Miksi puolustelette?

Miksi asennevammaiset ammattiautoilijat puolustelevat kuljettajaa?
Ette pääse siitä tosiasiasta mihinkään että kuljettaja menetti ajoneuvoyhdistelmänsä hallinnan ja 23 ihmistä kuoli!
Kuskilla elämä (ei tosin enää kadehdittava) jatkuu, 23 ihmisellä ei.

Tutkintalautakunta selvittäköön ajoneuvon hallinnan menettämiseen johtuneet syyt sitten aikanaan.

Näin järkyttävä onnettomuus herättää varmasti keskusteluja ja niin pitääkin. Ammattiautoilijat kyllä syyttää herroja, tielaitosta ym. Mutta heti jos on "omasta miehestä" kyse niin vedetään herneet nenään.

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."
13980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Se rekkakuskiko?

Mitenkä toivoisit omien kollegoidesi sinuun suhtautuvan jos itsellesi kävisi noin?

Äänestä

Kuljettaja on tässä vain yksi riskitekijä muiden joukossa. Mielestäni on liian helppoa panna onnettomuus kuljettajan syyksi. Kymmenien tonnien painoisella ajoneuvoyhdistelmällä liikennöinti maantiellä on tietoinen riski, varsinkin talvikeleillä.
Kuljetuskaluston kokoa ei haluta rajoittaa koska Suomi on pitkien yhteyksien maa ja kuljetusten täytyy olla kilpailukykyisiä. Suomessa on jo nyt EU:n poikkeuslupa näin suurille ajoneuvoyhdistelmille.
Kaluston kokoon ja ajonopeuksiin puuttuminen on nykyisessä kilpailutilanteessa poliittisesti mahdotonta. Tässä onnettomuudessa on yksinkertaisesti kysymys olemassa olevan riskin realisoitumisesta.
Yleisön rauhoittamiseksi voidaan tietysti syyttää kuljettajaa ja ripotella vähän suolaa tielle. Mihinkään sen merkittävämpään ei ole näissä taloudellisissa olosuhteissa varaa.
Vaikka onnettomuudesta koituukin vakuutusyhtiöille suuri lasku, tämän yksittäisen tapauksen osuus ei ole vuotuisten maksettavien korvausten joukossa silti kovinkaan merkittävä. Toisin sanoen yhtiöiden kurssikehitys ei näistä mitenkään häiriydy. Millekään varsinaisille uudistuksille ei löydy maksajaa ja näin elämä siis jatkuu entisellään.

Äänestä
  • Juuri näin!
    On täällä sentäs joku fiksukin...

    Äänestä

  • Ehkä olsi tarve lyhentää siirtymäaikaa ja pienentää kalusto muuta Eurooppaa vastaavaksi, eli maksimiksi 40t.

    Äänestä

  • pieni kirjoitti:

    Ehkä olsi tarve lyhentää siirtymäaikaa ja pienentää kalusto muuta Eurooppaa vastaavaksi, eli maksimiksi 40t.

    Haluatkos maksaa ruuastasi enemmän ??
    kaikki tuo näkyy kuljetuskustannuksissa ja joskus kuluttajan pussissa !!
    Ja eikös taas kalustoa ole tiellä lisää ??

    Äänestä

  • pieni kirjoitti:

    Ehkä olsi tarve lyhentää siirtymäaikaa ja pienentää kalusto muuta Eurooppaa vastaavaksi, eli maksimiksi 40t.

    ja missä maassa on 40 t..maksimi?en minä ainakaan oo kuullu

    Äänestä

tässä olisi vastuuseen saatava. Kenen kaaliin ei mene se, että luonnonlakeja ei voi muuttaa ihmisten laeilla?

On helvetin helppo ratkaisu kirjata lakiin tyhjä kirjain : "..kuljettajan on hallittava ajoneuvonsa kaikissa tilanteissa..". Tuolla perusteella kuski on AINA syyllinen.

Jos jalankulkija päättääkin ylittää kadun ihan mielijohteesta juuri pari metriä ennen ajoneuvosi keulaa ja liiskaantuu, niin vika on automaattisesti autokuskin. (vrt tilannenopeuden eräs määritystapa laissa: "..kuljettajan on pystyttävä pysäyttämään ajoneuvonsa edessä näkyvällä vapaalla ajoradan osalla kaikissa tilanteissa..") Kukaan joka mitään fysiikan laeista ja integraalilaskennasta tajuaa, ymmärtää sen, että tuo on paskaa. Marginaalien kaventuessa päästään aina lopulta siihen tilanteeseen, että kuskista saadaan syyllinen. Massan hitauttakaan ei laissa haluta tajuta, sillä lähtökohtaisesti massalla ei ole vaikutusta sen sallittuun käyttäytymiseen. Tonnien rekan ja jonkun saatanan hukkapätkän pitäisi käyttäytyä samalla tavalla.
Mikä on suurempaa kusetusta?

Ja nyt joku saatanan tauno sanoo sen sanan: ennakoi. Vitullako sen ennakoit että joku edelläsi liikkuva näkeekin silmänurkastaan toisella puolella katua sen tarjousvillapaidan jota se on elämnsä haeskellut ja päättää saman tien kiskaista tien yli kauppaan? kuka teistä on viimeksi saanut sakot tai kuullut kenestäkään joka on saanut sakot varomattomasta tien ylityksestä tai luvattomassa paikassa tien ylittämisestä?

Valitaan vaan lisää tanjakarpeloita, anttikalliomäkiseiväshypppääjiä ja mattinykäsiä sun muita tonihalmeita edustamaan kansaa. Nämähän niitä todellisia asiantuntijoita ovat. Sitä saa mitä tilaa, myös lakien osalta jos valitsee päättäjät arkadianmäelle näiden "ammattitaidon" takia. Millä pirun kyvyillä joku laulaja tai uimarimissijuoksija on näillä avuillansa kykenevä vaativaan päätöksentekoon vain sen takia kun joku perässähiihtäjälauma antaa sille tarpeeksi ääniä sen takia "kun se on niin söpökin"?

Äänestä
  • Kuvailemaasi tilannetta tuskin pystyy kukaan ennakoimaan, mutta väitätkö tosiaan että tässä onnettomuus tapauksessa kuljettajalla ei ollut mitään mahdollisuuksia ennakoida edessä olevaa alamäkeä ja hidastaa vauhtia jo hyvissä ajoin???
    Ei kun tämä teidenritari se posotteli jo valmiiksi rajoitinta vasten ja alamäessä vauhti senkuin kiihtyi! En yhtään ihmettele että kuski muuttui lpulta matkustajaksi.

    Rekkamiesten asennevamma paistaa läpi sinunkin kommentistasi.

    Äänestä

syytät rekkakuskia. Olihan bussinkuljettajakin ammattiautoilija, ehkä hänkin "uinahti" yönhämärissä, missä valo ja pimeys kohtaa saa varjot uusia ulottuvuuksia. Tarkkaavaisuus herpaantuu virkeimmälläkin kuljettajalla, kun ajaa yön pitkinä tunteina moottorin hiljaa hyristellen.

älä unohda, että kyseiseen yöhön vaikutti monta yksittäistä tekijää, kuten joku pappi muistopuheessa sanoi: "oli huono käsikirjoitus".
Tämä oli eräiden sielujen novelli, tätähän tämä elämä on...

matkaaja matkustaa rekojen takavalot majakkoinaan.

Äänestä

se bussikuski olis voinu ohjaa ojaan ni ei olis tullu yhtän ruumist ja se varmana näki sen kontin koska siin kyljes palo viis oranssii valoo ja miten se bussi onnistu ajaa siihe etu kulmaan mikä on sen kuorma-auton peräs eikä sivul ja se perä heitti niin vähän että, eri asia olis ollu jos se olis tullu poikitain ni se vetoauto ollu siel ojas perä edel...

Äänestä
  • Vika on siinä, joka ei pysy kaistallaan. Ei siinä, joka ei ehdi väistää...

    Näin siis lain mukaan. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että rekkakuski oli olosuhteiden uhri ja siinä mielessä täysin syytön tapahtumaan. Tieliikennelain 23 pykälän perusteella hänet kuitenkin tullaan tuomitsemaan (valitettavasti).

    Äänestä

Entäs ne yksityisautoilijoiden aiheuttamat onnettomuudet? Miksi et niistä vaahtoa?
Siksikö, että ajat itsekin autolla.

Äänestä

Vai ei ole tielaitoksessa vikaa? Siellä päivystäjä istuu koneen ääressä ja katsoo forecaa millon lumisade loppuu et voi lähteä auraamaan vaikka lunta on tiellä jo 30cm.Meillä rekka jumissa mäen alla kun tie oli vesijäällä
päivystäjä sanoi ettei ne lähde yhden auton takia mihinkään hiekoittamaan kun ei siellä ole mitään KRIISIÄ, mutta nyt tais Konginkankaalla se kriisi tulla yhden auton takia!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijä kirjoitti:

Miksi asennevammaiset ammattiautoilijat puolustelevat kuljettajaa?
Ette pääse siitä tosiasiasta mihinkään että kuljettaja menetti ajoneuvoyhdistelmänsä hallinnan ja 23 ihmistä kuoli!
Kuskilla elämä (ei tosin enää kadehdittava) jatkuu, 23 ihmisellä ei.

Tutkintalautakunta selvittäköön ajoneuvon hallinnan menettämiseen johtuneet syyt sitten aikanaan.

Näin järkyttävä onnettomuus herättää varmasti keskusteluja ja niin pitääkin. Ammattiautoilijat kyllä syyttää herroja, tielaitosta ym. Mutta heti jos on "omasta miehestä" kyse niin vedetään herneet nenään.

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu