Meidän kaikkien Tarja

Vuonna 2000 Suomi sai ensimmäisen todellisen koko kansan presidentin, uuden sukupolven arvojohtajan, johon suomalaisten suuri enemmistö voi olla tyytyväinen - vain äärimmäinen oikeisto kiristelee hampaitaan. Meillä muilla ei ole mitään valittamista. Tarjahan on yksi meistä, yhteishengen luoja ja kansanvallan paras tuki ja tae.
15225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Meillä on kansakuntana oma virallinen turvamummomme. Me kutsumme sitä presidentiksi, ja sen tehtävä on puhua mukavia siitä, että hei ihmiset, älkää tehkö pahhaa toisillenne ja ohhoh, täällä maatalousnäyttelyssä on lehmä, onpa ihan lehmän näköinen lehmä, ajatella.

Hirveän paljon muuta se ei sitten teekään, niin kuin eläkeläiset eivät tee muutenkaan. Se tapaa Naantalin mökillään tuttuja ja kiertelee kesätapahtumissa sen näköisenä niin kuin olisi epävarma, että onko tuo tuossa jazz-muusikko vai lehmä, oli miten oli, panen varmuuden vuoksi tämän virneen taas kasvoille.

Muuten sen viikot ovat tämän näköisiä: ma: ei mitään, ti: ei mitään, ke: ei mitään, to: ei mitään, pe: Vanhanen kavereineen kahvikutsuilla.

Sitten se yhtäkkiä sai idean, jolla se todisti, että ideat ovat yliarvostettuja.

Tällä viikolla sillä oli normaalin paljon tekemistä eli ei oikein mitään. Yksi puhelu maanantaina, sitten ansaittua lomaa puhelun jälkeen ja perjantaina hallitus raahautuisi taas Naantaliin juomaan kahvia niin kuin niillä ei olisi parempaakaan tekemistä..........

Äänestä

Vasemmisto ei ole koko kansa!

Liki puolet suomalaisista äänesti Niinistöä ja perustellusti!

Eikä ihme, sillä tänä päivänä olemme tilanteessa, jolloin vakavasti puhutaan mahdollisista ennenaikaisista vaaleista, ollen Halonen kyvytön hoitamaan tehtäviään.

Tämä on totuus!

Äänestä

Emme halua kansana maallemme presidettiä, jonka tausta on hämärä ja epämääräinen, mahdollisesti, jopa todennäköisesti stasi-kytkennöin.

Puistattaa oikein ajatella kun tietää, millainen ja mikä oli stasi ja että Halonen on mahdollisesti ollut sotkeutuneena sen toimiin.

Ellei salattavaa olisi, miksi ei Tiitisen listaa voi julkaista?

Äänestä
  • Jokainen mainosalaa ymmärtävä tajuaa että kun tuotteen arvo on kyseenalaistettu siitä pitää maalailla valheellisia värityksillä. Halosen arvostus on nyt koko presidenttien historian alhaisin. Kansan ja häntä aiemmin äänestäneiden järkytystä ja tunnelmia "meitä on nyt kusetettu" yritetään korjata valheella. Vaikka Halosella ei ole enää mitään pontseja edes pyrkiä seuraaviin presidentinvaaleihin 2012 koska laki kieltää häntä osallistumasta sellaiseen on mielestäni naurettavaa että hänen mitättömiä kannuksiaan yritetään vielä kiillottaa.
    Todellisuudessa hän on romuttanut uskomuksen koko Suomen presidentin statukseen, vahingoittanut Suomen elinkeinotaloutta, tehnyt Suomesta naurettavan muiden maiden päämiehille, ja tehnyt Suomen armeijasta pelleorkesterin antaen kaikkien nähdä että armeijan ylipäällikkönä hän on henkisesti kakaran tasolla julkaistessaan tälläistä lapsellista materiaalia http://www.lastenpresidentti.fi

    Halonen on kallis vitsi, mutta se on niin kallis ja huono ettei enää
    naurata.

    Äänestä

Pääministeri oli lähinnä vaivautunut puolustaessaan punottavaa Häkämiestä. Ehkä tuki "lautajupakassa" sai Vanhasen näin "maksamaan velkaa" takaisinpäin, tiedä nyt niitä motiiveja?

Hallitus ja Vanhanen myönsivät kuitenkin, ettei tiedonkulusta voi antaa puhtaita papereita, vaan ketjussa pätki ministeriöstä toiseen eikä myöskään Vanhasta itseään informoitu joukkojen paluusta alkuperäinen tehtävänanto(turvata vapaat vaalit) unohtaen. Häkämies ryssi, Stubb siivesti, mutta yksittäisen töppäyksen vuoksi ei lähdetä perustuslakia muuttamaan.

Mutta porvarihallitus ja yksi sen ministereistä saivat taas uuden itseaiheutetun pipin.

Äänestä

...annetaan nyt muillekin mahdollisuus.

Äänestä

...Nokia!

Äänestä

Niinistölle löytyy kyllä vielä hyvä vaihtoehto.

Niinistöä kun ei itseään enää kiinnosta koko leikki ja ammatillinen kunnianhimo on tyydytetty nykyisissä töissä nuijan varressa ja Palloliiton pallopoikana. Kun myös Stubb on kieltäytynyt, näyttäisi, että myös Kokoomuksella on presidenttiongelma?

Outoa, että kymmeniä nimiä pyöritellään ja osa niistä kieltäytyneiden. Esimerkiksi Tuomioja on sanonut ettei ole käytettävissä. Eikö silloin ole turhaa spekuloida nimelläkään?

Peli jokaiselta puolueelta täysin levällään, niin kauan kun jokainen on saanut oman ehdokkaansa kaivettua, suostuteltua ja nimettyä. Vasta sitten alkaa oikea presidenttipeli.

Äänestä

Liity sinäkin Pro-Niinistö reppanoihin!
Haihatellaan yhdessä olematonta Toivoa.

Niinistöstä pressa vaikka vastoin miehen tahtoa.

Äänestä

mites nyt suu pannaan?

Äänestä

JOS ELETTÄISIIN JOTAIN MUUTA AIKAA ,OLISI TARJA VALLANHIMOINEN "JOTA HÄN NYTKIN ON"depootti,NYT VAIN ON KOETTEAVA ESITTÄÄ JOTAIN MUUTA. HAMPAAT IRVESSÄ HÄN KOETTAA PITÄÄ JOKISESTA ,MATKASTA , LAUTASESTA ,TUOLISTA JOTKA KUULUVAT PERYSTUSLAIN MUKAAN PÄÄMINISTERILLE IKÄÄKUIN TEHDEN MITÄ HUVITTAA =DESPOOTTI.

Äänestä

Onko Niinistön ammatillinen kunnianhimo tyydytetty Pallopoikana ja vastuuta pakoillessa nuijan varressa?
Ikäkö jo pappaa painaa?

Äänestä

Hallitus ja eduskunta päättivät maamiinoista, ei presidentti. Vai unohtaako Juhako, että Suomi on demokratia? Yhden ääni ei ole ratkaiseva, kun päätös ei ollut edes niin tasainen. Juhako pitää presidenttiä kovin merkittävänä toimijana, kenties Kekkosen peruja tuo käsitys?

Presidentin valtaoikeudet eivät suo presidentille valtaa puuttua hallituksen, eduskunnan tai yritysten päätöksiin, mutta arvojohtajana Halonen on puheissaan nostanut esiin lukuisat tärkeät asiat. Se onkin oikeastaan ainoa tapa, joka presidentillä on asioihin vaikuttaa. Se, miten tarkasti kuunnellaan, on sitten kuulijasta kiinni. Hiljan jopa eduskunnan puhemies Niinistö kehoitti kuuntelemaan presidenttiä tarkalla korvalla.

Pitkän uran kansanedustajana ja ministerinä tehnyt Halonen on ottanut osaa useisiinkin Suomen etua ajaneisiin päätöksiin, yhtenä 200:sta valitusta. Yksin ei täällä kukaan mitään päätä, siksi kysymyksenasettelu oli taas tavanomaisen lapsellinen ja pielessä.

Äänestä

Hallitus ja eduskunta päättivät maamiinoista, ei presidentti. Vai unohtaako Juhako, että Suomi on demokratia? Yhden ääni ei ole ratkaiseva, kun päätös ei ollut edes niin tasainen. Juhako pitää presidenttiä kovin merkittävänä toimijana, kenties Kekkosen peruja tuo käsitys?

Presidentin valtaoikeudet eivät suo presidentille valtaa puuttua hallituksen, eduskunnan tai yritysten päätöksiin, mutta arvojohtajana Halonen on puheissaan nostanut esiin lukuisat tärkeät asiat. Se onkin oikeastaan ainoa tapa, joka presidentillä on asioihin vaikuttaa. Se, miten tarkasti kuunnellaan, on sitten kuulijasta kiinni. Hiljan jopa eduskunnan puhemies Niinistö kehoitti kuuntelemaan presidenttiä tarkalla korvalla.

Pitkän uran kansanedustajana ja ministerinä tehnyt Halonen on ottanut osaa useisiinkin Suomen etua ajaneisiin päätöksiin, yhtenä 200:sta valitusta. Yksin ei täällä kukaan mitään päätä, siksi kysymyksenasettelu oli taas tavanomaisen lapsellinen ja pielessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pro Halonen kirjoitti:

Vuonna 2000 Suomi sai ensimmäisen todellisen koko kansan presidentin, uuden sukupolven arvojohtajan, johon suomalaisten suuri enemmistö voi olla tyytyväinen - vain äärimmäinen oikeisto kiristelee hampaitaan. Meillä muilla ei ole mitään valittamista. Tarjahan on yksi meistä, yhteishengen luoja ja kansanvallan paras tuki ja tae.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu