Mietteitä näin marraskuun alkajaisiksi

Viimeisen vuoden aikana on moni yritys Suomessa mennyt konkurssiin, mistäköhän syystä.. Onko kyseessä vain taloudellinen tekijä, vai onko kyseessä jotain muutakin.. Nuo yritysten omistajat itse tietää mistä oikein on kyse.. Lukuisat noissa yrityksissä työtä tehneet ihmiset on joutuneet etsimään uutta työtä tai muuta ajan kulua.. Osa istuu päivisin netissä eri keskustelupalstoilla, osa mikä missäkin kuppiloissa aikaansa kuluttamassa. On myös niitä jotka ajattelee että elämässä pitää siitä huolimatta mennä eteenpäin ja alkaa kehittelemään jotain uutta.. Uutta, joka myöhemmin nostaa Suomen tuosta lamasta pois.. Se aikanaan työllistää monia suomalaisia tavalla tahi toisella.. Nyt eletään marraskuun alkua.. ensi kuussa on joulu.. Uutisissa sanotaan että kaupat saa taas suuren potin joulumyynnin muodossa. Tottahan se on.. varsinkin lapsiperheissä pukin odotetaan tuovan jotain pussissaan.. Me varttuneemmatkin muistamme rakkaimpiamme.. vaikka tarjoamalla jouluaterian ja nauttimalla sitä.. Lämmin yhdessä olo.. sukulaisten ja ystävien kesken.. on parhainta mitä voi olla.. Elämä jatkaa kulkuaan.. Joulun jälkeen käännymme kohti tammikuuta ja sen myötä valoisuus lisääntyy.. Menemme pikku hiljaa kohti uutta kevättä ja uutta kasvua.. päivä kerrallaan.. Toivottavasti tulevasta vuodesta tulee valoisampi kaikin puolin, sillä eilisestä emme voi muuttaa mitään mitä eletty ei olisi, huomisesta emme vielä tiedä mitään sillä sitä eletään vasta huomenna,
joten eletään vain tätäpäivää ja tehdään se parhaalla mahdollisella tavalla, rakastaen, nauraen ja iloiten siitäkin vähästä mitä meillä itse kullakin on.. Hymy ei maksa mitään, se tekee saajansa iloiseksi ja voi pelastaa monenkin harmaan päivän.. Ole ystävä toiselle, iloitse siitä että hän on sinun ystäväsi.. juuri sellaisena kuin on..
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

se aihe mistä haluaisit keskustella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pirkkohie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu