Pormestarimmeko väläytti johdinautoja ratikan vaihtoehdoksi. Tähän saakka rollikkapuheet on tyrmätty heti lähtökuopiin, vaikka johdinauto voisi olla nykyaikanakin hyvin toimiva dieselbussin tilalla. Sähkötolpat ja ajolangat ovat investointina varmaan kevyemmät kuin ratojen rakentaminen, eikä ollenkaan niin jäykkä muutoksille. Huonona puolena on että joutuu käyttämään samoja katuja kuin muutkin autot, mutta onhan toisaalta bussikaistoja jo nyt paljon, ja voidaanhan niitä rakentaa lisää.
Rollikka rulez
Ratikka sucks
3135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, vanhat ideat esiin. Kuka hölmö keksi purkaa käyvän systeemin. Kyllä maksaa, jos ja kun rakennetaan takaisin.
-kulkeneena, silloinkun niillä vielä mansessakin ajeltiin, voin ainoastaan lämpimästi puoltaa niiden uudelleen käyttöön ottamista. Kiihtyvät aivan uskomattoman nopeasti ja ovat kuitenkin hiljaisia pelejä. Jäin kovasti kaipaamaan niitä, kun ne typerän päätöksen myötä poistettiin liikenteestä dieselbussien tieltä.. Uudella tekniikalla varustetut trollikat olisivat ehkä jopa jonkinlainen nähtävyyskin katukuvassa. Niveltrollikka,, miltäs kuulostaa? Maailmalla on satoja isompiakin kaupunkeja, jotka käyttävät johdinautoja saasteiden vähentämiseksi.
Tuossa kuva..
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://bc.transport2000.ca/images/TL_2007_NFI_E60LF_2533.jpg&imgrefurl=http://bc.transport200...
http://images.google.com/images?hl=fi&source=hp&q=trolleybus&btnG=Etsi kuvia&gbv=2&aq=f&oq=