Irti Afganistanin sodasta ja Natosta

"SKP:n keskuskomitea 1.11.09:

Irti Afganistanin sodasta ja Natosta


Afganistanin sota osoittaa miten tuhoisalle ja vaaralliselle tielle Naton toimintaan osallistuminen vie. Afganistanissa ei ole kyse rauhanturvaoperaatiosta vaan miehitys- ja sisällissodasta, jonka uhreista suurin osa on siviilejä. Eikä sodalle näy loppua ellei konfliktiin haeta ratkaisua poliittisten neuvottelujen kautta.

Nato-kumppanuus on korostanut sotilaallista toimintaa ja kenraaleiden roolia Suomen turvallisuuspolitiikassa rauhanpolitiikan, kehitysyhteistyön ja ulkopoliittisen johdon kustannuksella. Suomea sidotaan Natoon myös jatkuvasti lisääntyvillä asehankinnoilla.

SKP:n keskuskomitean mielestä on jo korkea aika tehdä johtopäätökset Nato-kumppanuuden vaarallisuudesta. Eduskunnan aikoinaan yksimielisesti hyväksymä suomalaisjoukkojen lähettäminen Afganistaniin on osoittautunut yhä selvemmin vakavaksi virheeksi. Se on tehnyt myös Suomesta sodan osapuolen.

On hylättävä Nato-kumppanuus ja optiot Nato-jäsenyydestä. Suomalaiset joukot on vedettävä pois Afganistanista ja Afganistanin armeijan kouluttaminen Suomessa on lopetettava. Myös suomalaisten mahdollisuudet toimia rauhanvälittäjinä paranevat, jos suomalaiset joukot eivät ole sodan osapuolena. On palattava sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhanpolitiikan tielle.

Nato aikoo järjestää Suomessa strategiaansa käsittelevän seminaarin, johon on tulossa myös Naton pääsihteeri. SKP:n keskuskomitea tukee rauhanliikkeen aloitetta vastaseminaarista ja Naton vastaisesta mielenosoituksesta, jolla ilmaistaan, että Nato ei ole tervetullut Suomeen.

Samalla SKP:n keskuskomitea lähettää solidaariset terveiset ja onnittelut Hondurasin vasemmistolle, ay- ja kansalaisliikkeille, joiden vastarinta lopetti sotilasvallankaappauksen ja palautti Manuel Zelayan takaisin presidentin tehtäviin. "
564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja sen turvallisuuskoneisto eivät vielä pärjää yksin ilman apua talibaaneille. Talibaanien valtaan pääsyä ei voida sallia nykynäkemyksellä, se loisi taas terroristikoulutukselle mahtavat olosuhteet, se veisi loputkin paikallisten naisten ihmisarvosta ja romuttaisi senkin vähän kehityksen jota nyt on saavutettu koulutuksen osalta. Koulut ja opiskelevat, varsinkin naiset, ovat olleet talibanin iskujen kohteena. Taliban ei halua antaa naisille eli yli puolelle väestöstä ihmisarvoa. Voiko oikea komukaan sellaista kannattaa?

Homma on vaikea ja sen huomasi jo entinen Neukkulakin aikoinaan mutta on yritettävä ja ennen pitkää olosuhteet paranevat ja maa alkaa taas pärjäämään itse. Se on samoin noiden uskon intoilijoiden kanssa siinä ei juuri erota talibaanis kommunistista, samat on venkeet. Demokratia on molempien suurin vihollinen, siinä kun ajatusten vaihto on vapaata.

NATO on varsin hyvä työkalu näissä hätäapu tehtävissä ja toivonkin Suomen liittyvän siihen täysjäseneksi, siitä olisi varmasti hyötyä myös Venäjän suhteissa, olisimme vapaat painostuksesta jota meitä kohtaan nytkin harrastetaan. Venäjä kun aina luulee olevansa "suurvalta" vaikka sen talous on kuralla ja ainoa selviämismahdollisuus on raaka-aineiden ja energian myynti.

Saattehan te vapaassa maassa sanoa mielipiteenne mutta ette voi sanoa, ettei NATO ole tervetullut Suomeen, vaan pitää sanoa ettei NATO ei ole 2000 kommunistin mukaan tervetullut Suomeen. Muistakaa myös ilmaista suhteellinen osuutenne eduskuntapaikoista ja kokonais äänimäärästä viime eduskuntavaaleissa jotta sananne painoarvo asettuisi oikeisiin mittasuhteisiinsa, hiirien vikinää norsulaumassa.

Äänestä
  • oli itäinen naapuri sitten kommunistinen tai kapitalistinen niin aina sitä vaan pitää haukkua.. Onko se jokin elämäntehtävä? Miten porvarit voi vihata niin kovasti jotain toista kansaa kun ei kommunistitkaan vihaa mitään kansaa.

    Äänestä

  • te natokiimailiat olette pieni vähemmistö Suomessa. Valtaosalla suomalaisista ei ole mitään intressiä rahoittaa Yhdydvaltain sotapolitiikkaa ja sotateollisuutta. Varsinkaan kun Suomea kohtaan ei esiinny mitään sotilaallista uhkaa, jolta tarvisi suojautua. Ja tuskin Yhdysvallat olisi valmis maailmansotaan piskuisen Suomen takia, vaikka Suomi natoon kuuluisikin.

    Äänestä

  • vihaamaton kirjoitti:

    oli itäinen naapuri sitten kommunistinen tai kapitalistinen niin aina sitä vaan pitää haukkua.. Onko se jokin elämäntehtävä? Miten porvarit voi vihata niin kovasti jotain toista kansaa kun ei kommunistitkaan vihaa mitään kansaa.

    Venäjä ei osaa käyttäytyä kuten muut, se on ollut sekä Neukkulana että Venäjänä aina naapureidensa kimpussa ja halunnut alistaa muita kansoja allensa. Jos muut haluavat päästä siitä eroon niin pitää alkaa aika kapina eikä sekään aina auta. Toisaalta he kuitenkin ovat valmiita tukemaan muiden maiden separatisteja vaikka omia vainotaan ja tapetaan. Missä on se johtolanka jonka avulla saisi Venäjästä luotettavan kuvan ja luotettavan kaverin? Minä en sitä ole vielä nähnyt.

    Äänestä

  • demokratia eroaa yhdysvaltalaisesta demokratiasta? Miten venäläisen työläisen elintaso eroaa yhdysvaltalaisen toverinsa elintasosta? Millä tavalla venäläinen asevarustelu eroaa yhdysvaltalaisesta asevarustelusta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SKP:n keskuskomitea kirjoitti:

"SKP:n keskuskomitea 1.11.09:

Irti Afganistanin sodasta ja Natosta


Afganistanin sota osoittaa miten tuhoisalle ja vaaralliselle tielle Naton toimintaan osallistuminen vie. Afganistanissa ei ole kyse rauhanturvaoperaatiosta vaan miehitys- ja sisällissodasta, jonka uhreista suurin osa on siviilejä. Eikä sodalle näy loppua ellei konfliktiin haeta ratkaisua poliittisten neuvottelujen kautta.

Nato-kumppanuus on korostanut sotilaallista toimintaa ja kenraaleiden roolia Suomen turvallisuuspolitiikassa rauhanpolitiikan, kehitysyhteistyön ja ulkopoliittisen johdon kustannuksella. Suomea sidotaan Natoon myös jatkuvasti lisääntyvillä asehankinnoilla.

SKP:n keskuskomitean mielestä on jo korkea aika tehdä johtopäätökset Nato-kumppanuuden vaarallisuudesta. Eduskunnan aikoinaan yksimielisesti hyväksymä suomalaisjoukkojen lähettäminen Afganistaniin on osoittautunut yhä selvemmin vakavaksi virheeksi. Se on tehnyt myös Suomesta sodan osapuolen.

On hylättävä Nato-kumppanuus ja optiot Nato-jäsenyydestä. Suomalaiset joukot on vedettävä pois Afganistanista ja Afganistanin armeijan kouluttaminen Suomessa on lopetettava. Myös suomalaisten mahdollisuudet toimia rauhanvälittäjinä paranevat, jos suomalaiset joukot eivät ole sodan osapuolena. On palattava sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhanpolitiikan tielle.

Nato aikoo järjestää Suomessa strategiaansa käsittelevän seminaarin, johon on tulossa myös Naton pääsihteeri. SKP:n keskuskomitea tukee rauhanliikkeen aloitetta vastaseminaarista ja Naton vastaisesta mielenosoituksesta, jolla ilmaistaan, että Nato ei ole tervetullut Suomeen.

Samalla SKP:n keskuskomitea lähettää solidaariset terveiset ja onnittelut Hondurasin vasemmistolle, ay- ja kansalaisliikkeille, joiden vastarinta lopetti sotilasvallankaappauksen ja palautti Manuel Zelayan takaisin presidentin tehtäviin. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu