Mistä tietää, kuinka paljon on liikaa ( alkoholia)?
En pidä itseäni alkoholistina (ei sentään), mutta viime aikoina elämässä on riittänyt huolta. Ja siihen on sitten tullut käytettyä jonkin verran myös alkoholia. Ongelma on se, että alkoholin sietokykyni on sangen hyvä. Koskaan en juo oksentamiseen tai sammumiseen asti, mutta kykenen kyllä tissuttelemaan suuriakin määriä. Ja se mikä voisi ehkä aikaa myöten kehkeytyä ongelmaksikin jos huonosti kävisi, on seikka, että minusta yleensä pidetään humalassa. Olen alkoholia nauttineena puhelias, vitsaileva ja usein bileiden toivotuimpia osanottajia.
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä, että pitäisikö vähentää. Olen huomannut, etten nykyisin enää välttämättä kaipaa edes seuraa juodessani, mikä ei ehkä ole hyvä asia. Joskus ei minulle olisi tullut kuuloonkaan, että avaisin kotona yksin pulloja, vaan aina alkoholin käyttöni piti tapahtua seurassa. En juo jokapäivä, harrastan jonkin verran myös liikuntaa ja jos minulla on tärkeitä menoja, en tietenkään juo, mutta kyllä se melko "tavallista" minulla on, että iltaisin korkkaan oluen tai kaksi tai kolme. Olen huomannut potevani väsymystä.
En usko, että joisin ollenkaan niinkään verraten paljoa, jollei viimeaikainen elämäntilanteeni olisi mahdollistanut sellaista. Kykenisin siis mielestäni olemaan juomatta, jos elämäntilanteeni olisi toisenlainen, enkä siten katso olevani vaarassa ajautua alkoholistiksi. Henkilökohtaisesti niskoillani on kuitenkin valtavia paineita tulevaisuudesta ja jossakin määrin katson passivoituneeni aiemmasta. En tiedä, onko alkoholilla osuutta siihen, vaiko vain muuten vain elämäntilanteellani.
Mistä te olette huomanneet, että mikä määrä on liikaa? Itsenne tai toisten kohdalla? Minkätyypppisistä ihmisistä mielestänne tulee helpommin alkoholisti, minkätyyppisestä "juojasta"?
Omakohtaisesti aloin miettiä asiaa, kun taannoin tapahtui sellaista, mitä minulle juuri koskaan aiemmin ei ole tapahtunut, eli käyttäydyin eräässä sosiaalisessa tilanteessa huppelissa mielestäni hyvin nololla tavalla erästä ihmistä kohtaan. Ja kun tarkemmin mietin, on niitä tilanteita elämässä ollut useitakin, että on saanut punastella.
En pidä itseäni alkoholistina (ei sentään), mutta viime aikoina elämässä on riittänyt huolta. Ja siihen on sitten tullut käytettyä jonkin verran myös alkoholia. Ongelma on se, että alkoholin sietokykyni on sangen hyvä. Koskaan en juo oksentamiseen tai sammumiseen asti, mutta kykenen kyllä tissuttelemaan suuriakin määriä. Ja se mikä voisi ehkä aikaa myöten kehkeytyä ongelmaksikin jos huonosti kävisi, on seikka, että minusta yleensä pidetään humalassa. Olen alkoholia nauttineena puhelias, vitsaileva ja usein bileiden toivotuimpia osanottajia.
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä, että pitäisikö vähentää. Olen huomannut, etten nykyisin enää välttämättä kaipaa edes seuraa juodessani, mikä ei ehkä ole hyvä asia. Joskus ei minulle olisi tullut kuuloonkaan, että avaisin kotona yksin pulloja, vaan aina alkoholin käyttöni piti tapahtua seurassa. En juo jokapäivä, harrastan jonkin verran myös liikuntaa ja jos minulla on tärkeitä menoja, en tietenkään juo, mutta kyllä se melko "tavallista" minulla on, että iltaisin korkkaan oluen tai kaksi tai kolme. Olen huomannut potevani väsymystä.
En usko, että joisin ollenkaan niinkään verraten paljoa, jollei viimeaikainen elämäntilanteeni olisi mahdollistanut sellaista. Kykenisin siis mielestäni olemaan juomatta, jos elämäntilanteeni olisi toisenlainen, enkä siten katso olevani vaarassa ajautua alkoholistiksi. Henkilökohtaisesti niskoillani on kuitenkin valtavia paineita tulevaisuudesta ja jossakin määrin katson passivoituneeni aiemmasta. En tiedä, onko alkoholilla osuutta siihen, vaiko vain muuten vain elämäntilanteellani.
Mistä te olette huomanneet, että mikä määrä on liikaa? Itsenne tai toisten kohdalla? Minkätyypppisistä ihmisistä mielestänne tulee helpommin alkoholisti, minkätyyppisestä "juojasta"?
Omakohtaisesti aloin miettiä asiaa, kun taannoin tapahtui sellaista, mitä minulle juuri koskaan aiemmin ei ole tapahtunut, eli käyttäydyin eräässä sosiaalisessa tilanteessa huppelissa mielestäni hyvin nololla tavalla erästä ihmistä kohtaan. Ja kun tarkemmin mietin, on niitä tilanteita elämässä ollut useitakin, että on saanut punastella.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siitä tietää, että juo liikaa, kun alkaa yksikseen kotona ottamaan illan päätteeksi yhdet ilman mitään erityistä syytä. Sillä ei ole mitään väliä, voitko mielestäsi olla yhtä hyvin juomattakin, jos haluaisit.
Sitten kun tästä vaiheesta on kulunut 3-4 vuotta, päätyy helposti sixpäkkiin per ilta, jos elämäntilanne ja taipumukset siihen suuntaan ohjaavat. Siitä on sitten tosi paha päästä eroon.
Sekään ei auta, vaikka muuten urheilisi ja söisi terveellisesti. Aivot ei välitä siitä, ne reagoi vain viinan määrään.
Susta voi tulla alkoholisti ilman, että ottaisit koskaan perskännejä.
Pahinta tuossa pikkutissuttelussa on se, että se tarjoaa pakotien arjen ongelmista, jolloin niiden ongelmien hoitamiseen jää vähemmän aikaa ja energiaa. Siitä se sitten alkaa se alamäki.
Jostakin olen joskus lukenut, että on ihmisiä, joiden aivoissa alkoholi ei herätä samanlaista mielihyvähormoniryöppyä, kuin taas joillakin toisilla. Tiedän joitakin, jotka saavat pienestäkin määrästä alkoholia ainoastaan päänsärkyä, tai alkavat samantien nukkua. Itse en kuulu sellaisiin ihmisiin.
Voi hyvin uskoa, että tissuttelun kanssa kannattaa olla varovainen, koska vaarana saattaisi olla juotujen määrien lisääntyminen ajan myötä. Muistan ajan, jolloin tulin neljästä siideristä aivan ympärikänniin, mutta nykyisin ei - jos rehellinen olen-, sama määrä useinkaan aiheuta kuin lievän hiprakan.
En pidä alkoholin mausta niinkään, mutta pidän sen rentouttavasta vaikutuksesta. Nyt vain olen alkanut ajatella, että ehkä tapakaljan voisi jättää pois. Usein ongelmana on vain myös sosiaaliset tilanteet. Asenteeni on välillä ollut vähän sellainen, että silloin kun juhlitaan, sitten juhlitaan "täysillä". Jos menemme ystävieni kanssa uloskin, en koskaan lähde sillä asenteella, että nauttisin lasillisen viiniä ja joisin loppuillan vettä. Varmasti osin siitä syystä minusta on usein seurassa pidettykin, kosken ole seurueen sellainen, jonka seurassa muidenkaan (itseäni kovempienkaan) juhla-juomareiden koskaan olisi tarvinnut tuntea syyllisyyttä omasta juomisestaan. (Hieman surullista muuten se, että miksi alkoholinkäyttö suomalaisessa kulttuurissa niin vahvasti katsotaan kuuluvan juhlaan - vaikeaa niilllä varmasti joskus, jotka eivät alkoholia ollenkaan käytä. Useinhan alkoholiin koskemattomille suorastaan melkein tyrkytetään paukkua tai ainakin ihmetellään, jos joku ei ota.)
Alkoholinkäyttötapani luultavasti muuttuivat jossakin määrin siinä vaiheessa, kun samaan syssyyn sattui useita epäonnisia elämänkokemuksia. Sinkkuunnuttuani olen voinut ikäänkuin elää "itsekkäämmin". Tosiaan alkoholin käyttötapoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Alkoholistiksi ajautumisen tiellä en sentään ole, mutta ihan painavia vinkkejä ja ohjeita sinä annoit.
...Ja lisäksi toleranssit nousee ja juomisesta alkaa se ilo kadota.
Pahinta lienee, että aivokemiat pikkuhiljaa alkaa muuttua. Mikään muu ei enää kiinnosta, eli kiekkomatsi livenä, ei uusi auto, ei moottorikelkkailu, ei mikään muu kuin jokunen kalja ja pari paukkua.
Lopulta tuntuu, että on "pakko" ottaa muutama, että vaan jaksaa eteenpäin. Kunnes sitten ei vaan jaksa ja (toivottavasti) raitistuu (edes väliaikasesti).
Yhteenvetona:
- Kerrot sietokykysi olevan kohonnut.
- Pidät itseäsi humalassa hauskana ja fiksuna ihmisenä.
- Olen alkanut juoda yksin(kin).
- Esität klassisen "jos asiani olisvat paremmin, minun ei tarvitsisi juoda näin paljon" -puolustuksen.
- Arvailet, mahtaako alkoholilla olla osuutta nykyiseen väsymykseesi ja passiivoituneisuuteesi.
- Kyselet terveyspalstalla, minkä verran voi vielä juoda jotta se on normaalia.
*ja ennen kaikkea:
- Vähättelet alkoholinkäyttösi pitkin viestisäsi, kunnes lopussa paljastat sinula olleen vaikeuksia hilitä käuttäytmistäsi humalassa useamminkin kuin kerran.
Koko viestin voisi kiteyttää suunnilleen siten, että "Alkoholi aiheuttaa minulle kyllä ongelmia, mutta minulla ei missään nimessä ole alkoholiongelmaa!". Toisin sanoen, "minulla on ongelma, mutta minulla ei ole ongelmaa".
Ei ole tarkoitus ilkeillä, tuollaisen kuvan viestitäsi saa - näin nykyisellään selvänä elävän alkoholistin silmin luettuna. Tilanteesi ei ole mitenkään poikkeus, ajattelukuviosi ovat tuttuja minullekin. Oma juominen muuttuu ongelmaksi jo ennen, kuin ihminen alkaa itse edes epäillä. Siinä vaiheessa kun omat epäilykset heräävät, ongelma on jo olemassa, mutta vaikeutena on uskoa tosiasiat. Helpompaa on alkaa kierrellä, vähätellä ja salailla juomista, josta on muodotunut jo huomattavan tärkeä asia elämässä.
Taisin tuolla jossakin kertoa, että elämäntilanteeni on mahdollistanut "vapaammin" alkoholin nauttimista. En ole työtön esimerkiksi, mutta ne hommat, jota päätyökseni olen viimeisinä aikoina tehnyt, ovat luonteeltaan sellaisia, ettei minun useimmitenkaan ole tarvinnut aamulla herätä kovin aikaisin, jos en halua, ja olen voinut pitkälti itse päättää aikatauluistani. Hyvin vahvan työmoraalin ja velvollisuusetiikan kuitenkin mm. siten omaan, että uskon, jos mikäli olisin sellaisessa elämäntilanteessa, että joka aamu pitäisi olla kello kahdeksalta toimistolla, etten nauttisi nykytapani mukaisella tavalla alkoholistakaan.
Alkoholi vain kuitenkin on kuulunut moniin elämäni erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joten sitä kautta uskon, että olen itselläni sosiaalisesti ns. "hyväksyttänyt" kaljan nappaamista joskus ehkä silloinkin, kun korkin voisi pitää kiinnikin.
En katso omaavani alkoholiongelmaa, mutta ongelma alkoholista minulle saattaisi olla mahdollista kehkeytyä. Siitä olen huolissani. Luonteeltani olen aika vahvan ääripää-ihminen, tietyllä tavalla. Saan elämyksiä voimakkaista tunnekokemuksista. Olen joskus ajanut itseni aivan äärirajoille esimerkiksi kuntoilemalla. Samaa tyhjiötä ja elämysten tarvetta saattaisi alkoholikin valitettavasti huonossa tapauksessa täyttää.
Ihminen tarvitsee elämäänsä tarkoituksen. Tiedän esimerkiksi ihmisiä, jotka aiemmin relläsivät ja juhlivat kuin viimeistä päivää, mutta joilla esimerkiksi lapsen saaminen tai uusi työpaikka muutti kaiken.
Voisi ajatella niinkin, että mitä silläkin rahalla saa, minkä kurkusta alas kaataa ( joi itsekukin minkä verran joikaan tai ei juonut). Sosiaalisesti on vain vähän vaikeaa, jos ei juo. Osaan ja pystyn ottamaan vain yhden tai kaksi, mutta jos pitää ottaa vain se yksi tai kaksi, ei se tunnu minusta miltään. Siksi voisi kokeilla olla vähän aikaa tyystin ilmankin alkoholia.
lainaus: "Osaan ja pystyn ottamaan vain yhden tai kaksi, mutta jos pitää ottaa vain se yksi tai kaksi, ei se tunnu minusta miltään."
Tuo on juuri se tekijä, joka erottaa sinut kohtuukäyttäjästä. Tuo piirre oli omassakin juomisessani hallitseva. Alkoholisti ei saa yhdestä tai kahdesta annoksesta sitä olotilaa, mitä juomisesta hakee.
Voit hakea syitä juomisellesi vaikka mistä olosuhteista, mutta ammut itseäsi jalkaan niin kauan, kuin et hae syytä peilistä. Juot, koska olet riippuvainen alkoholista. Et ehkä vielä fyysisesti kovin riippuvainen koska et juo päivittäin, mutta psyykkisesti kylläkin. Jos ongelmaa ei olisi, tuskin näkisit tarpeelliseksi kertoa juomisestasi täällä.
Kiitän sua vilpittömästi pohtivasta tekstistäsi. Valtavan hienoa, että palstoilla käy kaltaisiasi pohtivia asiakirjoittajia.
Tuli hyvä mieli lukea mietittyä kirjoittamaasi, kun asioita pohdin. Silti sanoisin, että minulla ei ole alkoholiongelmaa. En ole tyrinyt elämääni alkoholin takia. Silti en sanoisi, etteikö alkoholista voisi kehkeytyä minulle ongelmaa. Se mentaliteetti, että jos yksi tai kaksi ei tunnu miltään, on minulle merkki siitä, että pitää miettiä missä tilanteissa pullon avaaminen on tarpeellista ja että missä taas ei.
Kiitos ajatuksenvaihdosta.