Jatkuva huvittumisen aihe minulle on, että kun kritisoidaan kepun nykyistä politiikkaa tai kepulaisia politiikkoja kepulaiset heti vastavetona ottavat esille sadan vuoden takaiset tapahtumat, niistä mitään ymmärtämättä, tai ainakin demareiden nykyisyyden, oman puolueensa politiikkaa tai poliitikkoja puolustamatta. Niinkö toivotonta se on? Niin kuitenkin näkyy jälleen tapahtuneen.
Ehkä paremminkin säälittävää kuin huvittavaa on tuoda esille noita sadan vuoden takaisia tapahtumia, kun silloin suurin osa suomalaisista oli niin kurjassa asemassa, että osa heistä katsoi vallankumouksen ainoaksi mahdollisuudekseen päästä parempaan. Tuon väestön valtaosan olojen kurjuuden tuntee jokainen historiaan hiukankaan perehtynyt. Hieman enemmän perehtyneet tuntevat myös n tapahtumat, jotka vallankumousyrityksen laukaisivat.
Suomen väestöstä yli puolet sai silloin toimeentulonsa maataloudesta, ja maatalouteen sitoutuneista yli puolet oli torppareita, maaorjia. Teollisuus- ja muu työväestö oli juuri päässyt kymmentuntiseen työpäivään – aikaisemman 12-tuntisen asemesta – ja palkat olivat hyvin surkeat. Torpparit suurine perheineen asuivat pienissä torpissaan ja kaupunkien työväestön suuret perheet yhdessä hellahuoneessa; niin asui Väinö Tannerkin lapsuudessaan. Kaupunkien porvarit sen sijaan asuivat suurissa huoneistoissaan, suuren palvelijajoukon palvelemina, eikä torpparien isäntien oloissa maallakaan ollut valittamista. Ihmisten eriarvoisuus oli valtava, ja parempiosaisissa oli aivan liian vähän sellaisia, jotka olisivat halunneet eriarvoisuutta poistaa.
Vuonna 1916 sosialidemokraatit olivat saivat 103 edustajaa 200-jäseniseen eduskuntaan ja köyhälistössä heräsivät toiveet paremmasta demokraattista tietä. Mutta jo seuraavana vuonna porvarit saivat aikaiseksi uudet vaalit, jossa sdp menetti enemmistönsä. Köyhälistö aiheellisestikin näki tuon tapahtuneen kieroilulla. Vallankumousyritys ei ollut enää vältettävissä, ei, vaikka suurin osa sosialidemokraateista Väinö Tannerin johdolla oli sitä jyrkästi vastaan.
Ja niinpä sitten noiden kauheiden tapahtumien johdosta sdp hajosikin, ja vuoden 1919 jälkeinen sdp ei tietenkään ole mitenkään vastuussa noista tapahtumista. Päinvastoin sitä on paljolti kiittäminen siitä, ettei Suomesta tullut ”kansandemokratiaa”, jota ei kyllä maalaisliitto olisi pystynyt estämään, Neuvostoliitolle asemastaan kiitollisuuden velassa oleva Kekkonen vähiten.
Noita lähes sadan vuoden takaisia tapahtumia nostavat täällä esiin ne, jotka kokevat kovin kiusallisiksi paljon tuoreemmat tapahtumat, joita mm. minä ja eräät muut täällä tuomme esille. Mutta tyhmän täytyy ihmisen olla, kun hän noin uskoo kääntävänsä ihmisten katseet ja ajatukset pois niistä. Osoittamalla historian tuntemuksensa täydellisen puutteen hän vahvistaa jo muutenkin näyttämänsä sivistystasonsa mataluuden. Pitäisiköhän minun taas valistaa heitä historiastakin, mutta vähän tuoreemmista tapahtumista kuitenkin, vaikkapa kertomalla Urho Kekkosesta ja hänen teoistaan ja niiden tärkeimmistä vaikuttimista?
Edellä sanomallani en tarkoita, että nykydemarimme olisivat parhain mahdollinen vaihtoehto politiikkamme johdossa. Suoraan sanoen en ole oikein päässyt perille heidän tavoitteistaan. Tiennevätkö niitä muutkaan. Ehkä voidaan ajatella, että ”sdp on tehnyt tehtävänsä, sdp saa mennä” – eli ajatella samantapaisesi kuin kepulaiset ilmeisesti nyt ajattelevat Matti Vanhasesta.
Ja jos pyritte kääntämään katseita pois tässä esille ottamastani asiasta alkamalla asian sivuuttaen törkyillä vain minusta, se ei ole huvittavaa eikä säälittävääkään, vaan raukkamaisuudessaan inhottavaa, jolla osoitatte paitsi tyhmyyttä ja sivistymättömyyttä myös hyvin alhaista luonnettanne ja omaa mitättömyyttänne.
Ehkä paremminkin säälittävää kuin huvittavaa on tuoda esille noita sadan vuoden takaisia tapahtumia, kun silloin suurin osa suomalaisista oli niin kurjassa asemassa, että osa heistä katsoi vallankumouksen ainoaksi mahdollisuudekseen päästä parempaan. Tuon väestön valtaosan olojen kurjuuden tuntee jokainen historiaan hiukankaan perehtynyt. Hieman enemmän perehtyneet tuntevat myös n tapahtumat, jotka vallankumousyrityksen laukaisivat.
Suomen väestöstä yli puolet sai silloin toimeentulonsa maataloudesta, ja maatalouteen sitoutuneista yli puolet oli torppareita, maaorjia. Teollisuus- ja muu työväestö oli juuri päässyt kymmentuntiseen työpäivään – aikaisemman 12-tuntisen asemesta – ja palkat olivat hyvin surkeat. Torpparit suurine perheineen asuivat pienissä torpissaan ja kaupunkien työväestön suuret perheet yhdessä hellahuoneessa; niin asui Väinö Tannerkin lapsuudessaan. Kaupunkien porvarit sen sijaan asuivat suurissa huoneistoissaan, suuren palvelijajoukon palvelemina, eikä torpparien isäntien oloissa maallakaan ollut valittamista. Ihmisten eriarvoisuus oli valtava, ja parempiosaisissa oli aivan liian vähän sellaisia, jotka olisivat halunneet eriarvoisuutta poistaa.
Vuonna 1916 sosialidemokraatit olivat saivat 103 edustajaa 200-jäseniseen eduskuntaan ja köyhälistössä heräsivät toiveet paremmasta demokraattista tietä. Mutta jo seuraavana vuonna porvarit saivat aikaiseksi uudet vaalit, jossa sdp menetti enemmistönsä. Köyhälistö aiheellisestikin näki tuon tapahtuneen kieroilulla. Vallankumousyritys ei ollut enää vältettävissä, ei, vaikka suurin osa sosialidemokraateista Väinö Tannerin johdolla oli sitä jyrkästi vastaan.
Ja niinpä sitten noiden kauheiden tapahtumien johdosta sdp hajosikin, ja vuoden 1919 jälkeinen sdp ei tietenkään ole mitenkään vastuussa noista tapahtumista. Päinvastoin sitä on paljolti kiittäminen siitä, ettei Suomesta tullut ”kansandemokratiaa”, jota ei kyllä maalaisliitto olisi pystynyt estämään, Neuvostoliitolle asemastaan kiitollisuuden velassa oleva Kekkonen vähiten.
Noita lähes sadan vuoden takaisia tapahtumia nostavat täällä esiin ne, jotka kokevat kovin kiusallisiksi paljon tuoreemmat tapahtumat, joita mm. minä ja eräät muut täällä tuomme esille. Mutta tyhmän täytyy ihmisen olla, kun hän noin uskoo kääntävänsä ihmisten katseet ja ajatukset pois niistä. Osoittamalla historian tuntemuksensa täydellisen puutteen hän vahvistaa jo muutenkin näyttämänsä sivistystasonsa mataluuden. Pitäisiköhän minun taas valistaa heitä historiastakin, mutta vähän tuoreemmista tapahtumista kuitenkin, vaikkapa kertomalla Urho Kekkosesta ja hänen teoistaan ja niiden tärkeimmistä vaikuttimista?
Edellä sanomallani en tarkoita, että nykydemarimme olisivat parhain mahdollinen vaihtoehto politiikkamme johdossa. Suoraan sanoen en ole oikein päässyt perille heidän tavoitteistaan. Tiennevätkö niitä muutkaan. Ehkä voidaan ajatella, että ”sdp on tehnyt tehtävänsä, sdp saa mennä” – eli ajatella samantapaisesi kuin kepulaiset ilmeisesti nyt ajattelevat Matti Vanhasesta.
Ja jos pyritte kääntämään katseita pois tässä esille ottamastani asiasta alkamalla asian sivuuttaen törkyillä vain minusta, se ei ole huvittavaa eikä säälittävääkään, vaan raukkamaisuudessaan inhottavaa, jolla osoitatte paitsi tyhmyyttä ja sivistymättömyyttä myös hyvin alhaista luonnettanne ja omaa mitättömyyttänne.
Vastaukset 113
Vanhimmat
Toisaalla kehut SDP:n rakentaneen maata hyvin jo sata vuotta, mutta sitten sanot ettei vuoden 1919 jälkeinen SDP ole vastuussa aseellisesta kapinasta laillista hallintoa vastaan 1918.
Huomaatko miten surkea pelle olet kun tuollaista kirjoitat. Suorastaan törkyisää
SDP on tavoitellut tasa-arvoa koko historiansa ajan. On sitten paljossa arvo- ja arvostuskysymys, pidetäänkö ihmisten tasa-arvoa tavoittelemisen arvoisena. Kristillisyyteen pohjautuvan vallalla olevan moraalikäsityksen mukaan se on tavoittelemisen arvoista.
Miksi sodan jälkeen uudelleen organisoidun SDP:n pitäisi kantaa vastuuta kapinasta. SDP:hen ei edes koskaan aloittanut mitään kapinaa. Olisikin mukava nähdä, jos voit tuoda esiin sellaista historiallista dokumentoitua tiotoa, missä näytettäisiin SDP:n aloittaneen kapinan. Toistaiseksi historioitsijat eivät ole vielä kyenneet sitä tuomaan esiin.
Tähän asti on ollut vallalla historiakäsitys, jonka mukaan kapinan aloittivat ns. radikaalit punaiset, jotka sitten muodostivat Kansanvaltuuskunnan maan kapinahallitukseksi. Tähän kuului paljon mm. SDP:n jäseniä, muttei SDP puolueena. Osa SDP:n merkittävistä poliitikoista kuten Väinö Tanner jättäytyi kokonaan tällaisen toiminnan ulkopuolelle ja vastusti sitä. SDP:n ei ole puolueena koskaan väitetty tai näytetty tehneen mitään päätöstä kapinaan ryhtymisestä. Nämä kapinan aloittaneet radikaalit sosialistit, sikäli kuin eivät kuolleet sodassa, pakenivat Venäjälle ja perustivat maanalaisen kommunistisen puolueen. SDP puolueena taas etääntyi kommunismista ja vähitellen myös radikaalista sosialismista.
SDP teki puolueena päätöksen ryhtyä aseelliseen vallankumoukseen.
Tuo kaikki on dokumentoitu niin monessa paikassa, että täytyy olla todella aivopesty tollokko joka tuon kieltää. Tai sitten todellinen vääristelijä, ja mustan valkoiseksi selittäjä.
Sinä olet näemmä sellainen.
Eri asia on se, että osa puolueen päättävien elimien jäsenistä kaikki eivät osallistununeet päätöksen tekoon Tammikuussa 1918, Väinö Tanner muiden muassa. Ja sekin on totta, ettei päätös ollut yksimielinen, enemmistö kuitenkin oli vallankumoukseen ryhtymisen kannalla. Sekin on totta, että SDP:n johtajistoa pakeni Venäjälle sodan jälkeen ja perusti myöhemmin, taisi olla 1922, SKP:n. Mutta sitä ei mikään historian lähde kiistä, etteikö SDP tehnyt puolueena päätöstä. Ei edes Ylikangas joka on suurin punikkien puolustaja historioitsijoistamme.
Ratko Mladic on Serbian Mannerheim.
Oletpa sinä täysi tollo.
Kaikkialla tiedetään, että SDP teki puolue-elimissään päätöksen ryhtyä kapinaan ja nosti sen merkiksi punaisen lyhdyn työväentalon torniin.
Missä umpisossa sinä tollakko elät kun et tuota ole lukenut??
Aloita vaikka Heikki Ylikankaan kirjasta Tie Tampereelle, siinäkin tuo episodi on kuvattu, ja kerrotaan kuinka nimenomaan SDP:n puolueena päätti ottaa kaiken vallan itselleen.
Ainoan tunnetun päätöksen kapinaan ryhtymisestä on tehnyt SDP:n puoluetoimikunta ja sekin sen jälkeen, kun tilanne oli jo kiristynyt äärimmilleen ja väkivaltaisia yhteenottoja oli esiintynyt. Sitä ennen porvarienemmistöinen eduskunta oli tehnyt päätöksen lujan järjestysvallan luomisesta ja hallitus määrännyt suojeluskuntajoukot hallituksen järjestyksenpitojoukoiksi. Eihän tällaisia päätöksiä ihan olemattomista syistä tehdä.
SDP ei ole minun tietääkseni tehnyt puolueena mitään virallista ja demokraattista päätöstä aseelliseen kapinaan ryhtymisestä. Kepussakin jotkut klikit voivat tehdä erinäisiin seurauksiin johtavia päätöksiä kuten vaikkapa puolusihteeri vaalirahajupakassa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti sitä, että Kepu puolueena olisi tehnyt sellaisen päätöksen, että se sotkeutuu talousrikollisiin rahanhankintakuvioihin.
... päätöksen aseelliseen kapinaan ryhrymisestä, on se puolueen virallinen päätös. Olisiko niissä oloissa ollut mahdollista kutsua puoluekokous koolle?! Annat kirjoituksessasi ymmärtää, että se olikin suojeluskunta, joka aloitti sisällisodan. Höpö!
Kun pohdimme vastuuta, pitää olla vastuunalaisia päätöksiä. Kun puoluekokouksen päätöstä ei näin tärkeässä asiassa ole olemassa, eivät puolueen jäsenet eikä puolue kokonaisuutena voi olla vastuussa tapahtuneesta. Näin varsinkin, kun osa puolueen jäsenistä sanoutui irti kapinaan ryhtymisestä. Aseelliseen ja laittomaan toimintaan lähteminen on niin tärkeä asia, ettei sellaista päätöstä voi puoluetta ja sen jäseniä sitoen voi tehdä kuin puoluekokous. En usko, että Kepussakaan asia olisi toisin.
Suojeluskunnat eivät aloittaneet sotaa. Kun historian tuolloisia tapahtumia tarkastelee, kapinaan ryhtyminen on vain osa sekasortoisten olojen prosessia. Väkivaltaisia yhteenottoja oli jo ennen sitä. On selvää, että punaisten puolella toimineet olivat SDP:n jäseniä ja SDP oli tätä kautta osa tätä prosessia. Huomattavan paljon parempaan näkemykseen asiasta on mahdollista päästä, kun tarkastelee sisällisodan syntyyn vaikuttavia tekijöitä ja prosessia kokonaisuutena antamatta liiaksi merkitystä yhden päivän yhdelle tapahtumalle eli punaisen lyhdyn panemiselle työväentalon ulkopuolelle merkiksi kapinan aloittamisesta.
Voi tuota selittelyn määrää. Älä nyt tee itsestäsi pelleä tässäkin asiassa. Siis pari ihan perusfaktaa sinullekin
Eduskuntavaaleissa 1916 SDP oli saavuttanut ehdottoman enemmistön edustajapaikoista, ja vaikka osallistuminen hallitustyöhön oli sosialisteille ongelmallinen asia, SDP lähti kiuitenkin mukaan myös hallitukseen, puolue ei kuitenkaan halunnut sitoutua tukemaan muodostettua Tokoin senaattia joka kesällä 1917 hajosikin demariedustajien jätettyä sen valtalain vahvistamisen tuoksinassa. SDP siis lähti jo hyvissä ajoin 1917 vallankumouksen tielle, ja Me vaadimme - julistuksen myötä kiihotti kansaa maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Itse asiassa samana päivänä, jolloin eduskunnassa oli esillä Me vaadimme -julistus, käsiteltiin sosialidemokraattien puoluetoimikunnan kokouksessa suunnitelmaa vallankumouksen toteuttamisesta. Vallankumous siis vietiin kansalle SDP:n johdon toimesta, ei niin että SDP olisi ryhtynyt siihen kansan vaatimuksesta.
Puolueella oli puoluekokouksen valitsema johto, puheenjohtajana Kullervo Manner. 1917 pidettiin kaksikin puoluekokousta, joista etenkin jälkimmäinen, marraskuussa pidetty, valtuutti johdon tekemään nuo hirvittävät päätökset. Olihan siellä kutsuttuna naapurin veljespuolueen edustajana muuan J.V Stalin, joka kiihotti je kehotti puoluetta vallankumoukseen. Joten turha sinun on viisastella, ettei puoluekokouspäätöstä tai ainakin puoluekokouksen tukea kapinahankkeelle ollut.
Nimihistoriaa
Suomen Maalaisväestön liitto (1906) -> Maalaisliitto (1919) -> Keskustapuolue (1965) -> Suomen Keskusta (1988) -> ?? Sama kopla touhuaa, vain nimi muuttuu.
Vielä 19. vuosisadan alussa maaomistus toimi vallankäytön välineenä. Talolliset maajussit pitivät itsellään pienipalkkaisina palkollisina renkejä, piikoja, lentojätkiä muonamiehinä, mäkitupalaisia ja torppareita. Maata ei myyty kenellekään. Vuokramaalla asuvat mäkitupalaiset ja torpparit yrittivät turhaan ostaa asumiaan maita itselleen.
Maanomistusolojen kieroutunut tila johti 1918 siihen, että tavoitteena huominen aika parempi myös maaseutuväki liittyi kapinallisiin.
Mikäli maanomistusolot Suomessa olisivat olleet kohdallaan, niin maatyöläiset eivät olisi liittyneet kapinaan ja koko homma olisi pelkästään kaupunkien työläisten toimintana kuollut pikaisesti omaan sauhuunsa.
huvittaa, joskus jopa pitää ihan ääneensä nauraa, kun lueskelee näitä
rottakoulun käyneen ali-upseerin kohkaamisia politiikan palstoilla
kuitenkaan politiikasta mitään ymmärtämättä.
Joten kiitos siitä, ilonaiheita ei maailmssa koskaan liikaa ole.
demareilla, alkoivat murhaamaan oman maan kansalaisia kaapatakseen vallan.
Kyllä se jos mikä on asia, joka kannattaa aina muistaa ja pitää mielessä. Samahan voi olla edessä koska hyvänsä. Senhän osoittaa alle kymmenenvuotta sitten Euroopassakin tapahtuneet sisällissodat ja kansanmurhat.
Ei nämä asiat hymistelemällä parane. Kaltaisesi punikkirotat ovat syöpä Suomi neidon rinnoilla.
90 vuotta sitten tapahtuneet asiat olisivat jo jääneet historiankirjoihin, mutta aina täällä joku kaunainen lahtarinpaska jaksaa muistuttaa noista kauheuksista, joka oli molemminpuolista.
Ikävä vain kun joku idiootti ammentaa näistäkin asioista voimaa itselleen.
No tästähän minä taas saan punikin leiman otsaani, mutta olen aina sanonut totuus on armoton. Ja niipä siinäkin sodssa, kun sota oli sodittu, niin sitten nämä Eteläåohjanmaan Juonenkylän isännät panivat Eteläsuomen Kartanonherrojen kanssa maailmassa ennennäkemättömän, ja ennenkuulumattoman operaation pystyyn.
He siis alkoivat järjestelmällisesti tappaa, tätä nälkäistä Ryysyläisjoukkoa, siis vankeja, miksi ei silloin Geneven sopimukset niitä teurastuksia estäneet, eipä tietenkään kun Suomen Sotajoukkojen ylipäällikkö Karl Gustaf Mannerheim oli toisin päättänyt. ja Mannerheimhän oli tuolloin Suomessa Jumalasta seuraava. Ja näillä Valkokenraaleilla ei ollut mitään sitä vastaan, näin silloin tehtiin.
Muun muassa Urho Kaleva Kekkonen oli nuorena Kersanttina teloitusryhmän johtajana, että aateluus velvoittaa teitä Kepu-uskivaisia. Ei muuta kun siittä vaan tappamaan kaikki Vasurit ja Demarit, jopa perustuslaillisetkin samaan syssyyn. Sitten Vanhasen on hyvä hallita tätä meidän Suomenniemeämme. ja soraääniä ei senjälkeen kuulukkaan.
oli lähinnä siinä järjestelmällisessä punavankien lahtaamisessa, mitä valkoinen osapuoli harrasti sodassa ja vielä sodan jälkeen. Vankileirit ja laittomat joukkoteloitukset tosiaan muistuttavat entisen Jugoslavian alueen sotarikoksia. Mm. Kalervo Kuudes Sippolan on laskettu syyllistyneen 50-60 murhaan ilman, että häntä koskaan tuomittiin niistä. Suurin osa näistä murhista tapahtui sodan jälkeen.
Hirivttäviä olivat toki punaistenkin terroriteot, mutta ne jäävät kyllä määrässä ja järjestelmällisyydessä kauas jälkeen siitä, mihin valkoinen terrorismi syyllistyi. Valkoisethan hyökkäsivät mm. sairaalaan ja tappoivat kaikki ruotsinkieltä taitamattomat, niin sängyissä olevat potilaat kuin heidän hoitajansa. Tampereen valtauksen yhteydessä joukkoteloitettuja pantiin puistoihin puukasoja muistattaviin kasoihin päiväkausiksi varoittamaan ihmisiä punaisten puolelle enää asettumasta.
hiljasempikin mies, kun demarit alkoi ihmisiä tappamaan. Tottakai siinä tohinassa homma karkaa käsistä, kuten muissakin sisällisodissa on tapahtunut ennen ja jälkeen.
Pidätte vaan turpanne kiinni, se riittää...
sellasia, että esimerkki on paras opettaja...
hakkaa vaimoasi, kun noin hermostuttaa. Niinhän se on että totuus vie kipeää, varsinkin kun huomaa et on itse puhunut pehmosia.
alko taas jaanaamaan vanhoista asioista.
rauhallinen vaikka kapin perkele alkoikin taas paskaa jauhamaan ;)
Te paskapunikit kyllä sanotte, että punikkien teot olivat oikeutettuja ja seurausta heidän kokemistaan vääryyksistä, mutta kun sanotaan, että valkoinen terrori oli seurausta (kostoa) punaisten raakuuksista, niin sitä ei enää myönnetäkkään.
Syy ja seuraus siis selittää yhtä muttei toista. Kaltaistasi väääristelijää ei ole nähty missään
En ole puolustanut väkivaltaa oikeutettuna. Minusta on aina ollut suuri virhe ryhtyä aseelliseen kapinaan. Tässä näen asian samoin kuin aikalaisista esim. Väinö Tanner.
Valkoisten terrori ei ollut vain seurausta punaisten raakuuksista. Toki siinä oli kostoakin mukana. Valkoisten armeija käytti kuitenkin terrorismia psykologisena aseena järjestelmällisesti. Tämähän viivytti Tampereen valtaamista, koska punaiset kokivat antautumisen turhaksi. Henki menisi kuitenkin, koska valkoiset tappoivat aina vankinsa. Ja punaisten epäily olikin sitten oikea.
Minkäänlainen väkivalta ei siis ollut oikeutettua. Punaisten kapinoinnin syyt olivat ymmärrettäviä, väkivalta ei.
Kirjoitusvirheitä niin paljon, että taitaa olla anustappi väärin päin perseessä.
Oli taas lääkitys ottamatta, luuli vissiin että kirkossa käynti raasun parantai, mutta pahemmaksi vaan tuntuu tauti menevän...Näin on näreet ja anustapit.
kaltaisiasi punikkeja, niin Suomi olisi parempi maa elää.
…herää vääjäämättä mielessäni kysymys, että onko noiden kepulaisten historian tuntemus niin olematon kuin näyttäisi olevan, vai onko kyse enemmänkin siitä, ettei todellakaan ymmärretä niitä mielestäni hyvin ymmärrettäviä syitä, jotka johtivat noihin onnettomiin tapahtumiin lähes vuosisata sitten.
Vai onko sittenkin kyseessä vain kierous ja epärehellisyys, eli historia kyllä tunnetaan ja ymmärretäänkin, mutta sitä ei voida tunnustaa, vaan yritetään vain väittää muuta. Mutta eihän tuollainen mene läpi normaalisivistyneille ihmisille. On tyhmää kuvitella muita niin tyhmiksi, ja sellaisen kuvitelman on voinut saada vain sellainen, jonka viitekehys muodostuu todella tyhmistä ihmisistä!
Tarpeetonta varmaan mainita, mutta turhien irvailujen estämiseksi sanon, että edellä sanomani ei tietenkään tarkoita Mielipidepankkia ja Uutta-Ukkia, joiden vastineet ovat hyvinkin asiallisia.
Väitätkö, ettei SDP tehnyt päätöstä ryhtyä kapinaan 1918 ?
Jos tuollaista väität valehtelet.
Ja väitätkö, ettei Maalaisliitto ollut puolustamassa laillista järjestystä tuolloin, lopulta kapinan kukistaen ja heti perään yhteistyöllä maata rakentaen. Muista Kyösti Kallion puhe.
Kyllä se kierous ja epärehellisyys näkyy parhaiten siellä, missä nuo SDP.n toimet tammikuussa 1918 koetetaan selittää myöhemmän historian valossa muuksi kuin ne silloin olivat
otsikossa huomio
valehtelemaan sodan aloittajasta ja sitten vielä saatana haukkuu ihmisiä!
Keskustelu kapinan aloittajista on turhaa, ellei keskustella samalla syistä, jotka johtivat kapinaan. Katselin juuri tv:stä ohjelmaa Leipzigin maanantaimielenosoituksista lokakuussa 1989 ja DDR:n hallituksen aikeista tukahduttaa ne väkivaltaisesti. Kyseessähän oli selkeä kapinointi laillista hallitusvaltaa vastaan. Minusta siihen oli ihan oikeutetut syynsä.
Kun auktoritatiivisen luonteen omaavana tarkastelet kyseistä kapinaa analogisesti vuoden 1918 Suomen tapahtumien kanssa, sinun pitää olla loogisesti DDR:n hallituksen puolella ja pitää siten oikeana sen päätöstä tukahduttaa kapina viime kädessä väkivalloin. Näin ajattelee asioista ihminen, jonka ymmärrys ei riitä tämän monimutkaisempaan asioiden analysointiin. Valitettavasti.
...on tuo esittämäsi vertailu kansalaissotamme ja DDR:n kansannousun kesken.
Surullista, että meissä suomalaisissa on vielä niin paljon historiaamme tuntemattomia ja sitä ymmärtämättömiä ja siitä siis opiksi ottamattomia ihmisiä. Vai olisiko täällä nähtävä sittenkin muuta,puoluepoliittisista näkökohdistaan tai muista vastuuttomista syistä vastoin parempaa tietoaan ja ymmärrystään puhumista? Tyhmää ja vastenmielistä sellainenkin, mutta ehkä sittenkin toivottavampaa, sillä "kelvoton on kansa, joka ei tunne historiaansa", sanoi Paasikivi.
Hyvää yötä!
täysin turhaa. Sitä on jauhettu tässä maassa kohta sata vuotta.
Kapin tötterön manöövereihin kuuluu vähintään kerran kuukaudessa käynnistää tämä sama jaanaus,
Siksipä onkin yksinkertaisinta potkia hönöä perseelle nelikutosella sumeilematta näissä asioissa ;)
Kuten taas näit, ukkohan pomppii kuin jänöpupu....
Olet oikeassa, ja erinomainen esimerkki tähän mitä sanot: "Surullista, että meissä suomalaisissa on vielä niin paljon historiaamme tuntemattomia ja sitä ymmärtämättömiä ja siitä siis opiksi ottamattomia ihmisiä. Vai olisiko täällä nähtävä sittenkin muuta,puoluepoliittisista näkökohdistaan tai muista vastuuttomista syistä vastoin parempaa tietoaan ja ymmärrystään puhumista"
Sinähän väität koko ajan ettei SDP ole vastuussa kapinan aloittamisesta 1918, kapinan joka johti sisällissotaan ja sitä seuranneisiin kauheuksiin.
Ja tuo historiaa väärentävä kantasi lähtee puoluepoliittisista näkökohdista, et halua myöntää, että SDP on vastuussa tuosta historiamme synkimmästä vaiheesta. Vuonna 1918 meillä oli vain yksi sosialistinen puolue, SDP. Miten siis joku muu voisi olla vastuussa tuon puolueen ja sen jäsenien tekemisistä tuolloin?
Todella surullista nähdä sinun ja Mielipidepankin olevan noita mainitsemiasi historiaamme tuntemattomia ja sitä ymmärtämättömiä ja siitä opikseen ottamattamia ihmisiä. Mutta olettehansentään demareita, se selittää kaiken.
Siis että vain minut saitille saadaksenne alatte aina puhua ruosta kansalaissodasta ja esitätte siitä näkemyksiä, jotka tiedätte vääriksi? Niin kai tuo on ymmärrettävä.
Aivan turhaa alentaa itseään tuollaiseen, puhumaan vastoin parempaa tietoaan. Tulenhan minä tänne aina muutenkin, ihan oma-aloitteisesti. Ja saatte minut tänne helposti tuoreemmillakin asioilla, vaikkapa alkamalla puhua keputotuutta kepusta ja sen politiikasta; silloin kyllä aina mielelläni tulen tänne puheitanne oikomaan kertomalla asioista oikeaa, todellista totuutta.
Tietenkin olen hieman otettu tuosta asemastani, pääsystä Matti Vanhasta, kepua ja ehkä Kekkostakin tärkeämmälle sijalle ajatuksissanne, mutta ihmisyyteni saa minut säälimään teitä sen verran, että halusin jkäyttää tämän puheenvuoron voidakseni mahdollisesti laittaa jarruja itsenne jatkuvalle nolaamiselle.
Kun ei saa mötkyä märäksi edes nuolemalla, vaan tämä joutuu hakemaan munaa muualta?
On siinä kansallissotaa aliupseeri-luuserille...;)
Sinä teit avauksen takki levällään. Pari nasevaa potkua leveälle perseellesi ja kas, itkuripuli valahti taas saitille :)))
Siitä tässä vain on kysymys, tsekataan että toimitko taas kaavan mukaisesti ja tokihan kapi on luotettava osapuoli näissä asioissa. Kaikissa eilisissäkin avauksissasi itkuripuli irtosi tuotapikaa...
Sinä vaan esität täysiä harhakäsityksiä ja suoiria valheita joita sitten joudumme oikomaan. Nyt kansalaissodasta esittämäsi on täyttä huuhaata, kaikkihan sen tietää, kuka kapinan aloitti. Vain sinä j apunatoverisi MPP jänkää vstaan.
Sanoppa sitten kuka sen kapinan 1918 aloitti jos ei SDP?
kapi vääristelee historiaa. Kertoneeko tässä itsestään?
"meissä suomalaisissa on vielä niin paljon historiaamme tuntemattomia ja sitä ymmärtämättömiä ja siitä siis opiksi ottamattomia ihmisiä. Vai olisiko täällä nähtävä sittenkin muuta,puoluepoliittisista näkökohdistaan tai muista vastuuttomista syistä vastoin parempaa tietoaan ja ymmärrystään puhumista?"
Suomessa -18 kapinaan ryhtyneet tarttuivat aseisiin, kun taas DDR:ssä laillinen hallitusvalta
oli tarttumassa aseisiin, mutta onneksi rohkeus petti viime hetkellä.
Kapinan aloitti radikaalit vasemmistolaiset. Heistä suurin osa oli varmasti SDP:n, työväenkaartien ja punakaartien jäseniä. Päätöksen kapinasta teki SDP:n puoluetoimikunta, jolla ei varmasti ollut valtuuksia tehdä tällaista päätöstä puolueen puolesta. Tilanne oli kuitenkin jo sitä ennen tammikuussa kriisiytynyt ja väkivaltaisia yhteenottoja oli esiintynyt Karjalassa kummankin osapuolen aloitteesta. Porvarienemmistön päätös antaa ylin järjestysvalta suojeluskunnille koettiin luonnollisesti työväestön ja maaseudun maattoman väestön osalta provokaatioksi. Eivät porvaritkaan olisi hyväksyneet sellaista päätöstä, missä vasemmistoenemmistöinen eduskunta olisi vastaavasti asettanut punakaartit lailliseksi järjestysvallaksi.
On arveltu, että SDP:n kannattajien ja jäsenten enemmistö vastusti aseelliseen kapinaan ryhtymistä erityisesti maaseudulla. Puolueen radikaali aines käytti kuitenkin sekasortoista tilannetta hyväksi ja yleensä sekasorrossa äärinäkemykset ja provokaatiot pääsevät voitolle itsehillinnän pettäessä. Väärillä tiedoilla ja huhuilla voidaan lisäksi lietsoa ihmisiä helposti väkivaltaan, kun ei olemassa mitään luotettavaa tietoa tapahtumien kulusta.
Kovin hedelmällistä ei ole keskustella siitä, kuka aloitti kapinan, vaan miksi se aloitettiin. Kansalaisten vastakkainasettelu oli jyrkkää ja taloudellinen eriarvoisuus suuri. Nämä ovat tapahtumien taustalla olevat perussyyt. Ei kansaa saada aseisiin vain sen vuoksi, että joku kannattaa työväenpuoluetta ja joku toinen ei. Taustalla olivat vakavat yhteiskunnalliset luokkaerot ja ristiriidat eri väestöryhmien välillä eikä näitä ristiriioja kyetty eikä juuri haluttukaan ratkaista rauhanomaisesti. Rauhanomainen ratkaisu seurasi vasta sisällissodan jälkeen, kun maltilliset poliittiset voimat niin oikealla kuin vasemmalla alkoivat eheyttää kansaa. Oikealla tästä kuuluu kiitos ja kunnia esim. Kyösti Kalliolle ja myöhemmin Urho Kekkoselle ja vasemmalla sotaa vastustaneen maltillisen Väinö Tannerin johtamalle SDP:lle.
Jos itse katsoit ko.dokumentin pitäisi myös ymmärtää selvä ero. DDR:ssä kansa ei noussut aselliseen kapinaan eikä vaatinut vallankumousta vaan parempi kansalaioikeuksia. Mikään ryhmä ei yrittänyt ASEELLISTA vallankaappausta eikä sillä myöskään hallitus avannut tulta mielenosoittajia vastaan.
Järki voitti onneksi. Toisin kuin Kiinassa 1986.
Eläköön proletariaatin vallankumous!
Nyt jos koskaan toveri vanha-kapi on oikealla asialla. Työväestön mitta on täysi! - ainoa vaihtoehto on vallankumous! Kapitalismin riisto on loppupoluillaan ja ökyisäntä on aika saattaa polvilleen.
Sosialidemokraatit ovat aina olleet vallankumouksen kannalla, Forssassa päätettiin perusperiaatteet, sen jälkeen olemme ajaneet asiaamme joskus huonommalla toisinaan paremmalla menestyksellä. Asiamme kuitenkin Bernsteinilaisittain ilmaistuna etenee juuri tällä hetkellä paremmin kuin milloinkaan aiemmin. Kapitalismin rappio on meidän vallankumouksen uljaitten ritarien voitto!
Kepulaisvetoinen hallitus hikoilee viime metreillään, Uusi-ukin ennustama kepuhallituksen ero on joka päivä yhden vuorokauden lähempänä.
Nykyhallitus on mennyt niin alas, että on mennyt väärentämään brittitutkimuslaitoksen tutkimustuloksia! Todella hävytöntä toimintaa. Oikeasti tutkimuksen voittaja olisi ollut Pohjois-Korea, mutta sitä ei otettu edes mukaan tutkimukseen, kun tiedettiin sen ylivoimaisuus. Keput pärjääävät ainoastaan väärennetyissä tutkimuksissa, muistattehan Vanhasen saaman Louise Blouin Foundation -säätiön palkinnon, sehän on täysin pellepalkinto, eihän edes Yle eikä HS sitä noteerannut, maailmalla muka kova palkinto, jonka joku USA:n ex-presidenttikin on saanut! Kyllä nuo kepulaiset ovat kovia keksimään kaikenlaista omaa propagandaansa omaa säälittävää häntäänsä nostaakseen.
Me vallankumouksen uljaat soturit sentään olemme oikealla asialla. Suomen kaikkien aikojen yhteistyökykyisin poliitikko, Kallaveden komistus, Kuopion lahja sosialistiselle maailmalle, toveri Paavo Lipponen on ylivoimaisesti paras ehdokas EU:n presidentin paikalle. Mutta tämä perkeleen kepuhallitus ei jostain syystä toveri Lipposta lobbaa! Jo on aikoihin eletty! Toveri Lipponen on lahjakkain poliitikko kautta aikain Suomen poliittisessa historiassa! Miksi kepuhallitus ei toveri Lipposta edes oikein kunnolla ehdota EU:n presidentiksi? Varmasti kaikkien EU-maiden sosialistit kannattaisivat toveri Lipposta, on h'n niin lahjakas, kielitaitoinen ja sympaattinen. Suomessakin kaikki muut paitsi imbesilli kebut sen huomasivat.
Toveri Kusexniina on seuraava valtiovarainministeri.
Mark Twain on sanonut: ”Selvittäkää ensin tosiasiat, sitten voitte vääristellä niitä
mielenne mukaan.”. Vaikuttaa siltä, että nuo eräät kepulaiset eivät ole noita tosiasioita selvittäneet, sillä niin avuttomia heidän vääristely-yrityksensä ovat. Lähtökohta vääristelyllekin on huono, jos totuutta ei tunneta. Eivät nuo raukat ole perehtyneet historiaan, vaan ovat vain kuulopuheiden ja niiden luoman uskonsa varassa. Jos he tapahtumista jotain tietävätkin, eivät he tiedä niiden syistä, sillä sellaisia he eivät ole koskaan pohtineet, ja jos olisivatkin, ei heillä olisi ollut älyllisiä edellytyksiä niiden ymmärtämiseksi.
Sitten nuo raukkikset yrittävät heittäytyä humoristeiksi, eli kaikki heidän sanomansa olisikin ollut tarkoitettu vain minun ärsyttämiseksi. Olen tosiaankin tullut heille liian tärkeäksi, kun heidän ajatuksensa pyörii vain minussa, ei minun sanomassani. Jos tuollainen on heille hupia, niin Kepulandiassa täytyy hupien olla todella vähissä, eli elämän siellä ankeampaa kuin olen luullutkaan. Mutta kovin väkinäiseltä heidän naurunsa kuulostaa, enemmän itkulta ja hampaiden kiristelyltä. Ja sitten he sanovat minun itkevän! Voi pyhä jysäys – huvittuneisuudestanihan puhun avauksessanikin, ja puhun siinä taatusti totta toisin kuin he omasta mielentilastaan.
Mutta jos kuitenkin on niin, että heidän uskonsa noiden lähes sadan vuoden takaisista tapahtumista on aito, vaikka todenvastainen, niin kannattaisiko heidän sittenkään enää tuollaisia jauhaa? Suuri tragediahan se kansalaissota oli, suuret kärsimykset puolin ja toisin aiheuttanut. Sen ymmärtää ajattelukykyinen, normaaliviisas ihminen. Sen ymmärsivät jo heti sodan jälkeen Väinö Tanner ja Kyösti Kallio luoden umpeen sodan kansamme keskuuteen luomaa railoa, jottei sama enää koskaan toistuisi. Heidän ja monien muidenkin – silloin mm. Urho Kekkosen – työ mahdollisti selviytymisen sodistamme paljon kärsineenä mutta itsenäisenä kansakuntana.
Ja sotien jälkeisinä vaaran vuosina juuri nuo sosialidemokraatit varmistivat sen, että itsenäisyytemme säilyi eikä meistä tullut edes ”kansandemokratiaa”, vaikka liikaa kumarsimmekin maahamme 1939 hyökännyttä kommunistista Neuvostoliittoa, ja siinä näytti meille mallia takkinsa kääntänyt Urho Kekkonen. Tuonkin kaiken tietää ja ymmärtää normaaliviisas, hieman historiaan perehtynyt ihminen.
Mielestäni jokaisen suomalaisen pitäisi perehtyä edes hieman historiaamme, hieman enemmän kuin peruskoulun oppimäärän verran, ja pyrkiä myös ymmärtämään sitä, jotta voisimme ottaa oppia siitä. On sellainenkin viisaus, kuin että ”aiemman kokemuksen tulisi olla majakka, joka näyttää meille tietä, eikä laituri, johon kiinnitämme aluksemme”. Mutta jos joku ei tarpeeksi tiedä niistä aikaisemmista kokemuksistamme eikä ymmärrä niiden syitä, niin sellainen ihminen puhuu sitten täällä sellaisia kuin nuo eräät kepulaiset puhuvat. Onnekseen he ovat varmaan muutenkin niin tyhmiä, etteivät ymmärrä siten nolaavan itseään viisaampien silmissä.
Tämä riittäköön puoleltani tästä aiheesta tällä kertaa, sillä nyt minua kutsuvat aivan toisenlaiset ja tärkeämmät tehtävät kuin debatointi täällä noiden kepulaisten kanssa, sillä johtuneepa heidän esittämänsä totuuden peittämään pyrkivästä vääristelynhalusta tai silkasta tyhmyydestä ja tietämättömyydestä, niin sellaisen vastustaminen tosiasioilla on turhaa tuuleen huutamista. Ei sellainen sanoma mene perille tuollaiseen päähän, sillä ääni ei kulje tyhjiössä.
Näiden heikkolahjaisten ajattelu juoksee jotenkin niin, että SDP:n näyttäminen kapinaan syypääksi, demonisoi puolueen ja sen mukana puolet suomalaisista. Se on tietysti esimerkki harvinaisen yksinkertiaisesta tavasta ajatella ja järkeillä asioita.
Jo vastuulliset aikalaiset puolin ja toisin ymmärsivät, ettei asia ole näin. Joka toista suomalaista ei voi jättää kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelle orjan ja käskytettävän asemaan taikka sitten tappaa heitä kaikkia. Porvaripuolellakin ymmärrettiin, että näitä ihmisiä tarvittiin edelleen töihin tehtaisiin ja pelloille. Tämän takia ainoaksi oikeaksi tieksi järki-ihmisten puolella nähtiin kansan eheyttäminen, mikä tarkoitti heikompiosaisten olojen parantamisen välttämättömyyttä. Tämä tarkoitti myös sitä, ettei kellään järkevällä oikiestopoliitikolla ollut halua kieltää SDP:n toimintaa. Maltillisiin voimiin tukeutuva SDP nähtiin poliittisesti välttämättömänä sillanrakentajana, jos haluttiin, etteivät väkivaltaisuudet toistu.
SDP:n ja muiden maltillisten voimien politiikka tuotti tulosta. Yhtenäisyys joutui koetukselle vuonna 1939. Väinö Tanner käsitti tämän silloin parhaiten, kun hän moitti jyrkin sanoin sisäministeri Kekkosen toimia panna ihmisiä vankilaan poliittisista syistä talvisodan edellä. Tanner sanoi nimenomaan, että tällainen vaaransi kansan yhtenäisyyden, kun piti taistella yhteistä vihollista vastaan. Sotien yhtenäisyys sitten näytti, että Tanner oli tässä niin oikeassa kuin olla ja voi. Seuraavan kerran tuota yhtenäisyyttä koeteltiin sodan jälkeisinä vaaran vuosina. Jälleen ratkaisevaan rooliin tulivat tannerilaiset sosiaalidemokraatit, jotka pelastivat maan joutumasta kommunistien käsiin. USAn suurlähetteläs raportoi maalleen vuonna 1969, että SDP:n politiikka esti Suomea ajautumasta sosialistimaiden leiriin. CIAhan rahoitti SDP:tä tätä varten miljoonien tuella.
taas ollut huvittunut ;)))))
Täyden 500 sanan itkuripuli naurun keskeltä "raukkiksista" yms. kertoo kaiken huvittuneisuutesi asteesta. Vituttaahan se tietysti, kun kävelytetään saunan taakse, tervataan perse ja talutetaan takaisin...
En minäkään viitti enää tuuleen huutaa mutta tuutha sie toistekkii??? Lystäillään!
Sivistynyt debatti jatkukoon...
Joku päivä voisit sinäkin sopia itsesi kanssa kuukauden paussista, ei taitaisi pilata debattisi tasoa?
Otsikoit avauksesi hupaisaa, nyt voitaneen jo sanoa, että koko juttusi ja vääristelysi on surkuhupaisaa. Ja nimenomaan sinun puoleltasi.
Jos nyt lyhyesti vielä kerrataan ihan perusfaktat. SDP julkaisi tammikuussa 1918 julistuksen, jossa se kehotti työväkeä ja kaarteja noudattamaan toimeenpanevan komitean päätöksiä. Tarkoitus oli estää vallan luisuminen kokonaan punakaarteille, joiden johtoon Ali Aaltonen valittiin sosiaalidemokraattisen puoluetoimikunnan ja kaartin päälliköiden yhteiskokouksessa aiemmin. SDP:n toimeenpaneva komitea päätti sitten liikekannallepanosta 26.1 ja samalla vallankumouksen aikataulusta. Toiminta päätettiin aloittaa 27.1 klo 22.
Eli SDP oli täysin kiistatta mukana niin punakaartien perustamisessa kuin niiden avulla tapahtuneen vallankaappauksen aktivoinnissa tammikuussa 1918
Tämän sinä kiistät.
Eikä SDP:n päätökseen vaikuttanut kansan kehno tilanne, vaan puhdas vallanhalu. Tuo valtalain syyttäminen tilanteesta on myös tyypillistä selitettelyä. Itse asiassa valtalakia ei viety Pietariin vahvistettavaksi juuri sosialidemokraattien toimesta, koska heinäkuussa siellä oli vallankumousyritys jota bolsevikit tukivat. Meillä sosialistien kumous- ja vapausinnostuksella oli vaikutusta valtalain hyväksymiseen, ja siihen että valtalakia ei lähetetty Pietariin vahvistettavaksi. Venäjälle päätettiin kuitenkin lähettää adressi, jossa pyydettiin Suomen oikeuksien tunnustamista. Kun kumous Pietarissa sitten tukahdutettiin, meillä Tokoin senaatti oli menettänyt viimeisetkin yhteistyön edellytykset valtalaista käydyn kiistan aikana, joten se jätti eronpyyntönsä ja pidettiin uudet vaalit. Kyse ei siis ollut pelkästään porvarien vehkeilystä valtalain ympärillä vaan myös SDP harrasti samaa aina sen mukaan mitkä olivat poliittiset suhdanteet Pietarissa.
Vallankumoikseen ryhdyttiin meilläkin sitten kun marraskuussa (lokakuussa Venäjän ajanlaskun mukaan) vallankumous Pietarissa onnistui ja Bolsevikit nousivat valtaan. Ali Aaltonen laitettiin hankkimaan aseet Pietarista, ja hän saikin 10 000 kivääriä ja muuta aseistusta joiden turvin meilläkiin ryhdyttiin kumoukseen.
Sinun vääristelysi on todellakin surkuhuopaisaa, ja osoittaa kuinka heikkoa on historian tuntemuksesi. Ikävää todeta tuollaista osaamattomuutta vielä tänäpäivänäkin
SDP:llä on kiistatta arvonsa maan rakentamisessa ja sen saattamisessa nykyiseen vaurauteensa.
SDP:llä on kiistatta myös syvä tahra historiasssaan juuri noiden 1918 tapahtumien pääsyyllisenä. Ja jos sillanrakentajaa haetaan. niin Maalaisliitosta sellaisia löytyy jos mistä, tässä voisi vaikka referoida Kallion kuuluisaa puhetta 1919.
Eikä sodanjälkeinen sosiaalinen kehitys ihan yksin SDP:n ansiota ole kuin usein virheellisesti annetaan ymmärtää. Itse asiassa isoimmat sosiaaliset päätökset on tehty Demarien oppositiokausilla, esimerkkinä vaikkapa LEL ja TEL eläkejärjestelmär 1961 ja Sairausvakuutuslaki 1963. Siis aivan perustavaa laatua olevat pätökset on tehty SDP:n niihin osallistumatta.
CIA pelasti varmasti osaltaan Suomen kommunismin vyöryltä juuri SDP:lle antamansa rahoituksen turvin, tuosta pelastumisesta on kuitenkin syytä kiittää Oskari Tokoita joka onnistui vakuuttamaan CIA:n sosialidemokraattien tukemisen merkityksestä.
Sinun ja muiden historiaa tuntemattomien tollakoiden keskustelun voisi tietysti jättää omaan arvoonsa, mutta toki pahimmat vääristymät teidän jutuissanne täytyy oikaista
Kansa- ja rottakoulupohjalta.
Tämä vanha aliupseeri-luuseri ei tiedä edes isänsä nimeä, se historian tietämyksestä...
on ostanut sinulle dosentin arvonimen?
SDP:llä on varmaan tahra vuoden 1918 tapahtumissa. Pääsyyllisyys on vaikeampi kysymys, kun ottaa huomioon kokonaisuutena ne seikat, jotka johtivat tähän valitettavaan episodiin historiassamme.
Olipa hyvä, että otit esille suurten sosiaaliuudistusten aikakauden vuoden 1960 kahta puolen. Suurimmat ratkaisut kuten eläkejärjestelmät, vuosilomalainsäädäntö ja työttömyyskorvausjärjestelmä on tehty SDP:n oppositiokaudella. Mutta täysin väärässä olet siinä, että ne tehtiin SDP:n osallistumatta. SDP ja työmarkkinajärjestöt SAK ja STK olivat keskeisessä roolissa tätä lainsäädäntöä aikaansaadessa. Työeläkejärjestöt SAK ja STK sekä puolueista SDP ja Kokoomus sopivat asiasta ohi hallituksen. Maalaisliitto suhtautui asiaan vastustaen, mutta joutui taipumaan.
Vuosilomalaki ja työttömyyskorvausjärjestelmä perustuivat eduskunta-aloitteisiin, jota Maalaisliiton vähemmistöhallitus vastusti. Ne runnottiin kuitenkin eduskunnassa läpi. Mistä moinen johtui? Se johtui siitä, että eduskunta oli vasemmistoenemmistöinen ja hallituksen oli V.J.Sukselaisen vähemmistöhallitus, joka olisi yksinkertaisesti kaadettu, jos se olisi alkanut vastustamaan näin tärkeitä uudistuksia. Hallituksen yli ei kävelty, sen yli juostiin ja molemmin puolin. Maalaisliitolla oli näissä uudistuksissa pelkkä jarrumiehen rooli.
Sinunkin kannattaa perehtyä historian tosiasioihin esim. Tapio Bergholmin perusteellisen artikkelin avulla tämän sosiaalihistorian aikakauden osalta. Kun se luet, mitipä uudestaan kirjoitustasi pahimmasta vääristymistä ja tollakoista. Katso vaikka peiliin niitä miettiessäsi. Ja tässä linkki:
yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/2BDD281E.../075bergholm.pdf
Sinä siis väität että SAK on yhtäkuin SDP.
Valitettavasti tuo linkki ei toimi enkä osaa linkittää suoraan ko. pdf-tiedostoon. Se löytyy kuitenkin googlettamalla esim. hakusanoilla: Tapio Bergholm, Suomen mallin synty
Missä minä sellaista väitän. En itse huomannut. Kirjoitin siitä, kuinka sosiaalilainsäädännön syntyyn vaikuttivat SDP, Kokoomus, SAK ja STK. En suinkaan väitä, että SDP=SAK taikka SDP=Kokoomus saati sitä, että SDP olisi STK.
Se on hyvä huomata, että Maalaislitto hallituspuolueena yritti vain estää tällaisen lainsäädännön syntymistä.
Asian hyväksi tai pahaksi, jauhaa paskaa palstalla joka ei vaikuta mihinkään.
Olet tosi typerä punikki, mutta olevaan...;)
Voi sinua yksinkertaista tolloa.
Vai tuo SDP:n edustaja, SAK:n päätoiminen historiankirjoittaja, tämä demarijäärä Tapio Bergholm, kertoo oikean totuuden. No, ainakin sellaisen jonka sinä luulet oikeaksi. Järvenpäässä hänet kyllä tunnetaan, ja arvannet miksi...
Koeta nyt edes joskus hakea tasapuolinen näkemys propagandasi tueksi, noin selkeän yksipuolinen lähde huvittaa ja säälittää yhtä aikaa. Oler sinä tollo, en muuta sano
Bergholm on kirjoittanut tieteellisen artikkelin Yhteiskuntapolitiikka-lehteen. Artikkelissa on suhteellisen paljon lähe- ja kirjallisuusviittauksia. Niistä jokainen voi halutessaan tarkistaa, pitävätkö esiteyt asiat siltä osin paikkaansa vai eivät. Bergholm on historioitsija, tiedemies. Heilläkin voi olla jokin puoluekanta, mikä ei kuitenkaan mitätöi itse asiaa. En ole havainnut, että Bergholmin esitystä olisi kyseenalaistettu tieteellisessä keskustelussa tai muussa vakavasti otettavassa yhteydessä. Sinun kommenttejasi ei nyt valitettavasti voi hyvällä tahdollakaan pitää edes hiukan vakavasti otettavina.
Tasostasi kertoo paljon se, kuinka yrität väistää asian tolloiluillasi.
No hae nyt hyvä mies uskottavuutesikin takia jotain joka ei ole noin suoraan SDP:n ja SAK:n edustajan tekemää...
Ihan sama kuin jos Juhani Suomen historiatulkinta otettaisiin ainoaksi totuudeksi Urho Kekkosesta, ei häntäkään (Suomea) ole kyseenalaistettu siitä pitävätkö esitetyt asiat paikkaansa vai eivät, vaan siitä kuinka hänen tulkintansa on yksisilmäinen ja vino, kohteensa hyvässä valossa esittävä. Suomihan on tulkinnut vastaavasti Koiviston toimia täysin päinvastoin, mutta siinäkin faktat huolella dokumentoiden.
Siis haeppa nyt jotain vähemmän vinoa. Ettet leimaannu demaritolloksi jolla on vaan demaritotuutta julistavia tiedonlähteitä.
SDP:n osuus noissa eläke- ja muissa sosiaalipolitiikan ratkaisussa ei ole ollenkaan niin keskeinen kuin annat ymmärtää. Kokoomuksella ja sen yhdellä merkittävimmistä taustavaikuttajista, STK.n puheenjohtaja Päiviö Hetemäellä , on varmasti suurempi merkitys kuin tuolloin kovin hajanaisella SDP:llä.
SDP oli vastuullinen toimija nin kauan kun asevelisosialistit jaksoivat Kokoomuksen kanssa toimia kommunismiin, Kekkoseen ja Moskovaan kriittisesti suhtautuvina yhteistyökumppanina. Mutta 60-luvun lopulla SDP taipui ja mätkähti YYA suohon rähmälleen tavalla joka hakee vertaistaan, eikä löydäkkään sitä kuin Kepun K-linjasta
En minä ainakaan epäile sitä, etteivätkö Juhani Suomen lähdeviittaukset Urho Kekkosen päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin pitäisi paikkaansa. Suomella voi olla vinoja tulkintoja Kekkosen roolista muuten eikä siihen heti ole saatu muutakaan tietoa, koska Suomelle annettiin ensioikeus näihin aineistoihin. Samaan tapaan perustan käsitykseni siihen, minkä Bergholm toi esiin faktoista. Esim. siitä, missä syntyivät aloitteet lainsäädäntöprosessin aloittamiseksi ja Maalaisltiiton vähemmistöhaöllituksen pöytäkirjoista voi lukea. Ei tassa edes tarvitse viitata Bergholmin tulkintoihin asiasta. Kelle tahansa joka viitsii perehtyä noihin dokumentteihin, selviää pian, että Maalaisliitolla oli vain vastustajan rooli näissä tärkeissä uudistuksissa. Sinun väitteesi mukaan SDP:llä ei ollut niissä mitään roolia sen perusteella, ettei SDP ollut hallituksessa. Et osannut ottaa huomioon sitä tosiasiaa, että vasemmisto oli enemmistönä eduskunnassa ja Maalaisliiton johtama hallitus oli vähemmistöhallitus, jonka oppositio olisi saanut tarvittaessa helposti kumoon. Niinpä nämä tärkeät uudistukset hoidettiin ohi hallituksen.
Jos punikilla olisi järkeä, se saattaisi kelvata oikeistolle!!
Kyllä SDP:n ja osin koko vasemmiston merkitys oli aivan keskeinen kyseisissä uudistuksissa. Ne etenivät eduskunnassa vasemmistopuolueiden lakialoitteista ja niiden voimalla, koska vasemmistolla oli enemmistö eduskunnassa. Se käveli mennen tullen ja palatessa maalaislittolaisen hallituksen yli siitäkin huolimatta, että rivit olivat poliittisen hajaannuksen vuoksi osin sekaisin. Näissä asioissa tavoitteet olivat kuitenkin yhteisiä.
Kokoomus ja STK eivät tietenkään ole olleet aloitteellisia työntekijöiden oikeuksien lisäämisessä ja sosiaalipoliittisissa uudistuksissa. Näkemyksesi on tältä osin täysin naurettava. Nämä tahot olivat merkittäviä vain sen vuoksi, että niillä oli realismin tajua tarpeeksi. Sen myötä ne pääsivät mukaan vaikuttamaan ratkaisujen sisältöön. Sillä puolella ei tietenkään haluttu liian kalliita ratkaisuja, joten yritettiin saada halvempia. Tässä oli niiden merkitys.
SDP on aina, myös 60- ja 70-luvuilla joutunut pitämään etäisyyttä kommunismiin ja Moskovaan. Vaikka SDP:llä olisi ollut ehkä haluakin olla rähmällään, sen esti pitkälle Moskovan kanta. Sillä suunnalla demareihin on nimittäin aina suhtauduttu varauksellisesti. Ei se nyt mikään suuri ihme ole. SDP:tä hallitsi sotien jälkeen asevelisosialistien ryhmä, jota pidettiin Moskovassa mitä suurimmassa määrin neuvostovihamielisenä porukkana. Ei suhtautumistapa sillä puolella ykskaks muuttunut miksikään. Tämä näkyy vielä pitkään esim. varauksellisuutena Mauno Koiviston presidenttiehdokkuutta vastaan. Neukutahan toimivat aktiivisesti yhdessä kotikommunistien ja Paavo Väyrysen kanssa Ahti Karjalaisen puolesta keinoja kaihtamatta. Moskovan silmissä luotettavia suomalaisia olivat vain taistolaiskommunistit ja Kepun K-linja. SDP:n vasemmistolaistuminen oli enemmän aatteelista vasemmistoradikalismia kuin Neuvostoliiton edessä polvistumista. Paavo Lipposen muistelmat taitavat antaa tästäkin aika hyvän kuvauksen.
Paavo Lipposen muistelmat taitavat antaa tästäkin aika hyvän kuvauksen. "
Vuoden satukirja kandidaatti, vääristelyn mestariteos. Lipponen pesee punaista valkoiseksi. Ja tuohon tuo punikki vetoaa
hahhahhahhaaaa hohhohhoooooooo
Voi sinua reppanaa... Et erota totuutta demaritotuudesta
Nyt Mielipidepankki alitti itsensäkin. Lipposen muistelmat ei tosiaan kelpaa minkäänmoiseksi historian totuuksia esitteleväksi teokseksi. Pelkkä selittelykirja koko eepos. Kyllä täytyy demarin olla sokea uskossaan jos Lipposen sepustuksia käyttää todistelemaan yhtään mitään
Täytyy kuitenkin muistaa, että demaritottuskin on valovuosia aina edellä "keputotuutta". Mutta kuten eräs tutkija tämän Hesarissa toteaa, eräs puolue on kovin lähellä järjestäytyneen rikollisorganisaation käsitettä.
Etpä taida olla edes lukenut Paavo Lipposen muistelmia. Tai minkä ikäinen olitkaan?
Ymmärrän, että teillä kepulaisilla on hurjaakin hurjempi Lipposfobia. Olisi se melkoinen pläjäys vastoin naamaanne, josta Lipposesta tehtäisiin EU:n ensimmäinen presidentti. Joutuisitte kuulemaan Lipposen kannanottoja melkein päivittäin. Olisi se teille hirvittävä rangaistus.
Jos tarkoitat näitä hiljan julkaistuja Lipposen muistelmia, niin olen ne kyllä lukenut. Ja humpuukiksi todennut.
Mitä ikääni tulee niin sanotaan vaikka näin, että olen työelämässä ollut jo 60 luvulla, mutta vieläkin liki 70-kymppisenä palvelukseni kelpaa, joten teen yksityisyrittäjänä edelleen "keikkaa"
kerroit lukevasi satukirjoja. Mutta voihan niitä lukea varttuneemmallakin iällä.
Mielipidepankki ja punikilla oli Kapin pitunen "se" (eli nysäkulleja molemmat)
Lipposen kirja on täynnä satuilua. Tosin vailla sitä opetusta joka oikeisiin satuihin kuuluu. Ellei opetukseksi näe sitä, ettei kauna johda kauniiseen lopputulokseen
...ja nuori, kauniskin" kaatuessaan 28-vuotiaana heinäkuussa 1941 Sallan Paanajärvellä. Sinäkin saat tietää isäni nimen, kun tunnistat tästä valokuvasta ensiksi kirkon ja sankarihautausmaan, ja menet katsomaan sen isäni sankarihaudan, jolla seison pari kesää sitten:
http://galleria.suomi24.fi/media/35/3f/353f1af4fc631413fa4be3160f0fd61e/41bf6cf9ff6a951ea952394e1f043400_320x320.jpg
Muistelmieni liitteessä kerron asiasta enemmän, tietysti myös isäni nimen ja taustat, samoin kaatumisen ajankohdan ym., mutta tässä vain ote siitä:
>> Isäni on palvellut pohjoisimmalla rintamallamme taistelleissa saksalais-suomalaisissa joukoissa, joiden komentaja oli saksalainen kenraali Nicolas von Falkenhorst. Hän taisteli kenraali Hjalmar Siilasvuon johtamaan III Armeijakuntaan kuuluneessa Osasto Puromassa (johtaja eversti Albert Puroma), sen taisteluosasto Sihvosessa. Osasto oli muodostettu JR 33:n vahvennetusta III pataljoonasta ja sitä johti majuri Jaakko Sihvonen. Osasto taisteli suomalaisista joukoista pohjoisimpana, saumakohdassa, jonka pohjoispuolella olivat jo saksalaisen vuoristoarmeijan joukot, kenraali Eduard Dietlin komentama armeijakunta.
Osasto Sihvonen ylitti 30.6.1941 hyökätessään ensimmäisenä talvisodan seurauksena Kuusamossa syvälle Suomeen siirtyneen valtakunnan rajan, mutta juuttui sitten vihollisen voimakkaaseen vastarintaan. Nämä tiedot ilmenevät mm Sotatieteen laitoksen toimittamasta Jatkosodan historiasta, 4.osa, ss. 31-35.. Jääkärikomppania, johon isäni on kuulunut, on ilmeisesti edennyt hyökkäyksen kärjessä - sehän on jääkärien tehtävä. Hänen kaatumispaikkansa on kauneudestaan kuulu ja mm Akseli Gallen-Kallelan maalauksissaan tunnetuksi tekemä Paanajärvi, mikä sijaitsi ”vanhan” Suomen rajanpinnassa Kuusamossa ja jäi taas jatkosodan jälkeisissä alueluovutuksissa Neuvostoliiton - nykyisen Venäjän - puolelle.
Isäsi jos sodassa on ollut on mitä ilmeisimmin käpykaartilaisia, samanlainen "rintamakarkuri" on tullut pojastaan mitätön aliupseeri, joka ei päivääkään rehellistä maanpuolustustyötä ole tehnyt.
Ps Toiminta lähinnä koiraslotan hommia esikunnassa ja yk-joukoissa jalkarättejä jakamassa..
Noilla tiedoilla etsin ja koska muistin vielä kertomasi hautauskunnan, niin heti löytyi. Jäipä mieheltä kuitenkin jälkimaailmalle potra poika, josta varmasti kasvoi isäänsä "isompi" monessakin positiivisessa mielessä.
Muistan taannoisen huoripoika-keskustelun ja se oli minusta äärimäisen halventavaa Sinua kohtaan. Silloin kerroit isäsi vaiheet ja kaatumisen sodassa ja jopa hautauspaikankin. Osanottoni.
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=1&kuol_a_v=1941&kuol_a_k=7&kuol_l_p=31&kuol_l_v=1941&kuol_l_k=7&kuolinpaikka=Paanajärvi&kunta=0805&haekaikki=0&sort=ha&haekaikki=1&raportti=1
1: RISSANEN, RIETI sääty naimisissa sukupuoli mies kansalaisuus FI kansallisuus FI äidinkieli suomi lasten lukumäärä 0 ammatti suutari sotilasarvo sotamies joukko-osasto Jääk.K/III/JR 33 joukko-osastokoodi syntymäaika 27.04.1913 synnyinkunta Muuruvesi kotikunta Petsamo asuinkunta Haukipudas haavoittumisaika haavoittumispaikka haavoittumiskunta katoamisaika katoamispaikka katoamiskunta kuolinaika 31.07.1941 kuolinpaikka Paanajärvi kuolinkunta hautauskunta Haukipudas hautausmaa Haukipudas hautapaikka 125 menehtymisluokka kaatui, siunattu ja haudattu vapaa paikkatieto
Kerroin kai myös sen, että minulla on Ruotsissa sisarpuoli, jota en ole koskaan nähnyt. Sikäli kuin sisarpuoleni vielä elää; hän on lähes päivälleen samanikäinen edesmenneen vaimoni kanssa.
Laitanpa vielä tähänkin selvitystä tuosta asiasta, vain
>> Sain pyynnöstäni 5.10.2000 Haukiputaan seurakunnalta virkatodistuksen sukututkimusta varten, mistä ilmenee seuraavaa: Isäni on vihitty avioliittoon 24.6.1939 xxx:n synt. 6.1.1918 Kiuruvedellä, kanssa, ja heille on 1.11.1939 syntynyt Haukiputaalla tyttölapsi, joka on Aarne Alikosken antamassa kasteessa saanut nimen Teija Annikki. Haukiputaan seurakunnan kirkonkirjojen mukaan sotaleski xxx on muuttanut tyttärensä kanssa Ouluun 31.10.1941.
Pyysin lisätietoja Oulun ev.lut. seurakuntien keskusrekisteristä ja sain 9.10.2000 tietää, että leski xxx on vihitty toiseen avioliittoon 22.11.1942 yyy:n , syntynyt Muolaassa 12.9.1919, kanssa. Heille on 5.6.1943 syntynyt poika zzz.
Samojen Oulusta saamieni tietojen mukaan sisareni Teija Annikki on muuttanut Ruotsin Hortlaxiin 9.2.1948, siis vasta 8-vuotiaana.. Teija Annikki on saanut Ruotsin kansalaisuuden 9.1.1948, kuu-kausi ennen virallista muuttoaan Ruotsiin. Tämä viitannee siihen, että hän on ollut sotalapsena Ruotsissa, ehkä jo pikkulapsesta asti, ja saanut sieltä uudet vanhemmat ja jäänyt sille tielleen. Minulla on siis sisar, mikäli hän vielä elää, ja hänen mahdollisina jälkeläisinään verisukulaisia Ruotsissa. Tämä tieto riittää minulle; en aio ruveta etsimään ja siten häiritsemään heitä.
>lasten lukumäärä 0 ammatti suutari sotilasarvo sotamies<
Aika paljon on virheitä noissa Narc.Fi tiedoissa
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/
Tiedot kuulemma perustuvat asianomaisen kantakorttitietoihin, jotka hyvin monien kohdalla olivat puutteelliset, jo varusmiesaikaan perustuvat. Niin myös fyysisen isäni kohdalla.
Minuahan hänen tiedoissaan ei kai kuuluiskaan näkyä, kun hänen ja äitini tiet olivat eronneet jo ennen syntymääni, eikä kuuluisi näkyä sitäkään, jota eräs toinen nainen kuulemma odotti isälleni samaan aikaan kun äitini odotti minua. Että sellainen vipeltäjä hän oli. Mutta pitäisi sentään näkyä hänen avioliittonsa ja jo 1.11.1939 syntynyt tytär, mutta eivät näy syistä, jotka kerroin ja jotka kuulin asiaa sota-arkistosta tiedustellessani.
Päivän tärkeämmät työt päätettyäni istahdin vilkaisemaan viimeisten avausteni tuottamaa saldoa, ja hämmästyin todella. Aivan uskomatonta, että nuo sadan vuoden takaiset tapahtumat voidaan nähdä niin pintapuolisesti, ymmärtämättä ollenkaan niiden syitä, jotka jokaiselle hiukankin historiaan perehtyneelle ja noita aikoja sitä kautta tuntevalle ovat päivänselviä. Uskomatonta, etteivät edes Mielipidepankin ja Ylihiihtäjän ehdottomasti todenmukaiset näkemykset eräiden ymmärrystä lainkaan laajenna.
Ja jos vaikka ei kyettäisi tai haluttaisi ymmärtää niitä syitä, jotka kurjuudessa elävän kansamme valtaosan ajoivat kapinan tielle, niin uskomatonta on, että siitä pyritään syyllistämään nykyistä sdp:tä ja nykyisiä demareita, joiden historia juontaa vasta vuodesta 1919 ja niistä sosialidemokraateista, jotka eivät kansalaissotaan lähteneet. Niiden demarien johtohahmo oli Väinö Tanner, Neuvostoliiton ja kommunistiemme eniten vihaama suomalainen. Nuo 1919 alkunsa saaneet sosialidemokraattimme tuottivat mm. asevelisosialistimme, joista Suomen oloihin hyvin perehtynyt, valvontakomissionkin jäsenenä täällä ollut brittieversti J.H.Magill sanoo muistelmissaan ”Tasavalta tulikokeessa” sivulla 167 näin:
”Ulkomaiset tarkkailijat ovat usein ihmetelleet, mikä pelasti Suomen kommunismilta. Kun pystyin seuraamaan tilanteen kehitystä hyvin läheltä ja osittain sisältäpäin, minulle muodostu selvä käsitys siitä, mikä olisi vastaus tähän kysymykseen: Suomen pelasti sosialidemokraattisen puolueen asevelijuntta”. Sitten Magill perustelee näkemystään niin laajasti, ettei sen ottaminen tähän ole mahdollista. Mainittakoon vielä, että Magill oli myös Urho Kekkosen hyvä ystävä, ja Kekkosen hänelle käsin kirjoittamista kirjeistä mainitussa kirjassa on eräitä hauskoja otteita.
Kansalaissodan henkilötappiot sodassa olivat vain n. 10 000 ihmistä, mutta sota vaati silti noin 37 000 uhria, ja heistä 75 prosenttia eli ¾ punaisia. Suurin osa heistä menetti henkensä teloituksissa ja kuollen nälkään ja tauteihin vankileireillä sodan jälkeen. Helpoin tapa saada tietää edes jotakin kansalaissodasta ja sen syistä olisi lukaista tuo, mitä Wikipedia aiheesta sanoo:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota
Hävinneiden punikkien puolella valkoisen armeijan johtajaa kenraali Mannerheimia nimiteltiin pääpyöveliksi. Mutta talvisodan päätyttyä tuo ”pääpyöveli” kielsi enää käyttämästä punikki-nimitystä sanoen talvisodan osoittaneen, että niitä ei enää ollut, oli vain kunnon suomalaisia. Päiväkäskyssäänkin hän totesi, että ”olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.”
http://heninen.net/miekka/p34_f.htm
Muistelmansakin Mannerheim päättää toteamalla: ”Sulkemalla rivinsä vaaran hetkenä Suomen kansa lunasti itselleen oikeuden vastedeskin elää omaa, itsenäistä elämäänsä vapaiden kansakuntain piirissä. Se ei horjunut voimanponnistuksessaan, se on tervettä ja lujaa ainesta”.
Mutta täällä vain on halua lyödä kansamme keskelle railo, ja tehdä se keinoja kaihtamatta, mutta onneksi niin valheellisin perustein, ettei sellaiseen kukaan hiukankaan sivistystä ja historiankin tuntemusta saanut suomalainen voi uskoa. Luultavasti nuo typeryksetkin sen ymmärtävät, mutta silti he vain nimittelevät punikeiksi ja syyllistävät sisällissodasta nykyisen Suomen rakentamiseen hyvin suuren panoksen antaneita ja maamme kommunismilta pelastaneita sosialidemokraatteja, kun lienee liian kipeä paikka muistaa, että ne punikkien oikeat perilliset, kotikommunistimme, kelpasivat sodan jälkeisinä vuosina kauan tueksi niin maalaisliitolle kuin Urho Kekkosellekin. Helppoa olisi minunkin valistaa noita typeryksiä tuostakin asiasta, mutta hukkaanhan se menisi, sillä eiväthän he halua tietää totuutta tuostakaan asiasta enempää kuin mistään muustakaan.
Ja rottakoulun antamalla syvällä punikin rintaäänellä.Aliupseeri vanhus, jota esimiehet eivät katsoneet kelvolliseksi Ruk:uun olivat oikeassa.
Tällaisen "ajattelijan" paikka oli kuormastossa pressun alla, miettimässä pieniä aliupseeriajatuksia, pienessä punaisessa päässään.
Kerta kaikkiaan sairas tollakko, mutta annetaan tälle nysäkullille se anteeksi, kun ei sen elämä kuitenkaan narsistina helppoa ole.
Niin vahvaa todistusta tosi tapahtumista ja niiden taustoista, että yhdeltä nilkiltä paloi päreet ja putosi anustappi ja palstalle tyhjeni hänen koko lastinsa. Siitäpä saa ihastella kepulaisen älyn, tiedon ja sivistyksen määrää!
Sepä se lie ainut tapa, millä kepulainen yrittää totuutta vastaan taistella. Peittää sen paskalla.
Jos tässä jokin on uskomatonta niin sinun selittelysi.
SDP puolueena teki päätöksen ryhtyä kapinaan. Se piti jopa marraskuussa 1917 ylimääräisen puoluekokouksen, jossa kapinahenkeä lietsomaan oli pyydetty Venäjän bolsevikkien edustajana itse J V Stalin. Jo aiemmin puolue oli valinnut johtajakseen Kullervo Mannerin, joka tunnettiin radikaalina sosialistina, ja muistetaan myös punaisen hallituksen (kansanvaltuuskunnan) päällikkönä. Eli puolue lähti varsin radikaalille tielle jo kesällä 1917 kun korvasi Paasivuoren Mannerilla. Tuo radikalisoituminen johti lopulta veriseen sisällissotaan. Tuota totuutta sinä et kykene muuksi muuttamaan vaikka kuinka selittelet.
Surkuhupaisinta sinun ja Mielipidepankin selittelyissa on se, että häpeämättä nostatte kyllä sosialidemokraattien saavutuksiksi vaikkapa 8-tuntisen työpäivän ja muut kansalaisten asemaa parantaneet uudistukset, mutta samojen miesten samassa puolueessa suunnilleen samoihin aikoihin aloittama kapina ei anää olekkaan sosialidemokraattien vastuulla.
Kansan valtaosa ei lähtenyt kapinan tielle, sinne pienen osan kansaa johdatti näiden sosialidemokraattiien johtajat, joiden perimmäinen tavoite oli ottaa kaikki valta itselleen ja tehdä Suomesta sosialistinen valtio. Itse asiassa Leninin antama Suomen itsenäisys oli ajateltu väliaikaiseksi, joka eroamisen kautta myöhemmin, vallankumouksen jälkeen, johtaisi yhdistymiseen uudelleen Neuvosto-Venäjään. Stalinin mukaan itsenäisyys olisi vain vallankumouksen välikappale. No, Stalin sai kokea sittemmin kuinka itsepäisesti itsenäisyyttä puolistimme.
SDP:n johtajat siis Venäjän bolsevikkien vallankumouksen innoittamana aloittivat aseellisen kapinan, joka ei ollut mikään muu kuin vallanakaappaus yritys, siinä köyhien asemaa käytettiin häikäilemättömästi hyväksi omien valtapyrkimysten edistämiseksi, ja kiihottamalla kansaa osa siitä saatiin liittymään punakaarteihin ja tarttumaan aseisiin, joita Venäjän bolsevikit kaarteille toimitti.
Sinun historiantuntemuksen heikkoudet on täällä nähty, joten sinällään ei ole yllättävää, ettet tiedä edes peusasioita vuosien 1917 - 1918 tapahtumista, mutta esimerkiksi Mielipidepankin, joka sentään on koulutettu, osoittama vastaava yksisilmäisyys jaksaa kummastuttaa. Hän todistaa erinomaisesti kuinka sokeaa usko voi olla.
…tiesivät jo muinaiset roomalaiset, ja siksipä kertaan vielä sanomani ydinkohtia; jospa ne menisivät vihdoin perille kovaankin kalloon:
>> Aivan uskomatonta, että nuo sadan vuoden takaiset tapahtumat voidaan nähdä niin pintapuolisesti, ymmärtämättä ollenkaan niiden syitä, jotka jokaiselle hiukankin historiaan perehtyneelle ja noita aikoja sitä kautta tuntevalle ovat päivänselviä.
Ja vaikka ei kyettäisi tai haluttaisi ymmärtää niitä syitä, jotka kurjuudessa elävän kansamme valtaosan ajoivat kapinan tielle, niin uskomatonta on, että siitä pyritään syyllistämään nykyistä sdp:tä ja nykyisiä demareita, joiden historia juontaa vasta vuodesta 1919 ja niistä sosialidemokraateista, jotka eivät kansalaissotaan lähteneet. Niiden demarien johtohahmo oli Väinö Tanner, Neuvostoliiton ja kommunistiemme eniten vihaama suomalainen.
Nuo 1919 alkunsa saaneet sosialidemokraattimme tuottivat mm. asevelisosialistimme, joista Suomen oloihin hyvin perehtynyt, valvontakomissionkin jäsenenä täällä ollut brittieversti J.H.Magill sanoo muistelmissaan ”Tasavalta tulikokeessa” sivulla 167 näin:
”Ulkomaiset tarkkailijat ovat usein ihmetelleet, mikä pelasti Suomen kommunismilta. Kun pystyin seuraamaan tilanteen kehitystä hyvin läheltä ja osittain sisältäpäin, minulle muodostu selvä käsitys siitä, mikä olisi vastaus tähän kysymykseen: Suomen pelasti sosialidemokraattisen puolueen asevelijuntta”.
Kansalaissodan henkilötappiot sodassa olivat vain n. 10 000 ihmistä, mutta sota vaati silti noin 37 000 uhria, ja heistä 75 prosenttia eli ¾ punaisia. Suurin osa heistä menetti henkensä teloituksissa ja kuollen nälkään ja tauteihin vankileireillä sodan jälkeen. Helpoin tapa saada tietää edes jotakin kansalaissodasta ja sen syistä olisi lukaista tuo, mitä Wikipedia aiheesta sanoo:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota
Hävinneiden punikkien puolella valkoisen armeijan johtajaa kenraali Mannerheimia nimiteltiin pääpyöveliksi. Mutta talvisodan päätyttyä tuo ”pääpyöveli” kielsi enää käyttämästä punikki-nimitystä sanoen talvisodan osoittaneen, että niitä ei enää ollut, oli vain kunnon suomalaisia. Päiväkäskyssäänkin hän totesi, että ”olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.”
http://heninen.net/miekka/p34_f.htm
Muistelmansakin Mannerheim päättää toteamalla: ”Sulkemalla rivinsä vaaran hetkenä Suomen kansa lunasti itselleen oikeuden vastedeskin elää omaa, itsenäistä elämäänsä vapaiden kansakuntain piirissä. Se ei horjunut voimanponnistuksessaan, se on tervettä ja lujaa ainesta”.
Mutta täällä vain on halua lyödä kansamme keskelle railo, ja tehdä se keinoja kaihtamatta, mutta onneksi niin valheellisin perustein, ettei sellaiseen kukaan hiukankaan sivistystä ja historiankin tuntemusta saanut suomalainen voi uskoa
Kuvitteletko, että toistamalla ja kopioimalla omia valheitaasi ne muuttuvat tosiksi? Ei, vaikka niitä latinan sanonnoin koettaisi oppimisen äidiksi väittää.
Ihan perusasioita muutama: kansasta ei suinkaan valtaosa kapinan tielle lähtenyt, ei edes sosialisteista kaikki. Joten siinä ensimmäinen valhe. Nykyisen SDP:n tarina ei ala vuodesta 1919, vaan ihan sieltä Forssan julistuksesta ja sitä edeltäneestä järjestäytymisestä. Siis myös vuosien 1917 - 18 tapahtumat ovat osa SDP:n historiaa. Myös nyky SDP:n historiaa. Niin hyvässä kuin pahassa.
Kehottaisin sinua tosiaan noudattamaan Paasikiven "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" periaatetta. Eli reilusti tunnustamaan historian kiistämättömät faktat SDP:n osallisuudesta kapinan aloittamiseen. Ja sitten vasta selitellä muuta historiaa. Sillä SDP:tä ei perustettu uudelleen 1919 kuten väität. Tosin 1918 perustettiin SKP, sekoitat varmaan SDP:n siihen, sinulle kun nämä historian perustiedot ovat näemmä kovin hämäriä
1. Vatikaanilla meni varsin pitkään sen tosiasian tunnustamiseen, että maapallo on pyöreä. Meneekö SDP:llä yhtä pitkään sen tunnustamiseen, että se halusi aseellisen kapinan avulla tehdä Suomesta sosialistisen?
2. Olisivatko olomme olleet paremmat, jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan? Olisimmeko nykyään rikkaampia kuin nyt, ja olisimmeko onnellisempia?
3. Miten perustelet väitteesi, että SDP pelasti Suomen kommunismilta, kun itse SDP oli aseellisesti Suomea valloittamassa? Väitätkö, että Keskusta (Maalaisliitto) ja Kokoomus eivät olleet vielä suuremmassa roolissa Suomen pelastamisessa?
4. Miten on mahdollista, että SDP:ssä näkyy unohtuneeen, että aina Berliinin muurin sortumiseen saakka SDP:n ohjelmassa on ollut tavoitteena sosialismi, aate, jonka käytännön sovellukset ovat olleet järjestään katastrofeja?
Perääntymisestäsihän tuo kertoo. Et kai sentään kuvitelle, että tuo oli jotenkin hyvin oleellista, tärkeämpää ja nykypäiväämmekin suuremmin vaikuttavaa kuin minun avauksessani ja vastineissani esittämäni.
Sinulle eivät ainoastaan historian perustiedot ole hämäriä, vaan myös ymmärrys historiallisten tapahtumien syistä ja niide merkityksistä, mikä on kaikkein tärkeintä - oli sitä myös Paasikiven mielestä, sillä hän oli sitä mieltä, että kansan pitäisi tuntea historiansa voidakseen ottaa siitä opikseen, niin virheistään kuin onnistumisistaan. Sinä et ilmeisesti ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, mutta ehkäpä nyt alat ajatella!
Älä viitsi höpöttää.
Sinä tulkitset historiaa sen valossa mitä myöhemin on tapahtunut. Se, että SDP ei sitten vuoden 1918 ole aselllisella vallankumouksella koettanut saada kaikkea valtaa itselleen, ei poista sitä, että se niin teki vuonna 1918.
Kannattaa siis tunnustaa tuo tosia-asia. SDP aloitti kapinan 1918. Sitä ei tehnyt SKP joka perustettiin vasta kapinan jälkeen. Sen teki vuonna 1903 perustettu Suomen Sosialidemokraattinen puolue.
Koetappas nyt tunnustaa tuo hyvibn yksikertainen ja selkeä perusfakta Suomen historiasta
Kato kun sulls vain kansa-ja rottakoulu sivistyksenä se ei ole paljon, mutta eipä sinun ahtaaseen päähän paljon historiaa mahdukkaan. Ethän edes tiedä isäsi nimeä reppana...:)
Erityisesti Mielipidepankin ja Niinpä niin'in vastaukset olisivat tervetulleita!
Kun on lupa muidenkin vastata niin vastataan sitten
1. SDP haluaa perivasemmistolaiseen historiankirjoitustapaan vaieta nuo 1918 tapahtumat. Koska niitä ei voida millään kokonaan kieltää, koetetaan ne laittaa olosuhteiden syyksi (MPP) tai selittää, ettei ne kapinalliset olleet oikeita demareita (kapi). Ja huimimmat selitykset ovat olleet, ettei Suomesta ajateltukaan tehtävän sosialistista, vaan joku ultrademokraattinen mallimaa, jossa jokainen päätös olisi alistettu kansanäänestykseen. Samalla tosin unohdetaan kertoa, mitä väärin äänestäneille olisi tehty. Neuvostoliiton tai vaikka Pohjois-Korean historia onneksemme antaa vastauksen siihen mite ultrademokratia olisi reaalimaailmassa toiminut. Muta näiltä tolloilta on turha odottaa sen tunnustamista, että SDP koetti asellisella vallankumouksella tehdä Suomesta sosialistista.
2. Olisimme. Olisimme rikkaampia, monta karvasta kokemusta rikkaampia. Maallinen vauraus sen sijaan olisi vähäisempää. Olisimme myös onnellisempia, aivan kuten ovat Baltit, puolalaiset ym. He ovat onnellisia siitä, että ovat vihdoin vapaita sosialismin ikeestä.
3. Ei SDP Suomea pelastanut kommunismilta, vaan sodan (kansalaissodan) jälkeinen tilanne, jossa SDP:n aktiivisimmat toimijat pakenivat maasta ja perustivat sitten oman puolueen, kun eivät uskaltaneet palata Suomeen. Siis Suomessa oli saatu aikaan laki ja järjestys jota nämä maasta paenneet SDP:n johtajat pelkäsivät niin, etteivät uskaltautuneet tänne palata kun pelkäsivät henkensä pulesta. Valtaosa heistä teloitettiin sitten sosialistisen Venäjän valtaapitävien toimesta.
4. Tässä pitää katsoa vastausta kohtaan 1. Siis perivasemmistolaiseen historiankirjoitustapaan. Se kieltää tosiasiat jotka ovat kiusallisia ja koettaa kääntää asiat itselle edullisiksi. Paavo Lipponen julkaisi juuri ensimmöisen osan kirjasarjastaan jonka nimeksi hän oli laittanut Muistelmat, vaikka pitäisi olla Selitykset osa 1. Siinä kirjassahan Lipponen selittää ettei tehnyt sitä mitä teki ja teki sitä mitä ei tehnyt.
…vaikka kysymyksesi ovatkin yhtä hupaisia kuin nimimerkkisikin. Ethän sinä koskaan mitään todenmukaista ja oleellista ole huomioinut, etkä tee sitä nytkään. Vastaan siis kuitenkin:
1. Oletan, että SDP:ltä menee kauemmin tuon peräämäsi asian tunnustamiseen kuin Vatikaanilta mainitsemasi asiassa. Ellei sitten Suomeen tule kepulaista tai muuta diktatuuria, joka pakottaa vastustajansa valheellisiin tunnustuksiin. Eivät nykydemarit voi tuntea syyllisyyttä siitä, mitä osa sosialidemokraateista teki kolme-neljä sukupolvea sitten. Luepa vaikka tuosta, niin saat edes jotakin tietää noistakin asioista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialidemokraattinen_Puolue
Ehkäpä tuo Wikipedian kertoma sinullekin sanoo jotain myös sisällissotamme syistä:
>> Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi, ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa.[Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti, puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä SDP:n hallitsema eduskunta hyväksyi Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917 valtalain, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Eduskunnassa vähemmistöön jääneiden porvareiden suosituksesta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan ja valta palautettiin Venäjän tsaarille. SDP joutui vaalitappion vuoksi oppositioon.. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Eduskunta jätti oppositiossa olevan SDP:n aloitteet huomiotta. > Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskunnan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Muodollisesti puolueorganisaatio ei tehnyt päätöstä vallankumoukseen ryhtymisestä vaan aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille. > Suomen oloihin hyvin perehtynyt, valvontakomissionkin jäsenenä täällä ollut brittieversti J.H.Magill sanoo muistelmissaan ”Tasavalta tulikokeessa” sivulla 167 näin:
”Ulkomaiset tarkkailijat ovat usein ihmetelleet, mikä pelasti Suomen kommunismilta. Kun pystyin seuraamaan tilanteen kehitystä hyvin läheltä ja osittain sisältäpäin, minulle muodostu selvä käsitys siitä, mikä olisi vastaus tähän kysymykseen: Suomen pelasti sosialidemokraattisen puolueen asevelijuntta”.
Melekeen kuin oisin itte kirjoottanut! Hyviä olivat vastaukset. Kun vielä kuulisi ne toisetkin vastaukset, ne joista haaveilin, eli palstan punaosaston hullunhauskat väännelmät!
Jos asia olisi niinkin kuin sanot, niin sille täytyisi olla syynsä. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä ne syyt olivat? Onhan noista kapi ja muutama muukin yrittänyt sinulle kertoa, mutta ei näy älysi riittävän niide ymmärtämiseen. Jos ymmärtäisit, et viitsisi änkätä mokomia.
1. Vatikaanin paavit ja piispat pyrkivät uskonnollisten yhteisöjen tapaan määrittämään "todellisuutta". Maalaisliitto-keskustan piirissä pyörii edelleenkin suurin osa maamme hihhuleista. Suomen Työväenpuolueen edustajakokouksessa Forssassa 1903 sen sijaan hyväksyttiin lausuma, jossa edellytettiin valtion ja kirkon erottamista toisistaan. Se oli rationalismin syvin ilmaisu noina aikoina, mitä taikauskoisuuteen luottava kepu ei vieläkään ole kyennyt itse esittämään.
Aseellisen kapinat juuret eivät olleet sen vähäisemmät kuin mitä valtaan pyrkiminen edellytti. Se että vastakkainasettelu johti aseelliseen konfliktiin, johtui pääasiassa seuraavista seikoista: Sääty-yhteiskunnan rakenne murtui. Sisäinen rakenne muuttui talonpoikien ja porvariston vahvistuessa. Maatalous- ja työväestön määrä kasvoi ja omantunnonarvo nousi. Nationalismi, sosialismi ja liberalismi taistelivat ajatuksellisesta herruudesta. Kaiken taustalla oli kuitenkin Venäjän keisarikunnan hajoaminen ja Ensimmäinen Maailmansota. Venäjän hajoamisen vaikutukset iskivät silloiseen Suomeen voimakkaasti. Syntyi valtatyhjiö, jota vaillinainen eduskuntatyöskentely ja Venäjän Väliaikaishallituksen aiheuttama Valtalain hylkääminen ja eduskunnan hajottaminen kärjistivät. Demokratian tie typistettiin. Työväestö koki tulleensa petetyksi. Samaan aikaan esiintyi vilja- ja muuta elintarvikepulaa. Lisäksi porvarilliset aseelliset joukot lisäsivät aktiivisuuttaan.
2. Vaikea sanoa. Eräs maalaisliittolainen juoppo sanoi aikoinaan: "Mikään ei ole niin vaikeaa, kuin tulevaisuuden ennustaminen".
3. Talvisodassa tarkkailussa ollut työväestö astui lähes yhtenä miehenä puolustamaan, paitsi kapitalistien tehtaita, myös suomalaista demokraattista yhteiskuntaa. Ilman demareita Suomea ei siis tässä muodossa olisi lainkaan. Jos Suomen työväestö olisi Stalinin kehotuksen mukaan synnyttänyt lakkoja ja mellakoita Talvisodan alettua, ei maallamme olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Eli voidaan perustellusti sanoa, etteivät kokoomuslaiset ja maalaisliittolaiset olisi ilman demareiden merkittää panosta kyenneet puolustamaan maata.
4. Demareilla oli merkittävää pyrkimystä sosialismiin sotien jälkeen ehkä Rafael Paasion puheenjohtajakauden aikana ja eduskunnan muututtua sosialistienemmistöiseksi 1966. Kalevi Sorsakin alkuaikojensa juhlapuheissa piti sosialismin haamua yllä. Viimeisten vuosikymmenten aikana demarien "sosialismi" on käytännössä tarkoittanut pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä ja sen sellaista turhaa höpötystä. Sinä olet älykkäästi huomannut, että vaikka demarit olivat hallitusvallassa tätä hallitusta ja Ahon katastrofihallitusta lukuunottamatta lähes koko ajan vuosikymmenet, se on aiheuttanut kaamean perinnön. Hui! Meneppäs nyt taas sitä kuutiota kääntämään!
On asioita, jotka ovat ns faktoja, kuten lähes pyöreä (navoiltaan litistynyt) maapallo. Myös historiaan liittyy faktoja, jotka ovat tiedossa, kuten vaikkapa kuolonuhrien likimäärät. Mutta, kuinka voidaan tietää se, mihin on aikoinaan pyritty, etenkin siinä tapauksessa, kun tavoitetta ei saavutettu? Sosialistista valtiota ei vielä 1918 ollut, kommunistinen järjestelmä muotoutui vasta myöhemmin. Mitä siis ihmiset aikoinaan hakivat? Ehkäpä suunnitelma valtiojärjestelmästä on eräs vastaus, siinä ei sosialismi ollut tavoitteena. Kuitenkin, todelliset tavoitteet ovat mahdottomia arvioida näin jälkikäteen.
Moraalinen kysymys onkin se, kuinka paljon nykyiset ihmiset ovat vastuussa historian tapahtumista. Kuka vastaa vaikkapa täällä toimitetusta kansanmurhasta? Onko mahdollista edes vastata tapahtuneista, joiden kulumisesta on sukupolvia? Keitä oikeasti hyödyttää näiden asioiden vatkaaminen, koska syyllisiä ei enää (elossa) ole.
Edellisessä viestissäni vastasinkin oikeastaan myös tähän seuraavaan. Emme voi ennustaa tulevaisuutta, menneisyyttä voimme tarkastella, mutta emme tiedä, mikä olisi voinut muuttua, jos kaikki olisi muuttunut. Oma veikkaukseni on se, ettei kommunistinen järjestelmä olisi mitään parempaa tuonut, näin ihmisoikeuksien kannalta ja myös kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Tämä arvio perustuu siihen kokemukseen, joka minulla on nykyisen tietämyksen valossa. Aikoinaan tätä tietoa ei ole ollut.
Historian tietämykseni ei riitä siihen, että voisin arvioida kuinka vahva Sosiaalidemokraattien vaikutus on aikoinaan ollut yhteiskuntarauhan säilymisen kannalta. Siitä ei ole epäilystä, etteikö vaikutusta olisi ollut. Vaikutus on perustunut siihen, että on haettu laajalla rintamalla yhteistyökykyä ja yhteiskunnallista kehitystä.
Viimeiseen kysymykseen en osaa lainkaan vastata, koska tietoni SDP ohjelmasta ei ole riittävä.
Toisen maailmansodan jälkeen eduskunnan kokoonpanon puoluekartta oli melko toisenlainen kuin nykyään. SKDL, johon Suomen kommunistinen puolue kuului jäsenenä, oli kahdessa eduskunnassa suurin puolue. (1946-48 ja 1958-62)
Noina aikoina etenkin isoissa työpaikoissa kommunistien propagandakoneisto agitaattorien avulla toimi aktiivisesti. Koko henkilökunnalle tarkoitettuja ruokatuntikokouksia järjestettiin lähes kuukausittain. Agitaattorit käyttivät päivittäiset ruokatunnit hyödyksi ja jauhoivat ennakkoon valittuja teemoja ”Päivän puheenaihe” kirjasen viitoittamalla tavalla. Tyypillistä näissä teemoissa oli, ettei pahimmaksi vastustajaksi suinkaan nimetty kapitalistia vaan demarit. Demarit olivat tuolloin agitaattoreiden puheissa kaiken yhteiskunnassa tavoiteltavan ”demokraattisen kehityksen” jarrumiehiä.
Tätä palstaa lukiessa on tullut nuo ajat mieleen ja se kuinka kommunistien kadottua näyttämöltä demaripilkkaajan rooliin ovat asettuneet keput. (henkinen yhtäläisyys?) Kekkonenkin osasi demarijallituksen pitkään jatkuttua tehdä heidän kanssaan sovinnon ja tulla hänen sanoin: ”Puoliväliin Hakaniemen Pitkäsiltaa vastaan.” Vaikka koko maailman väestö sopii seisomaan Inarijärven jäälle, niin täällä demaripilkkaan osallistuneet saittikeput eivät nimimerkkiensä paljoudessa sovi puolikkaalle Pitkäsiltaa!
Jaa, Kapi parka hyppäsi puskaan...
No vastataan sinne pusikkoon sitten, samapa tuo miten keksustelet
Syy SDP:n aloittamaan aseelliseen vallankaappaukseen on sen ideologisessa taustassa, kommunistisen manifestin esittelemä luokkataistelu, jomka perusajatus on omistavan luokan harjoittamasta taloudellinen riisto minkä kohteena työtätekevä väestön osa on. Tuon ideologian mukaan työtätekevän luokan tulee kaapata omaisuutta itselleen, ottaa se ns. kansan haltuun. Sosialistit katsoivat yksin edustavansa kansaa, meillä siis SDP katsoi olevansa yhtä kuin kansa. Samalla myös poliittinen valta piti ottaa kansalle, jota siis sosialistit katsoivat yksin edustavansa
Tuo oppi sai jalansijaa teollistuvassa Euroopassa, eritoten Saksassa ja Britanniassa, mutta vallankumoukseen se johti ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa Venäjällä, joka oli ollut jo ennen sotaa varsin takapajuinen ja kehityksessään muun Euroopan kyydistä jäänyt, mutta sodan köyhdyttämänä vajonnut melkoiseen kurjuuteen, joka purkautuii kumousliikkeinä, ensin tsaarin kukistamisena, ja sitten ensin epäonnistuneeseen ja lopulta onnistueeseen sosialistien vallankaappaukseen.
Suomi oli vaurainta osaa Venäjän ruhtinaskuntaa, autonominen, mutta 1900 alussa autonomiansa varsin kapeksi menettänyt pieni valtio, jossa sosialismi oli niinikään saanut jalansijaa. Tsaarin vallan romahtaminen emomaassa ja sitä seurannut valtataistelu ulottui myös tänne. Euroopassa herännyt nationalismi nosti itsenäsiyystoiveita, joita Venäjän sekasorto vain kiihdytti. Järjestyvallan katoaminen johti levottomuuksiin joita ruokki myös maailmansodan aiheuttama viennin tyrehtyminen Eurooppaan, Venäjän väliaikaisen hallituksen lopettamat sotaväen tarvikehankkinnat suomalaisilta, kuten linnoitustöiden lakkauttaminen. Työttömyys lisääntyi meilläkin. Sosilistit kiihottivat kansaa vallankumoukseen, ja perustettuaan omat jrjestyskaartinsa, pestasivat nuoria työttömiä miehiä kaarteihin pienellä palkalla ja tarjoamalla ruokaa.
Vallan käytöstä Suomessa taitettiin peistä ns. valtalain ympärillä, sen mukaan Suomen eduskunta julistettiin korkeimman vallan käyttäjäksi. Sotilasasiat ja ulkopolitiikka jäivät Venäjän hallintaan. Valtalaki hyväksyttiin eduskunnassa 18. heinäkuuta 1917. Valtalakia ei aluksi haluttu lähettää Venäjän väliaikaisen hallituksen hyväksyttäväksi, koska suomalaiset sosialidemokraatit uskoivat aluksi bolshevikkien heinäkuun vallankumousyrityksen onnistuvan ja näin he olisivatkin saaneet tilaisuuden omaan vallankaappaukseen. Venäjän väliaikaishallituksen saatua rauhoitettua tilanteen valtalaki lähetettiin kuitenkin hyväksyttäväksi. Väliaikaishallitus ei valtalakia hyväksynyt, vaan hajotti Suomen eduskunnan. Tämän SDP laittoi propagandassaan porvarien syyksi, ja lietroi näin kumoushenkeä entistäkin kiihkeämmin.
Loppuvuodesta Venäjällä bolshevikit sitten onnistuivat vallankaappauksessaan, Suomen Sosialidemokraattinen puolue piti ylimääräisen puoluekokouksen jossa vallankumouksen sanomaa kävi saarnaamassa itse Stalin. Punakaartit aktivoituivat ja olivat jo karata SDP:n ohjauksesta, aloittaa itsenäisesti kapinan. SDP kuitenkin yhdisti voimansa, ja kaartit, päättäen kaapata vallan itselleen punakaartien avulla. Aseet saatiin Ali Aaltosen junailemina Pietarista ja lisää anastettiin venäläsiistä varuskunnista. Sosialidemokraatit ei suinkaan olleet yksimielisiä, ja kansan tuki heiltä puuttui. Englantilainen historiantutkija Anthony F. Upton on osuvasti sanonut suomalaisen työväen olleen, "vastahakoisia vallankumouksellisia". Sosialidemokraattien johtajiin kuulunut K. H. Wiik taasen kirjoitti: "Bolshevikit pakottavat meidät vallankumoukseen, tahdommepa tai ei." Vuoden 1918 sota sytytettiin siis Venäjältä käsin suomalaisten sosialidemokraattisten johtajien toimiessa sytykkeiden levittäjinä ja vallankumouksen soihtujen kantajina.
Siis, sodassa oli kyse vallasta, siitä, ettei SDP tyytynyt pohjoismaiseen sosialidemokratiaan, reformistiseen vaikuttamiseen, vaan tilaisuuden tullen ja Venäjän bolsevikkien painostessa, koetti kaapata kaiken vallan juuri itsenäistyneessä maassa itselleen. Kansan enemmistä oli eri mieltä, ja kapina kukistettiin.
1. Eivät ne Vatikaaninkaan hemmot (paavit ja kardinaalit) olleet niitä samoja, jotka maata litteäksi luulivat, mutta kuitenkin lopulta tunnustivat tosiasiat. Sdp:ssä tuskin, kuten toteat ollaan niin fiksuja (edes).
2. Jos kyseessä olisi henkilö eikä puolue, niin tuskin oikeusistuimessa otettaisiin lieventäväksi asianhaaraksi sitä, että lupaa parantaa tapansa, niin kuin tuo uusi Sdp yritti. Että siis joskus olin paha, mutta nyt olen hyvä, kun minä ihan itse niin sanon.
3. Tuo on jossittelua, jota olen ennenkin kuvaillut vertaamalla sitä naapurin setään, joka on pelastanut tyttären raiskaukselta totemalla "hillitsin itseni".
4. Tuossa valehtelet niin raskaasti, ettei edes vastakommentti ole tarpeen.
p.s. Miksi muuten villi ja vapaa noin demonisesti on kepuvastaisuuteen ja Sdp:n maineen puhdistamiseen sitoutunut?
Hyvä vastaus sinultakin! Meitsi muuten on oikeastikin sitä mieltä, että demarit ovat tehneet paljon hyvääkin olemalla vastavoimana kasvottomalle kapitalismille. Ongelmana sosialidemokratialla tai sosialismilla on se, että se pyrkii yksipuoluejärjestelmään. Se taas aina on varmasti perseelleen menevä systeemi, niistä on jo paljon kokemuksia ympäri maailmaa ja naapuristakin.
Sdp on siis ihan mukava puolue, kunhan se ei saa enemmistöä kansanedustuslaitoksessa. Silloin se toimii nimittäin aivan niin kuin muutkin vastaavat voimat eli heti kieltää muiden puolueiden existenssin. Vrt. islam ja Nsdap ja Neukkula.
Erittäin hyvin haastelet. Meitsille sivarina mikään syy ei ole riittävä mennä tappamaan toisia ihmisiä. Kaikissa sodissa, myös Suomen sisällissodassa, suurin osa taistelijoista oli huonosti informoituja, oikeasti siis propagandan uhreja tai aseella uhaten rintamalle saatuja. Kaikenlainen sodista jälkeenpäin saatu informaatio on yleensä voittajan propagandaa. Kuitenkin molemmilla puolilla sotilaat ovat yleensä taistelleet omasta mielestään oikean asian puolesta. Meidän suomalaisten on vaikea ymmärtää, että Neuvostoliiton sotilaat taistelivat omasta mielestään oikeutettua sotaa toisessa maailmansodassa. Aivan samoin punaiset varmaan taistelivat Suomen sisällissodassa oikeutettua sotaa, ja jos tulos olisi ollut toisenlainen, niin historiankirjoituskin olisi ollut toisenlainen.
Mutta meitsi ei diggaa SDP:stä eikä mistään muustakaan fundamentalistisesta järjestöstä, koska aseellinen vallankumous tai sen yritys on aina perseestä. Toki ei kai SDP nykyään moista havittele, mutta hienoa olisi silti, että SDP:n nykyjohto selväsanaisesti sanoutuisi irti menneisyydestään. Tämä voisi tapahtua vaikkapa Forssassa: Forssa II olisi upea avaus SDP:n uudelle nousulle. Nimittäin juuri nyt kaivattaisiin sellaista SDP:tä, jota se Forssa I edusti.
Oikeastaan Suomen historian mustin ajankohta on sisällissodan jälkeiset tapahtumat. Miten oli mahdollista, että tilanne karkasi niin paljon käsistä, että syyllistyttiin kansanmurhaan, näinhän siinä kävi. Sumeleimaton toisten tappaminen, sodan jälkeen on se haava, josta kansakuntamme on kärsinyt viime päiviin saakka.
Mikäli meidän historiastamme olisi anteeksi pyydettävää, se on nimenomaan sodan jälkeisiin tapahtumiin liittyvää. Varsinkin opiksi tämän tyyppistä asioista tulisi ottaa. Nykytietämyksen ja yhteiskunnallisen etiikan valossa asioita tarkastellen, sodan jälkeisten tapahtuminen vuoksi kansainvälinen ihmisoikeustuomioistuin olisi kokoontunut ja syyllisiä olisivat olleet he, jota käsittämättömiin surmatöihin syyllistyivät.
Sotimisesta olen muuten samaa mieltä.
Ketjuun on tullut muutama hyväkin vastinen, mielipidepankilta, ylihiihtäjältä ka avaajalta itseltään, mutta vastineesi on kaikista paras, avaus mukaan lukien. Siinä se on sanottu totuus lyhyesti ja selvästi. Hienoa!
mitä sinä siellä teet Kapi?
Pilasit tuonkin ihan asiallisen vastauksen noilla löpinöilläsi
Katsoppas näitä kirjoituksia ja mieti kuka ei sinne Pitkällesillalle sovi. Lue vaikka Mielipidepankin, Kapi-Korhosen, Uuden Ukin, Känä, Erneston jne kannanottoja, omisasi unotamatta. Kyllähän se on niin, että demarien kepukauhu se täällä on joka näkyy ja kuuluu, liekö Lipposen peruja vai mitä. Vaikka sinne tulisi haudasta noussut Kekkonen niin demareita sinne ei saisi, näin on näreet ja puukuulat
Mitä taas noihin kommunisti-agitaattorien puheisiin tulee, niin aivan samaa tehtiin silloin 1917-18 SDP:n toimesta ja sen sateevarjon alla toimien. Siinä yksi syy kansalaissotaamme, kansalle annettiin vähintäänkin väritettyä kuvaa todellisuudesta. Silloinkaan pahimmaksi vastustajaksi ei nimetty yksin kapitalistia vaan myös talonpojat ja muut jotka omistivat vaikkapa pienen maatilkun. JOtkut demarit näyttävät palanneen tuon ajan ajatteluun, nuo alussa luettelemani eritoten
kun sinä kehtaat esittää tyhmyytesi joka ikinen päivä, valehtelemalla ja kieltämällä punikiutesi, ja demaruutesi.
Johan tuon sokea reettakin näkee tekstistäsi mikä olet "miehiäsi".
Miestähän sinussa ei ole muiden kuin itsesi mielestä. Tuollainen narsistipelle kun on, niin siitä on tosiaankin miehisyys kaukana.
Nyt annan tiedon, joka varmaan surettaa saittikepulaisia. Olen nimittäin nyt keskellä viikkoakin pari päivää poissa saitilta. Syyt sille ovat oikein mukavat, mutta kerron niistä vasta sitten, kun palaan taas teitä ilahduttamaan!
No jospa kuitenkin osaisitte ottaa poissaoloni helpotuksena, sillä olettehan lietsoneet itsenne kestokykynne äärirajoille ja muutama sen ylikin yrittäessänne tehdä mustasta valkoista ja päinvastoin, ilmeisesti vain koettaessanne epätoivoisesti kääntää ihmisten katseita pois puoluettanne rasittavista kiusallisiksi kokemistanne asioista.
Iloisiin näkemiin – ainakin puoleltani, vaikka moni teistä varmaan odottaa paluutani kauhulla!
Kerro kun tulet takaisin kaikkitietävänä, olitko joutunut reissuun jossa sinuakin koulutetaan " Nokian nuoriso-ohjaajalla" empatia taitoiseksi.
Demokratialla ja sosialidemokratialla...no sama kuin paidalla ja pakkopaidalla.
"Päätteeksi puoleltani vanha-kapiKäyttäjän viestit2.11.2009 10:29"
Itse et varmasti edes huomaa miten epäuskottava olet, muut sensijaan ovat huomanneet tuon jo vuosia sitten.
Kerroit miten taas ilmestyt tänne matkakertomuksinesi, no ei se tule kenellekkään yllätyksenä. Olet jo vuosia käyttänyt Suomi 24:n politiikkapalstaa ja siinä keskustan saittia omien matkakertomustesi julkaisupaikkana. Kun tästä on sinua huomautettu olet alkanut huutamaan ja nimittelemään.
Tervetuloa taas takaisin kertomaan satujasi, odotamme niitä jo innolla. Politiikasta ja historiasta et mitään ymmärräkkään joten parempi sinun onkin pitäytyä noissa saduissa ja valheissasi. Samoin sinun on viisaampi pysyä täällä Suomi 24:llä. Muualta sinut olisikin jo kärrätty ajat sitten, vai oletko peräti kokeillut siipiesi kantavuutta.
vanha-kapi puhuu täyttä asiaa!
Ps. Taidan nauttia 33cl Kepua!
alentuu syytelyyn!
vai sekö se, että tietää että matti on ihan paska!
mutta pakko jotenkin puolustautua!
Kapi onkin soturisukua.
M.O.T.
...ole soturisukua sikäli, että lienen sukuni ensimmäinen ammattisotilaana palvellut, enkähän ollut virallisesti edes sotaorpo, vaikka fyysinen isäni kaatuikin sodassa ja lepää sankarihaudassa. Tuon tosisian syitä olen kyllä täällä joskus selostanut, ja kerroin juuri äskenkin tuolla ylempänä.
Mutta toinen poikani oli kyllä muutamia vuosia toimiupseerina merivoimissa, ja ehti yletä pursimieheksi asti, ja kun hän sai työn ohella loppuun suorittamansa opintonsa päätökseen, hänet yritettiin saada sotilasinsinööriksi ja poikani olisi mielellään sellaiseksi ryhtynytkin, mutta kun sai siviilistä lähes puolta suuremman palkkatarjouksen, hän lähti siviiliin. Varmaan oikean ratkaisun teki, sillä sen jälkeen hän on ollut hyvin vaativissa tehtävissä ja saanut paljon mainetta alallaan, ja on toiminut myös menestyneenä yrittäjänä, mutta on nyt jo melko kauan ollut päätoimekseen tehtaan johtaja, vaikka oma firma pyörii edelleen, mutta enemmän vierasvoimin.
Tuo poikani kyllä kävi myös sen "rottakoulun". Ei siitä hänenkään urallaan ole haittaa ollut ;)
olla valehtelematta ja referoimatta kirjoitettua kun et pysty pysymään totuudessa.
Vai näitkö yöllä painajaisia joissa tapahtui kuin kirjoitit. vai alkaako vanhuksella tämä- ja eilinen päivä sekoittumaan keskenään.