Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tietoisuuteen populaarikulttuurin kautta, jossa assit kuvataan nörtteinä ja neroina. Mutta nyt diagnoosia ollaan lakaisemassa maton alle. Vaikka asperger tuli lääkäreiden diagnostiseen käsikirjaan vasta vuonna 1994, sitä ollaan nyt poistamassa seuraavasta painoksesta, joka julkaistaan 2012.
RE:
http://assijorinat.blogspot.com/
Katoaako Assit Amerikasta?
3
412
Vastaukset
- 9+2
Mielestäni on ollut ihan hyvä, että ns. korkeatasoisella autismilla (tai millä muulla nimellä aspergeria nyt sitten voisi kutsua) on ollut oma nimikkeensä. Toisaalta diagnooseissa on varmasti ollut paljon sekavuutta. Joku on esimerkiksi saanut alkuun autismi-diagnoosin, mutta paljastunutkin sitten kasvaessaan ja kehittyessään niin hyvätasoiseksi, että diagnoosiksi on tullut asperger.
Itselläni on selkeitä autismin kirjoon viittavia oireita, mutta koen, että asperger on parempi nimitys, koska pelkkään autismiinhan liittyy ihmisten nykyisissä käsityksissä kuva puhumattomista ja itseään heijaavista lapsukaisista. Olen kuitenkin älykäs ja pärjäävä aikuinen, vaikka yksikseni pahan olon yllättäessä, nolo myöntää, tykkäänkin heijata itseäni. :)
Oliko se niin, että aspergerkin luettaisiin jatkossa vain autismiksi, ja tuossa autismissa sitten erotetaan asteita toimintakyvyn mukaan? Esim. Temple Grandin on autistiksi todella toimintakykyinen, vaikka hän on kehittynyt juuri puhumattomasta ja itseään tauotta heijaavasta lapsesta tuoksi älykkääksi ja maailmalla luennoivaksi aikuiseksi. Siinä mielessä yksi nimitys voi olla hyväkin. Samoista lähtökohdista voidaan kasvaa ja kehittyä hyvin eri suuntaan ja sama neurologinen tila saa yhtä monta variaatiota kuin on autistejakin.- assisukua
Assit kirjoitti:
assius lisääntyy, koska se periytyy. Assisukuja on jo todettu suomessa ja on selvää, että vielä tutkijat löytävät as-geenin. Vuosia sitten kuulin asiantuntijalta, että asperger on yksi tutkituimpia altzheimerin lisäksi neurologian puolelta. Kun lisäännymme, monistumme samalla kuin ketjukirje ja samalla lisivät perinnölliset sairaudet ja ominaisuudet. Omasta kokemuksesta tiedän ja tuli mieleen Temple Grandin persoona, että kyllä as ihminenkin voi kehittyä hyvin yhteiskunnassa pärjääväksi, vaikka lapsuudessa olisi ollut ujo, vetäytyvä jne..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211748Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1501117Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon621113En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76920- 97915
Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?24911Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37850Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42769Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin61764En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156731