Kyllä on kauheaa tämä köyhän pompottelu !

köyhä elämä

No, kun tässä on aikaa köyhällä, niin kirjoitanpa tämän jutun sitten toiseen kertaan tänne meidän köyhien kanavalle.

No, tässä huomasin tänään , että tämä s-pankin maksuton tili ei olekkaan niin helppo tapa hoitaa raha-asioitaan, kun tuolta kaupoista nostaessa rahaa ei saakkaan sitä haluamaansa rahamäärää, vaan on tyydyttävä siihen määrään minkä ne sieltä ovat valmiita antamaan.
No, tänään olin haluamassa nostaa esim. 400 euroa, niin eivät suostuneet antamaan, että 300 euroa antaisivat, jos heidän kassassansa sen verran olisi.
No, jouduin tekemään hirveän määrän polkupyörämatkaa, kun aamulla menin ensimmäiseen s-markettiin, niin eivät suostuneet antamaan edes 300 euroa, jonka olin siitä kaupasta aikaisemmin kyllä saanut nostettua, että jouduin sitten palaamaan ruokaostosteni kanssa kotiini, ja miettimään, että miten minä rahani tililtäni saisin.
No, sitten kun olin saanut hieman netin kautta tietoa muiden s-ketjun kauppojen avoinnaoloajoista, niin lähdin polkemaan toiseen kauppaan, josta sain nostettua 100 euroa, ja sekin pieninä kympin seteleinä, ja siinä oli vielä ongelmaa, kun tämä kassatäti ei osannut käyttää sitä laitetta, että jouduin odottelemaan aika kauan, ja tädin piti soittaa johonkin, että saisi sen noston suoritettua oikealla tavalla jne.
No, sain sieltä jonkin verran, mutta lähdin vielä siihen aikaisemmin aamulla käymääni s-markettiin, että josko nyt saisin sieltä rahojani nostella, kun ei ollut äskeisessä kaupassa tuon enempää antaa.
Ja, kun kyselin siellä s-marketissa, että paljonko olisitte valmiita antamaan rahojani, niin miesmyyjä vastaa, että ei tietoa, kun ei tiedä paljonko olen nostamassa. No, minä sanon, että 400 euroa, niin mies vastaa, että ei voi niin paljon antaa, että 100 euroa on maksimi. No, siinä sattui olemaan kaupan toinen myyjä myös lähellä, ja hän sanoi, että 300 on maksimi. No, minä sitten nostan ne kolmesataa, ja sanon, että haluaisin tehdä toisen noston heti tämän jälkeen, että se olisi 100 euroa. No, he kumpikin sanovat, että en saa sitä 100 euroa, että toisena päivänä täytyy tulla se nostamaan.

Että, kyllä on älytöntä tämä touhu, kun köyhä yrittää rahojaan saada tililtään, niin niiden saaminen onkin jo aikamoinen temppu, että tästä huomasinkin, että millä tavalla täytyy jatkossa toimia, mutta kyllä tämä on vähän liikaa, kun kerran ovat pankkiireiksi alkaneet, niin täytyisihän nyt rahat saada semmoisina määrinä kuin on nostamassa !

20

1007

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanompahan vain

      Eikös tuo ole nimenomaan rikkaan pompotusta. Eihän köyhän tarvitse miettiä, että miten noistaisi rahansa.

      S-pankki nyt taitaa muutenkin olla vähän sellanen leikkipankki. Mutta toki rahansa pitäisi tililtänsa saada, joten tarvittaessa vaikka poliisin juttusille, ellei sitten tilisopimuksessa ole jotain ikäviä ehtoja tuolle nostamiselle. En tiedä.

      • rikasko ?

        Minä en tuollaisia summia nostele tililtäni, vaikka en ihan köyhyysrajan alapuolelle pääsekään tai no urpilaisen köyhyysrajan alitan reilusti, mutta esim. asumistukea emme saa emmekä soskusta yhtään mitään. Että ei todellakaan aloittaja ole köyhä tai ei tajua mikä on köyhä.

      • köyhä elämä
        rikasko ? kirjoitti:

        No, kyllä teillä on kummat mietteet, että köyhäkö onkin rikas näin rahallisesti ?

        No,kun olen toimeentulotukiasiakas, niin sieltä on tämän vuoden puolella maksettu 4 kk:lta täysi perusosan maksu, joka on näin yksinäisellä 417,45 euroa/kk, johon sitten lisäävät vuokran omavastuuosuuteni, joka on n. 100 euroa asumistuen jälkeen, ja sitten maksavat myös sähkölaskuni n. 45 euroa 2kk:n lasku, että tililleni on siis tullut neljänä kuukautena n. 500 euroa/kk:ssa, josta minä aina itse maksan tämän 100 euroa tuota vuokran omavastuuosuuttani, että käyttööni jää sitten nämä n. 400 euroa/kk:ssa, joilla elo ei ole herkkua, että tuossa jouduin autonkin laittamaan pois käytöstä, jonka olin tutulta saanut halvalla joku vuosi sitten, kun siihen olisi pitänyt uusi tuulilasi laittaa, ja hitsaustakin olisi pitänyt jo edellisen katsastuksen mukaan suorittaa, mutta en sellaista näistä rahoista voinut saada aikaiseksi, että ajoinkin yhden vuoden tällä tavalla poliisia pakoillen, että seuraavaan katsastukseen en sitä aikonut viedä, että kun ei ole kerran hitsattu, niin nyt on auto seisonnassa, että ei millään ole varaa sitä kunnostaa, ja kun olen naishlö, niin ei ole noita korjaus toimenpiteitä mahdollista itse suorittaa.

        No, tässä siis huonokuntoisena nyt jouduinkin taas polkupyörällä asioita hoitamaan, että tässä viime sunnuntaina kumikin puhkesi vaikka siihen olin aikaisemmin laittanut pistosuojatun päällysrenkaan, että sen korjasin heti, kun kerran sen osaan tehdä, että kummallista vain se, että se reikä oli tullut samaan kohtaan kuin oli aiempi paikka laitettu, että siinä on kolme paikkaa peräkkäin, että edellisvuotena jolloin pyörää viimeksi käytin ilman tätä pistosuojattua päällysrengasta, niin silloin viikon sisällä se sama kumi puhkesi kolme kertaa, ja että ne ovat aivan peräkkäin samalla alueella, niin nyt sitten odottelenkin, että milloin tulee nämä seuraavat reiät näihin muihinkin paikkojen kohtiin, kun kerran nyt keskimmäisen paikan läpi reikä oli tullut, että tälläistä se nykyään on, kun hiekottavat pyöräteitä sellaisella terävällä murskeella, että joitakin aikoja sitten tuo murske oli pyöreämmän muotoista, että silloin tosi harvoin rengas puhkesikin, että kyllä on tyhmää porukkaa, joka tuollaista teräväreunaista mursketta täällä Oulun seudulla pyöräteille laitatuttaa !

        No, tuossa tosiaan, kun näissä toimeentulotuki päätöslappusissa lukee aina, että he voivat alkaa vähentämään tätä perusosaa(417,45e/kk) 20%:lla, jos ei toimi täysin heidän määräysten tai työkkärinmääräysten mukaisesti, niin nyt minulla on alkanut tämä alentaminen, että tätä asiaa silmällä pitäen minä tänä vuonna, kun työttömäksi jäin, kun lopetin tämän palkkatukityön, joka oli minulle vähän liika epäsopiva paikka niin irtisanouduin itse, kun kerran oli vielä tämä koeaikamenossa, että en mitenkään tuntenut, että tekisin väärin irtisanoutuessani, mutta työkkäristä heti kertoivat, että 5kk:n työssäoloehtokarenssi tulee, niin tämän jälkeen olenkin yrittänyt elää äärimmäisen niukasti, että voisin varautua tulossa olevaan ahdinkoon paremmin, niin ja jos ette tiedä tätä, että toimeentulotukea haettaessa he huomioivat nämä edellisen kuukauden tulot, tulivat ne mistä vain, niin ne lasketaan näin, että jos olen saanut maaliskuussa 955 euroa/kk:ssa palkkaa maaliskuun viimeinen päivä, niin ne lasketaan huhtikuun tuloksi, ja siltä osin kuin ne ylittävät tämän 417,45 e/kk(toimeentulotuen perusosa yksineläjälle),niin ne vielä siirretään seuraavalle kk:llekin, eli minä sainkin vasta toimeentulotukea kesäkuussa, ja silloinkin vain n. 300 e/kk, että oli vielä niin hurjat tulot että monta kk:tta noilla rahoilla elelin !
        Niin, kyllä on tosi kituliaasti joutunut elelemään, ja kun tämä vielä stressa niin maan kauheasti, niin ei ole olo ollut kovin kehuttava tämmöisessä kiirastulessa kävellessä, että näin meitä köyhiä täällä kohdellaan, että tämmöistäkin joka ei käytä alkoholia, että sätkiä tulee poltettua, kun tulee tälläisiä kauheita aikoja, kun nuorena sen tavan opin, niin sen takia on hermosauhut otettava vaikka se ei niin terveellistä aina olekkaan ! Mutta, siis olen ollut vuosiakin aina polttamatta, että se on aina ajasta kiinni, että hyvinä hetkinä ei ole tarvis polttaa jne.

        Te ette näytä tietävän mikä köyhä on ? !

        Minulla ei ole omistusasuntoa, eli ei lainanmaksua, että ihan kaupungin kosteusvaurio vuokra-asunnossa joudun elelemään, että köyhällä ei ole varaa etsiä tereitä asuntoja, kun muutot maksaa hunajaa !

      • rikasko
        köyhä elämä kirjoitti:

        silti ihmettelen miksi nostaisit koko 400 euroa kerralla ? Eikö sinulla ole esim. visa electron korttia eli ns. käteiskorttia olemassa ? Et kai oikeasti kuvittele, että se 400 säilyy pitkään lompakossa ? Minulla ei ainakaan säilyisi, ja meillä jää kuukaudessa, vuokran ja sähköjen jälkeen jne. n. 700 euroa, kasvavan murkkuikäisen pojan ja meidän ruokaan, pesuaineisiin, vaatteisiin jne. soskusta ei saada, koska ollaan niin rikkaita. Auto on pakko olla mutta vuositasolla vakuutukset maksavat n. 160 euroa, eli yksi kuukausi vuodessa on sitten entistä tiukempi. Ja muistutan vielä, että tuosta 700 eurosta menee myös laajakaista maksuihin jne. Itselläni on myös jatkuvaa lääkitystä vaativa astma ja allergioita, antibiootteja syön myös paljon, enkä hammaslääkärissä käy kuin silloin tällöin poistamassa kipeytyneet hampaat, ei ole vara hoidattaa edes kunnallisella. Että ei se näennäisesti köyhyysrajan yläpuolellakaan ole helppoa, kun sitä rahallista apua ei saa mistään, pitää jättää kalleimmat lääkkeet apteekkiin ja joka kuukausi ollaan pari päivää todella tiukalla. Vaikka tehdään itse ruoat alusta loppuun ja marjoja on pakkasessa, myös sämpylöitä, karjalanpiirakoita ja leipää teen itse.

      • köyhä elämä
        rikasko kirjoitti:

        No, siksi nostaisin aina tilin tyhjäksi, kun en kulje noissa s-ryhmän kaupoissa ostoksilla, kun ne on niin kaukana, ja ovat lidl-kaupan hintoja kalliimmat suurilta osin, että vain jotain käyn ostamassa muista kaupoista, että niitäkin aina reilun satsin, että ei tarvitsisi liian usein käydä, jne.

        Minulla on vain pelkkä s-pankin debit-kortti, kun en halua mitään ulkomaillakin käytettävää korttia, eli näitä VISA nimikkeen alla olevia, että kun en tosiaan lähde minnekkään täältä suomesta, että nuorena kävin interreilaamassa, ja siinä näin niin paljon, että ei ole enää halua nähdä tuommoisia, että näin kurjana kyllä elän tämän loppuelämäni täällä, että näin tämä menee.

        Minulla kyllä säilyy juuri lompakossa, kun en osta kuin tarpeellista, että olenkin nyt tässä ahdingon aikana saanut taas ladattua tätä niukkuudella pärjäämistä, että kyllä kun ei liiku, ja osta yhtään ainutta ylimääräistä ruoka tai muuta tavaraa, ja hyväksyy sen, että saa olla köyhän näköinen, niin kyllä silloin pärjää näillä äärimmäisen niukoilla rahoilla, että tässä nyt vain voin aina jälkikäteen todeta, että vielä hengissä ollaan, vaikka pumppu tahtoo hyppimään joskusylikierroksia johtuen stressistä tai muusta paineesta jne.

      • mitä järkeä

        vaihtaa tili johonkin oikeaan pankkiin?

    • Rikkaan elämä

      köyhillä menee noin hyvin että löytyy tilillä tuommoisia summia nostettavissa. Vaikka olen töissä niin ei minulle asuntolainan ja laskujen jälkeen jää tuommoisia rahoja. Jos löytyy niin todella harvoin. Silti minua pidetään rikkaana kun olen töissä ja asun omistusasunnossa.

      • köyhä elämä

        No, juurihan kerroit, että sinulla ei jää asuntolainanmaksujen JÄLKEEN rahaa tuommoisia (mitähän summaa tarkoittanet ?) summia, että nähtävästi elät hyvin varakkaasti, kun omistusasuntoa makselet, että eiköhän ole aivan eri asia elää vuokraasunnossa, josta ei ole mitään myynti voittoa tulossa, että kyllä teillä niin kummasti unohtuu vuokran, ja omistuksen ero, että siinäpä olette vain kateellisia tämmöiselle, joka ei mitään omista, että onhan tuo tähänkin asti nähty, että varakkaat kun ovat hyvinkin kateellisia meille, jotka joudumme sosiaalipummeina täällä elelemään, että se on tämä ahneus sokaissut nämä ajatukset jne.

      • Rikkaan elämä..

        vuokralla asuminen. Asuin 16 vuotta vuokralla ja kun vaimo jäi raskaaksi niin laskin että perheasunnon vuokrat liian korkeat (900-1400 euroa/kk). Ei ollut varaa muuhun kuin oman ostamiseen jotta rahaa riittäisi myös eläämiseen.Omistusasunnonmaksaminen,kahden auton ylläpitäminen,moottoripyörän lyhennykset sekä asuntovaunun ja veneen ylläpito vie sievoisen summan. Perheelle jää 900-1200 kuukaudessa perustarpeisiin. eli 300-400/henkilö kuukaudesta riippuen.Eli kutakuinkin saman verran käytettäväksi kuin perustoimeentuellakin. Ainoana erona se että samalla kertyy omaisuutta. Asunnosta emme pääse mitään myyntivoittoa nauttimaan sillä asuttava on joka tapaksessa. Ja muu omaisuus ei sitten ole arvoa kasvavaa vaan laskee. Asunnosta pääsemme nauttimaan voittoja vasta sitten kun se on maksettu ja pääsemme eläkkeelle. Maksamme silloin asumisesta 10-20% siitä mitä vuokra sitten olisi. Elikä eläkeläisinä meistä sitten tulisi rikkaita mutta tällä hetkellä emme ole. Meille jää perustarpeisiin samanverran rahaa kuin mitä Kela laskee että perustoimeen tulevalle perheelle pitää maksaa. Myönnän että tulojemme puolesta pääsemme hivenen nauttimaan irtovarallisuudella kuten vaunu, vene (halpa) etc. Mutta löysää rahaa ei meidän tilillä ole törsäiltäväksi sen kummemmin. Pointtina tässä olikin se että minulla ei ole tililläni 4-500 euroa noin vaan nostettavissa. Toki tämä on oma valinta. Jos luopuisimme rahaa vievästä irto omaisuudesta niin jäisi tietenkin siihen menevä ylläpitoraha muuhun käyttöön. Mutta kerroppa mihin me sen rahan sitten käyttäisimme?. Makuuttaisimme tilillä vai?. Mihin sinä pistäisit rahaa jos tulisi 5-600 euroa enemmän käteen kuukaudessa?. Ruokaan et sitä laittaisi koska siihen rahasi riittää nytkin....Aivan oikein.. pistäisit ne kulutukseen juuri niin kuin mekin ja edelleen söisit ja hankkisist ne perustarpeet nykyrahoillasi.

      • köyhä elämä
        Rikkaan elämä.. kirjoitti:

        Ei minulla ole tililtä nostaa noin vaan 500 euroa, vaan minulla on yhden kerran kk:ssa mahdollisuus nostaa n. 400 euroa, jos ei ole laskuja maksaa, jotka siis vähentävät tuota nostomäärää, että tällä elän sitten kk:n, että näin on mennyt tähän asti, mutta nyt on tulot tippuneet 333,96 euroon/kk:ssa, kun toimeentulotukea alensivat 20%:lla, että en saa siis enää tätä täyttä perusosaa, joka on 417,45e/kk, että tätä olinkin jo osannut odottaa, että olen tämän vuoden elänyt äärimmäisen niukasti, että ei tulisi tästä aivan shokkitilannetta, kun on ainakin tähän asti, ennen tätä äärimmäisen niukaksi vedettyä kuluttamista, aina mennyt ruokakauppaan yli 300 euroa/kk, kun olen joutunut elättämään omaa poikaani, joka kylläkin on sijoitettu muualle, että hän viettää paljonkin aikaa luonani, niin tästä tilanteesta johtuen olen joutunut elämään yhden tuloilla elättäen useampaa, että en saa hänestä lapsilisää ja elatustukea, että ne maksetaan tälle huoltajalle, että kyllä tämmöistä köyhää kyllä lypsetäänkin oikein viimeisen päälle, ja jos ei ryhdy pitämään puoliaan, että nyt äärimmäisen niukaksi vedetyllä budjetilla olenkin tullut huomaamaan, että minun ei tarvitse pojastani näin kauhean paljon huolta pitää, että tehtävä on tällä huoltajalla, että hänhän ne rahatkin saa, ja oli vielä sitä mieltä, että liian vähän on lapsilisä elatustuki yksinhuoltajakorotuksin, että pitäisi enemmän vielä maksaa, vaikka itse on suostunut poikani ottamaan luokseen huollettavaksi, että ei olisi pitänyt moiseen ryhtyä, jos ei ole oikeasti halukas jne.

        No, nyt siis olenkin tänä vuonna ryhtynyt toimimaan toisella tavalla, että en enää kustanna yhtään mitään, jos se ei ole aivan pakollista, että saapa nähdä miten se kantaa hedelmää, että tämän tietää vasta tulevaisuudessa, kun katsoo siellä taaksepäin, että näinhän sitä vasta sitten huomaa mikä on kannattavaa, niin voi jatkossa toimia paremmin jne.

        No, tämän jutun takia, että kun jos ei ole ihmisellä kokemusta asioista, niin kyllä sitä sellaista on helppo vetää nenästä, että sen takia valtion päättävissä asemissa olevat tekevätkin näitä päätöksiään sillätavalla, että jos kokemusta ei ole siitä tulevasta toimintamallista, niin heidän on vain helppo sanoa, että kun emme osanneet ennakoida tälläistä jne, että miksi ei toimita sillä tutuksi tulleella toimintavarmalla tavalla, vai onko nämä huijaukset silloin vaarassa tulla julki liian varhain jne.

        Uutta vain pukkaa tulemaan, että ihmisillä aina menee oma aikansa, kun ottavat niistä asioista selvää, ja sinä aikana onkin jo ehditty kyniä kansalaisten rahoja eliitin taskuihin, ja tämä hommahan kyllä näyttää pyörivän vuodesta toiseen, kun on vallassa jumalattomat, että näin on.

      • väärällä palstalla
        Rikkaan elämä.. kirjoitti:

        vuokralla asuminen. Asuin 16 vuotta vuokralla ja kun vaimo jäi raskaaksi niin laskin että perheasunnon vuokrat liian korkeat (900-1400 euroa/kk). Ei ollut varaa muuhun kuin oman ostamiseen jotta rahaa riittäisi myös eläämiseen.Omistusasunnonmaksaminen,kahden auton ylläpitäminen,moottoripyörän lyhennykset sekä asuntovaunun ja veneen ylläpito vie sievoisen summan. Perheelle jää 900-1200 kuukaudessa perustarpeisiin. eli 300-400/henkilö kuukaudesta riippuen.Eli kutakuinkin saman verran käytettäväksi kuin perustoimeentuellakin. Ainoana erona se että samalla kertyy omaisuutta. Asunnosta emme pääse mitään myyntivoittoa nauttimaan sillä asuttava on joka tapaksessa. Ja muu omaisuus ei sitten ole arvoa kasvavaa vaan laskee. Asunnosta pääsemme nauttimaan voittoja vasta sitten kun se on maksettu ja pääsemme eläkkeelle. Maksamme silloin asumisesta 10-20% siitä mitä vuokra sitten olisi. Elikä eläkeläisinä meistä sitten tulisi rikkaita mutta tällä hetkellä emme ole. Meille jää perustarpeisiin samanverran rahaa kuin mitä Kela laskee että perustoimeen tulevalle perheelle pitää maksaa. Myönnän että tulojemme puolesta pääsemme hivenen nauttimaan irtovarallisuudella kuten vaunu, vene (halpa) etc. Mutta löysää rahaa ei meidän tilillä ole törsäiltäväksi sen kummemmin. Pointtina tässä olikin se että minulla ei ole tililläni 4-500 euroa noin vaan nostettavissa. Toki tämä on oma valinta. Jos luopuisimme rahaa vievästä irto omaisuudesta niin jäisi tietenkin siihen menevä ylläpitoraha muuhun käyttöön. Mutta kerroppa mihin me sen rahan sitten käyttäisimme?. Makuuttaisimme tilillä vai?. Mihin sinä pistäisit rahaa jos tulisi 5-600 euroa enemmän käteen kuukaudessa?. Ruokaan et sitä laittaisi koska siihen rahasi riittää nytkin....Aivan oikein.. pistäisit ne kulutukseen juuri niin kuin mekin ja edelleen söisit ja hankkisist ne perustarpeet nykyrahoillasi.

        kaksine autoine, mopoine ja veneinenne... siihenhän ne työssäkäyvien rahat menee, omaisuuden hankintaan tai ylläpitoon. Mutta me työttömät, joudumme realisoimaan aikoinaan hankkimamme omaisuuden, joilla sitten täytyy elää monta kuukautta säästäväisesti. ... jos olis viissataa ylimääräistä käytettäväksi.. kai sitä söis muutakin ku lenkkimakkaraa ja makaroonia, vois käydä sukulaisia moikkaamassa ja kaveria jelpata tai antaa lahja jollekin hyvästä sydämestään - teetkö sinä sitä? Minä en polta enkä ryyppää, pärjään kun en turhia tuhlaa, mutta välillä sitä haluaisi antaa ystävillekin jotakin.. Nyt täytyy kieltäytyä pippaloista ja muista tapahtumista kun ei ole sitä ylimääräistä tuhlattavaksi. Ole sinä tyytyväinen omaisuutesi ympärillä, mutta älä tule tänne itkemään...

    • before

      MItä menet laittamaan rahasi kaupan huostaan? Suomessa on kyllä pankkeja, joista saat nostettua rahaa haluamasi summan. Ei mulle ainakaan tulisi mieleen vaihtaa oikean pankin palvelua johonkin osuuskauppaan, kauppojen tehtävä on myydä ruokaa ja tavaraa, ei toimia pankkina. Tietäähän tuon sanomattakin että ei se toimi, kuten sinäkin jouduit kokemaan.

      • köyhä elämä

        No, kun kerran olen äärimmäisen köyhä, että ei pankki tilin pidosta pitäisi maksua asiakkaalta periä lainkaan, että näinhän on ollut aina aiemmin, että nykyajan korttihömpötys, ja kansainvälistymisen toitottaminen ovat ajaneet tämän tilin pidon maksulliseksi, mutta tässäkin asiassa köyhä maksaa rikkaiden kulut, että paljon rahan kanssa pankkiväleissä olevat eivät maksa näitä määriä, joita köyhät maksavat vähistä rovoistaan, että rikkaat saavat jopa ilmaiseksi, vaikka juuri heillähän olisi vara palvelusta maksaa, että kyllä tämä on toivottavasti lopunaikaa, että Jeesus Kristus saisi tulla pikimmiten, että onhan tässä nähtävissä, että äärimmäiseksi on meno jo muodostunut, että ei tämmöistä touhua enää voi sanoa oikeudenmukaiseksi ollenkaan.

      • toivoaon!

        Vaikeaa on, monenlaisia. Ja totuushan on, että vaikeammaksi menee. Jokainen tietää, että esim. työttömyys on monen kohdalla todellisuutta. Muutenkin maailman tilanne sotineen ja kaikenlaisine sairauksineen viittaa kyllä Jeesuksen Kristuksen tulon läheisyyteen, kuten Raamattu ilmoittaa (mm. Ilmestyskirja). No, meille Jeesukseen turvaaville on tulossa kyllä ihanat ajat, kun Jeesus ottaa luokseen.

        www.radiodei.fi www.nokiamissio.fi www.tv7.fi (näkyy myös netissä)

      • Bonus S

        Hyvin on toiminut S-pankki. Yli 50e nostoihin vaan vaativat henkkarit. Sitäkään eivät oo ikinä kyselly kun käy tutussa lähikaupassa. Ja vaikka köyhä oonkin, niin tämän tietokoneen ostin vuoden bonuksilla. Toinen eli "oikea" pankki taisi maksaa euron verran viimevuonna korkoa. Kokoajan ollu suunnilleen sama summa tileillä.
        Että se niistä pankeista.

    • prosenttiostaja

      "No, tänään olin haluamassa nostaa esim. 400 euroa, niin eivät suostuneet antamaan, että 300 euroa antaisivat, jos heidän kassassansa sen verran olisi."

      - No mikset nostanut niin paljoa kuin olisivat antaneet?

      "No, jouduin tekemään hirveän määrän polkupyörämatkaa, kun aamulla menin ensimmäiseen s-markettiin, niin eivät suostuneet antamaan edes 300 euroa, jonka olin siitä kaupasta aikaisemmin kyllä saanut nostettua, että jouduin sitten palaamaan ruokaostosteni kanssa kotiini, ja miettimään, että miten minä rahani tililtäni saisin."

      - Eli halusit nostaa kaikki rahasin mitä tililläsi oli? Tai ESIM: 400 euroa :-D

      "No, sitten kun olin saanut hieman netin kautta tietoa muiden s-ketjun kauppojen avoinnaoloajoista, niin lähdin polkemaan toiseen kauppaan, josta sain nostettua 100 euroa, ja sekin pieninä kympin seteleinä, ja siinä oli vielä ongelmaa, kun tämä kassatäti ei osannut käyttää sitä laitetta, että jouduin odottelemaan aika kauan, ja tädin piti soittaa johonkin, että saisi sen noston suoritettua oikealla tavalla jne."

      - Eikös tuo ollut jo kolmas s-market? Ja kai niissä kaikissa on samat aukioloajat!? Tsiisus

      "No, sain sieltä jonkin verran,

      - hetkinen, etkös saanut tasan 100 euroa ja kympin seteleinä...??

      "mutta lähdin vielä siihen aikaisemmin aamulla käymääni s-markettiin, että josko nyt saisin sieltä rahojani nostella, kun ei ollut äskeisessä kaupassa tuon enempää antaa.
      Ja, kun kyselin siellä s-marketissa, että paljonko olisitte valmiita antamaan rahojani, niin miesmyyjä vastaa, että ei tietoa, kun ei tiedä paljonko olen nostamassa. No, minä sanon, että 400 euroa, niin mies vastaa, että ei voi niin paljon antaa, että 100 euroa on maksimi. No, siinä sattui olemaan kaupan toinen myyjä myös lähellä, ja hän sanoi, että 300 on maksimi. No, minä sitten nostan ne kolmesataa, ja sanon, että haluaisin tehdä toisen noston heti tämän jälkeen, että se olisi 100 euroa. No, he kumpikin sanovat, että en saa sitä 100 euroa, että toisena päivänä täytyy tulla se nostamaan."

      - No olisit ensin nostanut ne 300 sataa ja sitten tehnyt ostoksesi?

      "Että, kyllä on älytöntä tämä touhu, kun köyhä yrittää rahojaan saada tililtään, niin niiden saaminen onkin jo aikamoinen temppu, että tästä huomasinkin, että millä tavalla täytyy jatkossa toimia, mutta kyllä tämä on vähän liikaa, kun kerran ovat pankkiireiksi alkaneet, niin täytyisihän nyt rahat saada semmoisina määrinä kuin on nostamassa !"

      - No on kyllä älytöntä tulla elvistelemään s-pankin saldosta tänne!

      Huh!

    • Millainen S-kortti sinulla on?

      Vain tavallinen Etukortti? Sillä ei tosiaan voi ostaa eikä maksaa eikä nostaa rahaa kuin S-kaupoissa.

      Seuraava vaihtoehto on S-Etukortti Visa Debit.
      Tällä voi ostaa ja maksaa missä tahansa kaupassa.
      Ja rahaa voi nostaa automaatilta.
      Eikä maksa mitään.

      • Hähhäh

        Voiko S-Etukortti Visa Debitillä maksaa muissakin kaupoissa kuin S-liikkeissä? Mistä automaateista sillä voi nostaa rahaa?

      • Hähhäh kirjoitti:

        Voiko S-Etukortti Visa Debitillä maksaa muissakin kaupoissa kuin S-liikkeissä? Mistä automaateista sillä voi nostaa rahaa?

        S-Etukortti Visa Debit käy kaikissa kaupoissa ja kaikissa automaateissa sekä ulkomailla myöskin.

        Toimii kuitenkin kuten "pankkikortti" eikä luottokorttina.

    • juuh :P

      Hommaa korttiisi korkeampi nostoraja, että voit nostaa automaatista aina tarpeen tullen muutaman satasen. Ei ole muuten yhtään vaikeaa, eikä kukaan estä.

      Kauppa on kato yrittäjävetoinen ja se ei oikeastaan isoja summia voisi kassasta antaa, vaikka S-pankki ne hyvittääkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      120
      5699
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2080
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1912
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      65
      1080
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1063
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      957
    8. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    9. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      882
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      745
    Aihe