Miten muut suhtautuvat kohtauksiisi?

Kysymys kuuluu, että mitenkä lähipiirisi, tai mahdollisesti kohtauksen hetkellä läsnäolevat ihmiset ovat suhtautuneet kohtaukseesi..? Yrittävätkö he rauhoitella, jutella, auttaa..? Ymmärtävätkö he mistä on kyse, tai kerrotko heille että sinulla on paniikkihäiriö?


Olen 22v. nainen ja itse olen saanut kuukauden sisään kolme paniikkikohtausta, ja vaikka poikaystäväni tietää mistä on kyse, hän ei tunnu ottavan kohtauksia vakavasti. Hän ei tee oikein mitään. Seisoo hölmönä vieressä ja tivaa että "no mikäs nyt? mennään jo!" tai koittaa kuulustella että mistä tämä kohtaus nyt oikein johtuu. Hän ei millään tavalla yritä rauhoittaa, tai edes saattaa minua pois siitä tilanteesta, vaan hänen tekonsa, eleensä ja puheensa suorastaan yllyttävät kohtausta. Kerran hän aloitti riidan juuri silloin kun kohtaus oli menossa ohi, joten se iski uudelleen, pahempana. Lopuksi hän suuttuu, ikäänkuin kohtaus oireineen olisi täysin omaa syytäni, ja tekisin sen tahallaan, tai se ei olisi mitään vakavaa. Helvetin ärsyttävää.
4183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minulla tilanne on sellainen että sairastan kaksisuuntaista ja viimeisen puolentoista vuoden aikana kuiviohin on tullut myös paniikkihäiriö tietyissä tilanteissa...lähinnä sellaisissa että jos edes ajattelen meneväni ulos muitten ihmisten pariin. Edes kaksisuuntaisestani eivät läheiset ihmiset ole koskaan kysyneet mitään...he vaikenevat eivätkä juurikaan pidä yhteyttä..asia on tabu...olen sairastanut nyt 7v ja ollut eläkkeellä 3v....14krt sairaalahoidossa ja lukemattomia itsetuho yrityksiä...kaksi sellaista jolloin olen ollut todella lähellä lähtöä. Edes äitini ei tiedä mitä sairastan...ei koskaan ole ottanut asiaa puheeksi eikä halua tietää siitä mitään. Asustelen yksin koirani kanssa ja en edes voi kuvittellakkaan ketään jolle voisin vielä puhua tästä paniikkihäiriöstäni...toden näköisesti menettäisin viimeisetkin tuttavani. Ainot keinoni on vaan vältellä tilanteita jossa paniikkihäiriö esintyy ja ottaa diapamia tarvittaessa. Se vaan rajoittaa jo kovasti elämistäni. Viimeksi kun suunittelin meneväni kaupungille erääseen tapahtumaan niin jouduin ensin ottamaan diapamia ja menemättä jäi siltikin....en uskaltanut mennä...pelko siitä että joutuisi puhumaan tuntemattomille oli liikaa. Olenkin sitä mieltä että omallakohdallani on parempi olla puhumatta paniikkihäiriöstäni kellekkään...eivät tuttuni sitä ymmärtäisi. Niin ja olen nyt 47v mies.

Äänestä
  • Bibo mies, ne terapeutit on kuulleet kaikenlaisia ihmisiä joilla samanlaisiakin juttuja, niissä ei ole mitään hävettävää..

    Äänestä

Itse olen joutunut toteamaan, että ainakin omassa lähipiirissäni ja muutenkin näyttäisi mielenterveysongelmista olevan huonosti tietoa. Vaikka tilaansa yrittäisi kuvailla, niin ei silti ymmärretä. Minulla on pakko-oireinen häiriö. Se vie aikaani monta tuntia päivässä eli helposti yli kymmenen tuntia viikossa. Silti ajatellaan, että se ei vaikuta elämääni mitenkään. Odotetaan, että opiskelu tai työ onnistuu kuten terveeltä.

Äänestä
  • Paniikkihäiriö ei ole mielenterveysongelma, vaan aivojen aineenvaihduntaongelman aiheuttama fyysinen häiriö.

    http://qmies.blogit.fi/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-H- kirjoitti:

Kysymys kuuluu, että mitenkä lähipiirisi, tai mahdollisesti kohtauksen hetkellä läsnäolevat ihmiset ovat suhtautuneet kohtaukseesi..? Yrittävätkö he rauhoitella, jutella, auttaa..? Ymmärtävätkö he mistä on kyse, tai kerrotko heille että sinulla on paniikkihäiriö?


Olen 22v. nainen ja itse olen saanut kuukauden sisään kolme paniikkikohtausta, ja vaikka poikaystäväni tietää mistä on kyse, hän ei tunnu ottavan kohtauksia vakavasti. Hän ei tee oikein mitään. Seisoo hölmönä vieressä ja tivaa että "no mikäs nyt? mennään jo!" tai koittaa kuulustella että mistä tämä kohtaus nyt oikein johtuu. Hän ei millään tavalla yritä rauhoittaa, tai edes saattaa minua pois siitä tilanteesta, vaan hänen tekonsa, eleensä ja puheensa suorastaan yllyttävät kohtausta. Kerran hän aloitti riidan juuri silloin kun kohtaus oli menossa ohi, joten se iski uudelleen, pahempana. Lopuksi hän suuttuu, ikäänkuin kohtaus oireineen olisi täysin omaa syytäni, ja tekisin sen tahallaan, tai se ei olisi mitään vakavaa. Helvetin ärsyttävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu