liian nopea verensokerin nousu?

Reepper

En tiedä mistä tätä kyselisin kun eivät lääkäritkään osaa sanoa mistä on kyse. Ihmettelin aiemmin miksi saan huipertavan olon aina tiettyyn aikaan päivästä, kunnes tajusin että sen täytyy liittyä ruokailuun, ja liian nopeaan verensokerin nousuun. Kyseessä voi olla myös kahvi ja liian vähäinen veden juominen (josta minulle on monesti jo sanottu, mutta en vaan yksinkertaisesti osaa juoda jos ei ole jano).
Minulla on myös epilepsia, mutta huimaukseni ei ole ollenkaan kohtauksia muistuttavia, vaan enemmänkin sellaisia kuin olisin esim. noussut vauhdilla ylös ja siksi huimaisi. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, ja huimaukset kestävät useamman tunnin.
Luin että nopea veren sokerin nousu lisää insuliinin eritystä haimasta. Onko mahdollista että haimani erittää nopean verensokerin nousun johdosta insuliinia liikaa, ja siitä johtuu huimaus? Monesti hitaasti syödessä (ja ilman kahvia) tätä ei tapahdu, mutta joskus silloinkin..
Auttakaa jos osaatte.. tämä on todella kiusallinen vaiva työpaikalla kun ihmiset tulevat kyselemään yhtä sun toista ja olen aivan muissa maailmoissa.

19

6789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+7

      Oletan, että olet kakkostyypin diabeetikko. Mikäli syöt aterian, joka sisältää runsaasti hiilihydraatteja, verensokerisi nousee nopeasti. Korkea verensokeri voi tuntua omituisena olona, jos muuten verensokeri on selvästi alemmalla tasolla. Korkean verensokerin takia haima alkaa erittää insuliinia. Tätä voi jatkua liian pitkään ja verensokeri voi laskea liian alaskin. Vaikka verensokeri ei laskisi liian alas (alle 4), voi nopea lasku itsessäänkin saada aikaan tuntemuksen liian alhaisesta verensokerista ja heikon olon. Tuosta tilasta palautuminen tapahtuu yleensä tunnissa-parissa.

      Kannattaisi joskus mitata puolen tunnin välein verensokerit siitä alkaen, kun alat syömään aina kolmeen tuntiin asti. Tällöin selviää, voiko syynä olla verensokereiden voimakas nousu ja lasku. Jos näin on, niin vähennät hiilihydraatteja ateriallasi ja katsot, miltä tuntuu ja mieluummin vielä teet mittaukset. Tunnin väleinkin voi riittää.

      • kommentti.

        Olin äskettäin kolmen vuorokauden jatkuvassa verensokeriseurannassa. Käyrästä näki erittäin hyvin voimakkaan verensokerin nousun heti ruokailun jälkeen (olen tablettihoidossa oleva 2-tyypin diabeetikko). Terävän huipun jälkeen verensokeri lähtee hyvin laskuun, mutta on vielä 1,5 h kuluttua liian korkealla. Tuollaisia huippausoireita minulla ei ole ollut aterian jälkeen. Joskus kun innostun ja syön liikaa karkkeja, saan tuollaisia oireita, mutta en ole huomannut silloin ottaa verensokeriarvoa että näkisi kuinka korkealla ollaan.

      • Veijo
        kommentti. kirjoitti:

        Olen itse D2:nen

        Tablettilääkityksen yhteydessä ei pitäisi olla vaaraa verensokerin liiallisesta laskusta. Asia on toinen insuliinia käytettäessä ja siinä tapauksessa että syö erittäin vähän hiilihydraatteja eikä vähennä insuliinimäärää.

        Jos olet D2:nen niin kokeile muutama viikko VHH ruokavaliota. Ohjeita löydät Antti Heikkilän sivulta. Se toimii, sen tiedän omalta kohdaltani, lääkkeet on kaatopaikalla. Asun Ruotsissa ja käytän LCHF ruokavaliota joka on VHHta vastaava sillä erolla että diabeetikolle vihannesten syöminen ei ole niin painotettu kuin VHH:ssa. Verensokerini on normaali ja kolestrooli arvot täysin kunnossa.
        Tarkoitus on laskea hiilihydratit niin alas että oma elimistö hoitaa jäljellä olevalla insuliinituotannollaan asian.

        Tääsä diagrammi LCHF ruokavalion vaikutuksesta D2 yhteydessä:

        http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2008/12/kitabugraf.jpg

        Tässä LCHF (ruotsalainen VHH) suositukset:

        SAAT SYÖDÄ:

        maitotuotteita. Maito, fili ja jogurtti (myös laktoositon), Kreikan ja Turkin jogurtti, juusto (ei kevyt), fetajuuston, keso, creme fraiche, kermaa, voita, majoneesi jne. Mieluiten ekologinen tuote. Ei kevyt- eikä sokeroituja tuotteita. Naudanlihaa, sianlihaa, lampaan lihaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä. Älä poista näkyvää rasvaa (Ei lisäaineita.), Mausteet ja suolaa maun mukan. Kastikkeet kotona ilmanhiilihydraatteja.
        Vihanneksia. Öljy (oliivi tai rapsi)-viinietikka-kastikkeella tai majoneesikastikkeella. Pellavansiemeniä. Oliivit. Oliivi ja rapsiöljy (vain luonnonmukaisesti tuotettuja, Kylmäpuristetut). Kookosrasvaa, puhdasta, korkealuokkaista. Munat, mieluiten ekologiset niissä on enemmän Omega- 3.

        Ostaessasi satunnaisia elintarvikkeita tarkista pakkauksesta että elintarvike ei sisällä hiilihydraatteja enemmän kuin 5g/100gr tuotetta.

        Omega3 puutten estämiseksi syö rasvaista kalaa (lohta, lohikaloja , silakkaa, makrillia jne)
        Myös osassa lihatuotteista ja kananmunissa (ruokittu Omega3 sisältävällä rehulla).

        ÄLÄ SYÖ (tai mahdollisimman vähän):

        perunat,perunalastut ja ranskalaiset perunatr. Riisi ja riisituotteet. Maissi ja maissituotteet (ex corn flakes). Viljaan perustuvat tuotteet, makaronivalmisteet, leipää, keksit, chips, aamiaishiutaleet puurot, vellit ja pannukakku. Jos olette sitä mieltä, että et voi täysin voi pidättäytyä syömästä leipää, ja perunoita vähennä asteittain. Makkarat ja muut leikkeleet sisältävät lisäaineita (E-) jotka vahingoittavat elimistöä.

        Syö vain harvoin (diabetikkona jättäisin pois kokonaan):

        Makeiset, Kevytjuomat, täytekakut ja kahvileipä. Sokeri ja sokeroidut tuotteet.. Margariinit ja muut voin korvaavat tuotteet
        OMEGA- 6-sisältävät öljyt (esim. Maissi-,auringonkukka-,soja-, ja maapähkinäöljyt)

        VOIT SYÖDÄ VÄHÄN:

        auringonkukan siemeniä. Suklaata, kaakaopitoisuus vähintään70% . Sisältää hitaita hiilihydraatteja. Ei mielellään painonpudotuksen yhteydessä.. Vain vähän alkoholia, se on fettbildande, ja häiritsee veren sokeritasapainoa. Ei olutta sisältää maltoosia joka on nopea hiilihydraatti.

        Hedelmät kohottavat verensokerin ja fruktoosi menee suoraan rasvakudokseen ja varastoituu rasvana joten lpainonpudotuksen yhteydessä suositellaan 1 hedelmä päivässä (jälkiruokana). Vältä banaanaja ja viinirypäleitä. Paljon hiilihydraatteja.

        Kaksi seuraavaa riviä on omia lisäyksiäni.

        Vahvat viinat eivät vaikuta ainakaan minun verensokeriini (noin 1000 mittausta 9kk aikana)
        Olut pois. Saunakaljan asemasta käytän whiskyä ja vettä.

        Liikunta on hyväksi koska silloin poltat rasvaa etkä lihaksia.

        Hiilihyraatteja tarvitsee enemmän alkuvaiheessa ERITTÄIN RASITTAVASSA liikunnassa tai työssä.

        Reseptejä löydät varmasti hakusanalla VHH resepti tai karppaus resepti.
        Ruotsalaisia löytyy hakusanalla lchf recept

      • Veijo
        Veijo kirjoitti:

        Tutkimusraportti VHH: positiivisesta vaikutuksesta epilepsiaan:

        http://www.epilepsyresearch.org.uk/news/0804enews/atkins3.htm

        http://www.kostdoktorn.se/epilepsi-och-lchf

        Stora mängder socker eller andra snabba kolhydrater kan göra vissa (tänk barn) ”socker-speedade”.

        Suuret määrät sokeria tai nopeita hiilihydraatteja tekevä jotkut (epileptikot) sokeri speedatuiksi.
        (Uskoisin hänen tarkoittavan lähinnä jonkinlaista huumeiden vaikutusitlaa.)

      • DM2
        Veijo kirjoitti:

        Olen itse D2:nen

        Tablettilääkityksen yhteydessä ei pitäisi olla vaaraa verensokerin liiallisesta laskusta. Asia on toinen insuliinia käytettäessä ja siinä tapauksessa että syö erittäin vähän hiilihydraatteja eikä vähennä insuliinimäärää.

        Jos olet D2:nen niin kokeile muutama viikko VHH ruokavaliota. Ohjeita löydät Antti Heikkilän sivulta. Se toimii, sen tiedän omalta kohdaltani, lääkkeet on kaatopaikalla. Asun Ruotsissa ja käytän LCHF ruokavaliota joka on VHHta vastaava sillä erolla että diabeetikolle vihannesten syöminen ei ole niin painotettu kuin VHH:ssa. Verensokerini on normaali ja kolestrooli arvot täysin kunnossa.
        Tarkoitus on laskea hiilihydratit niin alas että oma elimistö hoitaa jäljellä olevalla insuliinituotannollaan asian.

        Tääsä diagrammi LCHF ruokavalion vaikutuksesta D2 yhteydessä:

        http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2008/12/kitabugraf.jpg

        Tässä LCHF (ruotsalainen VHH) suositukset:

        SAAT SYÖDÄ:

        maitotuotteita. Maito, fili ja jogurtti (myös laktoositon), Kreikan ja Turkin jogurtti, juusto (ei kevyt), fetajuuston, keso, creme fraiche, kermaa, voita, majoneesi jne. Mieluiten ekologinen tuote. Ei kevyt- eikä sokeroituja tuotteita. Naudanlihaa, sianlihaa, lampaan lihaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä. Älä poista näkyvää rasvaa (Ei lisäaineita.), Mausteet ja suolaa maun mukan. Kastikkeet kotona ilmanhiilihydraatteja.
        Vihanneksia. Öljy (oliivi tai rapsi)-viinietikka-kastikkeella tai majoneesikastikkeella. Pellavansiemeniä. Oliivit. Oliivi ja rapsiöljy (vain luonnonmukaisesti tuotettuja, Kylmäpuristetut). Kookosrasvaa, puhdasta, korkealuokkaista. Munat, mieluiten ekologiset niissä on enemmän Omega- 3.

        Ostaessasi satunnaisia elintarvikkeita tarkista pakkauksesta että elintarvike ei sisällä hiilihydraatteja enemmän kuin 5g/100gr tuotetta.

        Omega3 puutten estämiseksi syö rasvaista kalaa (lohta, lohikaloja , silakkaa, makrillia jne)
        Myös osassa lihatuotteista ja kananmunissa (ruokittu Omega3 sisältävällä rehulla).

        ÄLÄ SYÖ (tai mahdollisimman vähän):

        perunat,perunalastut ja ranskalaiset perunatr. Riisi ja riisituotteet. Maissi ja maissituotteet (ex corn flakes). Viljaan perustuvat tuotteet, makaronivalmisteet, leipää, keksit, chips, aamiaishiutaleet puurot, vellit ja pannukakku. Jos olette sitä mieltä, että et voi täysin voi pidättäytyä syömästä leipää, ja perunoita vähennä asteittain. Makkarat ja muut leikkeleet sisältävät lisäaineita (E-) jotka vahingoittavat elimistöä.

        Syö vain harvoin (diabetikkona jättäisin pois kokonaan):

        Makeiset, Kevytjuomat, täytekakut ja kahvileipä. Sokeri ja sokeroidut tuotteet.. Margariinit ja muut voin korvaavat tuotteet
        OMEGA- 6-sisältävät öljyt (esim. Maissi-,auringonkukka-,soja-, ja maapähkinäöljyt)

        VOIT SYÖDÄ VÄHÄN:

        auringonkukan siemeniä. Suklaata, kaakaopitoisuus vähintään70% . Sisältää hitaita hiilihydraatteja. Ei mielellään painonpudotuksen yhteydessä.. Vain vähän alkoholia, se on fettbildande, ja häiritsee veren sokeritasapainoa. Ei olutta sisältää maltoosia joka on nopea hiilihydraatti.

        Hedelmät kohottavat verensokerin ja fruktoosi menee suoraan rasvakudokseen ja varastoituu rasvana joten lpainonpudotuksen yhteydessä suositellaan 1 hedelmä päivässä (jälkiruokana). Vältä banaanaja ja viinirypäleitä. Paljon hiilihydraatteja.

        Kaksi seuraavaa riviä on omia lisäyksiäni.

        Vahvat viinat eivät vaikuta ainakaan minun verensokeriini (noin 1000 mittausta 9kk aikana)
        Olut pois. Saunakaljan asemasta käytän whiskyä ja vettä.

        Liikunta on hyväksi koska silloin poltat rasvaa etkä lihaksia.

        Hiilihyraatteja tarvitsee enemmän alkuvaiheessa ERITTÄIN RASITTAVASSA liikunnassa tai työssä.

        Reseptejä löydät varmasti hakusanalla VHH resepti tai karppaus resepti.
        Ruotsalaisia löytyy hakusanalla lchf recept

        "Tablettilääkityksen yhteydessä ei pitäisi olla vaaraa verensokerin liiallisesta laskusta."

        Tuo käsitys ei ole aivan oikea. Insuliinin eritystä lisäävillä tableteilla ovat liian alhaiset verensokerit mahdollisia ja jopa todennäköisiäkin ainakin silloin tällöin. Näistä esimerkkinä sulfonyyliureat, joista Amaryll on varmaan tunnetuin.

      • Veijo
        DM2 kirjoitti:

        "Tuo käsitys ei ole aivan oikea. Insuliinin eritystä lisäävillä tableteilla "

        Tarkoitin tablettihoitoa tyypillä esim. Metformin

      • ........
        Veijo kirjoitti:

        Olen itse D2:nen

        Tablettilääkityksen yhteydessä ei pitäisi olla vaaraa verensokerin liiallisesta laskusta. Asia on toinen insuliinia käytettäessä ja siinä tapauksessa että syö erittäin vähän hiilihydraatteja eikä vähennä insuliinimäärää.

        Jos olet D2:nen niin kokeile muutama viikko VHH ruokavaliota. Ohjeita löydät Antti Heikkilän sivulta. Se toimii, sen tiedän omalta kohdaltani, lääkkeet on kaatopaikalla. Asun Ruotsissa ja käytän LCHF ruokavaliota joka on VHHta vastaava sillä erolla että diabeetikolle vihannesten syöminen ei ole niin painotettu kuin VHH:ssa. Verensokerini on normaali ja kolestrooli arvot täysin kunnossa.
        Tarkoitus on laskea hiilihydratit niin alas että oma elimistö hoitaa jäljellä olevalla insuliinituotannollaan asian.

        Tääsä diagrammi LCHF ruokavalion vaikutuksesta D2 yhteydessä:

        http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2008/12/kitabugraf.jpg

        Tässä LCHF (ruotsalainen VHH) suositukset:

        SAAT SYÖDÄ:

        maitotuotteita. Maito, fili ja jogurtti (myös laktoositon), Kreikan ja Turkin jogurtti, juusto (ei kevyt), fetajuuston, keso, creme fraiche, kermaa, voita, majoneesi jne. Mieluiten ekologinen tuote. Ei kevyt- eikä sokeroituja tuotteita. Naudanlihaa, sianlihaa, lampaan lihaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä. Älä poista näkyvää rasvaa (Ei lisäaineita.), Mausteet ja suolaa maun mukan. Kastikkeet kotona ilmanhiilihydraatteja.
        Vihanneksia. Öljy (oliivi tai rapsi)-viinietikka-kastikkeella tai majoneesikastikkeella. Pellavansiemeniä. Oliivit. Oliivi ja rapsiöljy (vain luonnonmukaisesti tuotettuja, Kylmäpuristetut). Kookosrasvaa, puhdasta, korkealuokkaista. Munat, mieluiten ekologiset niissä on enemmän Omega- 3.

        Ostaessasi satunnaisia elintarvikkeita tarkista pakkauksesta että elintarvike ei sisällä hiilihydraatteja enemmän kuin 5g/100gr tuotetta.

        Omega3 puutten estämiseksi syö rasvaista kalaa (lohta, lohikaloja , silakkaa, makrillia jne)
        Myös osassa lihatuotteista ja kananmunissa (ruokittu Omega3 sisältävällä rehulla).

        ÄLÄ SYÖ (tai mahdollisimman vähän):

        perunat,perunalastut ja ranskalaiset perunatr. Riisi ja riisituotteet. Maissi ja maissituotteet (ex corn flakes). Viljaan perustuvat tuotteet, makaronivalmisteet, leipää, keksit, chips, aamiaishiutaleet puurot, vellit ja pannukakku. Jos olette sitä mieltä, että et voi täysin voi pidättäytyä syömästä leipää, ja perunoita vähennä asteittain. Makkarat ja muut leikkeleet sisältävät lisäaineita (E-) jotka vahingoittavat elimistöä.

        Syö vain harvoin (diabetikkona jättäisin pois kokonaan):

        Makeiset, Kevytjuomat, täytekakut ja kahvileipä. Sokeri ja sokeroidut tuotteet.. Margariinit ja muut voin korvaavat tuotteet
        OMEGA- 6-sisältävät öljyt (esim. Maissi-,auringonkukka-,soja-, ja maapähkinäöljyt)

        VOIT SYÖDÄ VÄHÄN:

        auringonkukan siemeniä. Suklaata, kaakaopitoisuus vähintään70% . Sisältää hitaita hiilihydraatteja. Ei mielellään painonpudotuksen yhteydessä.. Vain vähän alkoholia, se on fettbildande, ja häiritsee veren sokeritasapainoa. Ei olutta sisältää maltoosia joka on nopea hiilihydraatti.

        Hedelmät kohottavat verensokerin ja fruktoosi menee suoraan rasvakudokseen ja varastoituu rasvana joten lpainonpudotuksen yhteydessä suositellaan 1 hedelmä päivässä (jälkiruokana). Vältä banaanaja ja viinirypäleitä. Paljon hiilihydraatteja.

        Kaksi seuraavaa riviä on omia lisäyksiäni.

        Vahvat viinat eivät vaikuta ainakaan minun verensokeriini (noin 1000 mittausta 9kk aikana)
        Olut pois. Saunakaljan asemasta käytän whiskyä ja vettä.

        Liikunta on hyväksi koska silloin poltat rasvaa etkä lihaksia.

        Hiilihyraatteja tarvitsee enemmän alkuvaiheessa ERITTÄIN RASITTAVASSA liikunnassa tai työssä.

        Reseptejä löydät varmasti hakusanalla VHH resepti tai karppaus resepti.
        Ruotsalaisia löytyy hakusanalla lchf recept

        Olen useimmiten hypännyt yli kirjoituksesi, nyt kun olit laittanut nuo kielletyt/hyväksytyt ruokalajit, tuli verrattua omia ruokailutottumuksia. Aivan noin rasvaiseen ruokavalioon en uskalla lähteä, koska minulla on jo havaittu aika paljon plakkia suonissani. Siksi käytän lähes ainoastaan kasvispohjaisia öljyjä ja rasvoja. Minulla on myös kolesterolilääkitys. Hiilihydraatteja tulee käytettyä ilmeisesti liikaa, vaikka olenkin niitä vähentänyt selvästi. Alkoholin käyttö on vähentynyt kaikessa muodossa aika vähiin. Liikuntaa olen joutunut vähentämään radikaalisti kun polveni "ajettiin loppuun". Olen nyt hakeutumassa tekonivelen laittoon ja toivottavasti myös sen saan että voisin taas aloittaa tehokkaan liikkumisen. Minä pidin sauvakävelystä (sen enempää ei saanut rasittaa polvia) ja nyt suorastaan harmittaa kun toiset kehuu lajia enkä enää pääse lenkeille.

      • Veijo
        ........ kirjoitti:

        "Aivan noin rasvaiseen ruokavalioon en uskalla lähteä, koska minulla on jo havaittu aika paljon plakkia suonissani. "

        Kiitos kun jätit hypyn väliin. En ole täällä leikkimässä ihmisten terveydellä vaan kertomassa omasta kokemuksestani ja välittämässä informaatiota lääkäreiltä joihin luotan ja heidän esillekaivamista tutkimusraporteista.

        Ote viitteestä ”kolestrol”

        ”Det har visat sig att ju mindre och tätare desto lättare har den att bli oxiderad och fastna i skadad kärlvägg. Därmed kan den medverka i processen som ger hjärt-kärlsjukdom (som också beror på flera andra processer).
        Intressant nog är det som ökar mängden av de minsta farligaste LDL mest inte fett, utan stora mängder snabba kolhydrater i kosten – mer om det nedan!”

        Käännös:

        Mitä pienempiaä ja tiheämpiä kolestrolit ovat sitä helpompi niillä on oksidoitua ja kiinnittyä vahingoittuneeseen suoniseinään. Siten ne vaikuttavat procesissa joka johtaa sydän- ja verisuonisairauksiin (sairaus voi johtua myös muista prosesseista)
        Mielenkiintoista on että se mikä aiheuttaa pienimmät vaaralliset LDL ei ole rasva vaan nopeat hiilihydraatit ravinnossa.

        Tässä kolestrooliin ja sydänsairauksiin liittyviä tutkimusraportteja.

        http://www.kostdoktorn.se/kolesterol
        http://www.lakartidningen.se/engine.php?articleId=9461
        http://www.kostdoktorn.se/vetenskap
        http://www.kostdoktorn.se/las-och-grat-bohman

    • veijoj639836

      5.11.2009 12:44

      • deekakkonen

        10.10.2018 7:15 - 4.9

    • veijo673098367

      deekakkonen

      järkevästi kirjoitettu kuten tapanasi on.

      • deekakkonen

        Kiitos veijo, olen otettu alan johtavan asiantuntijan tunnustuksesta.
        10.10.2018 22:20 - 6.4

      • ygiukijhlikjl

        Kukahan aloitti.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      2525
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      203
      1190
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1091
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      923
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      100
      896
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      60
      832
    Aihe