Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kun olin 17

Kun olin 17 minua kiinnosti aivan hirvesti kokeilla millaista homoseksi olisi.
Vietin runsaasti aikaa netissä asiaa tutkien ja jopa yhteyksiä ottaen eri nettipalstojen välityksellä.
Eräs mies oli melko miellyttävän tuntuinen ja olin ehkä kiinnostunut tapaamaan hänet. Houkutellakseen minua entisestään tapaamaan hänet, mies tarjoutui maksamaan minulle 800€.
Olin aivan ällistynyt markkinahinnastani, saisinko todella noin paljon yhdestä illasta/sessiosta. Ehkä siinä oli neitsyys- ja nuoruuslisää melko paljon. Säännöllisenä harrastuksena tekisin tuollaisilla rahoilla ihan mitä huvittaa. En kuitenkaan koskaan tavannut tätä miestä. Enkä muitakaan tuon ikäisenä. Ikinä en ole myynyt itseäni.

Ja homostelmaan pääsin sitten kakskymppisenä kun olin kypsä siihen. Ihanaa. (Häiriköiden ei sitten tarttee ryhtyä purkamaan homophobiaansa tähän ketjuun)

Olen jälkikäteen miettinyt miten älyttömän lähellä oli, että olisin joutunut rikoksen uhriksi. Tuo olisi käsittääkseni ollut pedofiliaa (mies oli kolmekymppinen muistaakseni) ja lisäksi se olisi ollut prostituutiota, joka ei varsinaisesti laitonta välttämättä ole mutta ehkä alaikäiseltä kyllä.
0308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


bi aina/ikuisesti kirjoitti:

Kun olin 17 minua kiinnosti aivan hirvesti kokeilla millaista homoseksi olisi.
Vietin runsaasti aikaa netissä asiaa tutkien ja jopa yhteyksiä ottaen eri nettipalstojen välityksellä.
Eräs mies oli melko miellyttävän tuntuinen ja olin ehkä kiinnostunut tapaamaan hänet. Houkutellakseen minua entisestään tapaamaan hänet, mies tarjoutui maksamaan minulle 800€.
Olin aivan ällistynyt markkinahinnastani, saisinko todella noin paljon yhdestä illasta/sessiosta. Ehkä siinä oli neitsyys- ja nuoruuslisää melko paljon. Säännöllisenä harrastuksena tekisin tuollaisilla rahoilla ihan mitä huvittaa. En kuitenkaan koskaan tavannut tätä miestä. Enkä muitakaan tuon ikäisenä. Ikinä en ole myynyt itseäni.

Ja homostelmaan pääsin sitten kakskymppisenä kun olin kypsä siihen. Ihanaa. (Häiriköiden ei sitten tarttee ryhtyä purkamaan homophobiaansa tähän ketjuun)

Olen jälkikäteen miettinyt miten älyttömän lähellä oli, että olisin joutunut rikoksen uhriksi. Tuo olisi käsittääkseni ollut pedofiliaa (mies oli kolmekymppinen muistaakseni) ja lisäksi se olisi ollut prostituutiota, joka ei varsinaisesti laitonta välttämättä ole mutta ehkä alaikäiseltä kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu