Täällä päin n. 10 vuotta, diagnoosi tullut 4 vuotta sitten. Olen 18-vuotias ja harmittaa, ettei lapsena tuota huomattu. Mietin vain aina miksi olin erilainen kuin muut.
Kauanko olette sairastaneet
kukko tunkiolla
151285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
asti on ollut toistettavia juttuja ahdistuksen lievittämiseksi tai lisäämiseksi, elikkäs reilusti 20 vuotta.
Njaa..lapsesta asti ollu ohi meneviä, mutta varsnaista sairastamista näistä..öö.. ehkä 6-7 -- 9 vuotta jotain sellasta.
koko ikäni
Mulla alko jonkunlainen oireilu siinä aika lailla 7-8-vuotiaana varmaan... En kyllä muista oliko silloin pakko-oireinen häiriö juuri, mutta ainaki joku ahdistushäiriö kai. Olin sitten monta vuotta terapiassa useamman kerran viikossa ja myös muutaman viikon Lastenlinnassa (vai mikä sen nimi on, no se lasten psykiatinen sairaala...). Sitten joskus 12-vuotiaana oireet meni vähäksi aikaa uinumaan vaan palatakseen parin vuoden kuluttua lievinä, mutta voimistu siitä sitten ja tässä sitä taas ollaan... Eli siis on siitä 10-11 vuotta, ku ekan kerran alko.
Mutta hei voimia kaikille kamppailussa tätä järjettömyyttä vastaan. Toivottavasti onnistutaan!
Oli mulla näitä oireita jo nuorenpanakin mutta 18v täytettyäni ne alkoivat pikkuhiljaa haitata normaalia arkea....ja siitä on kohta 11 vuotta.........:( Vasta nyt viime aikoina olen ymmärtänyt miten neuroosit toimivat ja miten niistä on sittenkin mahdollista päästä eroon.....Kerrasta Poikki kirjasta olen saanut hyviä vinkkejä.Suosittelen kaikille pakkoneurootikoille lämpimästi!
Hei te kaikki!
Olen sairastanut OCD:tä aina vuodesta 1983 asti. Olin silloin opiskellut kolme vuotta yliopistossa, kun oireet yht'äkkiä alkoivat. Tarkistamis- ja käsienpesurituaalit tulivat ensimmäisinä. Sen jälkeen alkoi kulua yhä enemmän aikaa suihkussakäyntiin (jopa kolmekin tuntia). Mutta jaksoin kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna ihmeellisesti taistella opinnoissa eteenpäin, vaikka elämä oli yhtä helvettiä pakko-oireiden kanssa. Sain pääaineesta lopputentit suoritettua erinomaisin tiedoin sekä sivuaineet valmiiksi. Ja vielä opetusharjoittelun eli auskultoinninkin tehtyä. Maisterin paperit olivat enää pro gradu-työtä vailla. Sitä en enää jaksanut tehdä, vaan jouduin vuonna 1986 kuudeksi vuodeksi psykiatriseen sairaalaan. Sielläkään pakko-oireet eivät hellittäneet, päinvastoin ne pahenivat koko ajan. Vuonna 1992 päädyin sitten Ruotsiin aivoleikkaukseen, minkä jälkeen suurin osa tarkistamisista sekä pakkopesemiset loppuivat. Nyt olen siitä lähtien elänyt "siviilissä" kohtalaisen hyvää elämää, vaikka psyykelääkitys vielä onkin. Ja tein myös gradunikin vuonna 2003 ja sain filosofian maisterin paperit. Olen jonkin verran myös tehnyt ns. oikeita töitä, eli olen antanut ruotsinopetusta aikuisopiskelijoille.
tuo kuvastaa varmaan monelle parhaiten mitä sairautta vastaan saa pahimmillaan taistella.kiitos jutuista muuten. pärjäile.
olen 92- vuonna syntynyt ja oireita minulla ilmeni ala-asteella ja siitä lähtien elämä on ollut yhtä helvettiä.
Masennukseni aikana kävin psykologilla, mutta en halunnut apua pakkoneuroosiin. Kun ei tuntunut naista muutenkaan kiinnostaa elämäni, vain pelkästään minun tunkeminen suljetulle.
siitä asti kun muistan ajatelleeni, elikkäs joskus 4-6 vuotiaana. Ne oli silloin harvakseltaan ja aika lieviä, koulussa unohdin koko asian, mutta 11 vuotiaana ne alkoivat pahentumaan... En voinut sietää muiden kosketusta, koska ajattelin bakteereja ja eritteitä. Sen jälkeen ocd paheni. Sain kuitenkin kaiken peitettyä ajatuksen tasolle, sillä en halua julkisesti olla kuin idiootti. Nyt olen 25v. Välillä on parempia kausia ja välillä on tosi raastavaa.
muistan kuin eilisen päivän, kun aloin haistelemaan käsiäni. olin noin 6-vuotias. sen jälkeen ajatukset ja toiminnot ovat muuttaneet muotoaan tasaisin väliajoin, mutta "kantava perusteema" on se sama kuin sillä 6-vuotiaalla, ihmetyksissään olevalla pikkupojalla. ala-asteella jotkut naljailivat asiasta, joten kätkin ajatukset ja toiminnot niin syvälle, etteivät ne sieltä muiden ihmeteltäväksi juurikaan ole sen jälkeen päässeet. osittain pakkotoimintojen hetkellisen paljastumisen vuoksi ajauduin paljon tappeluihin nöösipoikana. kesti kauan "todistaa" muille koulukavereille, että olen ihan normaali kaveri.
vuoden -83 jälkeen ei ole ollut yhtäkään pakkovapaata päivää. suvussa veljelläni on ainakin kyseinen häiriö.
Minäkin sairastuin vuonna -83. Olin silloin opiskelemassa Jyväskylän yliopistossa, ja oireet alkoivat yht´äkkiä sekä pahenivat nopeasti invalidisoiviksi pakko-oireiksi. Millaisia eri pakko-oireita sinulla nimimerkki "vuodesta -83" nyt on tällä hetkellä? Itselläni oireet pahenivat niin, että jouduin -86 menemään mielisairaalaan, jossa olin aina vuoteen -92 asti. Silloin minulle tehtiin Ruotsissa aivoleikkaus. Sen ansiosta paranin niin hyvin, että olen asunut siitä lähtien "siviilissä" eli poissa sairaalasta.
Terveisin Timo
Niin kauan kuin muistan. Olen nyt vähän yli 20 v., ja muistan oireilleeni jo alle kouluikäisenä.
Itselläni alkoivat oireet joskus 10-12 -vuotiaana. Kaikenlaisia pelko -ja ahdistustiloja alkoi ilmaantumaan. Pahinta oli nukkumaan meneminen viimeisenä perheessä. Jos menin viimeisenä nukkumaan, niin pakkotarkistelut jatkuivat pahimmillaan useita tunteja, aamuun asti. Kiitos tämän yöllisen oireilun, koko nuoruus meni täysin sekaisin.
Ja jos lähdin viimeisenä talosta, ja jouduin laittamaan oven lukkoon, niin pahimmillaan tuntui, että niin käsi, että kahva repeytyvät irti, oli niin laadukasta tempomista monia minuutteja. Useasti vielä palasin takaisinkin tarkistamaan.
Vanhempani tulivat tietoiseksi oireistani vasta muutama vuosi sitten, kun kerroin niistä. Harmillista, että ne oireet katoavat, kun joku toinen on läsnä; näin ollen kukaan ei saanut niistä tietää ollessani lapsi.
Nykyään olen 30v, olen saanut oireeni vähitellen kohtuullisesti kuriin, mutta haittaa vieläkin elämää. Kaikista hankalinta on ulos lähteminen, lähes aina tulee kiire / myöhästyn, kun joudun tarkastelemaan sähkölaitteet, hellan levyt ja oven, vievät aikaa noin 5-15min.
Lääkitystä tai terapiaa en ole näihin ongelmiin vastaanottanut. Luotan, että jonain päivänä selätän vielä nämä ongelmat lopullisesti.
oisko jostain 11-12 -vuotiaasta, pahentuen 18-19 -vuoteen asti, nyt lievästi ja vaihdellen. Olen 35 -vuotias, eli yli 20 vuotta, siis. OCD tosin vain sivujuonne depression ohessa.
ekat vähäiset oireet on mulla alkaneet alle kouluikäisenä, siitä sitten hiljalleen kasvaen ja nyt ollaan 35, joten oiskohan 30 vuotta :D Välillä pahempana välillä parempana, enää en oo töissä, mutta mulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö ollut muutaman vuoden.