Kehonlämpö ja vajaatoiminta

Terhituulikki

Olen lukenut, että vajaatoiminnassa kehonlämpö on matala. Itse ihmettelin ennen, miksi lämpöni vähitellen aleni. Silloin ilmeisesti menin vähitellen vajaalle.

Olen käyttänyt nyt lääkitystä kolme vuotta, ensin tyroksiinia (reilu vuosi) ja sitten Armour thyroidia. Edelleen on lämmönsäätelyn kanssa ongelmia. Ajoittaiseen lämmön mataluuteen on yhteydessä selvä väsymys ja saamattomuus, esim. joskus aamupäivällä. Lämmon saa sitten ehkä nousemaan liikkumalla tai syömällä makeaa. Toisaalta taas, jos laitan villatakin, niin kohta pitää ottaa se pois ja taas alkaa palella, sitä vaihtelua se on jatkuvasti. Jotenkin vaistoan, että lämmönsäätelyni toimii hitaasti. Esim. jos olen pitkään viileässä, niin palelu ei sen jälkeen meinaa lakata millään.

Lääkityksenä on nyt 2,5 Armouria (tai vähän alle), siinä paikkeilla on ollut n. vuoden. Joutuuko sitä edelleen lisäämään vuodesta toiseen? Eli elimistö ikään kuin tottuu annokseen, ja sen vuoksi sitä pitää lisätä. Muuten olo on aika hyvä, jos vähennän, niin tulee vajaaoireita. Onko aamuinen sydämentykytys kuten tänään liikatoiminnan oire? Entä yöllinen tai aamuinen nälkä? Paino putosi n. kahden vuoden ajan hyvin hitaasti, mutta nyt ei putoa lainkaan. En pysty arvioimaan, milloin on liikaa lääkitystä.

Onko se niin, että lämpö säätyy aktiviteetin mukaan? Jos olen hiljaa, vaikka luen, niin silloin normaalisti keho ei tarvitse paljon lämpöä. Ja sitten jos liikun tai on stressiä, niin silloin lämpö nousee? Huolehdin varmaan turhasta.

Influenssarokotus pahensi alilämpöä. Onko todennäköistä, että sikanuhakin aiheuttaisi alilämpöä eikä kuumetta? Miten sairastaneilla on käynyt? Vajaatoimintaiset eivät kuulu rokotusten suhteen riskiryhmään, joten rokotusta en saa.

12

1969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1259541

      Kilpirauhashormonin määrää joudutaan kontrolloimaan säännöllisesti esim. kerran tai kaksi vuodessa riippuen muutosten tahdista. Näin sinulle on varmaankin tehty. Etenkin, jos sinulla on kilpirauhasen autoimmuunitulehdus, niin lääkitystä joudutaan vuosien varrella nostamaan pikku hiljaa. Lääkityksen aloittamisessa voi mennä kauan, ehkä vuosikin, ennen kuin sopiva annostus löytyy.

      Olen sairastanut vajaatoimintaa vuosikymmeniä ja osa lääkäreistäni piti annostustani liian alhaisena. Kärsin silloin palelemisesta, väsymyksestä ja monen monista vajaatoiminnan oireista. Lääkäri tuijotti liikaa pelkkiin labratuloksiin ja määräsi lääkityksen yksinomaan niiden perusteella. On hyvä perehtyä omiin labratuloksiin ja viitearvoihin ja pitää kirjanpitoa annostuksesta, tuloksista ja oireista. Silloin pitkällä tähtäimellä oppii, millä arvoilla voi hyvin. Kilpirauhasen korvaushoitolääkitystä nostetaan tai lasketaan labrakontrollien ja HUOM. myös potilaan oireiden mukaan. Tutki laajasti ali- ja ylitoiminnan oireita eikä vain lämpötilaa ja painoa. Esim. www.kilpirauhasfoorumi.fi-sivustolla (vaatii rekisteröitymisen) on laaja kuvaus oireista. Silloin opit paremmin tunnistamaan, onko lääkitys sopiva vai ali- tai ylimitoitettu. - Tosin helppoa se ei aina ole, sillä yhtaikaa voi kärsiä sekä vajaatoiminnan että ylitoiminnan oireista.

      Sydämen tykytyksesi viittaa siihen, että lääkitys on mennyt yli tai sitä on nostettu liian nopeasti ja suurin pykälin. Kaikki nostot täytyy tehdä hyvin hitaasti ja varovaisesti! Tämä sairaus vaatii kärsivällisyyttä. Jos nosto on tapahtunut liian nopeasti, vähennä annostusta ja aloita nosto uudelleen, mutta hitaasti. Näin voit päästä sydänoireista, jos oireesi muuten viittaavat vajaatoimintaan.

      Jos sinulla on yöllä nälkä, niin milloin syöt viimeksi ennen nukkumaan menoa? Se, että illalla ei saisi syödä, ei pidä paikkansa Syö illalla kevyt (ei siis pihvejä tms.) hiilihydraattipitoinen iltapala pari tuntia ennen nukkumaan menoa, niin et herää yöllä nälkään.

      Aamiainen on päivän tärkein ateria ja on ihan hyvä, että aamiainen maittaa. Jos haluat laihtua tai pitää nykyisen painosi ja pysyä virkeänä ja työkykyisenä koko päivän, jaa vuorokauden syömiset 5-6 ateriaan: aamiaiseen ja kahteen pääateriaan välipaloihin. Silloin verensokeri pysyy tasaisena eikä makeanhimo yllätä. Alhainen verensokeri väsyttää. Aamupäiväväsymyksesi voi johtua siitä. Verensokeria ei pidä nostaa äkisti makealla, sillä se saa verensokerin hyppelehtimään ylös ja taas nopeasti alas, mikä ei tunnu hyvältä. Ja lihottaa. Sen sijaan on syytä nauttia kuitupitoisia ja hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja (ruisleipää, vihanneksia, hedelmiä, maito- tai kokojyväviljatuotteita). Liian pitkät ateriavälit vaikuttavat myös lämmönsäätelyyn.

      Liikkuva ei palele yhtä helposti kuin paikallaan istuva, sen luulisi olevan jokaiselle selvää. Jos palelet pakkasessa bussipysäkillä, etkö luonnollisesti ala hypellä ja liikkua? Influenssarokotus ei aiheuta lämmön laskua vaan sinulla on ollut sattuma. Sikainfluenssa aiheuttaa usein kuumetta, mutta ei kaikilla. Alilämpöä se aiheuta. Itse olen sairastanut angiinat ja flunssat lähes kaikki kuumeettomina. Ihminen palelee, kun kuume nousee tai laskee, en muista kummin päin se meni, kun itselle ei yleensä tule kuumetta.

      • Terhituulikki

        Kiitos yksityiskohtaisesta vastauksestasi!
        Olen ilmeisesti ollut vajaalla hyvinkin pitkään ennen kuin sain lääkityksen. En ole tässä nyt nostellut annosta, annos on ollut siinä 2,25-2.5 tablettia Armouria. Olen ajatellut kokeilevani vähän enempää. Ovatko nuo 25 mikron vaihtelut liian suuria? Olen säädellyt olon mukaan, mutta ei se ole helppoa, kun ei tiedä, mikä on liikalääkitystä. Siitä lämmöstä olen pannut merkille, että, jos se on matalalla, niin silloin olen aloitekyvytön ja väsynyt. En haluaisi jakaa annosta kolmeen osaan, nyt otan aamulla 1,5 ja iltapäivällä 1 tabun. Pidän tarpeelliset tauot syömisessä lääkkeen oton yhteydesä. Olen opiskellut kilpirauhasesta, täytyy opiskella lisää.

        Kilpirauhasestani en tiedä, mikä siellä on, kystoja on ollut ja toinen lohko on nyt surkastunut. Tulehdukseen viittaavia vasta-aineita ei ole ollut T3V on ihan hyvä, ei kuitenkaan yli ylärajan. Ehkä sitä voisi nostaa vielä. Tyroksiinia en siedä.

        Se sydämentykytys voisi olla myös vajaasta, koska ei se sitten enää vaivaa, kun olen ottanut aamulääkkeeni. Säätelystä en ole juuri saanut tykytyksiä.

        Olen sitä mieltä, että verensokerini todella hyppelee. Esim. omena on sellainen, että tekee kahta kauheamman nälän. En tykkää happamista omenista, joten niissä, mitä syön, on varmaan aika paljon sokeria. Olen sitä mieltä, että sokerini alkoi nousta kilpirauhaslääkityksellä ollessa. Paastot ovat alle 6, mutta sokeriHb on joskus yli.

      • weouteowut
        Terhituulikki kirjoitti:

        Sanoit, ettet siedä tyroksiinia. Miten se ilmenee? Itselläni on ollut jo pitkään ongelmia tyroksiinin kanssa, mutta Armouriakaan en mistään saa (kun Antioksidanttiklinikkoihin ei ole varaa).

      • vaihtoehto Armourill
        weouteowut kirjoitti:

        Lienee huomattavasti helpompaa löytää lääkäri, joka kirjoittaa reseptin Liothyronista, joka Armoud Throidin ohella on lääkelaitoksen erikoisluvan vaativa lääke. Se on synteettinen lääke kuten Thyroxin ja siten sen hormonipitoisuus on tarkemmin määriteltävissä kuin sian kilpirauhasesta saatava Armour. Se lienee syy siihen, että Armouria kirjoittavia lääkäreitä on harvassa.

        Thyroxin on T4 ja Liothyronin T3 eli trijodityroniini, joka on kilpirauhasen aktiivinen hormoni. Olen itse käyttänyt Thyroxinia vuosikymmenet, mutta se ei poistanut kaikkia kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, joista kärsin. Oireista pahin oli krooninen väsymys, alakulo, aloitekyvyttömyys ja jatkuva ajatuksen katkeilu. Kun lisäsin Thyroxinin annostusta vähän yli lääkärin ohjeen, pääni kirkastui, mutta parin kuukauden kuluttua sain ylitoiminnan oireita. Nykyisin syön yhdessä Thyroxinin ja Liothyroninia ja voin hyvin.

        Siirtyminen Thyroxinista yhdistelmälääkitykselle vaatii kärsivällisyyttä, sillä oikean annostelun löytyminen vie aikaa. Minulta se vei puoli vuotta.

      • vaihtoehto Armourill
        weouteowut kirjoitti:

        Sanoit, ettet siedä tyroksiinia. Miten se ilmenee? Itselläni on ollut jo pitkään ongelmia tyroksiinin kanssa, mutta Armouriakaan en mistään saa (kun Antioksidanttiklinikkoihin ei ole varaa).

        Unohdin kertoa, että Armour on kallis lääke, mutta Liothyronin halpa. Kumpikaan ei ole Kela-korvattava. Thyroxin korvataan kroonikoille 100%:sti.

      • 1259541
        Terhituulikki kirjoitti:

        Kiitos yksityiskohtaisesta vastauksestasi!
        Olen ilmeisesti ollut vajaalla hyvinkin pitkään ennen kuin sain lääkityksen. En ole tässä nyt nostellut annosta, annos on ollut siinä 2,25-2.5 tablettia Armouria. Olen ajatellut kokeilevani vähän enempää. Ovatko nuo 25 mikron vaihtelut liian suuria? Olen säädellyt olon mukaan, mutta ei se ole helppoa, kun ei tiedä, mikä on liikalääkitystä. Siitä lämmöstä olen pannut merkille, että, jos se on matalalla, niin silloin olen aloitekyvytön ja väsynyt. En haluaisi jakaa annosta kolmeen osaan, nyt otan aamulla 1,5 ja iltapäivällä 1 tabun. Pidän tarpeelliset tauot syömisessä lääkkeen oton yhteydesä. Olen opiskellut kilpirauhasesta, täytyy opiskella lisää.

        Kilpirauhasestani en tiedä, mikä siellä on, kystoja on ollut ja toinen lohko on nyt surkastunut. Tulehdukseen viittaavia vasta-aineita ei ole ollut T3V on ihan hyvä, ei kuitenkaan yli ylärajan. Ehkä sitä voisi nostaa vielä. Tyroksiinia en siedä.

        Se sydämentykytys voisi olla myös vajaasta, koska ei se sitten enää vaivaa, kun olen ottanut aamulääkkeeni. Säätelystä en ole juuri saanut tykytyksiä.

        Olen sitä mieltä, että verensokerini todella hyppelee. Esim. omena on sellainen, että tekee kahta kauheamman nälän. En tykkää happamista omenista, joten niissä, mitä syön, on varmaan aika paljon sokeria. Olen sitä mieltä, että sokerini alkoi nousta kilpirauhaslääkityksellä ollessa. Paastot ovat alle 6, mutta sokeriHb on joskus yli.

        Jos olet vähän ylitoiminnan puolella, sinulle saattaa erittyä liikaa mahahappoja. Jos sinulla on valmiiksi hapan maha, happaman omenan syöminen saa aikaan nälän, joten valitse joku muu välipala. Omalla kohdallani veren sokerini laski nopeammin, kun lääkitykseni oli liian alhainen. Kromin nauttimisen sanotaan tasaavan veren sokerin heilahteluja ja siksi otan sitä säännöllisesti. Pääasia on kuitenkin tasaiset ateriavälit.

        Mitä tarkoitat kirjoittamalla sokeriHb? Sokeri ei liity Hb:hen. Hb eli hemoglobiini on veren happea sitova proteiini. Matala Hb tarkoittaa anemiaa.

        Kirjoitit: "Siitä lämmöstä olen pannut merkille, että, jos se on matalalla, niin silloin olen aloitekyvytön ja väsynyt." Tarkoitat kai, että kun olet vajaalla, olet aloitekyvytön, väsynyt ja alilämpöinen?

        Koska en käytä Armouria, en tiedä sen annostuksista mitään. Mutta ethän vaan muuttele annostusta päivittäin oireittesi mukaan?!! Kuka tahansa tervekin ihminen normaalilla kilpirauhasella on jonain päivänä esim. väsyneempi kuin toisena. Oli kilpirauhaslääkkeesi mikä tahansa, annostusta säädellään varovasti pitkällä aikavälillä. Päivittäin otetaan tasaisesti sama annos ja samaan aikaa, painottuen aamuun. Thyroxinia otetaan vain kerran päivässä aamulla tyhjään mahaan, sillä se varastoituu elimistöön.

        Jos tunnet tarkasteluasi oireitasi, että olet vajaalla, lisää annosta hyvin, hyvin varovaisesti ja pysy nostetussa annoksessa ainakin kuukauden pari, jonka jälkeen käyt labrakontrollissa. Vaikka potilaan vointi ja oireet ovat A ja O lääkityksen annostusta määriteltäessä, täytyy annostus varmistaa labrakokeilla ja saada sille lääkärin hyväksyntä. Muutenhan sinulla loppuu lääkkeet ennen aikojaan.

        Liian suuri tai liian pieni annos, molemmat ovat terveydelle haitallisia. Vasta kontrollien jälkeen nostat lisää, jos on tarvetta, tai lasket, jos nosto oli liikaa. Kilpirauhassairaus vaatii kärsivällisyyttä. Nopeilla nostoilla saat mm. sydänoireita.

      • Terhituulikki
        1259541 kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi. En olekaan lukenut näitä muutamaan päivään. Se influenssarokotus pahensi oireita.Tilanteeni on nyt parempi. Nälkä ja mahanturvotus ovat poissa. Mutta nyt onkin sitten refluksi iskenyt. Aikaisemmin refluksi on ollut ilman muuta vajaaoire. Koskaan ei tule happoa suuhun, mutta on limainen kurkku. Luulen, että minulla ei ole happoa liikaa, vaan on vain refluksia. Ruokatorvi on röntgattu, ja lääkäri sanoi, että ruokatorven sulkija toimii. Minut pantiin jopa alaspäin, eikä sulkija avautunut. Refluksia oli silloin ennen kilpirauhaslääkitystä ja joskus lääkityksenkin aikaan, nimenomaan vajaalla. Nyt en sitten tiedä, että onko nyt liikalääkitystä. Käytän joskus Somacia tai Gavisconia refluksiin. Mutta sopivan ajankohdan löytyminen on joskus vaikeaa. Yleensä otan illalla, jos muistan.

        Se sokeriHb on se HbA1c. Se ei saisi olla yli 6, ja se on ollut joskus lääkityksen aikaan 6,6. Nyt se on nippa nappa alle 6, eli 5,9. Paastoarvot ovat aina olleet alle 6. Sokeritautia ei ole suvussani, joten ihmettelen, miksi minulla tuo sokerihemoglobiini on noin korkea.

        Niistä plelemisista en tiedä, mistä johtuvat. Voi olla, että tasainen lääkitys ei auta hetkellisiin säätelyhäiriöihin. Silloin lääkitys pitäisi olla ehkä suurempi. Niitä on vain joskus, Nyt ei taas ole ollut moneen päivään. Jos olen saanut mittauksessa matalan lämpölukeman, silloin ei oikein mikään suju. Nyt taas sujuu kaikki hyvin, vaikkapa myöhään iltaan. Mittasin juuri kielenaluslämmön, ja kas sehän on ihan hyvä, 36,75.

        Olen mittauttanut T3V:n viimeksi, ja se oli 5,8, kun viiteyläraja on 7,5. T3V ei ole ollut yli viitteen koskaan. T4V on Armourilla 13 luokkaa. Jos otan tyroksiinia siihen rinnalle tai sijalle, niin saan selviä vajaaoireita. Nostoja ja laskuja olen tehnyt hyvin pienissä rajoissa, esim. yli vuoden olen olllut 2,25-2,5 Armourissa. Sitä vain ajatteln, että pitäisikö himpun verran nostaa, jos vaikka olen kuitenkin vähän liian matalassa lääkityksessä.

        Sä tunnut nyt sekoittavan monia asioita. Ensiksikin sika- tai kausi-influenssarokotus saattaa aiheuttaa joitakin ohimeneviä oireita kuten kipua pistoskohdassa, lievää lämmön nousua, lihaskipuja ym. flunssan oireita, mutta se ei vaikuta mitään kilpirauhaseen eikä lisää tai vähennä kilpirauhasen ali- tai ylitoiminnan oireita. Nämä ovat täysin erillisiä asioita.

        Toisekseen refluksivaiva on nimenomaan sitä, että mahanportti falskaa ja päästää mahahappoa ruokatorveen. Oireena voi olla närästystä, mahahappoa voi yöllä nousta suuhun ja se puolestaan voi aiheuttaa kurkkukipua, äänen käheytymistä ja vaurioittaa hammaskiillettä. Ruokatorvi voi tulehtua. Kerroit, että sinun mahanporttisi piti, vaikka olit alaspäin, joten ei sinulla ole refluksivaivaa. Jos närästää, sinulla on liikaa tai liian vahvoja mahahappoja tai mahasi reagoi tiettyihin ruokiin lisäämällä mahahappoa niin että närästää. Närästys liittyy yleensä kilpirauhasen liikatoimintaan tai lääkityksen yliannostukseen, mutta joskus vajaatoimintainenkin voi kärsiä närästyksestä. - Gavisconin, Rennien, Lynxin ym. mahahappoa neutralisoivien lääkkeiden ja kilpirauhaslääkkeiden ottamisen välillä täytyy pitää tuntien väli. Samoin täytyy menetellä kalkin suhteen.

        Maallikkona en ollut kuullut HbA1c-kokeesta. Luettuani siitä, näen, että sinun arvosi ovat hyvät eivätkä korkeat. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dia00412
        Miksi koe on otettu, epäilläänkö sinulla sokeritautia tai onko sokerit olleet joskus koholla? Onko sinulle tehty sokerirasituskoe vai mistä tiedät, että verensokerisi hyppelee? Alentunut verensokeri ei ilmoita itseään nälällä, vaan korkeintaan makeanhimolla. Siihen himoon omena ei ole tarpeeksi makea. Nopeasti laskevan tai liian alhaisen verensokerin oire on väsymys, heikotus ja jopa käsien vapina.

        Kai tiedät, että kaikkien ihmisten ruumiinlämpö muuttuu vuorokauden aikana? Se on korkeimmillaan joskus aamuyöllä kello 5-6 ja uudelleen klo 17-18 ja alimmillaan noiden aikojen puolessa välissä. Kun tarkkaillaan lämpöä kilpirauhaslääkityksen annoskoon määritystarkoituksessa, lämpö mitataan aina samaan aikaan aamulla heti herättyä ENNEN vuoteesta nousemista. Jos nouset, lämpö nousee heti. Lämpö on myös aina otettava samasta kohdasta, sillä kainalolämpö on vähän matalampi kuin suusta tai anuksesta otettu. Jos lämpö on yli 37,0 C, viittaa se ylitoimintaan/ylilääkitykseen ja jos alle 36,3 C, viittaa se alitoimintaan/alilääkitykseen. - Jos olet vajaalla, tarvitset koko ajan enemmän tai lämpimiä vaatteita kuin muut samoissa olosuhteissa. Vertaa omaan sukupuoleesi, sillä miehet selviävät vähemmillä vaatteilla noin keskimäärin kuin naiset.

        T4V-arvossasi 13 näyttäsi olevan varaa nostoon. Ilman vajaatoiminnan oireita ei kannata nostaa annostusta. Kun teet yhteenvedon oireistasi, viittaavatko ne alilääkitykseen? Voit kokeilla varovaista nostoa, jos suurin osa oireistasi viittaa siihen, että lääkitys on vähän vajaa. - Sydämen tykytykset tosin arveluttavat, mutta kilpirauhassivustoja lukeneena, muistan tapauksia, joissa joku on saanut tykytyksiä silloin, kun on vajaalla. Jos lisäät, tee se varovaisesti, äläkä muuttele annosta viikoittain.

        Kaamosaika lisää joillakin hiukan kilpirauhaslääkityksen tarvetta.

        Et muuten vastannut kaikkiin kysymyksiin, et esim. nimimerkin "weouteowut" kysymykseen, miten se ilmenee ettet siedä tyroksiinia.

        Tässä vielä tietoa refluksitaudista:
        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00072&p_haku=refluksi

        Lääkärin kehotuksesta käytin jonkin aikaa tyroksiinia Armourin rinnalla nostaakseni matalaa T4V:tä. Tuli vajaaoireita, lihas- ja nivelkivut ja niskajäykkkyys ym. Lääkäri on tietoinen, että lopetin kokeilun, se oli varmaan neljäs sekalääkityskokeilu.

        Soikerirasituskokeissa reagoin eri kerroilla eri tavalla. Kuitenkin tyypillistä on nopea nousu ja nopea lasku. Jatko onkin eri kerroilla erilainen, mennäänkö alaspäin vai noustaanko kummasti ylös. Eli joskus maksa voi prujauttaa sokeria lisää vereen melko pian. Ja siitä johtuu liika korkea HbA1C.

        Refkluksitautia on minulla joskus, varsinkin, semmoisina kausina, jolloin minulla on myös muita vajaaoireita. Minulla ei ole koskaan närästystä, vaan tunnetta, että jotain nousee ruokatorveen. Läpän auki olo on joskus todettu tähystyksessä, ja silloin ei ollut ruokatorven tulehdusta. killevaurioita minulla ei ole eikä hapanta makua suussa. Mahalääkkeitä otan illalla, jos on tarvis, joten ne eivät haittaa kilpirauhaslääkitystä.

        Oloni on tällä hetkellä aika hyvä, joten olen hyvillä mielin, kun elimistöni alkaa toimia.

        Jotenkin tuntuu, että teet liian nopeita päätelmiä erilaisten oireiden liittymisestä vajalla olemiseen. Jos vaihtelet lääkityksen annostelua ja sinun tapauksessa jopa käytettäviä lääkkeitä usein, et voi tietää, johtuvatko oireet, esimerkiksi hartiajäykkyys vajaalla olosta vai saitko ehkä jossain vetoa hartioihin. Kyllä terveillekin ihmisille tulee joskus erilaisia ohimeneviä oireita. Olemmehan koko ajan kaikenmoisten pöpöjen iskujen kohteina, jotka immuunipuolustus hoitaa.

        Kerroit, että olet ollut vasta 3 vuotta korvaushoidossa, joista eka vuosi Thyroxinilla. Jos kahden vuoden sisällä olet jopa neljä kertaa kokeillut yhdistelmälääkitystä, niin hyvin poukkoilevalta vaikuttaa. Jos nyt voit hyvin, niin onneksi olkoon. Pysy nykylääkityksellä ja annostelulla ja jos muutostarvetta ilmenee, tee muutokset varovaisesti ja pysy muutoksessa vähintään 6-8 viikkoa ennen uutta muuotsta. Kunhan labra-arvot ovat viitetasolla, ei sinulla ole tarvetta pyrkiä nostamaan annosta vain siksi että T4V on 13 ja viitteen ylärajaan on matkaa. Tärkeintä on se, miten voit.

        Miksi sinulta alunperin on otettu sokerirasituskoe ja HbA1C? Antamasi HbA1c-arvo ei ole korkea vaan alhainen ja HYVÄ. Etkö lukenut lähettämääni linkkiä? - Itselläni on vajis, joka nyt on tasapainossa. Kun olin alilääkitty, kärsin hypoglykemiasta. Verensokeri ei koskaan pudonnut vaarallisen alas, mutta nopeat muutokset syömisen jälkeen aiheuttivat väsymystä ja heikotusta. Lääkityksen ollessa tasapainossa verensokeri ei putoa yhtä rajusti kuin vajaalla. Vältän oireet syömällä tasaisesti 5-7 kertaa päivässä enkä koskaan syö äkkimakeita tyhjään vatsaan - ja muutenkin harvoin. Otan myös kromia päivittäin.

        Kirjoitit, että et sietänyt Thyroxinia. Miten se ilmeni? Söit sitä vain vuoden. Se on niin lyhyt aika, että annostusta ei ehkä vielä oltu osattu säätää optimitasolle. Korvaushoidon säätö vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kuulun itse niihin, joilla ei saatu hoitotasoa hyväksi pelkällä Thyroxinilla (söin kymmeniä vuosia vain sitä), mutta Thyroxinin ja Liothyronin yhdistelmällä kaikki vajisoireet ovat poissa. Olen tyytyväinen, etten siirtynyt heti kalliiseen Armouriin, sillä tämä yhdistelmä toimii.

      • ketjun aloittaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2023
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1727
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1557
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1193
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1061
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      956
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      937
    Aihe