakulukorvaukset?
Kaksi ja puoli vuotta x 1811€ = 54330€. Jumalauta, veronmaksajien rahoja!!!!!!!!TÖRKEÄTÄ!!!!
Siilinjärvellä kirjoilla, mutta on asunut Espoossa koko ajan.
Ei ole käynyt kertaakaan Siilinjärven kunnanvaltuuston kokouksissa vaikka on valtuutettu ja nostaa matkakulukorvauksia.
Perintätoimiston ulosottajat lähetetään paikalle, TV-kamerat tulevat seuraamaan tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu