Varovainen kysymys NYKY saarnaajalle

Teen uuden koska vanhaa alettiin sotkea , ja onhan se paljon helpompaa käsitellä. Viesti ketju
jos tulee ylen pitkäksi , siinä on omat haittansa . Mutta idea oli hyvä siitä ei luovuta .
58937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Mistä nyky saarnaaja saa ohjeita , kun Raamattu on vanha.

Äänestä

Avausta pitäisi hieman enemmän avata. Nythän nimittäin lähdetään siitä, että ohjeet ovat peräisin Raamatusta.
Myös sitä pyritään todistelemaan että Luther olisi oppi-isä ja lestadius olisi Lutherin kanssa opillisesti hyvin samoilla linjoilla.

Ainakin yksi asia on varmaa, nykyionen esikoislestadiolaisuus ei noudata Lestadiuksen opillisia linjoja. Esimerkkeinä voisi mainita "äitiseurakunta" käsitteen, ja lapin luottamuksen, joilla ei ole yhtymäkohtaa Raamatun opetukseen. Raamatun mukaan JEESUS on ovi Jumalan valtakuntaan ja seurakunta on YKSI, ilman erehtymätöntä osiota muun seurakunnan yläpuolella. Ja seurakunnan tulee olla KRISTUKSELLE alamainen, ei maallisen herätysliikkeen johtoryhmälle.

Tähän on kuitenkin lisättävä, kiitos Herralle, että jotkut saarnaajista julistavat oikean seurakuntaopin pääsääntöisesti, ja useammat lähetysmiehistä ainakin satunnaisesti. Paikkakuntoen saarnaajilla tilanne ilmeisesti vaihtelee melko paljonkin tämän asian suhteen.

Tärkeitä tässä tilanteessa on rukoilla julistajille Jumalan sanan valkeutta ja ertyisesti rohkeutta ihmispelkoa vastaan. Toinen tärkeä asia on ymmärtää ettei kalakaan kukaan ruotoineen ja selkärankoineen syö, ei ainakaan isompaa kalaa. Meillä on kristittyinä oikeus hylätä kaikki sellainen opetus joka ei perustu Pyhään Raamattuun, vaan liittyy isiltä perittyyn traditioon.

Äänestä
  • kysymyksiä joita voisi esittää nyky saarnaajille , koska emme enää samoin voi tehdä kysymystä Daavidilta
    tai muilta jo edesmenneitä , hyvin sinä vastasit , ja pitkän viestin teitkin .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    kysymyksiä joita voisi esittää nyky saarnaajille , koska emme enää samoin voi tehdä kysymystä Daavidilta
    tai muilta jo edesmenneitä , hyvin sinä vastasit , ja pitkän viestin teitkin .

    kun halutaan pitkiä puheitä/kirjoituksia , en ole nyt pitkien puheiden kannalla , se johtuu siitä mitä alussa
    sanoin , Rakkaudesta kyllä minun rakkaus on häneen hiipunut , siksi . pitää taas mennä niistämään nenää .
    Jos ette ole samaa mieltä , niin silloin ette ole , ja pitäkää päänne , mutta jos olette samaa mieltä , niin
    pitäkää rakkus .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Rakastaa meidän tulee kaikkia lähimmäisiä,jopa vihamiehiäkin.Siihen emme pysty.Kun saamme vähänkin maistaa Taivaan Isän Rakkautta missä Hän itsensä antoi Pojassaan,tulee rakkaus kaikkia lähimmäisiä kohtaan.Se turmeltunut lihamme ei kuitenkaan siihen tahdo suostua.Nyt en todellakaan tarkoita saarnoja jotka eivät ole Raamatun Sanaa,siihen meidän ei tule alistua.lämmöllä

    Äänestä

  • bobitza kirjoitti:

    TÄTÄ MINÄ TARKOITAN , enkä varmaan koskaan jaksa kaikkia rakstaa , eikö toinen ole rakastettavanpi kuin
    toinen , olen varma että jos sanaa tutkitaan löydetään tähäkin eroja .

    Äänestä

Ja jos on minkalainen , koska tehty , ketä koskee .
Jos ei miksi sitten ei ole tietoa siitäkään , nimittäin joku herran paskaan astunut sanoi noin.

Äänestä
  • Netti ei ole syntiä.Siitä varoitetaan niinkuin muistakin mediavälineistä.Jokuhan voi käyttää niitä väärinkin.Kyllä tiedän paljon essuja jotka käyttävät väärin näitä välineitä,jopa kännykkääkin.Minä itse muun muassa.Varjelkoon Taivaan Isä meitä tässä pahassa maailmassa sortumasta näiden laitteiden väärinkäytöstä.Jos Jeesus on meillä sydämissämme,emmehän me tahdokkaan niitä väärin käyttää.Syntisiä olemme kuitenkin lihassamme,vaikka vapaita sellaisia,kannattaa aina rukoilla itsemme ja kaikkien lähimmäisten puolesta.Kuka on lähimmäinen:jokainen luotu ihminen.Siksi kannattaakin ajatella tuota erään lähettämää viestiä vainotuista.He tarvitsevat meidän esirukouksiamme enemmän kuin ketkään muut.Kannattaa joskus unohtaa ``oma minä´´,luottaa,Hän kyllä pitää meistä huolen.Esirukoukset kaukaisten mutta lähimmäisten puolesta ovat nyt akuuttia.lämpöä ja esirukousvoimaa meille kaikille!

    Äänestä

  • bobitza kirjoitti:

    Netti ei ole syntiä.Siitä varoitetaan niinkuin muistakin mediavälineistä.Jokuhan voi käyttää niitä väärinkin.Kyllä tiedän paljon essuja jotka käyttävät väärin näitä välineitä,jopa kännykkääkin.Minä itse muun muassa.Varjelkoon Taivaan Isä meitä tässä pahassa maailmassa sortumasta näiden laitteiden väärinkäytöstä.Jos Jeesus on meillä sydämissämme,emmehän me tahdokkaan niitä väärin käyttää.Syntisiä olemme kuitenkin lihassamme,vaikka vapaita sellaisia,kannattaa aina rukoilla itsemme ja kaikkien lähimmäisten puolesta.Kuka on lähimmäinen:jokainen luotu ihminen.Siksi kannattaakin ajatella tuota erään lähettämää viestiä vainotuista.He tarvitsevat meidän esirukouksiamme enemmän kuin ketkään muut.Kannattaa joskus unohtaa ``oma minä´´,luottaa,Hän kyllä pitää meistä huolen.Esirukoukset kaukaisten mutta lähimmäisten puolesta ovat nyt akuuttia.lämpöä ja esirukousvoimaa meille kaikille!

    Mutta T:reen seurojen aikana , rupesi yksi niuhottaa , netti pois , Siksi minä kysyin onko tullut uusia
    kiestoja . Ne viestit oli rakennettu niin. Mutta mikään ei lue pois ylitikkiksia Es /Lesta porukka tietää kyllä mitä tarkoitan .
    Jatkamme niin kuin ennekin , koska asiaan ei ole tullut mitään uutta . Tämä henkilö ei voi olla lähimmäinen
    koska ei missään vaiheessa esittänut nimeään eikä asuin paikkaansa Terveiset: SL. 17:4. Paha kuuntelee
    häijyjä huulia , petollisuus kuulee pahoja kieliä.

    Äänestä

  • bobitza kirjoitti:

    Netti ei ole syntiä.Siitä varoitetaan niinkuin muistakin mediavälineistä.Jokuhan voi käyttää niitä väärinkin.Kyllä tiedän paljon essuja jotka käyttävät väärin näitä välineitä,jopa kännykkääkin.Minä itse muun muassa.Varjelkoon Taivaan Isä meitä tässä pahassa maailmassa sortumasta näiden laitteiden väärinkäytöstä.Jos Jeesus on meillä sydämissämme,emmehän me tahdokkaan niitä väärin käyttää.Syntisiä olemme kuitenkin lihassamme,vaikka vapaita sellaisia,kannattaa aina rukoilla itsemme ja kaikkien lähimmäisten puolesta.Kuka on lähimmäinen:jokainen luotu ihminen.Siksi kannattaakin ajatella tuota erään lähettämää viestiä vainotuista.He tarvitsevat meidän esirukouksiamme enemmän kuin ketkään muut.Kannattaa joskus unohtaa ``oma minä´´,luottaa,Hän kyllä pitää meistä huolen.Esirukoukset kaukaisten mutta lähimmäisten puolesta ovat nyt akuuttia.lämpöä ja esirukousvoimaa meille kaikille!

    Sinua en tahtoisi menettää .

    enkä sinun siskoasi ,enkä ,hänen miestä enkä sukuasi .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Sinua en tahtoisi menettää .

    enkä sinun siskoasi ,enkä ,hänen miestä enkä sukuasi .

    Onko 7 kerrassa kylliksi ( kanssa veljeäni ) joka ei ota mitään sasiaa varteen ?

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Ja kysyi Opettaja . kuinka monta kertaa minun on annettava veljelle anteeksi , on seitemän kertaa kyltä
    Niin sanoi hän hänelle; en minä sano vain seitsemän kertaa vaan 7x70 = 490 kertaa päivässä .
    se on tiheäpään kuin joka toinen miutti herilläoloaikana .

    suurinpiirtein samalainen kuin hänteki täällä norpasta. Siis kysyä voi mutta ei voi alkaa arvostelemaan
    henkilökohtaisia , olen henkilönä arvostamassa norppaa , häneellä on iänmyötä tullutta karismaa , sitä
    vastoin sammeli on arvstellut läheskaikkia, minuakin vaikkei sillä niin väliä olekaan . Kunhan hän itse
    itse saa ja pärjää . "SILLÄ VARMA TURVAMME , JEESUS ON JA VOITTOMME."

    tietääkö nyky saarnaaja ?

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    tietääkö nyky saarnaaja ?

    Täällä on kaiken kaikkiaan niin imeelliset ajatukset , että jos pillu tai kirjan jää epähuomiossa pois
    on lähes poikkeuketta valehtelija , olisiko teoillä anteeksi antavaa sydäntä ,
    Lappalais mies kysyi kerran papilta saako synnin anteeksi olen kurussa syonyt naapurin poron , jo vain sanoi pappi . Nojatkoi lapin mies ,entä jos niitäoli kummenen , jo vain sanoi pappi , No entä josniitä oli sata, jo vain sanoi pappi , No josniitä oli tuhat , sanoi lapin mies , jo vai sanoi pappi . kyllä nesaaanteeksi , pappi oli jo varma että laitimmainen kysymys oli tuha . mutta lapin mies kysyi netä jos niitä on ollut 10'000 silloin oli pappi noussut ja läht kävelemään , ei selvinnyt mikä oli armon määrä ,

    Pilkku , muitakin kirjaimia , mutta se ei estä yhtään asiasta puhumita .

    Äänestä

  • bobitza kirjoitti:

    Netti ei ole syntiä.Siitä varoitetaan niinkuin muistakin mediavälineistä.Jokuhan voi käyttää niitä väärinkin.Kyllä tiedän paljon essuja jotka käyttävät väärin näitä välineitä,jopa kännykkääkin.Minä itse muun muassa.Varjelkoon Taivaan Isä meitä tässä pahassa maailmassa sortumasta näiden laitteiden väärinkäytöstä.Jos Jeesus on meillä sydämissämme,emmehän me tahdokkaan niitä väärin käyttää.Syntisiä olemme kuitenkin lihassamme,vaikka vapaita sellaisia,kannattaa aina rukoilla itsemme ja kaikkien lähimmäisten puolesta.Kuka on lähimmäinen:jokainen luotu ihminen.Siksi kannattaakin ajatella tuota erään lähettämää viestiä vainotuista.He tarvitsevat meidän esirukouksiamme enemmän kuin ketkään muut.Kannattaa joskus unohtaa ``oma minä´´,luottaa,Hän kyllä pitää meistä huolen.Esirukoukset kaukaisten mutta lähimmäisten puolesta ovat nyt akuuttia.lämpöä ja esirukousvoimaa meille kaikille!

    Onko oikein että yhtä heikkoa matkamistä piikitetään palstalla , omista kirjoituksista niin välittämättä .
    mutta selvittäkää nyt . Minusta pitäisi lähteä aivan toisista asioista liikkeelle.elikkä siitä että voisiko
    Nyky saarnaaja antaa uusia ohjeita .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Onko oikein että yhtä heikkoa matkamistä piikitetään palstalla , omista kirjoituksista niin välittämättä .
    mutta selvittäkää nyt . Minusta pitäisi lähteä aivan toisista asioista liikkeelle.elikkä siitä että voisiko
    Nyky saarnaaja antaa uusia ohjeita .

    Ohjeita tulee koko ajan lisää, aivan satamalla.

    Äänestä

  • tiedät itsekin kirjoitti:

    ... eihän tällaisiin Raamatun vastaissin neuvoihin pidä kenekään uskoa. Niin kauan niitä tulee kun on neuvoihin "uskovia" kuulijoita. Näyttää että juuri tällä puolella on se pahin vika, niellään ja niellään ohjeita, vaikka Jumalan rauhaa ei saavuteta.

    Äänestä

  • tiedät itsekin kirjoitti:

    Ohjeita tulee koko ajan lisää, aivan satamalla.

    Siis niitä ei tarvis yhtään enempää haalia , Minusta se tarkoittaa joka puolta kristillisyyden siksi
    määrät tuntuvat niin isoilta , voimmeko sitten odottaa , muuta kun haemme ehdointahdoin ohjeita
    Lapista mitä mitätömmimmistä asioista . Olen joskus kirjoittanut , että hunteerakkaa jotain itsekin ,
    kyllä siellä kiireitä on ilman teitäkin .TIUKKIKSET.

    Olisimme saaneet paljon enemmän takkiin .

    Ja sanoi :" RAUHA TEILLE !" ...Joh . 20:26 , Nyt kysynkin ( niin kuin heikki) Millainen oli mahdollinen
    opetuslasten tunne , joka heillä mahdollisesti tuli , huomattuaan että se on heidän mestarinsa .

    Miten voidaan tehdä sellaiselle henkilölle kysymys vanhurskaudesta , joka ei nyt ymmärrä kuin
    omavanhurskauden , tästä olisi kiva saada opastusta .

    Äänestä

  • ferd, kirjoitti:

    Kuinka on mahdollista , kun kristitty ihminen on luulemassa , että hänelle kuuluu kosto .
    Ja Herra on ilmittanut että minun on kosto , tuossa yhtälössä on joku asia ristissä ,viksut
    kirjoittajat sen varmaan huomaavat , ns. keskustelijat eivät .

    Äänestä

  • ferd, kirjoitti:

    Miten voidaan tehdä sellaiselle henkilölle kysymys vanhurskaudesta , joka ei nyt ymmärrä kuin
    omavanhurskauden , tästä olisi kiva saada opastusta .

    Saisiko tähän kysymykseen vastausta.

    Äänestä

  • ferd, kirjoitti:

    Miten voidaan tehdä sellaiselle henkilölle kysymys vanhurskaudesta , joka ei nyt ymmärrä kuin
    omavanhurskauden , tästä olisi kiva saada opastusta .

    Miten voidaan tehdä sellaiselle henkilölle kysymys vanhurskaudesta , joka ei nyt ymmärrä kuin sen ,
    Mikä on Omavanhuurkauden tila . Tästä olisi kivasaada lisätietoa .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Onko oikein että yhtä heikkoa matkamistä piikitetään palstalla , omista kirjoituksista niin välittämättä .
    mutta selvittäkää nyt . Minusta pitäisi lähteä aivan toisista asioista liikkeelle.elikkä siitä että voisiko
    Nyky saarnaaja antaa uusia ohjeita .

    Ja tietenkin he ei välitäkkään , mutta muistakaa minun solvaus on yhtäiso synti ,
    kuin yleensa panettelu ja solvaus , jos henkisiä kärsimyksiä katsotaan , HÄVETKÄÄ.

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Ja tietenkin he ei välitäkkään , mutta muistakaa minun solvaus on yhtäiso synti ,
    kuin yleensa panettelu ja solvaus , jos henkisiä kärsimyksiä katsotaan , HÄVETKÄÄ.

    Taidat olla ainoa joka täällä solvaat toisia kirjoittajia asiallisten huomautusten vuoksi.
    Hävetä sinun tosiaan pitäsi.

    Äänestä

varovaista, onko pikkutakki päällä kun teu on nyt teutates, vai mistä ero teuhin.

Äänestä
  • Ja ei vaadi muuta kun seurata mitä on jo kysytty , mahdolliset omat kysymyksetkin voi
    asettaa samalla eririviin vaan , sillä lailla .

    Äänestä

  • pikku takin päälleen , kun naapuri tuli pyytämään anteeksi , sitäkö tarkoitit .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    pikku takin päälleen , kun naapuri tuli pyytämään anteeksi , sitäkö tarkoitit .

    Kuinka itseään Kristityksi sanova henkilö , voi toisen kristityn ikään kuin lyödä lättänäksi ,
    hyvällä omalla tunnolla ? mitään kaihtamatta . Tätä en ymmärrä, selostaisiko joku .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Kuinka itseään Kristityksi sanova henkilö , voi toisen kristityn ikään kuin lyödä lättänäksi ,
    hyvällä omalla tunnolla ? mitään kaihtamatta . Tätä en ymmärrä, selostaisiko joku .

    Nimittelen uskonveljiäsi milloin miksikin, vain siksi ettet tunnusta omaa luku- ja kirjoitusvammaasi.

    Häiritset ylen runsailla ja sekavilla viesteilläsi toisia kirjoittajia täällä, eikö se mene perille?

    Äänestä

  • herää kirjoitti:

    Tuntuu että ne on sun henkilökohtaisia sääntöjä .
    Joita täällä ei saa olla , opuhumattakaan panettelustasi

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Tuntuu että ne on sun henkilökohtaisia sääntöjä .
    Joita täällä ei saa olla , opuhumattakaan panettelustasi

    Otapa vihdoinkin vastuu omista teoistasi, sinä niistä Jumalallesi vastaat!

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Otapa vihdoinkin vastuu omista teoistasi, sinä niistä Jumalallesi vastaat!

    ketä muuta . nimittäin sinä aloit tämän sodan .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    ketä muuta . nimittäin sinä aloit tämän sodan .

    Tässäkin viestiketjussa useampikin henkilö on asiallisesti puuttunut sinun sekaviin viesteihisi ja jatkuvaan kopiointitouhuun.

    Oletko sinä pyrkinyt selkiyttämään viestejäsi, niin että muutkin niistä jotakin ymmärytäisivät?
    Et!

    Sen sijaan nimittelet asiallisia huomatuttajia panettelijoiksi ja sodanlietsojiksi. Miksi?
    Älä sinäkään sodi, vaan keskity tuottamaan asiallista johdonmukaista ja ymmärrettävää tekstiä.
    Ehkä se onnistuu kun vähennät viestiesi määrän yhteen neljäsosaan tavanomaisesta määrästä.
    Muutkin haluaisivat keskustella erilaisista asioista ilman tuota jatkuvaa "sotaa", avauksien sekoittamista asiattomilla ja epäselvillä viesteillä, joista ei saa selvää mistä niissä on kysymys. Kun sitten alkaa kyselemään mitä mahdat tarkoittaa, niin alkavat nämä "panettelija" syytökset.

    Äänestä

  • rehellisyyttä kirjoitti:

    Olen kerännyt muista ketjuista kysymyksiä tähän.
    Tavallisiin ketjuihin nähden olet oikeassa, näin on päässyt käymään, näihin kuitenkin olisin halunnut vastauksia.

    Yritän jatkossa muotoilla viestini ymmärrettävämmiksi.

    Voitaisiinko olla rauhan rakentajia?

    Mikään ei ole sen ihanampaa kuin rauha Jumalan kanssa ja rauha lähimmäisten kanssa. Sen parempaa tavoitetta ei ole olemassa. Tähän viestiin yhdyn sydämestäni, rukoillen itsellenikin karsivällisyyttä ja toisen ihmisen erilaisuuden hyväksymistä. Minä uskon että kun USKOSSA rukoillen kirjoitamme, niin Jumala antaa meille sanoja mitä kirjoitamme. Jumalalta me lahjamme olemme saaneet, emme mistään muualta.

    Raamattu kehoittaa anomaan Jumalalta tarpeitamme uskossa, -epäilemättä. Sanassa on myös lupaus, että se myös silloin meille annetaan. Siunausta työhösi ja pyrkimyksillesi.

    Äänestä

  • valvoen ja rukoillen kirjoitti:

    Miksi viestini on sinua vastaan , Vai kysymmekö nyky saarnaajalta , tai seriffiltä .

    Äänestä

  • herää kirjoitti:

    Nimittelen uskonveljiäsi milloin miksikin, vain siksi ettet tunnusta omaa luku- ja kirjoitusvammaasi.

    Häiritset ylen runsailla ja sekavilla viesteilläsi toisia kirjoittajia täällä, eikö se mene perille?

    Ole kuitenkin piikittelemättä ketään , koska kaikilla meillä on oma luontomme ,
    Ja me kirjoitamme kukin tyylillämme , ja yritämme olla ihmisiksi .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Ole kuitenkin piikittelemättä ketään , koska kaikilla meillä on oma luontomme ,
    Ja me kirjoitamme kukin tyylillämme , ja yritämme olla ihmisiksi .

    kuinka kauan toinen kristitty saa kiusata toista , ennenkuin siihen puututaan .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    kuinka kauan toinen kristitty saa kiusata toista , ennenkuin siihen puututaan .

    Koska asialle tehdään jotain .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Koska asialle tehdään jotain .

    tapahtunut .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    tapahtunut .

    Täällä ollaan nyt niin hiljaa että. Jostakin voi si päätellä että onko tyyntä myrskyn edellä.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Täällä ollaan nyt niin hiljaa että. Jostakin voi si päätellä että onko tyyntä myrskyn edellä.

    Koska voi alkaa luottamaan , taas vanhimpiin .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Koska voi alkaa luottamaan , taas vanhimpiin .

    Omiin Isään ja äitiin eli omiin vanhimpiin voit luottaa. Luuleko joku että vieraisiin voi luottaa, ei, ei, Siellä on aina lompakko auki odottamassa rahojasi. Me ollaan ihmisiä kaikki. Sen takia lapinmiehet pitää kiinni vallasta koska päällikkönä olo tuo rahaa ja väkeä suomessa suht paljon. Tästä puolesta ei saa puhua , shii.

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Koska voi alkaa luottamaan , taas vanhimpiin .

    Miten se menee joku tuo sellaisia pitkia halauksia , ja kysymyksiä siitä en ymmärrä
    Eikö ihmisillä ole tärkeinpiä asioita miettiä , kun jonkun anteekspyynti halaus .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Miten se menee joku tuo sellaisia pitkia halauksia , ja kysymyksiä siitä en ymmärrä
    Eikö ihmisillä ole tärkeinpiä asioita miettiä , kun jonkun anteekspyynti halaus .

    Yhdessä ainoassa avauksessa siis! Onko se mikään ihme jos muut kirjoittajat panevat myöskin lekkeriksi?
    Malta nyt pitää taukoa muutaman viikon ajan, eiköhän tänne saada asiallistakin keskustelua aikaiseksi.
    Olisi kovin tärkeätä pitää nyt Kristuksen avankeliumin pääkohdat kirkkaina esillä.
    Yksin armosta
    yksin uskosta
    yksin Kristuksen tähden.

    liian kauvan,,,

    Äänestä

  • mieli hoippuu kirjoitti:

    liian kauvan,,,

    Jos nyt puhutaan esikoislestadiolaisten "halauksesta", niin sen keston aikana ehtii lausumaan rauhallisesti nämä synninpäästön sanat. "Usko rakas ystävä kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."
    Voit kellostasi tarkistaa ajankin lausumalla kotonasi nuo sanat hitaasti. Maksimissaan halaus saattaa kestää noin 10 sekuntia. Mutta varsin usein kumpikin osapuoli erikseen pyytää toinen toiseltaan synninpäästöä ja lausuu päästön sanan. Silloin halaus vie noin kaksi kertaa pidemmän ajan.

    Itse natin toisen ihmisen läheisyydestä ja rakkaudesta. Lestadiolaisten synnintunnustukseen ja synninpäästöön liittyvä halaus ei oleluonteeltaan lainkaan seksuaalinen, mies pyytää mieheltä nainen naiselta, mies naiselta ja nainen mieheltä, vaikutus aina samalainen, helpottunut ja rauhoittunut. Tunnelma synninpäästötilanteessa on erittäin harras, usein ääni värisee itkusta ja kyyneleet vuotavat vuolaina koko tapahtuman ajan.

    Onhan se niille ihmisille tietenkin outoa, jotka eivät ole tottunneet pyytämään läheisiltään anteeksi tällä tavalla läheisesti ja sydämellisesti. Meille joiden vanhemmilla oli jo tämä erittäin ihana käytäntö lapsesta asti. Niin isä kuin äitikin tulivat lapsensa kaulaan kyyneleet silmissä anoen anteeksi rikkomuksiaan lasta kohtaan. Kirjoittaessani kyyneleet tulevat taas silmiini, - siellä he ovat kumpikin, rakkaitaan odottamassa, sekä isä että äiti. Hymyillen ostin isälle arkkua, kepeät on mullat kaikki synnit ja viat on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä.

    Äänestä

  • mieli hoippuu kirjoitti:

    liian kauvan,,,

    Viestisi on hyvin asiallinen sikälikin, että ennen halausta pitäisi kohteelta aina varmistaa saako häntä halata.
    Varsin moni ihminen on saanut pahoja kolhuja läheisyyteen liittyvissä asioissa. Joku on jossakin elämänvaiheessa ehkä tunkenut luvatta liian lähelle. Joissakin perheissä halaus ei ole tapana, tilanteen outous voi pelästyttää.

    Ilokseni kyllä näen sen, että halaukset ovat viimevuosina yleistyneet suomalaisessa kulttuurissa. Mikäs sen ihanampaa on kun toisen ihmisen vilpitön läheisyys ja kosketus. Jos tällainen läheisyys aiheuttaa voimakkaan pelko-, paniikki- tai vetääntymisreaktion niin silloin asiaa kannattaa alkaa selvittämään. Taustalla saattaa olla vaikkapa tiedostamattomaksi koteloitunut insesti tai jotakin muuta seksuaalista häirintää jo pienenä lapsena.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Kuinka itseään Kristityksi sanova henkilö , voi toisen kristityn ikään kuin lyödä lättänäksi ,
    hyvällä omalla tunnolla ? mitään kaihtamatta . Tätä en ymmärrä, selostaisiko joku .

    Pelkästään kehumaan Lapinvanhimpia : Jotka ovat samalaisia syntis raukkoja kuin me .
    Miksi kiitokset menee lapin vanhimmille MIKSEI JUMALALLE ? YMS.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Pelkästään kehumaan Lapinvanhimpia : Jotka ovat samalaisia syntis raukkoja kuin me .
    Miksi kiitokset menee lapin vanhimmille MIKSEI JUMALALLE ? YMS.

    Että vierilijat saarnasivat lähes kaikki saarnat ?

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Että vierilijat saarnasivat lähes kaikki saarnat ?

    Taas tänään tulivat esille kiinnittäkää itsenne kirtillisyyteen ,?
    Raamatun mukaan se on Jeesukseen Kristukseen !!!!!
    Ei ihmistekoon niin kuin Gällissä , Turussa , ja varmaan monessa pikallis piirissä kuten- P.joki UR.

    Äänestä

  • asiallist kohtuutta kirjoitti:

    Yhdessä ainoassa avauksessa siis! Onko se mikään ihme jos muut kirjoittajat panevat myöskin lekkeriksi?
    Malta nyt pitää taukoa muutaman viikon ajan, eiköhän tänne saada asiallistakin keskustelua aikaiseksi.
    Olisi kovin tärkeätä pitää nyt Kristuksen avankeliumin pääkohdat kirkkaina esillä.
    Yksin armosta
    yksin uskosta
    yksin Kristuksen tähden.

    Kuinka niin luulet vaikuttavan , minä uskon juuri noin ja silloin kun olen pois 1-2päivää täällä ei ole kuin
    parikymmentä viestiä ,ja 1-2 aloitusta , mihin kummaan perustuu arviosi vai perustuuko mihinkään
    ehkä ei mihinkään , siiten noi sanat , armosta , uskosta , Kristuksen tähden ...katso ettei ne kärsi
    inflaatiota , siksi että niitä aina käytät.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Taas tänään tulivat esille kiinnittäkää itsenne kirtillisyyteen ,?
    Raamatun mukaan se on Jeesukseen Kristukseen !!!!!
    Ei ihmistekoon niin kuin Gällissä , Turussa , ja varmaan monessa pikallis piirissä kuten- P.joki UR.

    Ja jos voidaan kuinka ei tarvi selittää mitään .

    Äänestä

  • 14+5 kirjoitti:

    Ja jos voidaan kuinka ei tarvi selittää mitään .

    Eikä niistäkään mitään selityksiä . umpimielistä pahaa ,lukekaa kaikki satte jotaintietoo nyky käytännöstä
    ja voitte joutua kohtaamaan sen jokainen itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teutatess kirjoitti:

Teen uuden koska vanhaa alettiin sotkea , ja onhan se paljon helpompaa käsitellä. Viesti ketju
jos tulee ylen pitkäksi , siinä on omat haittansa . Mutta idea oli hyvä siitä ei luovuta .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu