Ruotsalaisen vastaus Sörhannukselle SvenskaDagbladetissa .

Suomalaisuus vieläkin aliarvostettu Ruotsissa .

Minä en voi ymmärtää kuinka ruotsalainen kaksinaismoraali kansalaisuuskysymyksissä voi olla yleisesti hyväksyttyä . Tom Sörhannus esitti näkemyksensä vapunaaton SvenskaDagbladetissa otsikolla "Suomenruotsalaiset ovat ruotsalaisia "
Ruotsinkieliset ovat Suomessa pieni kansallinen vähemmistäryhmä , joka on etuoikeutettu , syystä että Suomi otti aikoinaan päällensä kaksikielisyyden taakan . Mutta Ruotsin puolella Torniojokilaaksossa on suomea äidinkielenä aktiivisesti vastustettu . Myöskin Tukholmassa ovat viranomaiset tehneet monta yritystä sulkea vironkielisen koulun . Ruotsissa on harjoitettu kovaa sulautumispolitiikkaa . Suomenkieli ja suomalaisuus on yhä edelleen aliarvostettu Ruotsissa .
Mitä tulee suomenruotsalaisuuteen niin siitä puhutaan kansallisena etnisenä arvona , sillä aikaa kun muut kansat tai kansanryhmät muissa maissa saavat tyytyä sen hetkisen valtion kansalaisuuteen tai ottaa vastaan miehityksestä tulevat seuraamukset . Kun vuoden 1938:n virolainen painin Euroopanmestari Johannes Kotkas vuonna 1946 uusi Euroopanmestaruuden , kutsuttiin häntä ruotsalaisessa mediassa "venäläinen Kotkas " ( " ryssen Kotkas " ) . Ei edes Neuvostoliitossa virolaisia kutsuttu venäläisiksi .
Kun suomenruotsalaisten erityiasema kysenalaistetaan , niin silloin sanotaan että , Suomihan on ollut ( huom. ollut ei oli ) pitkään osa Ruotsia . Mutta tajutaanko Ruotsissa todella että Suomesta tuli itsenäinen valtio vuonna 1917 , on olemassa Suomen valtio samassa merkityksessä kuin Ruotsin valtio ? Vastaus on empivä . Miksi Ruotsissa hyljeksitään esimerkiksi suomenkielisiä paikannimiä Suomessa ja nimeä Suomen Eduskunta ( Finlands Parlament ) puhutaan vaan "av den finska riksdagen ? "
Suomenruotsalaisilla on tapana korostaa pitkää historiaansa maan (Suomen ) sisällä . Sen pitäisi olla sentähden täysin normaalia ja luonnollista että heitä kutsutaan suomalaisiksi ( finnar ) , mutta Sörhannus ei halua olla suomalainen . Miksi se on niin tärkeää ottaa etäisyyttä suomalaisuuteen ? Sörhannus kokee itsensä loukatuksi kun hänet nähdään suomalaisena , hän tekee niinmuodoin suuren eron kansan ja kansan välillä , luonnollisesti "suomalaisten" huonommuutena ("finnarnas") . Meneekö asia todella näin ? Eikö tämä ole rasismia ?
Virossa , vuoden 1945 jälkeen maahanmuuttanut suuri venäläinen väestönryhmä , harjoittaa painostusta asiossa joissa on venäläinen intressi mukana . Hyvin monet sekä Tallinassa että Moskovassa näkevät Viron oikeastaan osana Venäjää . He vetoavat historialliseen näkökulmaansa .
Voidaan nähdä arveluttavia samankaltaisuuksia ruotsalaisten ja venäläisten asenteiden välillä . Onko aina jatkuvasti suuremmalla naapurikansalla oikeus painostaa pienempää naapuriaan omissa intresseisään .

A. Anderson

Kirjoittaja on ruotsalainen , ja kirjoituksessa hän huomauttaa että suomenruotsalaiset ovat suomalaisia ja ruotsalaisten ja suomenruotsinkielisten suomalaisten on tajuttava että Suomi on suvereeni itsenäinen suomenkielinen valtio , ei enää osa Ruotsia eikä mitään muutakaan valtiota vaan itsenänen omanarvonsa tunteva kansakunta muiden kansakuntien joukossa .
3201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Riikinruotsalainen ymmärtää suomenruotsalaista paremmin kansallisuuskysymyksi ja osaa arvostaa suomalaista Suomea.

Toivottavasti tuollainen fiksu asennoituminen yleistyis Ruotsissa. Valitettavasti se on vielä melko harvinaista.

Äänestä

Kun käyn Ruotsissa ja minua kutsutaan suomalaiseksi (" finne ") se loukkaa minun identiteettiä . Minä olen yhtä paljon ruotsalainen kuin kuka tahansa riikinruotsalainen . Ruotsi on minun äidinkielini ja osa minun identiteetiä ja kulttuuria . Me suomenruotsalaiset ei olla suomalaisia ( " finnar ") vaan ruotsalaisia .

Vaikka meillä Suomessa on kielilaki joka asettaa ruotsinkielen samanarvoiseen asemaan suomenkielen kanssa , se on teoriassa mielikuvituksen tuote ja sillä on aika vähän tekemistä todellisuuden kanssa . Suomenkieliset eivät voi koskaan ylläpitää ruotsinkieltä ja ruotsinkielistä kulttuuria Suomessa , sen voivat vain suomenruotsalaiset tehdä.

Ilman Ruotsin apua tulee ruotsinkielisistä Suomessa ensin kaksikielisiä ja sitten ainoastaan suomenkielisiä ja osa Ruotsin historiaa vaipuu hautaan. Tämä on todellisuutta mikä on menossa tällä hetkellä Suomessa .

Näin kirjoittaa Sörhannus ruotsalaisessa lehdessä , osa pitää paikkansa osa ei . Ensiksi Sörhannus ei ole ruotsalainen vaan suomalainen eli finne ruotsiksi , hän on syntynyt Suomessa , ja kasvanut Suomessa ja hänen kansalaisuutensa on suomalainen , identiteetti voi olla suomenruotsinkielinen mutta ei ruotsalainen , toiseksi kieli ei ole sama kuin Ruotsissa , Suomessa puhuttu ruotsi ei ole samaa ruotsia kuin Ruotsissa puhuttu ja varsinkin Närpiön murreruotsi eroaa riikinruotsista valtavasti ja käsittääkseni Sörhannus on Närpiöstä kotoisin . Sörhannus on oikeassa siinä asiassa että ns. Suomen kaksikielisyys on vain kuvitelmaa ei todellisuutta , vaan todellisuutta on se että suomi on yksikielinen ja suomenruotsi häviää pikkuhiljaa ja ns. suomenruotsinkielisistä tulee ajanmittaan suomenkielisiä . Se että Ruotsi tulisi suomenruotsalaisten avuksi on toive ajattelua , ruotsalaisilla on aivan tarpeeksi ongelmia ja töitä omassa maassaan ei ne ehdi suomenruotsinkielisten asioihin paneutua , kun Ruotsissa 95% kansasta ei edes tiedä että Suomessa asuu ruotsinkielisiä . Hyvää Sörhannuksen puheissa on että hän tunnustaa että suomenkieli jyrää suomenruotsin tulevaisuudessa ja se on nähtävissä jo tällä hetkellä voimakkaasti esimerkiksi Uudellamaalla.

Äänestä

Ruotsinkielen vahvoja linnakkeita ovat Pohjanmaa ja Ahvenanmaa . Ja se että ruotsinkieli Suomessa voidaan pelastaa sitä kautta että suomenkieliset opettelevat ruotsia on puhdasta utopiaa.
Huomattavasti vaarallisempaa ruotsinkielen kannalta on että yhä useammat ja useammat ruotsinkieliset kadottavat kielensä ja saavat yhä enemmän vaikutteita suomenkielestä , tämä näkyy enenevässä määrin kirjoitetussa tekstissä sekä mainoksissa ja sanomalehdissä .
Tyypillinen merkki ruotsinkielen takapakista on että yhä suurempi osa pohjoismaista yhteistyöstä tehdään englanninkielellä .
Englanti ei ole ollenkaan niin suuri kieli maailmalla mitä me luullaan täällä Pohjolassa eikä edes Euroopassa , olen äskettäin palannut kuukaudenmittaiselta matkalta Keski-Euroopasta ja voin todeta että englanti ei ole mikään maailmankieli mannermaalla erityisesti Ranskassa .

Suomenruotsalaisen Sörhannuksen kirjoitukset puhuvat aivan juuri sitä mitä pakkoruotsin vastustajat ovat sanoneet . Ruotsinkieli katoaa pikkuhiljaa Suomesta , Uusimaa ja Varsinais-Suomi on jo menetetty suomenkielisille , ja pakkoruotsilla ei ylläpidetä ruotsinkieltä Suomessa . Pohjoismaissa pärjää englanilla ja pohjoismainen yhteistyö siirtyy täysin englanninkieliseksi . Ja mitä tulee Keski-Eurooppaan jos siellä ei pärjää englanilla , niin se osoittaa että saksankieltä ja ranskankieltä pitääsaada oppia Suomessa eli pakkoruotsi pois ja tilalle vapaaehtoisena englanti , saksa , ranska ja venäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


roprop kirjoitti:

Suomalaisuus vieläkin aliarvostettu Ruotsissa .

Minä en voi ymmärtää kuinka ruotsalainen kaksinaismoraali kansalaisuuskysymyksissä voi olla yleisesti hyväksyttyä . Tom Sörhannus esitti näkemyksensä vapunaaton SvenskaDagbladetissa otsikolla "Suomenruotsalaiset ovat ruotsalaisia "
Ruotsinkieliset ovat Suomessa pieni kansallinen vähemmistäryhmä , joka on etuoikeutettu , syystä että Suomi otti aikoinaan päällensä kaksikielisyyden taakan . Mutta Ruotsin puolella Torniojokilaaksossa on suomea äidinkielenä aktiivisesti vastustettu . Myöskin Tukholmassa ovat viranomaiset tehneet monta yritystä sulkea vironkielisen koulun . Ruotsissa on harjoitettu kovaa sulautumispolitiikkaa . Suomenkieli ja suomalaisuus on yhä edelleen aliarvostettu Ruotsissa .
Mitä tulee suomenruotsalaisuuteen niin siitä puhutaan kansallisena etnisenä arvona , sillä aikaa kun muut kansat tai kansanryhmät muissa maissa saavat tyytyä sen hetkisen valtion kansalaisuuteen tai ottaa vastaan miehityksestä tulevat seuraamukset . Kun vuoden 1938:n virolainen painin Euroopanmestari Johannes Kotkas vuonna 1946 uusi Euroopanmestaruuden , kutsuttiin häntä ruotsalaisessa mediassa "venäläinen Kotkas " ( " ryssen Kotkas " ) . Ei edes Neuvostoliitossa virolaisia kutsuttu venäläisiksi .
Kun suomenruotsalaisten erityiasema kysenalaistetaan , niin silloin sanotaan että , Suomihan on ollut ( huom. ollut ei oli ) pitkään osa Ruotsia . Mutta tajutaanko Ruotsissa todella että Suomesta tuli itsenäinen valtio vuonna 1917 , on olemassa Suomen valtio samassa merkityksessä kuin Ruotsin valtio ? Vastaus on empivä . Miksi Ruotsissa hyljeksitään esimerkiksi suomenkielisiä paikannimiä Suomessa ja nimeä Suomen Eduskunta ( Finlands Parlament ) puhutaan vaan "av den finska riksdagen ? "
Suomenruotsalaisilla on tapana korostaa pitkää historiaansa maan (Suomen ) sisällä . Sen pitäisi olla sentähden täysin normaalia ja luonnollista että heitä kutsutaan suomalaisiksi ( finnar ) , mutta Sörhannus ei halua olla suomalainen . Miksi se on niin tärkeää ottaa etäisyyttä suomalaisuuteen ? Sörhannus kokee itsensä loukatuksi kun hänet nähdään suomalaisena , hän tekee niinmuodoin suuren eron kansan ja kansan välillä , luonnollisesti "suomalaisten" huonommuutena ("finnarnas") . Meneekö asia todella näin ? Eikö tämä ole rasismia ?
Virossa , vuoden 1945 jälkeen maahanmuuttanut suuri venäläinen väestönryhmä , harjoittaa painostusta asiossa joissa on venäläinen intressi mukana . Hyvin monet sekä Tallinassa että Moskovassa näkevät Viron oikeastaan osana Venäjää . He vetoavat historialliseen näkökulmaansa .
Voidaan nähdä arveluttavia samankaltaisuuksia ruotsalaisten ja venäläisten asenteiden välillä . Onko aina jatkuvasti suuremmalla naapurikansalla oikeus painostaa pienempää naapuriaan omissa intresseisään .

A. Anderson

Kirjoittaja on ruotsalainen , ja kirjoituksessa hän huomauttaa että suomenruotsalaiset ovat suomalaisia ja ruotsalaisten ja suomenruotsinkielisten suomalaisten on tajuttava että Suomi on suvereeni itsenäinen suomenkielinen valtio , ei enää osa Ruotsia eikä mitään muutakaan valtiota vaan itsenänen omanarvonsa tunteva kansakunta muiden kansakuntien joukossa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu