Olen kärsinyt eriasteisista mielenterveysongelmista lapsesta lähtien. Teini-iässä ongelmat kärjistyivät ja lopulta kaikki hajosi käsiin, kun päädyin sairaalaan itsemurhayrityksen kautta. Koko teini-ikä oli kohdallani yhtä helvettiä, joka varmasti osaltaan aiheutui peruspersoonallisuudestani ja rankasta 9 vuoden koulukiusaamisesta ja täydellisestä eristämisestä muista ihmisistä. Kukaan ei puhunut mulle,kukaan ei ollut näkevinään,mut vaiettiin kuoliaaksi yläasteaikana. Se on vammauttanut minua pahemmin kuin mikään muu, olin toisille todellakin näkymätön, ihminen, jolla ei ollut mitään arvoa toisten silmissä ja jolle saattoi tehdä mitä tahansa. Nyt olen jotenkin yrittänyt päästä niistä kamalista muistoista eroon,sain 5 vuotta terapiaa,josta olen äärimmäisen kiitollinen,ilman sitä en varmasti olisi tässä puhumassa. Nyt vihdoin vuosien jälkeen uskalsin hakeutua ammatilliseen koulutukseen ja sekään ei ole osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Opiskelen ensimmäistä vuotta graafista alaa ja minulla on diagnosoitu aiemmin määrittämätön 2-suuntainen mielialahäiriö ja estynyt persoonallisuus rajatilapiirtein. Nyt kävin viime viikolla lääkärissä, joka oli sitä mieltä, että minulla olisikin epävakaa, eli toiselta nimeltä rajatilapersoonallisuus ja lisäksi keskivaikea masennus. Lisäksi minulla on aivan helvetillinen sosiaalisten tilanteiden pelko, en kestä arvostelua, esiintymistilanteista selviän rauhoittavien lääkkeiden avulla, mutta ryhmätyöt ovat minulle kaikkein pahinta myrkkyä. Sydän hakkaa, tuntuu että on vaikea hengitää ja pitää itsensä kasassa. Tänään meille määrättiin useamman hengen ryhmätyö ja pakenin paikalta kesken palaverin, en vain kertakaikkiaan pystynyt jäämään siihen tilaan niiden ihmisten kanssa. Pelkään luokkalaisiamme, etenkin miespuolisia, vaikka järjellä ajatellessani tiedän, ettei ketään heistä tarvitse pelätä, he ovat pohjimmiltaan ihan mukavia. Mutta en voi tunteilleni mitään, kun pelko nousee,niin sinnittelen joko itku kurkussa ja kauhusta täristen, tai painun vessaan eli pakenen tilanteesta, että saisin jatkoaikaa ja olotilani edes jotenkin tasaannutettua. Tuntuu hirvittävän pahalta olla aina se luuseri, joka mokaa kaiken, jonka psyyke ei kestä sosiaalisten tilanteiden mukanaan tuomaa jännitystä. Haluaisin kysyä, onko teillä muilla samanlaisia ongelmia ja miten olette selvinneet kyseisistä tilanteista? En haluaisi vaihtaa alaa,koska olen jo pitkälti yli 20 enkä jaksaisi lähteä uuteen kouluun, jossa taas edessä samat piinalliset tilanteet ja itsensä esittely muille. Toisaalta pelkään, että tämä on aivan väärä ala minulle, en ole se sosiaalinen, "hyvä tyyppi" jollaisia tämä ala ilmeisesti vaatii. Muuten voisin vaihtaa koulua, mutta ongelmana on, etten tiedä, mitä voisin alkaa tehdä. Minulla on myös pahoja fyysisiä kremppoja, selkäni skolioosi ja nivelten yliliikkuvuustekevät sen, ettei selkäni kestä yhtään ylimääräistä kuormitusta ja muutenkin kärsin päivittäisistä selkäkivuista. Kaiken muun paskan lisäksi sain vaikean tinnituksen melusaasteen takia alta parikymppisenä, joka sekin invalidisoi elämääni huomattavasti. Joten kaikki meluiset tehdas-ja rakennushommmat sekä siivoamínen ovat kohdallani poissuljettuja vaihtoehtoja. Tunnen kuitenkin itseni niin idiootiksi, etten tiedä, mitä tästä koulusta tulee. Olen hitaampi oppimaan kuin muut ja se on etenkin ryhmätyössä todella haasteellista. En vain jaksa tiimityötä, en ainakaan ilman rauhoittavia lääkkeitä. Nyt ajattelin hakea sairaslomaa koulusta, koska en kestä mennä sinne, kun meillä on tiimityö ja en pärjää siinä sosiaalisesti ja kaiken lisäksi olen pihalla niistä ohjelmista. Mission impossible...Välillä haluaisin lopettaa koko koulun ja suksia vittuun, mutta minulla ei ole aavistustakaan,mitä työtä näin sairas ihminen voisi tehdä.Kuitenkin graafinen suunnittelu kiinnostaa minua tosi paljon,mutta pelkään, etten selviä tiimityöskentelystä ja tulevista työharjoitteluista. Välillä tekisi mieleni ampua itseni,ettei tarvitsisi kestää tätä elämää eikä näitä paskatilanteita. Toisaalta taas haluan näyttää kaikille niille paskiaisille,jotka tekivät elämästäni helvettiä ja haluaisin vielä nauraa niille päin naamaa ja näyttää, että musta on paljon enempään kuin niistä paskaluusereista. Haluan todella saada tän koulun loppuun, mutta miten se onnistuu,kun mulle tiimityöt on ylitsepääsemättömän vaikeita? Olisiko kellään hyviä vinkkejä, miten selvitä tilanteesta eteenpäin? Tuli aika pitkä vuodatus, kiitos jos joku jaksoi lukea tämän...
Totaalisesti hajalla
mää vain
8341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tekstisi viiteen lauseeseen, niin joku jaksaa sen lukea.
Haista paska idiootti,jos tollanen imbesilli ei jaksa lukea tota tekstiä niin jo on surkea keskittymiskyky tai heikot älynlahjat...Ja jos sulla ei ole mitään hyvää sanottavaa vaan ajattelit lähinnä tulla tänne palstalle vittuilemaan,niin painu takaisin sinne helvetin kuuseen mistä tulitkin ja jätä kommentointi niille jotka sen osaavat!
Diapam tai bentsodiatsepiinijohdannaiset auttaa rentoutumaan ja laskee estokynnystä (kuin alkoholi). Vaikka hieman pöllähtäneenä niin sekin parempi yrittää kuin katua keskeyttämistä loppu elämän. Jonkin rutiinin kun saisi noihin team- ja ryhmätöihin. Menisi sitten painoillaan ennen pitkää.
Miten sä saat itsestäsi luuserin?Päinvastoin.Olipa harvinaisen selkeää tekstiä ja asiallista.Sä olet hakenut itsellesi apua ja uskaltanut mennä opiskelemaan kaiken tapahtuneen jälkeen.Nostan hattua.Sosiaalisiin tilanteisiin uskoisin auttavan yksinkertaisesti siedätyshoito.Eli olet muiden kanssa tekemisissä vaikka pahalta tuntuukin.Rauhoittavat lääkkeet ovat varmaankin hyvä lisäapu.Eihän sun tarvi olla niissä ryhmätöissä päällepäsmäri, ole taustalla ja osallistu vointisi mukaan.Sulla on asennetta kun haluat näyttää paskaluusereille.Itsesäälillä kun ei pääse mihinkään.Mieti mitkä sulla on tavoitteita elämässäsi ja sitten pidät niistä kiinni etkä luovuta.Vastoinkäymisiä on itsekullakin.Tsemppiä
toimivaa nostatusta.Ei arvaa trolliksi olenkaa...
Itse en ollut koulukiusattu,mutta henkisiä ongelmia alkoi ilmaantumaan murrosiässä ilmankin.Parin vuoden ajan olin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä.Sitten aloin parin kaverin kanssa ryyppäämään,örvelsin,kusin koulun käytäville ja sekoilin minkä kerkesin.Muutin 16vuotiaana kotoa ja sama jatkui pitkään. Rauhotuin oikeastaan vähän vasta kun sain ensimmäisen lapseni.Sain kai jotain tarkoitusta tyhjältä tuntuvalle elämälle.
Murrosikä on hankala aika sairastua henkisesti.Jos tarinasi on totta,olet tarpeeksi vahva muuttamaan elämäsi mihin suuntaan haluat.
koulukiusattu mutta mielenterveysongelmia alkoi vaan ilmaantumaan murrosiässä. Kai se on geeneistä kiinni. Välillä tuntuu myös siltä, että tekisi mieli ampua aivot pellolle, koska en yksinkertaisesti nauti siitä elämästä mistä ihmiset yleensä, eli sosiaalisesta hölinästä, ryhmäharrastuksista, työstä ja unelmakämpistä. Tunnen itseni välillä kuin ulkoavaruudesta tulleeksi. Nyt olen miettinyt, että ehkä kannattaisi ruveta auttamaan muita vaikka vapaaehtoisesti, sillä olen aina pitänyt lapsista ja vanhuksista. He ovat niin aitoja ja ihania.
Tuo kuulostaa osittain minulta. Olin koulukiusattu kouluaikoinani ja kärsin varmaan monia vuosia jonkinasteisesta masennuksesta ainakin yläasteen aikoihin. Sosiaaliset tilanteet ja esiintyminen olivat juuri pahimpia juttuja mitä saattoi vastaan tulla. Toivoin vain, että saisin olla hiljaa ja kuunnella. Koulussa sain pahimmat kolhut itsetunnolleni. Nyttemmin nuorena aikuisena nuo oireet ovat tasoittuneet.
Et siis varmaan ole ainut, joka kärsii samoista oireista kuin sinä. Tasan tarkkaan kaikki ihmiset kokevat tunteita, niin pelkoa, surua, ahdistusta. Ne pitää vain hyväksyä, että tunnet tunteita, koska ne tulevat jostain syystä. Ala purkamaan mistä se johtuu ja huomaat että pahimmat pelkosi ovat varmaan melko irrationaalisia ja tarpeettomia. Pelkäät vain sitä että alat pelkäämään ja se noidankehä ruokkii itse itseään.
Mitä tulee sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen, niin monet jännittävät juuri esiintymistä. Useimmat eivät oireile samalla tavalla, eivätkä lamaannu. Toiset ovat stressinsiedoltaan herkempiä.Sitä pitää vaan pyrkiä ymmärtämään sisintään.
Ehkä voisit vaihtaa kahvin kokonaan teehen, jos sitä juot. Kahvista saa moni yliherkkä oireita, kuten kiihtyneisyyttä. Teessä on rauhoittavaa teaniinia ja myös vähän kofeiinia ja niiden yhteisvaikutus on omalla kohdallani suotuisa. Itse olen syönyt MSM:ää (eli metyylisulfonyylimetaani ravintolisä), joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti, lievittää kipua ja monta muuta asiaa. (Google tietää kertoa enemmän.)
Oikeista lääkkeistäkin voisi olla hyötyä, mutta graafisella alalla pitäisi jotenkin osata ilmaista juuri tunteita ja jos ne latistavat liikaa, niin se saattaa olla huono vaihtoehto.
Niin, jos graafinen ala on sun juttu, niin kai se kannattaa käydä loppuun. Työllistymisen kannalta se ei ehkä ole paras koulutusala, mutta jos pidät omatoimisuudesta ja esim. pienyrittäjyydestä, jossa olisit oman itsesi herra/rouva, niin se voisi toimiakin ja siinä olisi jotain saavutettavaa.
Ole itsellesi armollinen ja anna itsellesi oikeus olla myös heikko joissain asioissa.