RKP hurritti asiat Kristiinankaupungissa

Vasabladet kirjoittaa:
"Uutisia
Kokoomus haluaa turvapaikanhakijat pois Kristiinankaupungista
KRISTIINANKAUPUNKI. Parin aiemman yrityksen jälkeen Kokoomus tiukentaa nyt äänensävyään kaupungin turvapaikanhakijoita vastaan. Uudessa kaupunginvaltuustolle antamassaaan aloitteessa puoluerymä arvostelee sekä Punaista ristiä että kaupunginhallitusta.
Aikaisemmin turvallinen kaupunki on muuttunut turvattomaksi ja ankeaksi ympäristöksi, se ei ole Kokoomuksen linjan mukaista, sanoi Mikael Perjus (Kok) maanantain valtuustokokouksessa.
Puolueryhmä vaatii, että Punaisen ristin vastaanottokeskuksen paikkamäärä lasketaan 50:een, viimeistään 1.1. 2010. Jos niin ei tapahdu, suljettakoon se kokonaan. Jo niinkään ei tapahdu, pidettäköön kansanäänestys siitä, halutaanko vastaanottokeskusta ollenkaan Kristiinankaupungissa pitää, sanoo ryhmä.
Aloitteen ovat allekirjoittaneet puoleen varsinaiset valtuutetut, mm. kansanedustaja Petri Pihlajaniemi.
Ryhmänjohtaja Mikael Perjus sanoo, että viittaus turvattomuuteen pohjautuu eräisiin "epämiellyttäviin tapahtumiin".
-Niistä on syntynyt pelkoa. Tapahtumista on tullut kuin turvapaikanhaun peilikuva. Emme halua osoittaa jotain tiettyä kansanryhmää, sanoo hän.
Hän kertoo, että ihmiset ovat ottaneet häneen yhteyttä kysymyksen vuoksi, mutta ei voi sanoa kuinka laajaa käsitys on.
-Sen tuntee kaupungilla. Varmasti on erityisesti naisten keskuudessa pelkoa.
Perjus ei myönnä, että Kokoomus nyt osoitettaisiin muukalaisvihamieliseksi. Puoluejohto
ei myöskään ole maahanmuuttovastainen. On kyse paikkamääristä ja puuttuvasta informaatioista.
Ensin oli määrä, että 50 turvapaikanhakijaa asuisi Kristiinankaupungissa. Nyt määrä on yli 200. Kaupungin johto näyttää toivova tätä, mutta kaupungin asukkaat eivät, sanoo puolueryhmä.Tom Forsman"







RKP hurritti(vertaa ryssi) asiat Kristiinankaupungissa.Thros vaati lisää sijoitettavia ja ne laitettiin salaa.
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

YLIMÄÄRÄISET TATI ASTRIITILLE KOTIIN.

OIVA KEINO.KIRJOITTI EINO LEINO.

Äänestä
  • SE RAPPEN LAIVA LÄHE KOHTA SIELTÄ VAASASTA
    LÄMPIMÄÄN,SINNE MUKAAN PAKOLAISET,ETTÄ

    NIIN

    Äänestä

Kunhan keräävät ääniä, puhuvat yhtä ja tekevät toista kuten Kokoomuksella on tapana. Ja tyhmät äänestää.

Äänestä

.

http://www.vasabladet.fi/story.aspx?linkID=90937&storyID=50951

Samlingspartiet vill ha bort asylsökande

"KRISTINESTAD.

Efter flera tidigare försök, skärper Samlingspartiet i Kristinestad nu tonläget gentemot asylcentralen i staden.

I en ny motion till stadsfullmäktige kritiserar partigruppen såväl Röda Korset som stadsstyrelsen.

-Den tidigare så trygga staden har blivit en otrygg och olustig miljö. Det är inte i enlighet med Samlingspartiets strävan, sade ­Mikael Perjus (Saml) på mån­dagens fullmäktigemöte.

Partigruppen kräver att ­antalet platser vid Röda Korsets asylcentral sänks till 50, senast den 1 januari 2011. Om inte ska centralen stängas helt. Sker inget av detta, ska det hållas en folkomröstning om asylcentralen i Kristinestad, kräver gruppen.

Motionen är undertecknad av partiets ordinarie fullmäktige­ledamöter, inklusive riksdags­ledamot Petri Pihlajaniemi"

http://www.vasabladet.fi/story.aspx?linkID=90937&storyID=50951

.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pilalla mikä pilalla kirjoitti:

Vasabladet kirjoittaa:
"Uutisia
Kokoomus haluaa turvapaikanhakijat pois Kristiinankaupungista
KRISTIINANKAUPUNKI. Parin aiemman yrityksen jälkeen Kokoomus tiukentaa nyt äänensävyään kaupungin turvapaikanhakijoita vastaan. Uudessa kaupunginvaltuustolle antamassaaan aloitteessa puoluerymä arvostelee sekä Punaista ristiä että kaupunginhallitusta.
Aikaisemmin turvallinen kaupunki on muuttunut turvattomaksi ja ankeaksi ympäristöksi, se ei ole Kokoomuksen linjan mukaista, sanoi Mikael Perjus (Kok) maanantain valtuustokokouksessa.
Puolueryhmä vaatii, että Punaisen ristin vastaanottokeskuksen paikkamäärä lasketaan 50:een, viimeistään 1.1. 2010. Jos niin ei tapahdu, suljettakoon se kokonaan. Jo niinkään ei tapahdu, pidettäköön kansanäänestys siitä, halutaanko vastaanottokeskusta ollenkaan Kristiinankaupungissa pitää, sanoo ryhmä.
Aloitteen ovat allekirjoittaneet puoleen varsinaiset valtuutetut, mm. kansanedustaja Petri Pihlajaniemi.
Ryhmänjohtaja Mikael Perjus sanoo, että viittaus turvattomuuteen pohjautuu eräisiin "epämiellyttäviin tapahtumiin".
-Niistä on syntynyt pelkoa. Tapahtumista on tullut kuin turvapaikanhaun peilikuva. Emme halua osoittaa jotain tiettyä kansanryhmää, sanoo hän.
Hän kertoo, että ihmiset ovat ottaneet häneen yhteyttä kysymyksen vuoksi, mutta ei voi sanoa kuinka laajaa käsitys on.
-Sen tuntee kaupungilla. Varmasti on erityisesti naisten keskuudessa pelkoa.
Perjus ei myönnä, että Kokoomus nyt osoitettaisiin muukalaisvihamieliseksi. Puoluejohto
ei myöskään ole maahanmuuttovastainen. On kyse paikkamääristä ja puuttuvasta informaatioista.
Ensin oli määrä, että 50 turvapaikanhakijaa asuisi Kristiinankaupungissa. Nyt määrä on yli 200. Kaupungin johto näyttää toivova tätä, mutta kaupungin asukkaat eivät, sanoo puolueryhmä.Tom Forsman"







RKP hurritti(vertaa ryssi) asiat Kristiinankaupungissa.Thros vaati lisää sijoitettavia ja ne laitettiin salaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu