Alkaahan se vihdoin, ja Konte rakentaa. Mahtaako Kontella olla paljon lapualaisia työntekijöitä, kun tämä valittiin? Muistaakseni ainakin TKM-rakennus oli myös oman tarjouksensa jättänyt. Onko ajateltu miten vaikuttaa kaupungin verotuloihin sen perusteella, kuinka paljon rakennusfirma työllistää lapualaisia, ja tuo hallin kustannuksia takaisinpäin kaupungin kassaan? Noh, halvin nyt ainakin voitti, ja rakentaminen alkaa maansiirtotöillä välittömästi.
Harjoitushalli rakenteille
.halli.
22801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Lapuan sanomissa oli uutinen harjoitushallista. Valtionosuutta on ollut luvassa 500 000 euroa, mutta hakemus on lehden mukaan jätetty myöhässä. Onko tässä jälleen ryssitty puolimiljoonaa euroa. Jos tehdään harjoitushalli niin tehdään sitten taustatyökin kunnolla perkele.
samassa lehdessä että kiinteistövero nousee. Ei tästä ole kovin pitkä aika kun kirjoitin täällä että jos halli
tehdään tulee myös verot nousemaan. Silloin joku sanoi että ei nouse, ei ollut kuulemma valtuutetut
lämmennyt asialle. Johtuukohan sikataudista kun on ruvennut lämpö nousemaan. Se on aivan sama nostetaanko tulo- vai kiinteistöveroa. Lisämaksuja luvassa. Paitsi tietenkin kiinteistöveroa maksaa kaikki,niin
työttömät kuin rikkaatkin. Jotta kiitos vaan Lapuan kaupungille verojen nostosta. Ja tietysti potkupallo-
hallista 3 divariporukalle.
500te:n valtionosuus saadaan. Aikaa aloittaa hallin rakentaminen oli vuoden loppuun asti, mutta jotain selvitystä täytyi tehdä jos aloitus jää marraskuun jälkipuolelle.
Mistähän tuo pieni kiinteistöveronkorotus todella johtuu? Ei ainakaan tästä, jostain laman tapaisesta ajasta ainakaan. Eihän? Kaikkihan nyt nostaa veroja ihan kilpaa.
ponnistus nousi neloseen
Minä en ainakaan suostu maksumieheksi mihinkään palloleikkeihin.
NE JOTKA PALLOTTELEVAT MAKSAVAT ITSE OMAN HARRASTUKSENSA.
Valtionapua 500000,00 Uefalta 30000,00= 530000,00
Kustannusarvio 3200000,00-530000,00= puuttuu 2670000,00
Tälläänen laskutoimitus
SOHVAPOTULLE tiedoksi, että tulevan hallin käyttäjät maksavat hallin käyttökulut.
Mutta!
Mitä maksavat ei-lapualaiset ryhmät?
Ei voi olla sama, mitä Lapuan veronmaksajat ovat satsanneet oman paikkakunnan harrasttusmahdollisuuksiin.
Sillä!
Varsinkin Järviseutu/Kauhava-suunnnalta on tulossa melkoinen kysyntä mahdollisten harjoitusvuorojen varaamiseen.
Tuntihinta täytyy olla suurempi, kuin lapualaisten veromaksajien kustannuksella rakennettu harjoitushalli.
Lapualaiset veronmaksajat kustantavat lähes kaiken, koska kaupungilla on verotusoikeus. Jos ei rahat riitä ja kustannusarvio pettää kaupunki nostaa veroprosenttia. Näin on tapahtunut kaksi kertaa viimeisen neljaän vuoden aikana. Kyllä valtapuolue kepu osaa "veivata" Lapualla.
Näillä näkymillä Lapuan veroprosentti tulee nousemaan vuoden 2011 alusta.
Valtuustossa istuu muitakin kuin Kepu! Ootko sitä mieltä, ettei kokoomuksen pojat halua harjoitushallia? Tai ettei kokoomus olisi myös nostamassa veroprossaa, jos tarve on? Tai demarit tai kristilliset?
Lapualla hallitsee vain kaksi puoluetta: keskustapuolue ja maalaisliito ja siinä järjestyksessä.
Virkiä-puolue on pudonnut pois, kun sen pääomat meni WinCapita sijoitushuijauksessa.
pitköaikaistyöttömälle tai juopolle mitään yhteiskunnan, mutta ristus on pakko.
Onko Virkiä ollut mukana WinCapita sijoitushuijauksessa ja menettänyt isot sijoituksensa? Siksikö Virkiän konkurssin välttämiseksi tehtiin Virkiä ja kaupungin kanssa kummallisia myyntijärjestelyjä, jossa kaupunki maksoi -omastaan- Virkiälle satojatuhansia euroja.
Eikö kukaan tutki näitä kehittyvien maakuntien tapaisia koplauksia, jossa veronmaksajien rahoja mahdollisesti meni aivan väärään tarkoitukseen?
capitasta en tiedä onko surkia mukana mutta kun kaupunki maksoi omia maita virkiälle niin olis syytä tutkia?
Kaikenlaisia ankkoja täällä kans heitellään
Johan täällä on vitsi murjaistu! Potkupalloilija on aina huligaani ja kaljasieppo!
Tunteeko kukaan ainuttakaan normaalia ei törttöilevää potkupalloilijaa tai fania? Tuskin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pariisin-kaduilla-taysi-kaaos-mestarien-liigan-finaalin-jalkeen-poliisi-otti-yhteen-autoja-polttaneiden-fanien-kanssa/7905432#gs.e9kzib
Kaikki potkupalloon sekaantuneet on hulluja huligaaneja.
https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000008851581.html
Kaheleita ne kaikki on, sarjatasosta riippumatta. Koko lajin voisi kieltää, niin maailma olisi turvallisempi paikka.
https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/f8c88b6d-308e-4d30-8268-7b3d29db9b39
Tällaisessa huliganismissa on aina poikkeuksetta kyse potkupallosta. Tenniksessä jo mailan maahan paiskaaminen on skandaali joka tuo pelikieltoa, golfissa jo vääränlainen raita vaatteissa on sopimatonta käytöstä.
Osaa ne golfaajatkin. 😅
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009244199.html
Tuo on entinen potkupalloilija, joka ei ole kelvannut minkään joukkueen kokoonpanoon.
Näitä harjoitushalleja täytyy saada lisää. Taas kastuttiin ja kenttä lainehtii. Talvella kaikki tunkevat yhtä aikaa noihin muutamaan hassuun kelvolliseen tilaan.