kannattaako ottaa rokote?
aikaisemmin olin sitä mieltä ,että rokote on turha ja siitä saa juuri vaan oireita.
mutta nyt tuntuu pitäisikö sittenkin lapset rokottaa, kun sitä oikein päiväkodissa nyt tarjotaan.
mitä teen????
aikaisemmin olin sitä mieltä ,että rokote on turha ja siitä saa juuri vaan oireita.
mutta nyt tuntuu pitäisikö sittenkin lapset rokottaa, kun sitä oikein päiväkodissa nyt tarjotaan.
mitä teen????
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minäkin mietin aiemmin rokotammeko lapsemme vaiko emme. Lähinnä juuri nuo oireet mitä seuraa rokotteen ottamisesta huolettivat. tänään sitten käytin pienen neuvolassa saamassa rokotteen ja toivon mukaan ei saa mitään kummempia oireita. Jotenkin vaan tuntui paremmalta rokottaa kuin jättää rokottamatta.
Minäkin vastustin rokotusta aiemmin, mutta nyt on lapsi rokotuksen saanut, ja ilman oireita selvittiin. Päädyimme rokotteeseen, kun tuntuu varsin arvaamattomalta tämä tauti.
Tietysti otat rokotteen jos ainut huolenaiheesi on, että lapsi joutuu hetkellisesti kärsimään pienistä sivuoireista!!! Mieti mitkä ovat oireet ja pahin mahdollinen seuraus jos hän ei rokotetta saa ja saakin itse taudin. Minua säälittää pienet puolustuskyvyttömät lapset, joiden vanhemmat ovat niin vastuuttomia, että jättää rokottamatta kun on omassa päässään keksinyt että se on jotenkin vaarallinen se rokote...
..KIRJOITUKSIA ERI KESKUSTELUISTA:
""... 9090904.11.2009 20:05
Meilläkin yliherkkiä normaalille influenssa rokotteelle, ja siis minulle lääkäri sanoi että jos lapsi on yliherkkä sille normaalille rokotteelle,niin sikaflunssa rokote voi aiheuttaa jopa 3kertaa voimmakkaamman rekation.Ja kun se on jo muutenkin voimakas reaktio, siis joka normaalista rokotteesta tulee, niin en kyllä aio tuota sikaflunssa rokotetta antaa pistää lapselleni! Siis kun lapseni makasi sairaalassa 3viikkoa kun viimeksi otimme influenssa rokotteen! Ja juuri eräs ystäväni otti sikaflunssa rokotteen, kun kuului riski ryhmään, OLI raskaana.Lapsi kuoli kohtuun.Ja kummasti heti kun sikaflunssa rokote oli otettu.Kun siis ystävälleni oli pistetty rokote, oli hän kotiin päästyään mitannut kuumeen, koska olo oli huono (ei ollut mennyt kuin n.alle tunti rokotteen ottamisesta).Kuumetta oli 38,2.Hän soitti neuvolaan josta käskettiin mennä heti takaisin.Ja lapsen sydän äänet eivät olleet hyvät, minkä vuoksi ystävääni lähdettiin ambulanssilla viemään sairaalaan.Lapsi kuitenkin menehtyi kohtuun matkalla.Ja kaikki vain siksi koska ystäväni otti sikaflunssa rokotteen, kun uskoi näitä ns.asiantuntioita! Ja niin, ystäväni on yliherkkä normaalille influnssa rokotteelle. ""
..........................................................................................................
""niin ja.. ####################5.11.2009 10:36
..siis kun kukaan ei ole kuollut itse sikaflunssaan, vaan jÄLKITAUTIIN, joka voi tulla ihan normaalissa flunssassakin.Sitä vain sanotaan että kuoli sikaflunssaan, vaikka syynä on ollut jälkitautina tullut keuhkokuume (joka on yleisin jälkitauti).Oma enkeli tyttöni kuoli normaalin flunssan jäkitautiin, joka oli keuhkokuume.Hoidot olivat asianmukaiset,mutta
jälkitauti,niin kuin itse flunssakin oli niin paha.Siitä on nyt 3vuotta... ""
..................................................................................................................
" ".........5.11.2009 14:19
En minäkään tuossa tapauksessa rokottaisi jos tiedossa on yliherkkyys rokotteelle!!! Kyllä sitä järkeä saa käyttää enkä tosiaan tarkoittanutkaan että silloin pitää rokottaa jos on tiedossa että rokotus on rankka ja vaarallinen, en ole tyhmä!!! Ehkä raskaana ollessanikin miettisin kaksi kertaa sikainfluenssarokotteen ottamista jos olisin yliherkkä tavalliselle influenssarokotteelle... ""
::::::::::::::::::::::::::::::...::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
...joten mitä voimme päätellä näistä? Mitä rokoten voi aiheuttaa lapsille myöhemmässä iässä? Kukaan ei voi sitä tietää.Ja kukaan ei ole vastuussa,koska rokote on vapaaehtoinen.
Tolla periaatteella et voi laittaa suuhusi mitään missä on esimerkiksi lisäaineita, et voi rokottaa lapsiasi mitään vastaan (edes normaali rokotusohjelma) etkä oikeastaan voi liikkua edes missään, koska MITÄ JOS?!?!?!?!!!
jokainen tekee oman päätöksensä tietysti, ja mielestäni sitä kannattaa miettiä ihan kunnolla ennenkuin kallistuu kumpaankaan suuntaan.
meillä ei lapsia rokoteta, perustelut:
- haittavaikutuksista ei ole tietoa
- tehosta ei ole tietoa
- lääkärit antaa ylipäänsäkin kovin ympäripyöreää tietoa, mikä kertoo siitä ettei niillä ole mitään tietoa
- rokotteen valmistaja ei kanna vastuuta jos rokotteesta aiheutuu ongelmia
- rokotteesta tulleet kuolemat/koomaan vaipumiset epäilyttää
- elohopea epäilyttää
- rokote on tehty viidessä päivässä
- joskus aikonaan samankaltainen rokote tappoi enemmän kuin itse tauti ja tauti hävisi kuin itsestään loppujenlopuksi (tämä tosin muuttunut varmasti vuosien varrella ja virheistä ehkä opittu).
- rokotteen saanut saattaa levittää tautia
- vaikka rokote ei nyt aiheuttaisi ongelmia, se voi tehdä sen myöhemmin
- suojan teho alkaa vasta 2 viikon päästä, mikä voi olla myöhäistä tartunnan saamisen kannalta
- taudin sairastaminen antaa todennäköisesti paremman vastustuskyvyn kuin rokote jonka suoja oli muistaakseni 40-70% luokkaa.
- emme kuulu riskiryhmään ja perusterveellä sikainfluenssa on flunssan kaltainen.
rokotuksen puolesta on varmasti myös jollain hyviä perusteluja. kannattaa ottaa asiasta mahd. paljon tietoa ja tehdä sitten päätös ihan itse.
Olen yhden lapsen (hiukan vajaa 5v. terve,ei riskiryhmässä) äiti ja käynyt läpi samoja aatoksia joita perusteluissasi kerroit:)
Emme ole vielä päättäneet lapsen rokotuksesta..vielä on aikaa hieman miettiä.
Olemme tosin menneet kiltsti rokotusohjelman mukaan aina.Ei ole edes kauheasti jaksanut kiinnostaa mitä yhdistelmärokotuksia on neuvolakäynnillä milloinkin saanut.Olemme luottaneet terveydenhoitoon.
Tiedätkö sinä että MIKSI SIKAINFLUENSSAROKOTE ON VAPAAEHTOINEN?
Okei,tiedän kyllä että kaikki rokotteet ovat ilmeisesti vapaaehtoisia.Ei meiltä tosin ole kukaan koskaan kysynyt saako lasta rokottaa.Kai niiden jotka jättävät lapsen rokottamatta kokonaan pitää avata nopeasti suunsa ennen kun piikki on jo pyllyssä?;)
Ihmetyttää vaan se että miksei (periaatteessa) kaikkia vaan rokoteta ja sillä selvä?
Että vain ne jotka nostaisivat "hurjan älämölön" voisivat jättää rokotuksen ottamatta.
Jäisi tällainen hemmetin pähkäily meiltä taviksilta pois!;)
Sitten kysymyksiä:
Onko tähän rokotteeseen tosiaan kuollut/halvaantunut ihmisiä?
Mikä rokote tappoi enemmän kuin itse tauti?
Toivottavasti pääsette normaali flunssaoirein sikataudin yli,mikäli se teille tulee!
Voikaa hyvin ja onnea kun olet päätöksen saanut tehtyä!:)
Ainut mikä minua todella pelottaa on se että jos lapsemme kuolee sen takia ettemme häntä rokottaisi.
Ei varsinainen tauti.Kamalaa ajatella,tiedän.Mutta kuolihan jo yksi terve lapsi suomessa..
Miten voisi koskaan hyväksyä sitä..
Mietin miten hirveää sillä perheellä on ja on tosi paha mieli heidän puolestaan.
Kuoleeko tavalliseen influenssaan perusterveitä lapsia suomessa?
vuonna 1976 oli samanlainen sikainfluenssa hässäkkä ja silloinkin aloitettiin tämäntyyppinen (ei kuitenkaan sama!) joukkorokotus, muistaakseni 25 amerikkalaista kuoli rokotteeseen, itse tautiin ei niinkään moni. tuossa on kuitenkin hyvä muistaa, että lääkekehitys on muuttunut paljon, ja tuo silloin annettu rokote EI ole samaa ainetta kuin tänä päivänä annettava.
tähän rokotteeseen on tosiaan kuollut ihmisiä, ruotsissa on kuollut 4-5 ja muistaakseni Belgiassa ainakin yksi vanhus oli kuollut heti rokotteen jälkeen, mutta siitä en ole varma päätyikö kuolinsyyksi nimenomaan se rokote.
en itsekään seulo tai edes tiedä mitä ne rokotteet sisältää, mitä neuvolassa säännöllisin väliajoin lapseen tuupataan. tiedän kuitenkin, että ne rokotteet on ajan kanssa tehty, testattu ja hyviksi koettu.
näitä sikainfluenssarokotteita ei ole ehditty testaamaan, eli siitä ei ole valitettavasti mitään näyttöä toimiiko tuo rokote tai aiheuttaako se ongelmia.
yksi perustelu tähän päätökseeni oli se, että jos saan valita kahden väliltä:
a) lapsi saa sikainfluenssan
b) lapsi saa rokotteen ja sen myötä mahdollisia haittavaikutuksia SEKÄ sikainfluenssan, niin valitsen mielummin pelkän possunuhan.
jostain muistan lukeneeni, että kesäkuussa on annettu neurologeillekin joku varoitus tämän sikainfluenssarokotteen johdosta, joku GBS-riski taisi olla (tämän enempää en osaa sanoa, mutta voit vaikka googlettamalla yrittää etsiä jos kiinnostaa).
ymmärrän hyvin, että tällaisesta on vaikea päättää. jos jotain tapahtuu rokotuksen ottamisen tai ottamatta jättämisen vuoksi, niin tottakai me vanhemmat syytämme siitä itseämme varmasti lopun ikämme.
influenssaan itseensä ei perusterveet kuole, mutta niistä saattaa tulla jälkitauteina esim. keuhkokuume mikä huonosti hoidettuna voi aiheuttaa kuoleman. tähän se pieni 8-vuotiaskin taisi lopulta kuolla, kun ei päässyt asianmukaisesti hoitoon. itseasiassa aika moni ihminen kuolee vuosittain nimenomaan influenssan tai perusflunssan JÄLKITAUTEIHIN. (keuhkokuume, aivokalvontulehdus jne.) eikä siinä välttämättä tarvitse olla sairas tai vanhus.
jokatapauksessa, rokotuksella tai ilman, niin kannattaa muistaa kaikenlaisten flunssien huolellinen hoito. tarhaan/kouluun/töihin ei mennä kipeänä vaan levätään kotona, paljon nestettä ja vitamiinia. ulos ja liikkumaan vasta kun on kunnolla terve, niin välttää ne jälkitaudit.
onnea teille päätöksentekoon, ei siitä kannata varmasti liikaa murehtia. teit minkä päätöksen tahansa, niin se on sillä hetkellä ja sen hetkisillä tiedoilla varmasti se oikea ratkaisu.
toivon mukaan kaikki käy hyvin ja selvitään tästä hysteriasta koko kansa :)
me päätös vielä saada aikaiseksi!
Omassa lähipiirissä tuntuu että kaikki vaan rokottavat lapsensa ja hävettää jo tämä oma miettiminen..
Lohduttavaa että joku YMMÄRTÄÄ että päätöksentekomme on vaikeaa.
Nimenomaan se että lapsemme on terve pistää miettimään että kun useimman kohdalla taudin sairastaminen menee suht nopeasti ja "helposti" ohi niin eiköhän meidän lapsi sen kestä.
En missään nimessä kritisoi ketään joka roketteen ottaa vaan ymmärrän täysin.Jokainen tekee niin kuin parhaakseen näkee.
Oma pääni vaan sanoo (enemmän) ettei rokotettaisi.Jotenkin tuntuu että kyllä me hengissä siitä selvitään.
Olisi eri asia jos lapsi olisi esim.pahasti astmaattinen tms.
Joku ilta manasin äidilleni että miksei kukaan kertonut että äitinä oleminen tarkoittaa näin suurta huolehtimista ja rakastamista niin että sydämeen sattuu;)
Oli kiva tuuletella ajatuksia tuntemattoman kanssa.
".......... .............10.11.2009 12:41
Tolla periaatteella et voi laittaa suuhusi mitään missä on esimerkiksi lisäaineita, et voi rokottaa lapsiasi mitään vastaan (edes normaali rokotusohjelma) etkä oikeastaan voi liikkua edes missään, koska MITÄ JOS?!?!?!?!!! "
..mutta tällä perusteella voin,koska tätä mieltä olen minäkin:(kuten "hryjetjhty5ehytrg" kirjoitti)
"- haittavaikutuksista ei ole tietoa
- tehosta ei ole tietoa
- lääkärit antaa ylipäänsäkin kovin ympäripyöreää tietoa, mikä kertoo siitä ettei niillä ole mitään tietoa
- rokotteen valmistaja ei kanna vastuuta jos rokotteesta aiheutuu ongelmia
- rokotteesta tulleet kuolemat/koomaan vaipumiset epäilyttää
- elohopea epäilyttää
- rokote on tehty viidessä päivässä
- joskus aikonaan samankaltainen rokote tappoi enemmän kuin itse tauti ja tauti hävisi kuin itsestään loppujenlopuksi (tämä tosin muuttunut varmasti vuosien varrella ja virheistä ehkä opittu).
- rokotteen saanut saattaa levittää tautia
- vaikka rokote ei nyt aiheuttaisi ongelmia, se voi tehdä sen myöhemmin
- suojan teho alkaa vasta 2 viikon päästä, mikä voi olla myöhäistä tartunnan saamisen kannalta
- taudin sairastaminen antaa todennäköisesti paremman vastustuskyvyn kuin rokote jonka suoja oli muistaakseni 40-70% luokkaa.
- emme kuulu riskiryhmään ja perusterveellä sikainfluenssa on flunssan kaltainen."
Ja en todellakaan ole muutenkaan mikään kauhea YLI hygieeninen kuten nykyään melkein kaikki on.Ja tuo kun sanot että "et voi liikkua missään..no tuota,ainut asia mikä minua tällä hetkellä arveluttaa on tuo sikaflunssa rokote..ja perustelut nyt jo tulikin.Ja sikaflunssa rokotetta kun ei ole aiemmin testattu.Eli riskiryhmät ja etenkin lapset toimivat nyt koe kaniineina! Onko järkeä??? EI ole!!!
eilen maikkarin uutisissa joku erikoislääkäriasiantuntija muistutti, ettei rokotteen tehosta ole mitään varmuutta.
todennäköisesti ensi syksynä sikarokote tulee ohjelmaan kausi-influenssarokotteen kanssa, silloin se on jo todennäköisesti eri tavaraa kuin tämä nyt liikkeellä oleva.
näitä aineita joita rokotteessa on nyt, ei ole koskaan testattu yhdessä joten on aika mielenkiintoistakin nähdä esim. keväällä mitä tuloksia joukkorokotukset on saanut aikaan.
sikainfluenssa tulee tänne kausi-influenssaksi ja pysyy vielä vuosikymmenet, joten ainakin itse luotan siihen että oikeanlaiset rokotteet tms. jatkossa löytyy. tuskin koko influenssasta enää keväällä edes puhutaan, niinkuin kävi lintuinfluenssallekin.
