Nii että mikseiköhän lääketeollisuus oo kehitellyt heikkojen ihmisten pilleriä? Mä oon jo pitkään, ainakin vuoden verran, pohtinut poismuuttamista. Siis että voisin ihan hyvin ottaa semmoisen pillerin, jonka jälkeen aamulla ei enä tarttis herätä. Kaikenlaisia lääkkeitä kyllä kehitellään, muttei tabua jolla vois elämänsä päättää. Oikeesti, se ei ois keneltäkään pois, jos semmoisen omatahtoisesti ottais. Mä voisin jopa kaivaa itelleni haudan valmiiksi ja tehdä jopa jonkinlaisen automatiikan, että hiekka kippautuis sitten sen haudan päälle. Voisin mennä sinne hautaan makaamaa, tyrkätä kurkusta alas yhden pillerin, hörppästä lasillisen vettä ja painaa nappulaa. Hetken päästä meikäläinen poistuis tietoisuudesta ja vartin päästä kuorma-autollinen hiekkaa kaatuis mun päälle. Eli lääketeollisuus huhuu, missä semmoinen surmaa-itsesi -pilleri viipyy. Luulen että samaan hautamonttuun ois menossa muitakin, eikä se ois edelleenkään keneltäkään pois. Tai voishan sitä kävellä johonkin erämetsään kuolemaan.
Mä oon aika valmis. Joka päivä yritän ja toisaalta oon yrittämättä, olla jotain. En mä enää jaksais yhtään. Ympärillä ihmiset kannustaa, mutten siltikään näe enää itteeni tälle kuuluvaksi. Tunnen olevani ihan arvoton. Oon vaan pintaa, ihan ok-näköinen kundi, mutta sisältä oon laho. Mulla ei oo koulutusta, en uskalla mennä edes kouluun, kun en osaa englantia. En myöskään oikein enää pysty olemaan ihmisten läsnä. Alkaa ahdistamaan. Tahtoisin ottaa semmoisen The Pillerin ja antaa kaiken omaisuuteni jollekin valitulle. Mä voisin lähteä pois ja joku sais hyvän alun elämälleen.. tai hyvät jatkopalikat. Mun mielestä vahvat syövät heikot.. vai miten se meni. Niin se on ennekin mennyt. Nyt mä voisin tehdä sen valinnan, olla osana maapallon kansoittamis ongelmaa. Muille tilaa. Mä kyllä voisin mennä jo.
Nyt mä ryydyn pienen pääni sisällä, enkä oikein enää tiedä, pystynkö kenellekään antamaan enää mitään. Analysoin vaan aina ja koko ajan kaikkea. Mulle elämästä on tullut loputon mysteeri ja tuntuuu, että elän yksin omassa ulottuvuudessa. Ympärillä ihmiset vaan hymyilee ja kulkee eteenpäin, eivätkä ne juurikaan pysähdy mitään miettimään. On niin saatanan yksinäinen ja arvoton olo. Tahtoo pois. Mitäköhän tekis. En oikein uskalla ranteistakaan veriplasmaa valuttaa, eikä autollani pääse niin lujaa, että voisin kallionleikkaukseen päräyttää. Hirttäminen on hieman out ja lääkkeistä en tajua mitään. Ehkä ampuminen vois olla paras keino, en mä tiedä. Ahdistaa, on ikävä, en jaksa, avaudun. Saatanan saatana. Minkä ihmeen takia jengi täällä maailmassa oikein elää? Mä en enää kertakaikkiaan keksi selitystä ja tuntuu, että semmoiselle selitykselle ois tilausta, koska muuten en osaa antaa itelleni mitään arvoa. Vittu että on johdot päässä sekaisin.
Mä oon aika valmis. Joka päivä yritän ja toisaalta oon yrittämättä, olla jotain. En mä enää jaksais yhtään. Ympärillä ihmiset kannustaa, mutten siltikään näe enää itteeni tälle kuuluvaksi. Tunnen olevani ihan arvoton. Oon vaan pintaa, ihan ok-näköinen kundi, mutta sisältä oon laho. Mulla ei oo koulutusta, en uskalla mennä edes kouluun, kun en osaa englantia. En myöskään oikein enää pysty olemaan ihmisten läsnä. Alkaa ahdistamaan. Tahtoisin ottaa semmoisen The Pillerin ja antaa kaiken omaisuuteni jollekin valitulle. Mä voisin lähteä pois ja joku sais hyvän alun elämälleen.. tai hyvät jatkopalikat. Mun mielestä vahvat syövät heikot.. vai miten se meni. Niin se on ennekin mennyt. Nyt mä voisin tehdä sen valinnan, olla osana maapallon kansoittamis ongelmaa. Muille tilaa. Mä kyllä voisin mennä jo.
Nyt mä ryydyn pienen pääni sisällä, enkä oikein enää tiedä, pystynkö kenellekään antamaan enää mitään. Analysoin vaan aina ja koko ajan kaikkea. Mulle elämästä on tullut loputon mysteeri ja tuntuuu, että elän yksin omassa ulottuvuudessa. Ympärillä ihmiset vaan hymyilee ja kulkee eteenpäin, eivätkä ne juurikaan pysähdy mitään miettimään. On niin saatanan yksinäinen ja arvoton olo. Tahtoo pois. Mitäköhän tekis. En oikein uskalla ranteistakaan veriplasmaa valuttaa, eikä autollani pääse niin lujaa, että voisin kallionleikkaukseen päräyttää. Hirttäminen on hieman out ja lääkkeistä en tajua mitään. Ehkä ampuminen vois olla paras keino, en mä tiedä. Ahdistaa, on ikävä, en jaksa, avaudun. Saatanan saatana. Minkä ihmeen takia jengi täällä maailmassa oikein elää? Mä en enää kertakaikkiaan keksi selitystä ja tuntuu, että semmoiselle selitykselle ois tilausta, koska muuten en osaa antaa itelleni mitään arvoa. Vittu että on johdot päässä sekaisin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.