Vaikea aloittaa.
Eli olemme olleet mieheni kanssa kymmenisen vuotta yhdessä ja niistä n. 5 vuotta mieheni on kärsinyt masennuksesta. Lääkkeitä siihen ei syö, koska aiheuttivat sen verran sivuoireita ja toiset lääkkeet on saanut, mutta ei ole tainnut edes pakettia avata. Terapiassa käy silloin tällöin(joskin epäilen, ettei siitä ole mitään hyötyä).
Saamme ensi keväänä ensimmäisen lapsemme, ja olen alkanut huolestua miten mieheni silloin jaksaa.
Hän on sairaslomalla(ollut n.3 vuotta) ja minä käyn töissä. Rahat ovat yhteiset ja laskujakin on ihan riittämiin.
Joskus olen niin väsynyt, töissäkäynti tuntuu niin turhalta kun rahaa ei paljoa käteen jää. Tuntuu että välillä haluaisin oman tilin, ja mieheni saisi hoitaa omat hankintansa sitten niistä omista rahoistaan. On joskus niin turhauttavaa kun toinen vaan pelaa kotona tietokonetta ja itse käy töissä... mutta pelkään sitä, miten hän reagoisi siihen.
Omat vanhempani ovat täysin sitä vastaan, että mieheni on vaan kotona. Tuntuu että en kehtaa puhua miehestäni heille ollenkaan kun tiedän että sitten alkaa kyseleminen ja voivottelu..
Mieheni ei ulkoile, ei pidä kaupassakäynnistä, juo kerran viikossa, joskin silloin reilusti. Aloitekykyä ei ole, talvirenkaat seisoo edelleen vaihtamatta(nekin hommasin minä), pienet korjausta vaativat jutut vain ovat. Tuntuu ihan käsittämättömältä miten saan häntä edes vähän aktiivisemmaksi kun ensi kevät vain lähestyy. Hän olisi nyt pääsemässä jonkinlaiseen "kuntoutukseen" pariksi viikoksi, mutta kun ei halua lähteä niin kauaksi pois kotoa. Joskus hänen kysyessään jotain, ja vastatessani äänenpainolla, joka on ehkä erilainen kun yleensä(olen pelaamassa jotain peliä tai katsomassa telkkaria tms.), niin hän loukkaantuu siitä että vastasin sillä tavalla. En kuulema ole enää se tyttö, jonka kanssa hän aikanaan alkoi seurustella.
Tuntuu että mieheni sisällä on niin kovin paljon vihaa. Häntä on kiusattu koulussa, ja tuntuu että ne haavat ovat seuranneet mukana. Hän on aggressiivinen kun sille päälle sattuu. Minua hän ei hakkaa eikä mitään, mutta silti pelkään kun hän jostain suuttuu. En tiedä miten keskustelisin hänen kanssaan. Kun koitan jutella, hän ei puhu. Kun huudan ja valitan hän raivostuu ja saan kuulla olevani vitun ämmä ja hän ihmettelee mikä minua vaivaa..
Rakastan miestäni. Ymmärrän masennuksen olevan sairaus, ja itsekin olen sen kokenut, tosin lievenpänä. En halua olla mikään äiti hänelle! haluan että hän olisi se sama mies jonka kanssa aloin seurustelemaan, jonka kanssa elämä tuntui turvalliselta ja perhe-elämää odotti innolla...
Niinku olisi kaikki ihan solmussa. Siis tämä on ihan sairasta, mutta joskus mietin että entä jos minä itse vain liioittelen tätä ja näin... En enää käsitä mitä voin tehdä mieheni tervehtymisen eteen, vai voinko itse siihen edes vaikuttaa. Hänen huomionsa saa vain tietokone ja televisio, mun kans oloon ei aika riitä.
Eli olemme olleet mieheni kanssa kymmenisen vuotta yhdessä ja niistä n. 5 vuotta mieheni on kärsinyt masennuksesta. Lääkkeitä siihen ei syö, koska aiheuttivat sen verran sivuoireita ja toiset lääkkeet on saanut, mutta ei ole tainnut edes pakettia avata. Terapiassa käy silloin tällöin(joskin epäilen, ettei siitä ole mitään hyötyä).
Saamme ensi keväänä ensimmäisen lapsemme, ja olen alkanut huolestua miten mieheni silloin jaksaa.
Hän on sairaslomalla(ollut n.3 vuotta) ja minä käyn töissä. Rahat ovat yhteiset ja laskujakin on ihan riittämiin.
Joskus olen niin väsynyt, töissäkäynti tuntuu niin turhalta kun rahaa ei paljoa käteen jää. Tuntuu että välillä haluaisin oman tilin, ja mieheni saisi hoitaa omat hankintansa sitten niistä omista rahoistaan. On joskus niin turhauttavaa kun toinen vaan pelaa kotona tietokonetta ja itse käy töissä... mutta pelkään sitä, miten hän reagoisi siihen.
Omat vanhempani ovat täysin sitä vastaan, että mieheni on vaan kotona. Tuntuu että en kehtaa puhua miehestäni heille ollenkaan kun tiedän että sitten alkaa kyseleminen ja voivottelu..
Mieheni ei ulkoile, ei pidä kaupassakäynnistä, juo kerran viikossa, joskin silloin reilusti. Aloitekykyä ei ole, talvirenkaat seisoo edelleen vaihtamatta(nekin hommasin minä), pienet korjausta vaativat jutut vain ovat. Tuntuu ihan käsittämättömältä miten saan häntä edes vähän aktiivisemmaksi kun ensi kevät vain lähestyy. Hän olisi nyt pääsemässä jonkinlaiseen "kuntoutukseen" pariksi viikoksi, mutta kun ei halua lähteä niin kauaksi pois kotoa. Joskus hänen kysyessään jotain, ja vastatessani äänenpainolla, joka on ehkä erilainen kun yleensä(olen pelaamassa jotain peliä tai katsomassa telkkaria tms.), niin hän loukkaantuu siitä että vastasin sillä tavalla. En kuulema ole enää se tyttö, jonka kanssa hän aikanaan alkoi seurustella.
Tuntuu että mieheni sisällä on niin kovin paljon vihaa. Häntä on kiusattu koulussa, ja tuntuu että ne haavat ovat seuranneet mukana. Hän on aggressiivinen kun sille päälle sattuu. Minua hän ei hakkaa eikä mitään, mutta silti pelkään kun hän jostain suuttuu. En tiedä miten keskustelisin hänen kanssaan. Kun koitan jutella, hän ei puhu. Kun huudan ja valitan hän raivostuu ja saan kuulla olevani vitun ämmä ja hän ihmettelee mikä minua vaivaa..
Rakastan miestäni. Ymmärrän masennuksen olevan sairaus, ja itsekin olen sen kokenut, tosin lievenpänä. En halua olla mikään äiti hänelle! haluan että hän olisi se sama mies jonka kanssa aloin seurustelemaan, jonka kanssa elämä tuntui turvalliselta ja perhe-elämää odotti innolla...
Niinku olisi kaikki ihan solmussa. Siis tämä on ihan sairasta, mutta joskus mietin että entä jos minä itse vain liioittelen tätä ja näin... En enää käsitä mitä voin tehdä mieheni tervehtymisen eteen, vai voinko itse siihen edes vaikuttaa. Hänen huomionsa saa vain tietokone ja televisio, mun kans oloon ei aika riitä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ole sairaus. Tosin se voi olla jonkun sairauden oire.
Masennus voi johtua esimerkiksi ravinnepuutoksista, myrkytyksistä, vääränlaisesta liikunnasta ja infektioista.
Mitä miehesi syö?
Mitä vitamiineja hän syö?
Miten hän liikkuu?
Miten hän nukkuu?
Älä jaksa joka palstalla levitellä paskatietoasi. Masennus ON sairaus.
objektiivisesti, että masennus olisi sairaus?
Sinua pätevämmät ja älykkäämmät ihmiset ovat masennuksen osanneet sairaudeksi luokitella.
on sillä joka väittää masennuksen olevan sairaus.
Sairaus on demonstroitavissa oleva vika ruumiissa. Mieliala, käytös, tai ajatukset eivät ole tai voi olla sairauksia.
Se, että masennus on määritelty sairaudeksi psykiatrien toimesta ÄÄNESTÄMÄLLÄ, ei tee siitä sairautta. Se, että jotkut kemikaalit tekevät olon paremmaksi ei tarkoita, että masennus olisi sairaus. Itsekin tulen paremmalle tuulelle kun juon tuopin olutta. Se ei tarkoita sitä, että edellinen tilani olisi ollut sairaus.
laita miehesi kuurille, vähintään 50 µg päivässä. eli paljon enemmän ku nykyiset paska suositukset. parissa viikossa auttaa ja paljon.
d-vitamiinista: http://terveesti.blogs.fi/2007/10/31/d_vitamiini_merkityksen_aliarviointi_on_~3225287/
Teillä on hankala tilanne. Hyvä silti että miehelläsi on vielä puoliso joka välittää. Minusta teidän pitäisi pystyä puhumaan. Huutaminen ei yleensä auta mutta sinun pitäsi saada mieheesi kontakti ja saada hänet ymmärtämään että teillä on paljon puhuttavaa. Rahasta sanoisin että mieheisi pitäisi ymmärtää että hän ei voi tuhlata sinun rahojasi jos hän ei itse juuri mitään tienaa.
Omasta kokemuksesta sanoisin että joillakin masennus on hyvin invalidisoiva. Ei sitä tosiaan jatka tehdä mitään kuin ehkä tietokoneella pelata tai katsoa telkkaria. Keskittymiskyky ei riitä muuhun. Joitakin lääkkeet autttaa joitakin ei. Niitä on kyllä monia lääkkeitä joista ei juuri sivuvaikutuksia tule, eli niissä on paljon kokeiltavaa.
Toivottavasti miehelläsi on normaali unirytmi, jos ei ole niin sekin rasittaa ja väsyttää. Ylipäätään miehesi pitäisi saada "liikkeelle", sitä kautta energiaa jolla jaksaa.