Kaikille suomalaisille on tilattu rokotteet, viimeiset piikit tulee pääsiäisen aikaan. tämä on mun mielestä vähän hassua, sillä pääsiäisen aikaan on tod.näk. tauti jo jyllännyt Suomen.
rokote kuulostaa vähän minunkin korvaani siltä, että nyt halutaan testata koko kansaan miten rokote mahdollisesti toimii.
kun verrataan tavallista influenssaa joka tappaa sen 1000 suomalaista/vuosi ja sitten tätä sikainfluenssaa joka ei ole missään päin maailmaa tappanut niin paljon kuin normi influenssa, niin kyllä mielestäni mittasuhteet on vähän vinksallaan.
tietysti jos influenssa voi sairauden tms. olla kohtalokas, niin tottakai tällaisen uuden viruksen kanssa on oltava varpaillaan.
Soitin aamulla terveyskeskuksen infonumeroon kysyäkseni että miten pitkän suojan rokote antaa tautia vastaan.Hoitaja kertoi ettei sitä varmaksi tiedetä,mutta luultavasti n.puolen vuoden ajan.Luulin että pidemmän,oli aika yllätys että niin pieni aika (luultavasti).
Keväällä kuulemma tiedetään jo paremmin.
Kertoi myös että ensin puhuttiin että ensin annettaisiin tämä rokote ja sitten vielä myöhemmin tehosterokote.Mutta että tällä hetkellä ei ollut mitään tietoa toisesta rokotekierroksesta.
Kertoi kouluilta VARMOJA (testattuja) sikainf. tapauksia olevan 20 paikkakunnallamme.Ja ettei enää testata kuin ääritapauksissa.
Eli mikäli sairastuu niin testejä ei enää oteta.
Tiedot tuntuivat hoitajaltakin puuttuvan.Ei helpottanut yhtään valintaa,rokottaako vai ei.
Maanantaina edessä lapsen rokotus jos otetaan.
Ei osannut vastata että saako sen lapselle myöhemmin jos ei vielä osaa päättää."En osaa sanoa"-vastauksia tuli aika monta puhelun aikana.
Hoitaja suositteli ottamaan rokotuksen.
Edelleen ihmettelen että miksi vanhemmat laitetaan (kouluissa rasti ruutuun) päättämään että rokotetaanko vai ei,mistä helevetistä me se tiedetään!;)
pistää vähän miettimään..
http://koti.phnet.fi/petripaavola/sikainfluenssarokote.html
niin nyt suositellaan kaikille, jotta saadaan niitä testattavia. Koska tätä eiaiemmin ole ollut, tusiaan tuntuu siltä että nyt suomalaisilla tstataan.
Virossahan ei edes rokotuksia ole alettukkaan, ja siellä suhtaudutaan tahän kuin tavalliseen flunssaan. Näin luin jositain.
Luitko loppuun asti? Otatko vakavasti tuollaisen höpötyksen, jonka lopussa puhutaan antikristuksesta ja jumalan turvapaikasta ja maailman tuhosta ym? :D Kieltämättä luin ensin tosissani, kunnen jeesus-osio alkoi ja sitten alkoi vain naurattamaan koko paska :D
ei rokoteta. Lapsia kaksi, aikuisia samoin. Perustelut ottaa kuin olla ottamatta ihan yhtä hepposia. :/
poika rokotettiin tänään, sai sekä influenssarokotteen, että sikarokotteen... pojalla ei mitään oireita!
""4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet.....Tietoa rokotteen käytöstä 3-9-vuotiailla lapsilla on hyvin rajoitetusti. Tiedot puuttuvat alle 3-vuotiaitten lasten ja 10-17- vuotiaisten nuorten osalta kokonaan .....""
http://www.ktl.fi/attachments/suomi/palvelut/rokotelahettamo/valmisteyhteenveto_1.10.2009.pdf
Kiitos, tälläistä ei varmaan viranomaisilta saa eikä mediasta! Kiitos.