Verovarat

Jos valtion hallinnossa työskentelee 5000-15000 euroa kuukaudessa ansaitseva henkilö eikä pysty tarjoamaan vastiketta rahalle mikä hän on? Näitä on vähintään miljardin euron verran Suomenmaassa. Ja muistelen, että paperinpyörittäjien armeija piti kutistua kun liityttiin EU:n. Vaan jotkut tahot ovat saaneet vallan ja lisänneet näitä pyörittäjiä. Kaikkien paparinpyörittäjien tittelit, palkat, palkkiot ja nimet julkisesti näkyviin heti. Ei ole vaikea toteuttaa eikä maksa paljon.
5113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuottavuusohjelmassa pitäisikin pienipalkkaisten irtisanomisten sijaan keskittyä isopalkkaisiin ja irtisanoa heitä. Hallintoa on karsittava kovalla kädellä ja taantuman ollessa nyt meneillään se olisi yksi parhaita säästötoimia. Yhden isopalkkaisen irtisanomisella säästettäisiin 2 - 5 pienipalkkaista työpaikkaa.

Mitä yksi isopalkkainen merkitsee viiden pienipalkkaisen ihmisen ja heidän työnsä rinnalla? Ei yhtään mitään ja siksi isopalkkaisia onkin vähennettävä. Isopalkkainen on yleensä hyvin koulutettu ja irtisanottuna saa heti uutta työtä. Pienipalkkaisella, vähänkoulutetulla se ei onnistu ja työttömien armeija vain kasvaa. Jos valtiolla aiotaan tuottaa ja säästää jotain, niin isopalkkaisten irtisanominen se paras keino.

Isopalkkaisten karsiminen on syytä aloittaa heti, jotta heidän palkkarahoistaan saadaan se paras hyöty.

Äänestä
  • Isopalkkainen voisi yrittää keinottelua näinä aikoina,jolloin hänen palkkansa ei kasvattaisi valtion velkaa.
    Teollisuustyöväki ei osaa keinotella omalla yrityksellä, esim. veroparatiisissa.
    (Jos postimyynnin varasto nimellisesti siellä, ei tarvitse maksaa lvv:tä, jne)

    Äänestä

  • pitäkää se kuono kiinni ja tyytykää siihen mitä ylhäältä annetaan
    kyllä me osataan nää hommat

    Äänestä

  • Timoo juhuu timo missä luuraat ?

    Äänestä

  • petitkö? kirjoitti:

    Timoo juhuu timo missä luuraat ?

    näytetään taivaan merkit nykyisille dementikoille seuraavissa vaaleissa ....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hallinnointikulut kirjoitti:

Jos valtion hallinnossa työskentelee 5000-15000 euroa kuukaudessa ansaitseva henkilö eikä pysty tarjoamaan vastiketta rahalle mikä hän on? Näitä on vähintään miljardin euron verran Suomenmaassa. Ja muistelen, että paperinpyörittäjien armeija piti kutistua kun liityttiin EU:n. Vaan jotkut tahot ovat saaneet vallan ja lisänneet näitä pyörittäjiä. Kaikkien paparinpyörittäjien tittelit, palkat, palkkiot ja nimet julkisesti näkyviin heti. Ei ole vaikea toteuttaa eikä maksa paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu