kolari

Sattui kolari missä auto pysähtyi tielle ja itse pysähdyin hänen peräänsä samassa hässäkässä kyseinen auto peruutti päälleni (itselläni oli nopeus 0km/h). Sovittiin että hän on korvausvelvollinen ja miten korvaukset menevät ym ja vaihdettiin yhteystiedot ym.

Jos nyt kuitenkin hän rupeaa väittämään toisin ettei näin käynytkään? Mitä kannattaa tehdä.

Kiitos vastanneille!!
16395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Älä anna periksi, kyllä siltä viimeistään oikeudessa alkaa tulla totuuden sanaa. Ota ensimmäiseksi yhteys vakuutusyhtiöösi ja kerro tilanne ja kysy heiltä ohjeita. Mikäli tilanteessa ei ollut silminnäkijöitä ettekä ilmeisesti kirjanneet sopimaanne allekirjoituksin, niin voisit yrittää esim. lehti-ilmoituksella löytää silminnäkijää. Mikäli heitä nyt ylipäätään oli. Muista, että yleensä aina ja kaikelle on ulkopuolinen näkijä, vaikka sinä et ehkä sellaisia paikalla havainnutkaan.

Äänestä

Pahin virhe on lähteä kolaripaikalta pois täyttämättä vahinkoilmoitusta. Mikäli tilanteelle ei ole silminnäkijää joudut todennäköisesti maksumieheksi.

Äänestä

kerralla täyttää se vahinko ilmoitus paikanpäällä tai sitten poliisi paikalle, kuten edellä neuvottiin, niin ota omaan vak.yhtiöösi yhteyttä ja kysy neuvoja.
t. kerran oppirahat maksanut

Äänestä

tekninen tutkinta paljastaa, kummasta suunnasta törmäys on tullut.

Äänestä
  • Toiseen autoon keulasta ja toiseen perästä.

    Äänestä

  • 29 kirjoitti:

    Toiseen autoon keulasta ja toiseen perästä.

    liikesuunta ? Kumman autossa suuremmat rutut ?

    Äänestä

  • mutta se kirjoitti:

    liikesuunta ? Kumman autossa suuremmat rutut ?

    peruuttajan autossa ollut vetokoukku, syyttömän autossa isommat rutut joten syytön joutuu maksumieheksi. Tai peruuttajalla vähän häävimpi auto, syyttömällä heppoinen kauppakassi, syytön maksaa koska isommat rutut.

    Äänestä

  • jos, kirjoitti:

    maksaakin, kuten yleensä on monessa muussakin asiassa. Tilanne voidaan rekonstruoida uudestaan, eli törmäystilanteet molemmissa. Kolaritilanteista on rakennettu todellisista tilanteista malleja, mutta vakuutusyhtiöitä tuskin kiinnostaa, kuka syyllinen on.

    Ainoa konsti on pitää oikeuksistaan kiinni ja olla myöntämättä syyllisyyttä, jolloinka todistustaakka lankeaa vastapuolelle ja hankkia itselle asianajaja.

    Äänestä

  • pitää kirjoitti:

    Vai ei vakuutusyhtiöitä kiinnosta kuka on syyllinen? Niitä se juuri kiinnostaakin ja erittäin päaljon! Vakuutusyhtiö tämän vie oikeuteen jos joku. Lakkaa levittämästä disinformaatiota. Puhu ainoastaan asioista jotka tiedät varmasti tietäväsi oikein ja ole hiljaa jos vain luulet tietäväsi.

    Äänestä

  • Pelleapinat kirjoitti:

    että ei kiinnosta tuon kokoisissa jutuissa. Oikeuksista pitää huolehtia itse.

    Äänestä

  • mutta se kirjoitti:

    liikesuunta ? Kumman autossa suuremmat rutut ?

    Toisen peruuttaessa keulaan ei jälkikäteen pystytä varmuudella sanomaan liikesuuntaa. Ruttujen suuruudella ei ole merkitystä, heikommat osat väistävät ensin.

    Äänestä

  • sanoa kirjoitti:

    että ei kiinnosta tuon kokoisissa jutuissa. Oikeuksista pitää huolehtia itse.

    pitää huolehtia oikeuteen.

    Äänestä

no tota... mul olis pieni kysymys. Ite oon 15-vuotias ja ajoin mopoautolla liikenneympyräs kunnes joku äijä ajo vasempaan etukulmaan (olin etuajo-oikeutettu tässä), silminnäkijä oli jne. Poliisit sano et ollaan kummatki 50/50 syyllisiä tähän, et mitäs tapahtuu? :S

Äänestä
  • Mistä syystä sinä olet 50% syyllinen? Oliko sinulla kenties vilkku oikealle päällä?
    Muuten, jo mopautoilijasta asti on hyvä tietää ja ymmärtää, että kenelläkään ei koskaan ole etuajo-oikeutta vaan toisilla on väistämisvelvollisuus! Näillä termeillä on liikenteessä niin suuri ero, että tämän asian ja senteen ovaltaminen säästää ihmishenkiä ja todennäköisimmin sinun omasi.

    Äänestä

Kannattaa AINA säilyttää 2kpl tyhjiä vahinkoilmoituksia hanskalokerossa, siitä tulee yksi kappale molemmille ja syyllisen nimi saadaan paperille tapahtumakuvauksen kanssa. Vaihtoehtoisesti voitte soittaa poliisit paikalle kirjaamaan tapahtuneen.

Äänestä
  • Riittää kun ymmärtää ottaa lyhyeen selitykseen ja syyllisyyden myöntämiseen allekirjoituksen. Näin minä tein, kun autoliikkeen johtaja tuli päin punaisia eteen. Minulle vihreän syttyessä jatkoin matkaa, ja silloin tämä nero oli puskurini käsittelyssä. Mulla kovapuskurinen paku ja hänellä volkkarin kylki entinen. Hyökkäsi heti karjumaan että miten sitä päälle ajetaan! Minä kiljaisin muilta kysyen (jotka tietty joutui myös pysähtymään), että mikä valo paloi? Kaikki huusi kuorossa että VIHREÄ! Otin hanskalokerosta jonkun roskalapun ja pistin siihen tekstin : Olen syyllinen tässä ja tässä risteyksessä päivänäkellopäin punaista ajoon ja kolarin aiheutukseen. Nimi alle ja matka jatkui. Lapun vein omaan vakuutusyhtiöön, eikä siitä sen koommin kuulunut mitään.
    Näin se pelaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jenne kirjoitti:

Sattui kolari missä auto pysähtyi tielle ja itse pysähdyin hänen peräänsä samassa hässäkässä kyseinen auto peruutti päälleni (itselläni oli nopeus 0km/h). Sovittiin että hän on korvausvelvollinen ja miten korvaukset menevät ym ja vaihdettiin yhteystiedot ym.

Jos nyt kuitenkin hän rupeaa väittämään toisin ettei näin käynytkään? Mitä kannattaa tehdä.

Kiitos vastanneille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu