KANSANEDUSTAJAN ELÄKEIKÄ

Kansanedustaja näyttää pääsevän täydelle eläkkeelle tehtyään osapäivätyötä 16 vuotta. Matti Vanhasen johtama hallitus on toistamiseen vaatinut ja nostanut eri keinoin kansalasten eläkeikää puuttumatta millään muotoa oman porukkansa eläkeiän muuttamimseen. Eduskunnan puhemies on kiinnittänyt tähän epäkohtaan huomiota, mutta hallitus ei ole ryhtytynyt toimiin. Jo esimerkin vuoksi kansanedustajan työstä pitäisi eläkkeelle päästä aikaisintaan silloin kuin muidenkin ihmisten eläkeikä alkaa.
8158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näin käy kun itse säätää eläke- etuunsa poikkeuslain.

Äänestä
  • KAIKKI ITSELLEEN::IRVOTTAVAT NAURESKELLA VAAN::kun lehdet kirjoittaa jutut päivän valoon.

    Äänestä

  • OTTAVAT kirjoitti:

    KAIKKI ITSELLEEN::IRVOTTAVAT NAURESKELLA VAAN::kun lehdet kirjoittaa jutut päivän valoon.

    Ei lakia tarvii noudattaa, jos siihen ei olekirjattu sanktiota, sanoo Kepu... ja sitä kansan on uskominen.

    Aina kun tehhään erityislaki, joka koskee kansanedustajia, jätetään sanktiot kirjaamatta, niin ei edustajien tarvii noudattaa sitä. Näin helppoa sen kun sen osaa. Tehkee peräsä!

    Äänestä

Toivottavasti jo toistamiseen tapahtunut Sauli Niinistön haastattelu asian tiimoilta tänään 6.11.2009 saa aikaan jotakin tälle kyseenaliseksi käyneen hallituksen ja erityisesti Vanhasen toiminnalle.

Äänestä

tavalliselle kansalle tulee ahtaat ajat ?
ne on jo MUTTA milloin ne päättäjille tulee ?
ette voi istua tuollaisilla palkoilla kun kansalle tulee vaan kurjuutta .

PALKAT JA ELÄKKEET ALAS JA HETI .
se pitää tomittaa yhtä nopeasti kuin korotukset .

Äänestä
  • Muutkin ovat jo alentaneet palkkojaan ja saaneet kenkää työpaikoltaan. Mm. valtioyhtiö Finnairin lentäjät ja muutkin korkeapalkkaiset. Kaikki ministereiden ja kansanedustajien kulut kuittaa veronmaksaja, kuten eduskunnan juhlaviinit (kuka lie ne nyt juonutkin sitten), kuntosalirahakakavallukset ja muut, sekä kymmenien nuorten ex- edustajien eläkkeet, Vanhasen teksiviestejä myöti, jne.

    Äänestä

Ei niin pitä mutta leveä leipä!

Äänestä

teidän touhuja .on niin paksua touhua että ei mikään vedä vertoja teille.
selittäkää meille miksi teillä on tuollainen palkkasuoja ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KYSYMYSMATTI? kirjoitti:

Kansanedustaja näyttää pääsevän täydelle eläkkeelle tehtyään osapäivätyötä 16 vuotta. Matti Vanhasen johtama hallitus on toistamiseen vaatinut ja nostanut eri keinoin kansalasten eläkeikää puuttumatta millään muotoa oman porukkansa eläkeiän muuttamimseen. Eduskunnan puhemies on kiinnittänyt tähän epäkohtaan huomiota, mutta hallitus ei ole ryhtytynyt toimiin. Jo esimerkin vuoksi kansanedustajan työstä pitäisi eläkkeelle päästä aikaisintaan silloin kuin muidenkin ihmisten eläkeikä alkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu