onko normaalia, että aikuinen poikani yht äkkiä itsenäistyi niin, ettei tule enää kotiin käymään, kun: " mitä hän siellä tekisi" -ajattelu on vallannut alaa? Pyykit hän toi ennen aina kotiin, mutta nyt hän on ruvennut nekin pesemään itse. Hän ei välttämättä lainkaan soita. Jos hänelle soittaa, voi huomata, ettei hän pariin päivään ole tavoitettavissa ollenkaan. Tämä "lapsi" on kyllä jo ihan aikuinen, mutta kun käytös on ihan yht äkkiä muuttunut.
Toisaalta tuo kaikki on minusta hienoa, mutta äkkinäinen muutos ihmetyttää. Hänellä ei ole tyttöystävää ja sitä hän voi äidille sitten puhelimitse valitella, mutta kotiin ei yhtään enää tunnu kaipailevan.
Toisaalta tuo kaikki on minusta hienoa, mutta äkkinäinen muutos ihmetyttää. Hänellä ei ole tyttöystävää ja sitä hän voi äidille sitten puhelimitse valitella, mutta kotiin ei yhtään enää tunnu kaipailevan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki mitä tapahtuu, on normaalia. Vaikka pitäisimme jotain asiaa epänormaalina (esim. mummojen mukiloiminen) on sekin normaalia käytöstä, koska ihmisellä on siihen omat intressinsä (esim. väkivaltainen lapsuus).
Tässä omien lasten kasvua seuratessani olen huomannut, että aika monia asia voi yhdessä yössä kääntyä aivan toiseksi kuin miten siihen asti on menty. Mikään ei pysy koskaan ennallaan, kaikki muuttuu kaiken aikaa, ja lapsemme kypsyvät ja kehittyvät hitaasti tai harppauksin.
Se, ettei lapsesi halua pitää sinuun niin tiivistä yhteyttä kuin ennen, on loistava esimerkki itsenäistymisestä. En tiedä miten kovasti olet aina kyselemässä ja utelemassa poikasi asioita, mutta itse en pidä ollenkaan siitä sellaisesta. Kerron sen mitä haluan, mutta liika urkkiminen ja jos vielä arvostellaan ja tullaan päällepäsmäröimään (anoppini on sellainen), niin en pidä enää mitään yhteyttä.
tunnustaudu päällepäsmäriksi. Ei poikanikaan edes suutuspäissään kuvailisi minua niin. Paljon muita negatiivisia ilmauksia hän kyllä keksisi.
kun lapseni on lentänyt pesästään ja siivet kantavat. Hope so.