Kulturfondi selvittää virallisen vähemmistöstatuksen edut

HBL 2.11, s.16:
"Tutkimus vähemmistöstatuksesta. Vähemmistöt. Usea ihminen on viime aikoina kysynyt, olisiko suomenruotsalaisille yhtä hyvä tai parempi elää eurooppalalaisessa vähemistöstatuksessa nykyisen kansallisen vähemmistötatuksen sijaan. Viimeksi selivtystä asiasta vaati Joel Rehnström (HBL 27.10) -ja sellainen selvitys on itse asiassa menossa. Svenska kulturfonden selvittää parhaillaan kysymystä ja tulee esittämään raporttinsa kysymyksestä joulukuussa. Håkan Näsman tiedottaja, Svenska kulturfonden."
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

YLE, käännös:

"Vähemmistöasema ajankohtainen suomenruotsalaisuudelle?
04.11.2009 05.41
Keskustelu siitä, kuinka parhaiten turvataan suomenruotsalaisuuden tulevaisuus on taas pöllähtänyt käyntiin ja Folktinget ja Svenska Kulturfonden selvittävät parhaillaan mitä vähemmistöstatus toisi tullessaan suomenruotsalaisuudelle.
- Me haluaismme saada syvemmän ja perusteellisemman selvityksen siitä, mitä vähemmistöasema sisältäisi. Miltä lainssäädäntö tänään näyttää ja mitä sisältävät ne kansainväliset sopimukset, joihin viitataan, kun puhutaan vähemmistökielistä, sanoo sihteeri Stefan Svenfors Folktingetissä.
Eräät väittävät, että vähemmistöstatus antaisi suomenruotsalaisuudelle paremman suojan, toiset katsovat sen olevan tapa sopeutua muuttuvaan kielelliseen todellisuuteen, missä ruotsin kielellä on yhä pienempi rooli poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti.
EU suojelee vähemmistökieliä
Tällä hetkellä suomenruotsalaisuus nauttii kansalliskielen statuksesta Suomessa ja ruotsin tasaarvoinen asema suomen kielen kanssa on lyöty kiinni perustuslakiin.Toisaalta vähemmistökieliasemassa ruotsin kieltä suojelisivat eurooppalaiset sopimukset. Folktingetin mukaan on kuitenkin aivan selvää, että vain kansallsikielistatus voi taata ruotsin kielen aseman:
- Olemme kaiken aikaa väittäneet, että ruotsin kielen turva on haettava kansallisen lainsäädännön sisällä. Meillä on perustuslaki, joka tasavertaistaa molemmat kansalliskielet ja kielilaki, joka puhuu soveltamisesta. Vaikka voidaan keskustella, josko se aina toimii, mutta se antaa silti vahvan aseman verrattuna kansainvälisiin sopimuksiin, jotka meidän mielestämme ovat häilyviä, sanoo Svenfors.

Selvitys vähemmistäastatuksen vaikutuksista esitellään tammikuussa."

Juttuun on yksi kommentti:

2009-11-04 15:58 Me tarvitsemme tuplasuojauksen!
Vähemmsitöasema täytyy säätää ruotisnkielisyydelle, jotta estettäöisiin virallisen ruotisn kielen systemaattinen syrjintä Suomessa. Ei ole kysymys joko-tai-asiasta. Nykypäivän EU:ssa on mahdotonta alkaa sorkkimaan etnis-kielellisen vähemmsitön oikeuksia. Sitä eivät valitettavasti ole kaikki finnarit vielä istelleen selvittänewet! Sen sijaan on kyse sekä-että-tilanteesta: SEKÄ perustuslain suojaamasta ruotisn k,ielestä, joka edustaa koko maan kulttuuri-identitettiä JA vähemmsitösuojasta, joka estää syrjinnän konkreettisissa tilanteissa. Tänään ei uskalleta kiusqt juutalaisia eikä mustia, mutta suomenruotsalaisia saa loukata vaikka kuinka paljon!"

Äänestä
  • Perustuslaki ei edellytä koulujen pakkoruotsia, virkamiesruotsia ja alhaisia kaksikielisyysrajoja, kuten svekot antavat ymmärtää.

    Perustuslaki edellyttää "vain" ruotsinkielisten palveluiden säilyttämisen. Siihen ei tarvita noita edellämainittuja asioita. Kansalliskieli-nimitys on oikeastaan vain muodollisuus ilman konkreettisia seuraamuksia.

    Kommenttiin kommentti. Ihmeellistä, miten jotkut surut eivät ole näkevinään etuoikeutettua asemaansa, vaan pitävät itseään jopa sorrettuina! Svekojen totaalinen aivopesu on tuottanut tulosta useissa suruissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpi ompi paremi kirjoitti:

HBL 2.11, s.16:
"Tutkimus vähemmistöstatuksesta. Vähemmistöt. Usea ihminen on viime aikoina kysynyt, olisiko suomenruotsalaisille yhtä hyvä tai parempi elää eurooppalalaisessa vähemistöstatuksessa nykyisen kansallisen vähemmistötatuksen sijaan. Viimeksi selivtystä asiasta vaati Joel Rehnström (HBL 27.10) -ja sellainen selvitys on itse asiassa menossa. Svenska kulturfonden selvittää parhaillaan kysymystä ja tulee esittämään raporttinsa kysymyksestä joulukuussa. Håkan Näsman tiedottaja, Svenska kulturfonden."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu