Uudessa koneessa käyttiksenä nyt 64bit vista.
Monetkaan muksujen uudehkotkaan pelit ei enää jostain syystä asennu siihen.
Onko siis mitään tehtävissä että alkaisivat toimimaan?
Monetkaan muksujen uudehkotkaan pelit ei enää jostain syystä asennu siihen.
Onko siis mitään tehtävissä että alkaisivat toimimaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koita yhteensopivuustilassa ajaa. Jos ei sillä toimi niin sitten ei Windowsissa niitä pelejä saa toimimaan. Tämä on ihan tavallista koska ne pelit ei ole tehty tuolle Windowsille ja Windows ei ole ihan standardin mukainen. Standardeillakin alustoilla voi myös ohjelmat särkyä jos käytetään jotain epästandardeja tekniikoita. Standardikin voi päivittyä joskus, että sitten saattaa hajota. Windowssissa sitten särkyy ohjelmia kun tulee uutta Windowsversiota, ja joskus myös service packeillä.
Ainoa mitä voisi yhteensopivustilan lisäksi tehdä olisi asentaa rinnalle 32-bit Ubuntu ja koittaa Wineä. Sillä toimi oWin32 softat ja DirectX:n vanhemmat vakaat julkaisut, eli DX3 ja DX7. DX9 vain osittain. Myös jotain RC versioita DX:stä voi toimia myös, esimerkiksi DX5 ja DX8. Jos ohjelmissa on jotain erikoisempia kopiosuojausvirityksiä, käyttää Internet Exploreria tms. ettei ole ihan puhdas Win32 DX niin ei toimi. Käytännössä siis vanhemmat pelit saa toimimaan mutta joillakin voi olla ongelmia.
Winen kanssa toimivia pelejä voit tutkailla täältä: http://appdb.winehq.org/
Pelien pitäisi sitten olla yhteensopivuudeltaan Platinum tai Gold, tai muuten on varmasti turhan ongelmallinen. Tuolla myös kerrotaan miten pelit viritetään toimimaan. Winessä on myös paljon regressioita, että toimivuus voi vaihdella Winen versioilla. Siksi suosittelen Ubuntua koska siihen on helppo vaihtaa Wine.
Ja mikä versio sitten Ubuntusta koneeseen niin jos on jotain epästandardeja laitteita kuten WLAN, mokkula, digiviritin, 3D-kiihdytin yms. niin Ubuntun pitäisi tätä laitetta uudempi koska tuki tulee tavallisesti 4kk seuraava julkaisu. Eli jos koneessa on vaikka uusi ATI:n näytönohjain niin uusin Ubuntu 9.10 vaan rinnalle sitten. Muuten sitten kannattaa ottaa Ubuntu 8.04.3 LTS koska se on varmempi ja siihen saa enemmän versioita Winestä.