Kärsiikö täällä kukaan muu ns sairaalakammosta? Minkälaisia "oireita" kammo teille aiheuttaa? Tai onko joku saanut kammoaan helpotettua jotenkin? itselläni alkaa hienoinen paniikki olemaan päällä kun la lähestyy. itse synnytys ei juurikaan pelota, hiukan jännittää kieltämättä :) Mutta se sairaalassa olo.. pelkkä ajatus saa kuvottamaan... Edellisen synnytyksen jälkeinen sairaalassa olo oli ihan yhtä h..vettiä, sain kamalia paniikkikohtauksia enkä pystynyt syömään tai nukkumaan 4 päivään. Ei ollut kotiin lähtiessä mikään kauhean levännyt ja pirteä olo eikä lapsen hoidostakaan meinannut tulla yhtään mitään. Olen miettinyt polikliinista synnytystäkin jos kaikki menee hyvin, mutta se ei taida meidän sairaalassa olla enää mahdollista. En vaan tahtoisi vetää itseäni ihan piippuun heti alkuun.. että osaisin tällä kertaa edes nauttia lapsesta ja jaksaisin paremmin hoitaa häntä... Nyt pelkästään aika negatiiviset tunteet pinnassa....
Sairaalakammoiset!!
mammamama
9537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hankkia vielä lisää lapsia, kun oma pääkoppa ei ole kunnossa?
Lapsiraukat.
Pidä vaan huoli oman pääkoppasi terveydestä (mikä ei vaikuta olevan kovin hyvä).
kertaa synnyttävää pidetä sairaalassa kuin päivä tai pari, ellei mitään erikoista tapahdu. Kerro neuvolassa jo etukäteen, että haluat päästä kotiin mahdollisimman nopeasti.
Mistä muuten sairaalakammosi johtuu? Mietipä sitä oikein perin juurin.
esikoisen syntymän yhteydessä sairaalavuorokausia 3, kahden nuorimman kanssa ei yhtään, polikliniset synnytykset.
Oma kammoni johtuu lapsuudesta, jouduin lähestulkoon asumaan kroonisen sairauteni takia sairaalassa viisi ensim. ikävuottani.
No siis jos omaa tuollaisen kammon niin siitä olisi pitänyt kertoa ajoissa neuvolassa koska silloin saa luvan lähteä HETI synnytyksen jälkeen kotiin. Kaverillani on ja ei voi raskaus/imetysaikana syödä sellaiseen läääkkeitä niin päässyt jokaisen kolmen lapsen jälkeen heti kotiin. Vauvaa vaan pitää tuoda sitten uusiksi 48 tunnin päästä lääkärintarkastukseen sairaalalle.
Pitää ottaa heti puheeksi neuvolassa. tuntuu vaan aika vaikealta sanoa siellä. Mietityttää sekin, kuinka neuvolassa sitten suhtaudutaan asiaan. Mutta jos kaikki menee hyvin, toivon mukaan pääsen mahd lyhyellä sairaalareissulla... Enkä oikein osaa itsekään sanoa mistä tämä kammo johtuu, koska minulla ei ole sellaista "hyvää syytä" kuten esim äiti ja kolme nimimerkillä kirjoittanut..
on jonkinlainen sairaalakammo,ennen synnytystä en ollut varmaan edes käynyt sairaalassa.no ensimmäinen yö meni ihmetellessä et jokos se mukula synty ja hittolainen miten sattuu takapuoleen=)sitten toisena iltana kun mies oli lähdössä pois sain huonekaverin ja silloin iski paniikki..kuulin vielä että sille oli viides synnytys ja mulla siis eka..ensimmäinen ajatus oli että "se kattoo kuitenkin pahasti kun en osaa hoitaa lasta" itkin sitten hetken ja hoitaja tuli kysymään mikä vaivaa ja kerroin sille.sit kuului sermin takaa "älä huoli,mullakin on ollut paniikkihäiriö ja oon muuten sairaanhoitaja"huh helpotti oloa kummasti,sain siltä lapsenhoito vinkkejä ja vaikka mitä..sekä selvisin sairaala ajasta.tosin en ollut kun kaks yötä siellä kun en osaa nukkua vieraissa paikoissa.
Minä olen tosi huono nukkumaan ja lepääminenkin on hankalaa muualla kuin kotona. Tiesin että sairaalassa en saa levättyä ollenkaan jos joudun monen ihmisen kanssa samaan huoneeseen. Raskauden loppuvaiheessa aloin kärsiä unettomuudesta, nukuin n.3h yössä ja pienet päikkärit päivällä. Sitten nousi verenpaine ja jouduin sairaalaan. Päivällä meni vielä kohtalaisesti mitä nyt paineet senkun nousivat kun en osannut rauhottua oudossa paikassa. Yöllä iski kamala paniikki päälle. Kun valot sammutettiin ja olisi pitänyt käydä nukkumaan niin alkoi ahdistaa, syke nousi ja tuli muutenkin huono olo. Nousin pois sängystä ja menin käytävään itkemään (en halunnut itkeä huoneessani ettei muiden tarvinnut minun takiani valvoa). Pari tuntia sain itsekseni itkeä kun hoitajilla oli ilmeisesti muuta tekemistä eivätkä ehtineet luokseni. Välillä hyperventiloin ja sen seurauksena huimasi kovasti. Parin tunnin jälkeen minulle annettiin muutama rauhoittava ja minä ilmoitin että aamulla lähden kotiin sillä verenpaineeni oli vieläkin korkeammalla kuin kotona levätessä. Rauhoittavista huolimatta en saanut nukuttua kuin pieniä torkahduksia sillä heräsin heti kun vierustoveri liikahti ja sen lisäksi yksi naisista kuorsasi todella äänekkäästi.
Aamulla lääkäri ilmoitti että nyt käynnistetään synnytys. Synnytyksen käynnistämiseen meni kuitenkin useampi päivä enkä koko aikana saanut nukuttua paljon mitään. Kun lapsi viimein syntyi olin ihan kamalassa kunnossa. Vielä pari yötä joudun olemaan lapsen kanssa ja sain useamman paniikkikohtauksen sinä aikana.
Minulle jäi niin hirveät muistot sairaalassa olosta että olen luopunut haaveistani toisesta lapsesta. Viikko sairaalassa lähes nukkumatta ja todella pitkä synnytys oli aivan liikaa minulle. Vielä vuoden jälkeen olen miettinyt tuota sairaalassa oloa kauhulla.
Tiedän että minua pidetään nyt hulluna mutta muuten olen kyllä ihan normaali ihminen.
ottakaa mukaan vaikka oma tyyny ja korvatulpat, ja äänikirrjoja mp3 soittimeen, jos ei uni tuu.. itse kammosin sairaaloita kunnes jouduin yllättäen reiluksi viikoksi sänkyyn. alku meni lääkehoureissa ja ihmetellessä, sitten tottui ja osasikin jo kysyä. se osasto oli ainakin aika rento paikka ja hoitajat pääsääntöisesti kivoja. yks yökkö ei antanut mulle kipulääketä, vaikka oli merkattu tarpeeseen lisälääke. siitä piti vaan sanoa. ihmisiä vartenhan siellä ollaan, ja hyvät muistot jäi.