En ole enää jaksanut etsiä ystäviä mistään, koska on mahdotonta löytää ihmisiä joilla olisi samantapaisia harrastuksia ja ajatuksia sekä se, että kukaan ei siltikään varmaan haluaisi tutustua.
Ajatus ystävistä tuntuu ahdistavalta kun asiaa miettii. Kuin menettäisin reilusti verta sen jälkeen, kun olen muille kertonut kaiken itsestäni. Eikä muista tietää, haluavatko he aidosti olla kavereitasi. Sitä uskoo ja luulee kaikkea hyvää, kunnes surkea totuus paljastuisi lopulta. Olisin ollut vain hyvänpäivän tuttu, jolle ei yhtäkkiä enää tarvitsisikaan soittaa. Liekin kuvat loimottavat pupilleissa...
En edes itseänikään tunne kunnolla joten miksi vaivaannuttaa enää muita ihmisiä. Sellainen kaverisuhde olisi täynnä väärinkäsityksiä ja kummasteluita, ja kaikki aika kuluisi selittelyyn. Voiko sellaisesta nauttia? Tuskin, pitäisi olla jatkuvasti olla varuillaan että mitähän se seuraavaksi kyselee. On erittäin turhauttavaa yrittää puhua jollekin jotain, joka ei tajua sanaakaan. Sitä paitsi, en yleisesti edes pidä ihmisistä. Asiat joista oikeasti pidän ovat esineitä tai musiikkia.
Olen jäänyt koukkuun yksinäisyyteen. Yöllä varsinkin koen sen vain rikkautena. Tanssin matolla vapautuneesti ja teen kummallisia meikkauksia naamalleni. Päivisin taas olen elävä kuollut, en selvästikään oma itseni. Päivisin teen surkeimmat päätökseni. Silloin väitän aina itselleni, että on väärin olla yksin. Voi helvetti, kuka hallitsee mieltäni?
Olipahan vaan kirjoitus, saa kommentoida jos haluaa.
Ajatus ystävistä tuntuu ahdistavalta kun asiaa miettii. Kuin menettäisin reilusti verta sen jälkeen, kun olen muille kertonut kaiken itsestäni. Eikä muista tietää, haluavatko he aidosti olla kavereitasi. Sitä uskoo ja luulee kaikkea hyvää, kunnes surkea totuus paljastuisi lopulta. Olisin ollut vain hyvänpäivän tuttu, jolle ei yhtäkkiä enää tarvitsisikaan soittaa. Liekin kuvat loimottavat pupilleissa...
En edes itseänikään tunne kunnolla joten miksi vaivaannuttaa enää muita ihmisiä. Sellainen kaverisuhde olisi täynnä väärinkäsityksiä ja kummasteluita, ja kaikki aika kuluisi selittelyyn. Voiko sellaisesta nauttia? Tuskin, pitäisi olla jatkuvasti olla varuillaan että mitähän se seuraavaksi kyselee. On erittäin turhauttavaa yrittää puhua jollekin jotain, joka ei tajua sanaakaan. Sitä paitsi, en yleisesti edes pidä ihmisistä. Asiat joista oikeasti pidän ovat esineitä tai musiikkia.
Olen jäänyt koukkuun yksinäisyyteen. Yöllä varsinkin koen sen vain rikkautena. Tanssin matolla vapautuneesti ja teen kummallisia meikkauksia naamalleni. Päivisin taas olen elävä kuollut, en selvästikään oma itseni. Päivisin teen surkeimmat päätökseni. Silloin väitän aina itselleni, että on väärin olla yksin. Voi helvetti, kuka hallitsee mieltäni?
Olipahan vaan kirjoitus, saa kommentoida jos haluaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mitä sitten harrastat, ja millaisia ajatuksia sinulla on?
millä tavalla olet yrittänyt samoin ajattelevia löytää?
"En edes itseänikään tunne kunnolla joten miksi vaivaannuttaa enää muita ihmisiä. Sellainen kaverisuhde olisi täynnä väärinkäsityksiä ja kummasteluita, ja kaikki aika kuluisi selittelyyn. Voiko sellaisesta nauttia? Tuskin, pitäisi olla jatkuvasti olla varuillaan että mitähän se seuraavaksi kyselee. On erittäin turhauttavaa yrittää puhua jollekin jotain, joka ei tajua sanaakaan. Sitä paitsi, en yleisesti edes pidä ihmisistä."
Olen sanasta sanaan samaa mieltä. Noista syistä en nykyään ole kiinnostunut edes yrittämään etsiä kavereita tai kumppania. Ennen minulla oli usein hetkiä, jolloin olin sinut yksinoloni kanssa ja toisaalta hetkiä, jolloin tuntui pahalta. Nyt olen kuitenkin jo aika hyvin oppinut pitämään yksinäisyydestä, riippumatta ajasta ja paikasta.
En osaa ilmaista tai kirjottaa omia ajatuksiani kovin hyvin, mutta sinä onnistuit siinä hienosti.