Miettikääpä ihmiset tarkkaan kun olette hankkimassa punakorvakilpikonnaa. Ne kasvavat nopeasti ruokalautasen kokoisiksi, tarvitsevat ISON akvaarion ja tehokkaat suodattimet. Lisäksi ne ovat kohtalaisen sotkuisia (ainakin jos ne ruokitaan samassa akvaariossa missä "asuvat") ja ne tarvitsevat oikeanlaista ruokaa (ei pelkästään kissanraksuja!).
Meillä on 5 punakorvakilpikonnaa, joista 2 oli joutumassa jokeen, ehdimme viime tipassa pelastamaan. Kahta konnaa oli ruokittu pelkästään kissanraksuilla, niitä oli annettu kerran viikossa. Yksi konnistamme oli kasvanut liian isoksi, niinpä se annettiin pois ja hommattiin tilalle uusi, pienempi konna.
Muutenkin olen kuullut aika kauhistuttavia tarinoita kilpikonnien kohtelusta. Eräs henkilö oli kyllästynyt punakorvakilppariinsa ja kun ei sitä mihinkään saanut myytyä, niin päätti näännyttää sen nälkään. Konna oli ollut 4kk ilman ruokaa ja omistaja nauroi vaan, että vielä se on hengissä.. TÖRKEÄÄ!!
Raivostuttaa joidenkin eläinkauppojen konnien myyntitapa. Sanovat punakorvien olevan korukilpikonnia, jotka eivät koskaan kasva isoiksi.
MIETTIKÄÄ ENNEN KUIN OSTATTE!

Vastaukset 3
Vanhimmat
..mä olen juur ottamassa konnia..kaverin porukoilta..ne on sielä vajaa 200 litrasessa..saan ite parin viikon päästä reilu 300 litrasen akvan..sekään ei ole tarpeeks suuri..mutta parempi kuin nykynen..
Tässä tulee kai kaiken huippu:
ennen huostaanottoa,
oma pikku kullannuppuni eleli ennen huikeassa
80 l akvaariossa kaikki elämänsä 10 vuotta.
Ilman minkäänlaista suodatinta, lämmitintä
puhumattakaan mistään kuivasta maa-alueesta!
Saanut ruuakseen lähinnä katkarapuja.
Ja kyseessä on vieläpä lautasen kokoinen
tyttö punakorva.
Nyt ystäväiseni asustaa noin 200 l altaassa ja
rakenteilla on lämmittely ja kuivattelu alue
altaan ulkopuolelle, jonne kilppari vaivatta
pääsee liuskaa pitkin.
Kyllä mieltä lämmittää, kun tietää että on
varmasti tehnyt edes yhdestä kilpparista
onnellisen!
mä sain vähän aikaa sitte kaks punakorvaa jokka oli 80l akvaaris jossa oli kivi lämmittelypaikkana johon toine hätinä mahtu :( ku ne tuli meille sain uuden 200 litrasen akvaarin ja siel on kunnon lämmittelypaikka johon molemmat mahatuu ja pääsee sine vaivatta :):) nyt konnani ovat huomattavasti iloisempiä :):):)