3 kk vanha collie : Kysymyksiä!

hauska koira

Minulla on 3 kk vanha pitkäkarvainen collie uros, joka on kiltti ja suloinen , aivan normaali pentu ja riehuu välillä, mutta silti minulla on kysymyksiä.

Aina lenkillä, kun käytän pennun tekemässä tarpeet talomme takana olevassa puskassa, pentu palelee aivan hirveästi! Innoissaan koira menee lenkille, oikein hinkuu sinne ja sitten nostellaan tassuja ja täristään. Kun ollaan menossa sisälle takaisin, lassie laittaa hanttiin, että ei tule sisälle. Koiranpentu on hirveän utelias tutustumaan suureen maailmaan, mutta täällä on jo helkutti lumet maassa ja pakkasta. Pitäisikö minun hankkia siis joku toppaliivi koiralle, tai vastaava, että voidaan käydä pitemmälläkin lenkillä, vain mitä?
Koira ei osaa edes haukkua, onko normaalia? Haukkuminen on pelkkää uikutusta ja isoja koiria pelkää hirviästi, pieniä koiria haukkuu, ja painaa häntänsä ja päänsä alas, kun ei osaa haukkua. Kasvattaja sanoi minulle, että pentua voi nolottaa tuo kun ei osaa haukkua, onko normaalia teidän koiralla ollut?

Colliepentumme pelkää autoja, ja automatkat menee vain sylissä, eikä uskalla mennä häkkiin automatkan ajaksi, ei edes vaikka auto olisi pysähtynyt, tai häkki edes autossa. Pelkää autoja ja häkkiään aivan hirveästi, kuin olisi huonoja muistoja molemmista. Silloin kun pentu haettiin kotiin, pentu oli minun sylissäni ja silloinkin tärisi ja rauhoittui sitten. Pentu hyppii skoottereita ja pyöriä päin sekä ihmisiä jos tulee lenkillä vastaan, sekä aina olohuoneessa hyppii taulu tv:tä päin, etten uskalla enää koiraa laskemaan olohuoneeseen. Pentu luulee, että se kuva joka on telkkarissa (esim biisi kärpäsen ohjelman se kärpänen) niin menee sinne telkkarin taakse tai jonnekkin ja alkaa hyppiä tv:tä päin. Telkkari ei ole onneksi vielä kaatunut, mutta koiruli ei taida ymmärtää, että se biisikärpäsen kärpänen pysyy vain siellä ruudussa, eikä mene minnekkään sen taakse :)
Pentu syö myös kenkiä, aina kun torun, niin lopettaa ja illalla esim jatkaa. Koira on muuten ystävällinen, paitsi joskus puree kädestä kun rapsustaa, häntä heiluu silti. Pitää toisista koirista, kunhan tutustuu kunnolla ja osaa peruskäskyjä, kuten " Ei, Lopeta, Irti, Sivulle (ei aina) Maahan, Istu, paikka, odota " Eli helposti koulutettavissa ainakin omasta mielestä, omaa nimeään ei tajua heti ensimmäisellä kerralla. Rakastaa leikkimistä ja imuria, myös moppi on aika kiva, koska pentu aina roikkuu sen perässä :)
Juokseminen pitkin taloa on myös hauskaa.

Missä iässä koiraa voi opettaa menemään kerrostalon portaat ylös/alas? Meidän pentu menee nimittäin ylös mieelllään, mutta alas tulo on sitten aika pelottavaa, silloin menee vain kaksi askelta. Kannan yleensä koiran kolmanteen kerrokseen, kun ei ole hissiäkään. Mielestäni pentu ei kuvaa yhtään rodun kuvausta, mutta pentuna koirathan ovat aina villejä ja "vapaita". Turkin väri on blue merle.

15

1690

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Justiina täti

      Koirasi on viellä ihan vauva, ei minusta sen käytöksessä ole mitään erikoista.
      Collie on helppo perhekoira se oppii nopeasti perheen tavoille ja on todella helposti oppiva ja viisas koira.
      Collie tutkii ihmistä tarkkaan on erittäin laumaviettinen ja nöyrä.
      Koulutuksessa sinun pitää olla asiallinen, lempeä ja johdonmukainen.
      Sellaisen ihmisen joka on vaikeaa pitää johdonmukaisuutta ja jolla on viellä tempperamenttia ei kannata
      Collieta ottaa.
      Collie on tavallaa "totinen " koira, jos osaat olla asiallinen, lempeä ja johdonmukainen saat siitä viellä
      todella hienon koira.
      Jotku Colliet ovat nykyisin arempia (minkälaiset vanhemmat, perimä)
      Noi raput on kyllä vähän paha, kun koirasi kerrankin kaatuu niissä ,ei varmaan koskaan uskalla enää mennä rappusia, toivottavasti ne ei ole avorappuset

      • hauska koira

        Juu, ei ole avorappuset, ja onneksi ei ole! Unohtui vielä tuosta laittaa, että pentu pelkää aivan häkissäkin oloa, mutta kun koiran nostaa autoon sinne häkkiin, niin suostuu menemään sinne ja jäämään, jos itse on siinä vieressä vähänaikaa, mutta pentu pureskelee sitten autontakakonttia, kun laitan viltin häkin päälle, pureskelu jatkuu. Pentu on alkanut puremaan huonekaluja ja näitä, että onko mahdollista vielä, että hampaita lähtee ja ikeniin kutittaa? Ensimmäinen hyökkäys tiibetinspanieliin tuli tänään, mutta onneksi spanielin omistaja ei alkanut rähjäämään kauheasti siinä, selvitettiin vain sotkut ja niin edelleen, pennulla on kyllä kova puremisen halu.

      • hauska koira
        hauska koira kirjoitti:

        .. kirjoittaa vielä, että olen suihkuttanut sitruunaa joka paikkaan, missä koira pureskelee huonekaluja, täytyy kokeilla toimiiko pennulla. Kasvattaja sanoi, että kuonokoppa otetaan käyttöön, jos eläinlääkäriltäkään ei saa mitään neuvoja, tai tuo sitruuna ei toimi. Kannattaako kuonokoppaa hankkia pureskelun estämiseksi? Entäs se toppaliivi, pitäisikö hankkia?

      • kASVATTAJAKO

        ehdottaa kuonokoppaa, collielle!? Järkyttävää, ei kovin kummoinen kasvattaja taida olla. Kuonokoppa on vihoviimeinen härveli millään rodulla, missään tilanteessa, saati pienellä pennulla ja nimenomaan colliella. Kannattaa suhtautua tuollaisen kasvattajan neuvoihin todella epäilevästi jatkossakin.

        Pentuhan järsii kaikkea, niin se vaan on. Kun jaksat olla kärsivällinen niin ajan myötä helpottaa. Kuonokoppa ei opeta koiralle mitään, ei se siitä opi mitenkään että jokin järsiminen on kiellettyä, se vain sekoittaa pienne pennun päätä ja aih luultavasti pahempaakin. Miten pentu esim. joisi sen läpi, jne.

        Ite annoin pennulle aina, viikkotolkulla siis, lelun tilalle kun alkoi järsiä kiellettyjä juttuja tai haastoin sen muuten leikkiin. Seiniin ym ripottelin tabascoa, toiset laittaa esim valkopippuria, tinapaperia tms. Mikään kikka ei tehoa hetkesssä, vie aikaa ja kärsivällisyyttä. Kaikkien perheessä pitää toimia samoin, aina eli olla johdonmukaisia. Noin nuorelta ei saa vaatia älyttömyyksiä!

      • lk:n omistaja
        hauska koira kirjoitti:

        .. kirjoittaa vielä, että olen suihkuttanut sitruunaa joka paikkaan, missä koira pureskelee huonekaluja, täytyy kokeilla toimiiko pennulla. Kasvattaja sanoi, että kuonokoppa otetaan käyttöön, jos eläinlääkäriltäkään ei saa mitään neuvoja, tai tuo sitruuna ei toimi. Kannattaako kuonokoppaa hankkia pureskelun estämiseksi? Entäs se toppaliivi, pitäisikö hankkia?

        Älä nyt herranen aika pennulle mitään kuonokoppaa laita!!!! Eläinkaupoista löytyy sellaisia purustop suihkeita niitä suosittelen lämpimästi, meillä toiminut ainakin. Ja pennulla pitää olla paljon vaihtoehtoja mitä saa purra ( lelut ja puruluut). Pentu alkaa vaihtaan hampaita n. 4-5kk ikäisenä, silloin kannattaa pitää koko ajan tarjolla puruluita yms.
        Tuo häkki / auto juttu. Totuta pentu pikku hiljaa häkkiin ennen kuin laitat sen autoon. Laita häkkiin joku patja ja vaikka sinun t-paita ( turvallinen tuoksu ) jätä häkin luukku auki ja annan pennun mennä sinne itse ilman että joku sitä työntää sinne. Myöskin häkkiin voi laittaa jotain extra hyviä herkkuja joita pentu voi käydä syömässä. Kun häkki ei ole enää niin pelottava paikka voi sen viedä autoon.
        Pennulle autoon meno ei saa olla vaihtoehto kysymys. Autoon mennään ja sillä selvä ( ei tietenkään mitään niska otteita). Kuitenkin ku häkki on pennulle jo tuttu paikka niin autoon menokin luultavasti helpottaa. Menkää autolla jonnekin kivaan paikkaan missä saa leikkiä ja olla vapaana. Näin pentu hoksaa että auto = mukavaa tekemistä.
        Pitkäkarvaisen kylmänarkuudesta ei ole kokemusta. Meidän nahkalla on takki käytössä. Tietty koska tämä on eka talvi pennulle voi manttelin hankita olla ihan fiksua.
        Tsemppiä pennun kanssa! =)

      • hauska koira
        lk:n omistaja kirjoitti:

        Sitä minäkin ajatelin, että kuonokoppako, tottakai pennut pureskelee kaikkea.
        Eli meidän pennulla on hampaat vaihtumassa, kiitos tiedosta :)
        Olen kokeillut sitä, että joku sukka/paita laitetaan sinne häkkiin myös, mutta mielestäni pennulla on huonojakokemuksia häkistä, että voiko olla mahdollista, ettei sen takia halua mennä häkkiin enään? Namit auttaa kyllä, kokeilin tänään, mutta kun koira tajusi, että en minä nyt häkkiin namujen takia mene, niin ei kyllä enään mene. Meillä se sitruuna auttoi, ja lopetti lattialistojen pureskelun, ja tällein. Autolla mentiin käymään koirakavereiden luona ja sitten koirapuistossa, kun siellä ei ollut muita, autoon menee hieman arasti, mutta suostu tulemaan sinne paitsi ei häkkiin.

        Pennun hampaista vielä sen verran, että käydäänkö eläinlääkärissä ne hampaat ottamassa pois? Puruluita alkoi tänään järsiä vimmatusti, ja verta tuli hampaasta, kokeilin hammasta, niin se kyllä mielestäni liikkui, ellen kuvitellut sen liikkuvan....

      • ainoat joissa voi

        joutua käyttämään lekuria eli jos kulmuri kasvaa puoleen väliin ja vanha vielä kiinni, niin sillouin lääkärille, jos ei poisteta niin voivat kasvaa vinoon ja siitä aih erilaisia ien, hammas, leukaongelmia, koira kipeä jne. Anna häkin olla vaikka jossain huoneen nurkassa, älä houkuttele koiraa sinne, vaan anna sen ite mennä, paras tulos siten, laita herkkuja ym, mutta älä siis houkuttele, kun menee kehu ja leiki pennun kanssa. älä odota liian nopeasti tuloksia sehän on ihan vauva.

      • itkettää
        ainoat joissa voi kirjoitti:

        Tekee kaikki mitä pennun pitääkin tehdä. Se pureskelee tuon ikäisenä juuri hampaisden takia melkein yhtenään ja jos oot niin tyhmä että et sellaistakaan asiaa ole ottanut selville, niin ole huoletta ja relaxaa vaan. Collie on maailman paras koira opettamaan omistajaansa. Tärkeintä on että relaxaat etkä "kyttää" koko ajan sen tekemisiä. Anna sille vaihtoehtoja puremiseen, että ei tarvitse tuolinjalkoja purra. Sanon vaan että jos tuohon tyyliin jatkat että jännität milloin se ensimäisen kerran puree naapuria, niin kyllä se sen tekee eikä tarvi kauankaan odottaa. Mene kurssille koiraparan takia kun olet noin ääliö omistaja. Anteeksi vaan suorasanaoisuus mutta kun niin käy sääliksi koiranpentuasi, kun ei saa olla pentu.

    • jotain....

      Huomioita.... Tuon ikäistä pentua ei käytetä vielä älyttömän pitkillä lenkeillä. Kyllähän se mukana reuhkaisee, kun mukana viedään, mutta sen lihakset saa parasta liikuntaa ulkona vapaana ollessaan erilaisissa maastoissa. Puolivuotias alkaa kulkea aikuisen koiran mittaisia lenkkejä.

      Jos et halua, että collukka 3-vee paimentaa imuria ja haukkuu moppia, niin kiellä se NYT! Ihmettelen miksi ihmeessä haluat, että koirasi haukkuu. Jaa-a enpä ole kuullut, että koiraa voi hävettää, ettei osaa haukkua, hoh-hoijaa.... Minulla on 4,5 vuotias collietyttö ja se ei haukahda kuin joskus liikaa innostuttuaan.

      Miten pitkässä narussa pidät sitä jos se yltää hyppimään skoottereitakin vasten???? Koira sivulle lyhyeen talutusnaruun, eikä mihinkään flexiin, jossa se saa poukkoilla miten sattuu!

      Kengät, sukat (voi syödä huonolla tuurilla), sähköjohdot ja kaikki irtonainen mitä voit kuvitella sen pureksivan pois niin kauaksi aikaa kunnes se on tarpeeksi iso ja lopettanut pentutohinat.

      Tuosta portaitten alastulosta en oikein tiedä, kun meillä ei ollut sitä pulmaa, kun ei ollut paljoa portaita....Totta kait voit sitä opettaa heti. Mutta tuli mieleen, että ainakin pitää olla remmissä, ettei putoa mukkelismakkelis alas ja satuta itseään. Voisit kokeilla ensin katukerroksessa ihan muutamalla alarappusella niin, että innostat sitä tulemaan alas ja annat makupalan heti kun uskaltaa tulla muutaman rapun, vaikka vain sen yhden. Vähitellen sitten lisätä portaitten määrää jatkaen makupalan antoa ja hirmuisesti kehuja (pienet, helposti syötävät makupalat. esim. lihapullanokareita tai juustoa, puoli senttiä X puoli senttiä.)

      Kyllä se siitä vielä rauhoittuu, mutta kaikkea ei saa laittaa pentutohinan piikkiin. Johdonmukaisuutta pitää olla ja muista, että mitä et halua sen tekevän aikuisena ei tehdä nytkään. :)

      • hauska koira

        Tottakai tiedän ettei mitään suur maratonia aleta pennulla teettämään!
        Koira on lyhyessä hihnassa, mutta pyörätiellä menee usein mopoja vierestä, niin ainakin yrittää pomppia sinne päin, torun koiraa, kun pureskelee esim joitain ja olen saanut jo haltuun, että sitruunaa tulee, jos alkaa syömään kenkiä tai vastaavaa. Koiralla on paljon pureskeltavaa täällä pienessä asunnossa, joka paikassa puruluita/leluja ja paikkoja mihin kutinaa voi helpottaa, tiedän toki, että koira pureskelee myös hampaiden vuoksi (kun ne lähtevät) ja muutenkin, mutta entisten koirien osalta pureskelu ei ole ollut näin rajua.

        Koirakouluun mennään, heti tietenkin, huolestuttaa kun ei koskaan ole ollut collieta, ja edellisestä koirasta on jo kauan aikaa, ja silloin asuin maalla, eli kaupungin jutut koiran kanssa ovat aivan uusia tuttavuuksia.
        Annan koiran olla pentu, torun sitä kun tekee jotain väärää. Toiset koiran omistajat jota nyt tunnen sanovat, että heidän pentu osasi jo tuossa iässä olla rauhallisesti. Luultavasti toiset pitävät minua aivan ääliönä kuten mainittiinkin jo, mutta rodun kuvaus kertoo jo koiranpennustakin aivan toista, luultavasti jotkut edes ymmärtää että olen kasvanut maalla ja elänyt siellä pitkään koirien kanssa, eikä siellä oltu autossa juuri koskaan, tai muutenkaan rappusia kavuttu ylös alas, tai skoottereita mennyt päivittäin.

      • Koirat ovat yksilöit

        älä vertaa toisten koiriin, varsinkin jos erirotua. Kannattaa mennä koirakouluun ja ota ihmeessä yhteys kasvattajaa, neuvovat AINA mielellään, fiksu koiranomistaja kysyy, kasvattaja ihmettelee, jos joku kuvittelee osaavansa ja tietävänsä kaiken, kysy ihmeessä hän tuntee rodun ja koirasi parhaiten. Kaikki neuvot eivät sovi kaikille ja koirasi voi mennä vain enemmänsekaisin jos kokeilet kaikkea neuvoa ja sitten taas toista. Pentu vielä, et voi vaatia vielä mitään.

      • joitain jatkaa
        hauska koira kirjoitti:

        Tottakai tiedän ettei mitään suur maratonia aleta pennulla teettämään!
        Koira on lyhyessä hihnassa, mutta pyörätiellä menee usein mopoja vierestä, niin ainakin yrittää pomppia sinne päin, torun koiraa, kun pureskelee esim joitain ja olen saanut jo haltuun, että sitruunaa tulee, jos alkaa syömään kenkiä tai vastaavaa. Koiralla on paljon pureskeltavaa täällä pienessä asunnossa, joka paikassa puruluita/leluja ja paikkoja mihin kutinaa voi helpottaa, tiedän toki, että koira pureskelee myös hampaiden vuoksi (kun ne lähtevät) ja muutenkin, mutta entisten koirien osalta pureskelu ei ole ollut näin rajua.

        Koirakouluun mennään, heti tietenkin, huolestuttaa kun ei koskaan ole ollut collieta, ja edellisestä koirasta on jo kauan aikaa, ja silloin asuin maalla, eli kaupungin jutut koiran kanssa ovat aivan uusia tuttavuuksia.
        Annan koiran olla pentu, torun sitä kun tekee jotain väärää. Toiset koiran omistajat jota nyt tunnen sanovat, että heidän pentu osasi jo tuossa iässä olla rauhallisesti. Luultavasti toiset pitävät minua aivan ääliönä kuten mainittiinkin jo, mutta rodun kuvaus kertoo jo koiranpennustakin aivan toista, luultavasti jotkut edes ymmärtää että olen kasvanut maalla ja elänyt siellä pitkään koirien kanssa, eikä siellä oltu autossa juuri koskaan, tai muutenkaan rappusia kavuttu ylös alas, tai skoottereita mennyt päivittäin.

        Kun näet vastaan tulevan koiran, mopon,ihmisen kiinnitä pennun huomio itseesi. Pysähdy pennun kanssa ja käänny vaikka vielä niin päin, että kohde on sen selän takana. Leikitä pentua jollain lelulla tai houkuta namipaloilla ja palkitse siitä, että se ei vilkuile muualle. Pentu huomaa vain ja ainoastaan sinut =lelun tai makupalan. :) Sitten kun "vaara" on ohi jatkatte matkaa.
        Myöhemmin voi namipala kädessä mennä toisten ohi, kun koiraa kiinnostaa vain namipala, se ei juuri muita vilkuile. Ohitustilanteesssa innosta sitä puhumalla iloisesti sille huomaamaan vain sinut. Varmista, että se tietää kädessäsi olevan makupalan. Palkitse heti jos ja kun ohitus on tapahtunut nätisti. Kun koira on narussa vasemmalla puolella, kannattaa namipala pitää vasemmassa kädessä, ettei koira kiilaa eteesi tavoittamaan oikeasta kädesatä. Tämäntapaisia perusjuttuja on sitten lisää koirakoulussa, kunhan milloin menette. Kun harjoittelette, niin ne pienet, jo mainitsemani makupalat, ettei koiran tarvitse pysähtyä makupalaa järsimään tienposkeen. ;) Ja tätä vieressä kulkemista makupala kädessä on syytä harjoitella jossain jo ennemmin ilman häiriötekijöitä. Ole tarkkana milloin sujautat namin suuhun, eli mistä palkitset.

        Jäin tuossa miettimään, että toisaalta voisi varmaan aloittaa suoraan tuota jälkimmäistä juttua, en vain tiedä voiko noin pienen kanssa, mutta kokeile pääseekö se juoneen mukaan.
        En tiedä onko mitään apua, mutta kirjoittelinpahan....

      • piskinen
        hauska koira kirjoitti:

        Tottakai tiedän ettei mitään suur maratonia aleta pennulla teettämään!
        Koira on lyhyessä hihnassa, mutta pyörätiellä menee usein mopoja vierestä, niin ainakin yrittää pomppia sinne päin, torun koiraa, kun pureskelee esim joitain ja olen saanut jo haltuun, että sitruunaa tulee, jos alkaa syömään kenkiä tai vastaavaa. Koiralla on paljon pureskeltavaa täällä pienessä asunnossa, joka paikassa puruluita/leluja ja paikkoja mihin kutinaa voi helpottaa, tiedän toki, että koira pureskelee myös hampaiden vuoksi (kun ne lähtevät) ja muutenkin, mutta entisten koirien osalta pureskelu ei ole ollut näin rajua.

        Koirakouluun mennään, heti tietenkin, huolestuttaa kun ei koskaan ole ollut collieta, ja edellisestä koirasta on jo kauan aikaa, ja silloin asuin maalla, eli kaupungin jutut koiran kanssa ovat aivan uusia tuttavuuksia.
        Annan koiran olla pentu, torun sitä kun tekee jotain väärää. Toiset koiran omistajat jota nyt tunnen sanovat, että heidän pentu osasi jo tuossa iässä olla rauhallisesti. Luultavasti toiset pitävät minua aivan ääliönä kuten mainittiinkin jo, mutta rodun kuvaus kertoo jo koiranpennustakin aivan toista, luultavasti jotkut edes ymmärtää että olen kasvanut maalla ja elänyt siellä pitkään koirien kanssa, eikä siellä oltu autossa juuri koskaan, tai muutenkaan rappusia kavuttu ylös alas, tai skoottereita mennyt päivittäin.

        ole huolissasi ettei koirasi vastaa kirjankuvausta pennusta, kaikki koirat ovat erilaisia ja eriluonteisia jo syntymästään asti, ei pentukoiraa voi oikeen rodullisesti kuvailla. Tai voi, mutta ei se välttämättä pidä paikkaansa. Pennut on pentuja ja pennuilla on pentujen kujeet, puremiset, riehumiset, arkuudet, rohkeuden puuskat yms. kaikki liittyvät kasvamiseen, aivan kuten ihmislapsilla niin koiranpennuillakin on ikäkausi jolloin kaikki pitää maistaa, siis kaikki, pienet kivet ulkona, matonhapsut, kaapin kulmat, kengän reunat, kädet, varpaat, hiukset, saippua, kukat, kirjat, vaatteet luetteloa voidaan jatkaa loputtomiin. Minun sekarotu collie teki pentuna pahojaan ihan sikana, ja sitten lopetti yhtäkkiä kuin seinään, siitä tuli aikuinen. Eikä siinä auttanut aikuinen kaveri, ei puruluut eikä mikään, ja sitten toinen pentuni aikoinaan ei syönyt mitään vaan kantoi vaan tavaroita ympäriinsä suussaan noin vuoden ikäiseksi asti. Se on niin yksilöllistä!
        Ja älä hommaa kuonokoppaa, se ei auta kuitenkaan. Siitä häkistä ei kannata tehdä numeroa, ihan kuten tuolla ylhäällä joku jo sanoi, annat sen häkin vaan olla etkä enää houkuttele pentua sinne mitenkään niin se ehkä vielä unohtaa koko asian ja saattaa muodustua jopa kivaksi paikaksi, ei tarvi makupaloja yms, siihen juttuun, kun et tee numeroa siitä häkistä pennulle ei pentukaan sitä tee, eihän se suhtaudu sohvaankaan niin. Yhden neuvon annan: anna pennun olla pentu, ole johdonmukainen ja oikeudenmukainen, ole rauhallinen (älä huuda pennulle) käytä maalaisjärkeä! Kasvata pentu rakkaudella niin saat rakastavan pennun! Älä ole liian ankara, mutta tarpeeksi tiukka että pentu ottaa sinut vakavissaan.
        Kulkeminen hihnassa on vielä pitkään harjoitteluasteella, kaikki mikä liikkuu kiinnostaa yleensä collien pentua, siitäkään en itse lähtisi makupaloilla tekemään isompaa numeroa kuin onkaan, ajan mittaan pentu oppii että skootterit, pyörät yms. kapineet kuuluu jokapäiväiseen elämään eivätkä enää aiheuta pompiskelua. Jos nyt aloitat tuon ed. ohjeen mukaan tuon makupala shown ulkoillessa niin saat olla varma että älykäs colliesi oppii kyllä sen hyvin nopeasti, en itse ole opettanut koiriani makupaloilla esim, luoksetuloa tai muutakaan, ja hyvin ovat oppineet, ja opettaneet minua. Makupalat kuuluvat sitten sinne koirakouluun ja varsinaiseen "koulutukseen".
        Sinun ei tarvitse olla huolissasi ettei 3 kk vanha pentu osaa olla rauhallisesti, ei kuulukaan osata! Paitsi jos on sairas, pennun kuuluu olla iloinen, virkeä, kiinnostunut ympäristöstä, energinen. Jos pentu ei ole tuollainen se on sairas!
        Nauti vauvastasi, se aika on niin hirmuisen lyhyt koirilla, sitten niistä kasvaa järkeviä aikuisia ja kaikki ihant pentukujeet jää pois!

    • Justiina täti

      ei missään tapauksessa kuonokoppaa pennulle, pilaat sen luonteen ihan varmasti.
      osta suihkepullo ja suihkauta vettä aina kun tekee mitä et halua.

      • mielipide-ero

        Ei suihkepulloa, koska korvien takaa takkujen selvittelyssä suihkutettu vesi auttaa harjaamista. Näyttelyissäkin turkkia taitavat kohennella suikepulloilla. Menee vähän ristiin koiran päässä. Sitä paitsi meillä ainakin olisi leikiksi pistänyt suihkuttelun. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2703
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2290
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2040
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      14
      1775
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe