Tajusin, että kuulun stereotypia ryhmään nimeltä homokampaajat, jotka usein mielletään tyttömäisiksi kirkuviksi kanoiksi tai muuten vain höpötipöpötityypeiksi niin kuin se yks chat-juontaja joka taisi myös olla parturi-kampaaja. Että ällötti kuunnella sitä. En ole vielä valmistunut, mutta ensin en edes tajunnut miten pahasti joudun leimatuksi. Vasta vuoden jälkeen kun juorut ovat kiertäneet oikein kunnolla niin ne ovat kantautuneet minunkin korviini. Olen nykyään itseä myyvä huora, joka antaa joka miehelle ja jolta saa ilmaiset hiustenleikkuut. Osittain nämä johtuvat eksästäni ja siitä, että olen viimeisen puolen vuoden aikana kohdannut vääriä miehiä. Tämä mies väitti haluavansa vakavaa suhdetta ja luulin, että hän oikeasti on tosissaan. Hän käyttäytyi sen mukaisesti, mutta kun tuli seksin aika jonkun ajan päästä niin hän sitten myönsi itsekin, että seksin perässä oli ja halusi sitä minulta. Valheita, valheita ja valheita olen kuullut miehiltä joita olen tavannut viimeisen puolen vuoden aikana. Jos jossain on niitä kunnollisia homoja niin ne on piilossa.
No takaisin asiaan. Olen osaksi kaappihomo (vain ystävät tietää ja exät) ja jollain tavalla homous kuitenkin paistaa läpi ja tiedän sen. Olin niin haltioissani haavestani, että en tajunnut mainostavani homoutta enemmän valitsemalla tämän alan. Huomasin jonkin ajan kuluttua, että samassa koulussa muiden alojen heteropojat nälvivät. Selän takana naurettiin ja juoruttiin. Aluksi en välittänyt, mutta nyt se koskee. Olen alkanut hävetä vastata kysymykseen "millä alalla opiskelet?", koska se herättää joko negatiivista hilpeyttä tai epäilyä "okei tuo on homo". Kaikki luulevat heti kun vastaan "hiusala", että olen samanlainen naistennaurattaja rääkyjäkana kuin jotkut tyttömäiset homot. Pikkuveljeni joutui myös nälvinnän kohteeksi, kun kiusaajat saivat tietää missä isoveli opiskelee. En halua, että muut joutuvat kärsimään enkä halua, että itse joudun kärsimään alavalintani vuoksi, vaikka muuten se tuntuisi oikealta. Nyt minun ei tarvitse enää vastata "hiusala" eikä tarvitse sen vuoksi kokea enää häpeää.
Se on minun asiani jos haluan puhua homoudestani. Se ei ollut muiden ihmisten tehtävä mennä juoruamaan minun elämästäni eteen päin. En voi uskoa, että asiat joista kerroin luottamuksellisesti levisivät eteen päin. Nykyään ihmisiin ei voi luottaa. Pakko olla virallinen vaitiolovelvollisuus jos haluaa jotain sanoa. Myös luokkalaiseni alkoivat vittuilemaan minulle kun kuulivat juorut. En jaksa enää tätä nälvimistä ja piilovittuilua. Jos minua ajetaan pois niin lähden mielelläni mielummin kuin yritän väkisin pysyä jossain minne en kuulu/minne minua ei haluta. En halua enää mainostaa homouttani, koska vihaan vitun homoutta joka aiheuttaa helvetinmoiset tuskat. Olen pyrkinyt olemaan pukeutumisen osalta ei-tyttömäinen. Seuraavaksi ajan hiukseni pois, koska ne muistuttavat minua entisestä elämästäni ja ne on liian tyttömäiset. En ole koskaan ollut pinkki-fani joten ei ole sitä ongelmaa, että pitäisi muuttaa väriskaalaakin.
En halua olla homokampaaja. Miksi en ajatellut tarpeeksi pitkälle, sitä millaisen kuvan annan itsestäni. Tajusin yksi päivä asiakaspalvelussa, että hölötän melkein samalla tavalla kuin se yks chat-juontaja. Vihaan ääntäni. Miksi minusta muokkautui tälläinen ällö homo. Ympäristön vika. Puhun nykyään vähän ääneni vuoksi. Jos tuo tupakka alkaisi pikku hiljaa madaltamaan ääntäni. En halua olla sellainen kenet minun tekisi mieli ampua. Yksi päivä löin melkein nyrkin peilikuvaani. Silloin tajusin, että asioiden on muututtava niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Jos minun on pakko olla homo niin laitan homoilut sellaiselle tasolle, etten vaikuta samalta kuin jotkut julkisuudessa olevat ärsyttävä homot.
Itkien kuitenkin jätän tämän alan taakseni, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen elämässä oppinut ettei kaikkea saa mitä haluaa eikä asiat todellakaan mene aina niin kuin on suunnitellut. Minulta on viety unelmia pois, mitä väliä jos poistan yhden itsekin.En saa esim. heteroelämää joten ei ole enää mitään väliä millaisen elämän elän, koska en saa sellaista elämää kuin haluan. On varmasti joku toinen ala minkä koen sopivaksi minulle. Joku sellainen sukupuolineutraali ala, missä ei ole valtaosa naisia tai edes sellainen ala jonka vuoksi minun miehisyyttäni tai arvoani miehenä voitaisiin kyseenalaistaa. En välttämättä voi toteuttaa itseäni niin paljoa, kuin olisin voinut hiusalalla, mutta voin aina laitella läheisteni hiuksia niillä taidoilla mitkä sain. En tiedä enää, miten pystyn elämään tukahdutetun itseni kanssa. Mutta näin on parempi.
No takaisin asiaan. Olen osaksi kaappihomo (vain ystävät tietää ja exät) ja jollain tavalla homous kuitenkin paistaa läpi ja tiedän sen. Olin niin haltioissani haavestani, että en tajunnut mainostavani homoutta enemmän valitsemalla tämän alan. Huomasin jonkin ajan kuluttua, että samassa koulussa muiden alojen heteropojat nälvivät. Selän takana naurettiin ja juoruttiin. Aluksi en välittänyt, mutta nyt se koskee. Olen alkanut hävetä vastata kysymykseen "millä alalla opiskelet?", koska se herättää joko negatiivista hilpeyttä tai epäilyä "okei tuo on homo". Kaikki luulevat heti kun vastaan "hiusala", että olen samanlainen naistennaurattaja rääkyjäkana kuin jotkut tyttömäiset homot. Pikkuveljeni joutui myös nälvinnän kohteeksi, kun kiusaajat saivat tietää missä isoveli opiskelee. En halua, että muut joutuvat kärsimään enkä halua, että itse joudun kärsimään alavalintani vuoksi, vaikka muuten se tuntuisi oikealta. Nyt minun ei tarvitse enää vastata "hiusala" eikä tarvitse sen vuoksi kokea enää häpeää.
Se on minun asiani jos haluan puhua homoudestani. Se ei ollut muiden ihmisten tehtävä mennä juoruamaan minun elämästäni eteen päin. En voi uskoa, että asiat joista kerroin luottamuksellisesti levisivät eteen päin. Nykyään ihmisiin ei voi luottaa. Pakko olla virallinen vaitiolovelvollisuus jos haluaa jotain sanoa. Myös luokkalaiseni alkoivat vittuilemaan minulle kun kuulivat juorut. En jaksa enää tätä nälvimistä ja piilovittuilua. Jos minua ajetaan pois niin lähden mielelläni mielummin kuin yritän väkisin pysyä jossain minne en kuulu/minne minua ei haluta. En halua enää mainostaa homouttani, koska vihaan vitun homoutta joka aiheuttaa helvetinmoiset tuskat. Olen pyrkinyt olemaan pukeutumisen osalta ei-tyttömäinen. Seuraavaksi ajan hiukseni pois, koska ne muistuttavat minua entisestä elämästäni ja ne on liian tyttömäiset. En ole koskaan ollut pinkki-fani joten ei ole sitä ongelmaa, että pitäisi muuttaa väriskaalaakin.
En halua olla homokampaaja. Miksi en ajatellut tarpeeksi pitkälle, sitä millaisen kuvan annan itsestäni. Tajusin yksi päivä asiakaspalvelussa, että hölötän melkein samalla tavalla kuin se yks chat-juontaja. Vihaan ääntäni. Miksi minusta muokkautui tälläinen ällö homo. Ympäristön vika. Puhun nykyään vähän ääneni vuoksi. Jos tuo tupakka alkaisi pikku hiljaa madaltamaan ääntäni. En halua olla sellainen kenet minun tekisi mieli ampua. Yksi päivä löin melkein nyrkin peilikuvaani. Silloin tajusin, että asioiden on muututtava niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Jos minun on pakko olla homo niin laitan homoilut sellaiselle tasolle, etten vaikuta samalta kuin jotkut julkisuudessa olevat ärsyttävä homot.
Itkien kuitenkin jätän tämän alan taakseni, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen elämässä oppinut ettei kaikkea saa mitä haluaa eikä asiat todellakaan mene aina niin kuin on suunnitellut. Minulta on viety unelmia pois, mitä väliä jos poistan yhden itsekin.En saa esim. heteroelämää joten ei ole enää mitään väliä millaisen elämän elän, koska en saa sellaista elämää kuin haluan. On varmasti joku toinen ala minkä koen sopivaksi minulle. Joku sellainen sukupuolineutraali ala, missä ei ole valtaosa naisia tai edes sellainen ala jonka vuoksi minun miehisyyttäni tai arvoani miehenä voitaisiin kyseenalaistaa. En välttämättä voi toteuttaa itseäni niin paljoa, kuin olisin voinut hiusalalla, mutta voin aina laitella läheisteni hiuksia niillä taidoilla mitkä sain. En tiedä enää, miten pystyn elämään tukahdutetun itseni kanssa. Mutta näin on parempi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos viestistä, oli mielenkiintoista luettavaa. Huomasin asioita joita olen myös itse pohtinut.
On totta, että hiusalalla toimivat miehet herättävät itsessäni heti sen homostereotypian, joka on valitettavaa. Mutta kyllähän hiusalalla toimii myös heteromiehiä, joten miksi häpeät sitä? Ehkä kannattaisi tehdä elämässään sitä josta eniten nauttii, eikä valitse sen mukaan omaa työtään, josta ei nauti. Itse ainakin pyrin työn osalta toimimaan niin, että nautin itsekin sen työn teosta, ettei se ole sellaista pakkopullaa, johon pääni hajoaa. En tiedä kumpi on pahempi paha, kuunnella ihmisten vittuilua, jota saa aina kuulla vai pyrkiä valitsemaan elämänsä niin että ei kuuntele sitä vittuilua, muttei tee niin kuin itse haluaa. Mielestäni ihmiset puhuvat aina toisistaan paskaa, eikä sitä vain pysty estämään, vaan sen kanssa täytyy elää. Toki voit valita elinympäristösi sen mukaan, ettei sinun tarvitse kuunnella sitä paskaa niin paljon, esimerkiksi muuttamalla isompaan kaupunkiin, valitettavaa on tämä homojen pakolaisuus liberaalimman ilmapiirin perässä, mutta on vain hyväksyttävä realiteetit. Se, että muut joutuvat kärsimään sinun syntymästä asti olevan piirteen takia, on naurettavaa, kummalle se on suurempi häpeä; sinulle, lähimmäisillesi vai ympäröivälle yhteiskunnalle?
Itse olen kaappihomo ja pelkäsin yhdessä vaiheessa, että se näkyy päälle, kuten se joistakin homoista paistaa päälle, mutta entä sitten? Vain sinä voit määrätä itsesi ja luonteesi, ei kukaan pysty todistamaan, että olet homo, vaikka puhut sillä tavalla. Vain sinä itse voit tietää mikä olet ja voit valehdella toisille asiasta, koska muut eivät sitä pysty tietämään, vaikka käyttäytyisit kuinka homomaisen stereotyyppisesti. Puhut myös ihmisten luottamuksesta; koska ihmisiin on voinut ylipäätänsä luottaa? Itse en luota edes omaan äitiini, koska hänkin voi puhua mitä vaan eteenpäin mitä tahansa, joten voit pitää kaiken sisälläsi, jos sinulla on tarpeeksi hyvät hermot.
Puhut homouden vihastasi ja siitä kuinka se aiheuttaa tuskaa. Mielestäni sinun kannattaa kuitenkin hyväksyä homous itsessäsi ensimmäiseksi ja sen pohjalta vasta alkaa rakentamaan sitä yhteiskunnallista minääsi. Sinun kannattaa pohtia teetkö niin, että tulet kaapista ulos rohkeasti, näytät julkisesti sen mitä olet ja välität paskaakaan muiden mielipiteitä vai niin kuin minä, että olet kaapissa, pelkään edes myöntää homoutta itsellesi, katkeroidut yhteiskunnasta ja elät täysin yksin. Jokainen voi valita oman vaihtoehtonsa oman ympäristönsä mukaan, mutta uskon, että vaikka molemmissa rooleissa on rankkaa niin uskoisin, että homona "julkisesti" eläminen on helpompaa. Itse olen vielä kaapissa, joten en tiedä, kai se on yksilöllinen asia, miten ihmiset kokevat itsensä suhteessa yhteiskuntaan.
Miksi sinun tarvitsee yhdistää työminä ja yksityinen minä? Voit olla vain kampaaja työajallasi ja yksityisellä ajallasi homo. Kenelle sitä roolia rakennat, itsellesi, lähemmäisillesi vai yhteiskunnalle? Ehkä tärkeintä on muistaa se, että aivan sama mitä teet, joudut kuitenkin elämään itsesi kanssa. Eli kannattaa valita sen mukaan, jonka pystyy kestämään, eikä jälkikäteen kaduta, että tuli tehtyä näin. Toki voit valita miten pukeudut ym ym, mutta se miten puhut ja muu sellainen mihin et voi vaikuttaa, miksi sitä tulee hävetä? Se on osa sinua, ole siitä ylpeä. Pelkäätkö, että se paljastaa homoutesi? Voit kieltää kaiken, ei esimerkiksi kimeä ääni sinusta homoa tee. Taas; elätkö yhteiskuntaa vai itseäsi varten? Myös puhut miehisyydestäsi, mielestäni on ihminen kuinka homo tahansa, umpihomo tai bi, niin hän on silti mies omalla tavallaan. Asia riippuu tosin siitä kuka katsoo ja miten.
Itse kaapissa aina ollut ja yksinäistä elämää viettävänä voin sanoa, ettei se kaapissa oleminen kovin herkkua ole. Eletään päivä kerrallaan, tuskin ollaan yksin tässä maailmassa vaan voidaan ajatella niitä muita jotka meidän tilanteessa ovat. Olisihan sitä joskus kiva tuntea rakkautta.
Rakkaus voi tuntua ihanalta ja sitä kaipasinkin. Kunnes sain sitä ja hinta oli loppupelissä kova kun kaikki särkyi. Se kuuluu elämään, mutta viime aikoina olen ajatellut, että on todella hyvä kun en ole rakastunut. En tule kaapista ulos ainakaan lähiaikoina, en välttämättä koskaan, koska en kestä sitä häpeää. En ole ylpeä homoudestani enkä äänestäni koska se on kamala. En voi muuta kuin hävetä kaikkea mitä homous on tuonut elämääni. Myöhemmin minua alkoi oksettaa kaikki seksuaaliset kokemuksetkin. Kerran oksensin sen takia, kun eksäni olisi halunnut sääliseksiä ja kun ajattelin jokaista seksuaalista kokemusta mitä hänen kanssaan sain suhteemme aikana niin minua alkoi oksettamaan. Hyvä että voin nykyään edes masturboida ilman, että minulle tulee siitä huono olo.
En halua erottaa työminää ja yksityistä minääni, koska en halua ottaa mitään roolia, että olisin toisenlainen työssä ja toisenlainen muuten. Tietenkin siihen työhön kuuluu tietty rooli, asiakaspalvelijan rooli, mutta silti. Elän mielummin yksin itseni kanssa, kuin aloitan mitään homoelämää enää. Ystäväkin ovat kadonneet, mutta onneksi paras ystävä on vielä tallessa.Homous ei ole se mitä haluan tai toivon enkä sitä hyväksy koskaan. En voi olla ylpeä sen takia. Minusta siinä ei edes ole ylpeilyn aihetta. Vaikka seksuaalisuutta ei voi valita niin voi silti valita haluaako toimia oman seksuaalisuuden mukaan. Minä voin elää yksin ja vaikka tehdä pari lasta jonkun lesboparin kanssa. En tarvitse enää miestä dominoimaan, pilaamaan tai hallitsemaan elämääni. En tarvitse miestä tyydyttämään seksuaaliset haluni, en tarvitse toista miestä mihinkään. Kohdistan rakkauteni johonkin muuhun.
Niin, ehkä homot ei pääse yhtä vapaasti ilmaisemaan omaa tuskaa eroista ja muusta lähimmäisten ihmisten kanssa, toisin kuin heterot. Muuten tuo kuulosti perusteiniangstilta, ehkä hieman itsekkäältä, mutta eikö elämässä joudu aina ottamaan riskejä, eikä mikään ole varmaa.
Luin melkein tippa silmässa tarinasi . Itse olen ollut sellaisessa ammatissa , jossa ei missään tapauksessa saa suuntautumistaan näyttää. Sinulle sanoisin , puhukoot ihmiset mitä puhuvat vai puhuvatko ,kuvitteletko niin ,älä välitä niistä . Olet ammatissa ,joka vaatii luovuutta ,kauneuden tajuamista ,se myös on luettavissa kirjoituksestasi . Miksi tavallaan "häpeät" sitä ? Ei , ei niin ei saa olla. Miksi ajattelet , että ammattisi on vain naisten työtä ,itse käyn parturturissa , jossa hiustaiteilijoina on vain miehiä ,siellä käyvät niin miehet kuin naisetkin .
Lyhyesti sanottuna , sinä et saa jättää tehtävää , josta pidät ! Miehisyytesi ei ole vaarassa , sinä ehkä vain kuvittelet niin . Jokainen ihminen on oma itsensä , ei hänen tarvitse toisten kaavoihin kangistua. Kirjoituksestasi huomaa , että olet tunteellinen ihminen , ole sitä edelleen ! Rakasta ystävääsi tunteesi mukaan !