Kärsitkö ujoudestasi?

Ujopasta

Tai jännitätkö joissain tilanteissa? Suurimmaksi osaksi olen niistä päässyt. Silti yhä vain ja edelleen tulee tilanne jolloin suorastaan ujostelen.

19

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • löytyy palsta ujoille.

    • nevk

      Enemmänkin se on paniikkihäiriötä kuin ujostelua, mistä kärsin.

    • Meriläinen

      kahvikuppineurootikkona ja sosiaalisten tilanteiden pelkääjänä voin onneksi sanoa että hieman on vielä ujoutta jäljella ja pientä jännitystä.
      Sopivassa suhteessa kun on jännittäjä niin elämä tuntuu elämältä.

    • ...

      Olin kai nuorena niin pirun ujo, että se ujous vaan kului loppuun. Johtuu kyllä siitäkin, että kun tarpeekseen munii itteensä, se ei enää tunnu yhtään miltään, eikä sellaista osaa edes pelätä. Ja kun nyt on jostain syystä onnistuneesti junaillut itsensä aivan käsittämättömiin tilanteisiin, on ollut pakko unohtaa joutavat ujostelut.

      Nyt siis on siinä suhteessa helppoa. Nuorenpana oli kyllä kaikkea muuta kuin helppoa.

      =DW=

    • kivellä.istuja

      Enemmän olen herkkä ja arka kuin ujo ja saatan imaista itseeni toisen ihmisen tunnelatauksen (silloin, kun joku tulee varoittamatta liian lähelle, jopa koskettaen) ja siinä sitten olen helisemässä vieraita säveliä sielunmaisema täynnä ja silloin oman tasapainon löytäminen on joskus hakusessa.

      • jassumarketta

        Ja joskus käy niin, harvemmin nykyään kun elämä on aikalailla koulinut. On vain pakko ollut mennä tilanteisiin joihin ei mistään hinnasta olisi halunnut. Sitten luin aiheesta kirjoja jotka kehottivat yksinkertaisesti ujostelemaan jos siltä tuntuu ja kas se meneekin ohi. En silti halua olla esillä vaikka olen sosiaalinen luonne mielestäni ja jo ammattienikin puolesta. Ulkomailla matkailu ja kielen puhuminen pakosta on hyvää koulua tähän "tautiin".

        En henkilökohtaisesti usko sellaista ihmistä olevankaan joka ei joskus ujostelisi vielä vanhempanakin tai sitten se on joku muu tunne jota tulee määritellyksi ujoksi.
        Eikös tämä Krisse ole söötillä tavalla ujo vaikkakin se on rooli?

        T. Ujo piimä (pojan virallinen koiran nimi)

      • jassumarketta
        jassumarketta kirjoitti:

        Olen myös muninut ainakin yhden kanalan verran ja siitä on kehittynyt itseironia jolle nauran ja josta koetan vääntää vitsiä. Moka päivässä pitää jalat maassa.

    • Pinjatuulevi

      Eiköhän jokainen joissain tilanteessa jännitä. Luulisin.

    • Inhoan ylikaiken isoäänisiä kookkaita levottomasti liikahtelevia tummia tai tummahkoja naisia, jännitystä ujoutta, pelkoa, tiedä häntä. Välttelen yleensäkin naisseuraa ja erityisesti juuri edellämainitun luonteen ja ulkonäön omaavia. Onneksi täällä nettimaailmassa sitä ei ehkä huomaa ja pystyn keskustelemaan lähes normaalisti noista antipatioista huolimatta. Kiva kuvitella kirjoittajan ulkoinen olemus aina mieleisekseen.

    • Sinimarjanen

      kyllä jännitän ja arkailen joissain tilanteissa aivan sairaasti;) Eikä se tilanne tietenkään silloin hymyilytä.
      En kuitenkaan enää ihan näissä arkisissa päivittäisissä kuvioissa. Eiköhän jokainen jonkin verran jännitä ja se kai kuulunee asiaankin. Vai kuin se on?

    • Dorodea

      Kyllä jännitän isoja tilaisuuksia, silleen hyvällä tavalla. Se kuuluu asiaan, ainakin minusta. Pitää skarppina, antaa potkua :)

      • Enkeli-trio

        kait täs vuasie varrel on tottunu jo sihe
        ujona olemissee.Mää ole lapsest saakka ollu ujo.

      • Jiddu
        Enkeli-trio kirjoitti:

        kait täs vuasie varrel on tottunu jo sihe
        ujona olemissee.Mää ole lapsest saakka ollu ujo.

        Oiskohan se ujous itsetarkkailu-/itsekeskeisyystauti joka meitä useimpia vaivaa. Onhan meille niin usein "opetettu" millaisia meidän pitäisi olla.

      • tuskin ..
        Jiddu kirjoitti:

        Oiskohan se ujous itsetarkkailu-/itsekeskeisyystauti joka meitä useimpia vaivaa. Onhan meille niin usein "opetettu" millaisia meidän pitäisi olla.

        ujoja voi mainita, luulenpa, täysin päinvastaisiksi. Siksipä esilletulo ujostuttaakin.
        Röyhkeät itsekeskeiset tuskin ujoudesta kärsivät.

      • Jiddu
        tuskin .. kirjoitti:

        ujoja voi mainita, luulenpa, täysin päinvastaisiksi. Siksipä esilletulo ujostuttaakin.
        Röyhkeät itsekeskeiset tuskin ujoudesta kärsivät.

        Itsekeskeisyys tarkoittaa tässä tapauksessa liiallista itsetarkkailua.

      • Meriläinen
        tuskin .. kirjoitti:

        ujoja voi mainita, luulenpa, täysin päinvastaisiksi. Siksipä esilletulo ujostuttaakin.
        Röyhkeät itsekeskeiset tuskin ujoudesta kärsivät.

        No niin taas voi ajatella monella tapaa.
        Pahimmoillaan kun kärsin kahvikuppineuroosistani sanoi yks ihminen mulle ajka rajusti;
        "Luuletko olevas niin tärkeä tässä maailmassa että kaikki ihmiset sua tuijottaa."
        Siitähän siinäkin niinkuin usein ujoudessa on kysymys, mitä muut ihmiset ajattelee. Ainakin taustalla.
        Ensin ajattelin että ompa kamala ihminen kun noin saoo ja kaveri vielä, mutta mutta jäi ajatus takaraivoon. Se auttoi mua pitkälle se lause kun aloin pääsemään suureta ujoudesta ja kkuppinauroosista.

      • mitä ..
        Jiddu kirjoitti:

        Itsekeskeisyys tarkoittaa tässä tapauksessa liiallista itsetarkkailua.

        tarkoitat. Kuitenkin, minulle sana itsekeskeisyys merkitsee lähinnä itsekkyyttä, kyynisyyttä.
        Sinulle, ilmeisesti, oman navantarkkailun pitämistä pääosassa elämässä.
        Sanoilla on paljon merkityksiä.

      • Jiddu
        mitä .. kirjoitti:

        tarkoitat. Kuitenkin, minulle sana itsekeskeisyys merkitsee lähinnä itsekkyyttä, kyynisyyttä.
        Sinulle, ilmeisesti, oman navantarkkailun pitämistä pääosassa elämässä.
        Sanoilla on paljon merkityksiä.

        Sitähän tää semantiikka on. Sanojen merkitysoppia.

    • ejk kalkkis

      Ja erityisen hankalaksi juttu menee jos se toinenkin on samalla tavalla ujo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe