Psykopaatit puhujat

-*****Syyllistämisensä välineeksi hän voi ottaa helposti myös Jumalan vetoamalla erityisesti viimeiseen tuomioon. Tälläkin tavalla hän deifioi itsensä. s.41-42
Hän ei taivu mihinkään kritiikkiin, esittääpä sitä kuka tahansa. Hänen mielestään se on aina väärää ja valheellista ja lähtee yksinomaan pahansuopuudesta ja kateudesta häntä kohtaan. s.29-30
Hänen persoonansa saa tietyt kuulijat ihastumaan suorastaan silmittömästi - ne, jotka kaipaavat alistavaa auktoriteettia voidakseen heittäytyä tämän valtaan ja saada häneltä varmuutta omaan epävarmuuteensa. Toiset, terveemmät ja itsenäisemmät, taas torjuvat hänet täysin, vaikka voisivat vastaanottaa saman asiasanoman hyväksyen joltakulta toisenlaiselta julistajalta tai ehkä lukea sen hänenkin kirjoittamanaan. Persoona estää heiltä sanoman perillemenemisen.
Narsistiselle julistajalle tärkeintä on lopulta hän itse: hänen tekemänsä vaikutus, hänen saamansa suosio, hänen voittamansa rakkaus, ei hänen ulkopuolellaan oleva objektiivinen sanoma.
Se sijaan aidossa kristillisessä julistuksessa sanoma kulkee julistajan persoonallisuuden - hänen vakaumuksensa, tunteidensa ja käyttäytymisratkaisujensa - läpi mutta jättää hänet itsensä taka-alalle ja lopulta kokonaan sivuun. s.25-26
Hän vaatii, että häntä uskotaan aina, kun hän puhuu itsestään tai esittää mielipiteitään. ''Sanon asian vain niin kuin se on'', on hänen tavallisimpia perustelujaan. Se mitä hän sanoo, voi olla oikein, mutta hänellä ei ole oikeutta sen sanomiseen. s.23
Hänen kanssaan keskustellessa syntyy tunne, ettei hänen kanssaan voi olla eri mieltä eikä varsinaisesti keskustella, vaan hän on kaikissa asioissa ehdottomasti oikeassa jo lähtökohdassa. Hän ikään kuin vyöryttää keskustelukumppaninsa päälle oman näkemyksensä, jota hän pitää ehdottoman oikeana ja ainoana oikeana. Hän pukee mielipiteensä älyllisen argumentoinnin muotoon, joka vaikuttaa aukottomalta mutta ei todellisuudessa ole sellainen. s.30
Vaikka hänen ajattelunsa voi vaikuttaa johdonmukaiselta, hänen perustelunsa eivät usein olekaan loogisesti päteviä, kun niitä tutkitaan perusteellisesti. Hänen mielipiteensä määräytyvät hänen intohimoistaan eivät objektiivisista tosiasioista. Ennemmin tai myöhemmin ilmenee, ettei hänen argumentointinsa ole rehellistä vaan tarkoitushakuista. Hän ei halua ottaa huomioon eikä varsinkaan esittää kaikkia mahdollisia näkökohtia, jos osa niistä puhuisikin häntä vastaan. s.33
Hän jakaa ihmiset mielessään kahtia sen mukaan, miten he suhtautuvat häneen. Toiset ovat ''ystäviä''... Toiset ovat vihollisia,... s.30-31

Hengellinen yhteisö vetää erityisesti puoleensa neurootikkoja, joilla on voimakas epävarmuuden tunne ja alistumisen ja riippuvuuden tarve, vaikkeivät toiset, ''normaalit'' ihmiset sitä aina pian huomaa. Tällaiset neurootikot ovat luonnehäiriöisille otollista maaperää.
Kun yhteiskunta muuttuu henkisesti nykyiseen suuntaansa, sekä neurootikkojen että luonnehäiriöisten määrä myös hengellisissä yhteisöissä kasvaa. Siihen vaikuttaa myös sähköisen viestinnän yhä keskeisempi asema kristillisissäkin yhteyksissä. Television ohjelmissa itsetehosteiset ihmiset esiintyvät yleensä loistavasti ja ihastuttavat monia katsojia, koska heitä ei päästä näkemään luonnollisissa yhteyksissä kulissien takana. s.70
Luonnehäiriöinen ihminen ei syvimmältään pyri rakentamaan hengellistä yhteisöä eikä Jumalan valtakuntaa vaan perimmältään vain itseään.
Hengellisessä yhteisössä luonnehäiriöinen ihminen saa itselleen suurimman mahdollisen arvovallan: hän voi esiintyä suorastaan Jumalan edustajana niille, jotka uskovat Jumalaan. Sitä hän syvimmältään haluaakin. s.74
Luonnehäiriöisen tärkeimpiä ja tehokkaimpia alistamisvälineitä on syyllistäminen: hän syyttää sitä, jota hän haluaa hallita ja hyödyntää, sellaisesta, mitä tämä ei ole eikä ole tehnyt - eikä luultavasti koskaan tekisikään. Syyllisenä olemisesta tulee siten yksi alistetun hallitsevia elämäntuntoja. s.76
Luonnehäiriöisen saarnaajan julistukseen ja teologiaan on väistämättä kätkeytynyt sekä spiritualismia eli hurmahenkisyyttä että legalismia eli lakihenkisyyttä, jotka aina kuuluvat yhteen.
Spiritualisti eli hurmahenkinen ihminen irrottaa toisistaan Jumalan sanan ja Jumalan Hengen. Luonnehäiriöiselle ei Jumalan sana, Raamattu, ole käytännössä perimmäinen auktoriteetti, vaikka hän voi olla sen teoreettisen arvovallan kiihkeä puolustaja. Jumalan sanan yläpuolelle hän kuitenkin todellisuudessa asettaa selittämättömän ''hengen'', jota hän sanoo Jumalaksi mutta joka on hänen omaa uskonnollista vaikuttamistaan ihmisiin.
Legalisti eli lakihenkinen ihminen edellyttää tavalla tai toisella, että ihminen täyttää Jumalan hänelle asettamat vaatimukset. Kun legalisti ja spiritualisti, lakihenkinen ja hurmahenkinen, yhtyvät samassa henkilössä, vaatimusten esittäjä onkin todellisuudessa hän itse eikä suinkaan Jumala sanassaan. s.104

, mutta jäi epäselväksi, tarkoitatko kirjoituksellasi jotakin yksittäistä vl-puhujaa, muutamia vai kenties kaikkia. Kun kerran vl-palstalla keskustellaan.

psykopaattikin, mutta siltikin syntien anteeksiantamus kuuluu saarnoissa selkeänä.