Olen 23-vuotias opiskelijatyttö. Koko syksyn olin alakuloinen, mikään ei tuntunut miltään, oli vain paha olo koko ajan. Ei kuitenkaan ollenkaan itkettänyt, ikinä. Nyt keväällä sitten tuntuu, etten muuta teekään kuin itken vain. Näen poikaystävää ja perhettä vain viikonloppuisin, ja silloin olenkin pirteämpi. Mutta viikoiksi palaan opiskelukaupunkiini ja vajoan taas hirvittävän syvälle itsesääliin.
En ymmärrä, mikä minulla on! Minua itkettää koko ajan, opiskelut menevät ihan päin honkia, en yksinkertaisesti SAA nostettua kirjoja pöydälle ja luettua niitä. En jaksa herätä aamulla. En pysty kuvittelemaan itselleni enää kunnon tulevaisuutta, kun tuntuu etten tule valmistumaan ikinä. Sosiaaliset suhteet ovat täällä aivan olemattomat, monesti on ollut mahdollisuuksia niitä parantaa, mutta en ole jaksanut panostaa yhtään niihin. Liian moni luento jää väliin. Koko ajan tuntuu, että ahdistaa rinnasta ja pala on kurkussa. En oikein tiedä, kannattaako psykologille mennä varaamaan aikaa, sillä tiedän, etten saisi sanaa suustani, kun itkisin vain. Tämä talvi on ollut aivan kamala. :(
En ymmärrä, mikä minulla on! Minua itkettää koko ajan, opiskelut menevät ihan päin honkia, en yksinkertaisesti SAA nostettua kirjoja pöydälle ja luettua niitä. En jaksa herätä aamulla. En pysty kuvittelemaan itselleni enää kunnon tulevaisuutta, kun tuntuu etten tule valmistumaan ikinä. Sosiaaliset suhteet ovat täällä aivan olemattomat, monesti on ollut mahdollisuuksia niitä parantaa, mutta en ole jaksanut panostaa yhtään niihin. Liian moni luento jää väliin. Koko ajan tuntuu, että ahdistaa rinnasta ja pala on kurkussa. En oikein tiedä, kannattaako psykologille mennä varaamaan aikaa, sillä tiedän, etten saisi sanaa suustani, kun itkisin vain. Tämä talvi on ollut aivan kamala. :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja sovella sitä tulevaisuutesi haaveisiin
Jep sama tilanne vois sanoo on mulla nyt..oon ollu jo pitkän pitkän aikaa masentunut,poissaoleva,asiat ei kiinnosta,opiskelut ei kiinnosta. opiskelen myös toisella paikkakunnalla ja sosiaalinen elämäni on siellä täys 0,vknloppusin kun tulee kotiin niin helpottaa. tällä hetkellä masentunut ja ahdistunut mieliala on koko ajan ja poissaoloja on koulusta mukavasti kun en sinne jaksa mennä. Antaisin kyllä ohjeeksi et menisit juttelemaan jollekkin. Kannattaa sitte vaikka kirjottaa ne asiat paperille tai jtn jos puhuminen on vaikeaa.
MOI!
Sinulla on kirjoituksestasi päätellen jonkin asteista uupumusta ja masennusta. Niihin vaivoihin on kyllä apua saatavilla. Kannattaa hakea apua ja jutella tilanteestasi ammattiauttajalle. Annan Sinulle saman neuvon kuin jo monelle muullekin olen täällä antanut. Varaa aika psykiatrille ja jos sinulla suinkin on varaa, niin yksityiselle. Psykiatri on juuri se ammatti-ihminen, joka varmaankin parhaiten ymmärtää tilanteesi. Sana psykiatri voi kuulostaa pahalta, niin se oli aluksi minullakin. Mutta kokeiltuani kaikki omat parannuskeinot oli pakko turvautua ammattiauttajaan. Olisi vaan pitänyt tajuta se ajoissa. Mutta minulle se kuitenkin koitui suureksi avuksi, vaikka vähän myöhäiseksi menemiseni sinne meni. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
Se, että neuvon sinua menemään yksityiselle, johtuu vain omista kokemuksistani julkiselta mielenterveyshoidon puolelta. Tuntuu siltä, että kaikki parhaat psykiatrit ovat pikkuhiljaa siirtyneet yksityisille vastaanotoille. Julkista puolta vaivaa poliitikoista johtuva suuri rahapula ja siellä hyvänkään psykiatrin ei ole mahdollista tehdä työtänsä kunnolla. Yksityinen ottaa varmasti asiasi vakavasti ja siellä voit itkeä aivan vapaasti. Lääkäri kyllä tietää, mitä kysyy. Sinun ei tarvitse tehdä mitään suunnitelmaa ensimmäistä käyntiäsi varten. Psykiatrit ovat tottuneet juuri sinun kaltaisiisi vaikeuksissa oleviin ja tietävät myöskin keinot, jotka auttavat niistä ongelmista sinut ylös.
Uskon vahvasti, että tilanteesi saadaan hallintaan ja tulet vielä nauttimaan elämästäsi täysin rinnoin. Et ole suinkaan toivoton tapaus, minä olin ja siitä huolimatta olen kuin olenkin nyt kirjoittamassa tätä. Jos minut, syvällä suossa rämpineen, on saatu kuntoon, niin kyllä sinutkin saadaan. Aivan varmasti.
Tsemppiä Sulle! Voidaan tarinoida lisääkin, jos niin haluat. [email protected]
Moikka! Kun luin tuon sinun jutun, tajusin että tarvitset apua mahdollisimman nopeasti.Ja siitä psykiatrille itkemisestä sen verran, että jos itkettää niin itket-annat tulla vain-ja kun lopetat itkemisen voit jatkaa juttua,psykiatri antaa sinun itkeä rauhassa.Itsellä alku oli sellaista itkemistä,mutta kokemuksesta voin sanoa että se todella auttaa.Onko siellä missä opiskelet mitään terveydenhoitoa? Sitten kunta tulee toisena mieleen.Ja tietenkin yksityissektori (se on kallista kyllä,mutta mielestäni satsaus kannattaisi,auttaisivatko vanhempasi sinua rahallisesti). Psykiatrille kannattaisi mennä mielestäni ensisijaisesti,se pystyy määräämään lääkkeitä. Itse voin sanoa kokemuksesta,että kun aloitin zoloftin syömisen maailma valkeni (lääkkeitä on aika paljon, toisille auttaa toinen, toisille taas toinen). Lääkkeitä ei todella kannata pelätä, ne auttavat ihan oikeasti. Kirjoita jatkossa lisää miten menee,niin keksitään yhdessä keino miten saadaan sinut pystyyn.Kirjoita tänne(kaikki muutkin) [email protected]
Hei! Minulla vähän sama juttu. Olen itsekin opiskelija ja tuntuu, että niskaan tippuu koko ajan pelkkää P***aa!
Minulla oli juuri kirjoitukset, jotka reaalin osalta eivät menneet kuin suunnitelmissa oli. Tällä hetkellä mieltä painaa kokoajan epätietoisuus siitä, riittävätkö pisteet yleensäkään läpipääsyyn =( Masentaa ja olen hyvin kiukkuinen muita kohtaan, joka tekee oloni entistä pahemmaksi. Tuntuu, etten kelpaa mihinkään, että olen huono kaikessa ja kevään mittaan saan ihmisille kertoa, kuinka tunnollinen tyttö reputti loppukokeissa. Tuntuu, että tästä keväästä (jonka tuli olla kunniankevät) tulee hyvin harmaa ja epätodellinen. Siltä kyllä tuntuukin, olen kuin pieni harmaa hiiri, joka ei kelpaa mihinkään =(
Terapeutille ei tee mieli puhua, koska tuntuu, ettei kukaan juuri tällä hetkellä pysty auttamaan minua minun kurjassa olossani.
Suunitelmissa oli kevään ja kesän suhteen paljon kaikenlaista, mutta nyt suunnitelmat menevät kokonaan uusiksi =(
Onnea kevään tuleville ylioppilaille! Minunkin tuli olla yksi heistä.
Kiitos teille kaikille hirveästi! Tuesta ja omista kokemuksista. Taidanpa ensi viikolla tosiaan mennä varaamaan aikaa, mutta taitaa olla niin että psykologin on paras riittää, sillä rahaa ei ole yhtään ylimääräistä nyt eikä lähitulevaisuudessa.
Ei sitä jotenkin osaa tai ymmärrä hakea apua yksin itse, vaikka tietäisi, että sitä tarvitsisi. Sitä tarvitsee tuollaisia ihmisiä potkimaan persuuksille. En mä sitäkään tiedä, miksi en saa suutani avattua ystäville tai perheelle... mutta heidän kanssa ollessa on hetkellisesti parempi olla, niin ei kai sitä halua valittamalla pilata.
No, pitkästä aikaa tuntuu, että ehkä tämän saa sittenkin pois, eikä tarvitse koko ajan pelätä että pillahtaa itkuun jossain epäsopivassa paikassa ilman näkyvää syytä. Siitä kiitos Teille. :)
Kyllä masennus kannattaa hoitaa. En nyt niinkään ole ihan samaa mieltä siitä, kuka olisi paras lääkäri. Minulla on ainakin hyviä kokemuksia julkisen puolen hoitajista ja lääkäreistä. Mitä sairauksia minulla on ollut, olen saanut niihin täsmällistä hoitoa, ensimmäiset lääkkeet ovat tuottaneet hyviä tuloksia, ja olen parantunut nopeasti.
Sinä, joka olet nyt kirjoittamassa ylioppilaaksi. Tsemppiä vaan ja uskoa itseen. Ja jos nyt ei onnistunut voi sitä vielä myöhemminkin parantaa. Ja loppujen lopuksi, ei niillä YO-papereilla paljon mitään tee, jos ei halua päästä jonnekkin korkean tason kouluun. Ainahan sitä voi seuraavassa opiskelupaikassa tehostaa oppimista ja saada hyvät arvosanat. Eikä kaikissa aineissa tarvitse niin hyvä olla, riittää kun hallitsee sen oman alansa asiat. Tietysti pitäähän sitä aina pyrkiä parhaaseen tulokseen.
Lukioikäisillä on hyvin tyypillistä masentunut mieliala. Minä sirastuin siihen joskus lukion jälkeen, lukion jälkeen sairastuin ensin kuitenkin muuten psyykkisesti, jonka jälkeen tuli masennusta. Siihen oli monia syitä. Olen käynyt terapiassa puolitoista vuotta, ja nyt terapiani voitiin lopettaa, kun olen jo täysin terve, elän onnellista elämänvaihetta, ja kaikin puolin asiani ovat hyvin: opiskelen mieleistä alaa ja käyn töissä samaan aikaan, minulla on poikaystävä ja hyvät suhteet perheeseen ja tuttuihin.
Kyllä te toisetkin selviätte. Olen minäkin aika pohjalla ja epätoivossa rämpinyt, mutta sieltä sitä vaan on ylös noustu. Vähän se vaatii työtä ja aktiivisuutta, mutta ei se tarkoita sitä, että jos nyt on huono olla niin sitä pitäsi kestää aina. Siihenkin löytyy apua, ja masennuksesta voi parantua. Minä en tajunnut ajoissa etsiä apua masennukseeni, niin siitä tuli vielä suurempi vaiva.
Tsemppiä vaan kaikille. Pitäkää yllä positiivista ajattelumallia. :)
Hei
Vietin yhden kokonaisen vuoden sängynpohjalla kun en jaksanut käydä luennoilla tm.
Diagnoosi: keskivaikea masennus. Sain avun melko myöhään, äiti soitti psykiatrille kun itse en enää jaksanut.
Älä jää odottamaan vaan hae apua HETI.
T: Parantunut