yhdestä kurssista kiinni!!

Ketutus80

Onko muita, joilla valmistuminen yliopistosta jää yhdestä kurssista kiinni. Itse opiskelen ekologiaa. Olen kirjoittanut gradun, sourittanut kurssit yhtä lukuunottamatta, fysiikkaa! En vain yksinkertaisesti osaa laskea enkä pääse tentistä läpi vaikka kuinka siihen luen ja yritän. KAikkein naurettavinta on se, että en edes tarvitse kyseisiä sähkö- ja modernia fysiikkaa mihinkään tuolla suuntautumisellani! Saisin töitä, mutta siihen vaaditaan loppututkinto. Onko muita ollut samassa tilanteessa???

2

1607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luullaan

      En YMMÄRRÄ niistä yhtään mitään, niitä numeroita vaan tursaa joka puolelta.
      Mulle sanotaan että ei ne ilmasta tipahda, mutta kukaan EI TAJUA, etten tajua sitä mistä ja miten ja mitä varten!
      Mitä keksittäis?

    • Minä onnistuin näin

      Minulla oli juuri samanlainen ongelma humanistisella alalla: kaavoja tarvittiin, samoin kaavojen luovaa soveltamista ja järjetön määrä ulkolukua, mutta minä vain en hahmottanut asiaa kuusi vuotta yritettyäni. Kaiken häpeän lisäksi kyseessä oli 3 opintoviikon kokonaisuus, jonka muut suorittivat viimeistään toisella vuosikurssilla.

      Kun gradunkin teko oli hyvässä vauhdissa, etsin käsiini kolmannen vuosikurssin opiskjelijan, joka oli samassa pulassa. Rupesimme yhdessä käymään läpi materiaalia aivan alusta asti, ja lopulta, kun gradunikin oli hyväksytty, pääsin vielä nätisti läpi tästä murhekurssistakin. Kaveri jäi vielä riman alle, mutta oli jo saanut tarpeeksi eväitä kurssin läpäisemiseen myöhemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11396
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8092
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5874
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4749
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      15
      4661
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4193
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3477
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3240
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe