Fennorasistit

Kyllä PS:n ja SL:n opit ovat menneet perille:

Pizza- ja kebabravintola tuhoutui tulipalossa Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla varhain tänä aamuna. Poliisin mukaan palo oli sytytetty tahallaan. Sitä ennen ravintolasta oli anastettu omaisuutta, muun muassa tupakkaa. Henkilövahinkoja ei sattunut.

Poliisi epäilee rikokseen liittyvän rasistisia motiiveja, sillä ravintolanpitäjä on ulkomaalaistaustainen.

Ruukin kylässä sijaitseva vajaan 100 neliömetrin suuruinen puurakennus kärsi palossa merkittäviä vahinkoja. Pizza- ja kebabravintolassa oli asiakaspaikkoja enimmillään noin 30 hengelle.

Palokunta sai hälytysilmoituksen tulipalosta hieman kello kuuden jälkeen aamulla. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että rakennukseen oli murtauduttu iskemällä pyöräteline talon ikkunasta sisään.

Jokilaaksojen poliisi tutkii tapausta tuhotyönä ja varkautena.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

”Jos Suomea halutaan nimittää jatkossa natsimaaksi tai fasistimaaksi, kun suomen kielestä tulee ainoa virallinen kieli, niin mitäpä tuosta.”

"Suomi-poika maailman huippu, hurrinretku liukas luikku. Painuu synkkään unhon yöhön, suomalaisuus ryhtyy työhön"

"Monen sadan vuoden patoutumat ovat purkautumassa. Se alkaa nakkikioskeilta puolenyön tuntumassa ja leviää kaikkialle."

"Turpiin vain jokaiselle lapsista vanhuksiin, jos uskaltavat puhua ruotsia päiväkodeissa, kouluissa, jalkapallokentällä, jääkiekkokaukalossa, dementikkolaitoksissa ja kaupungin virastoissa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.......... kirjoitti:

Kyllä PS:n ja SL:n opit ovat menneet perille:

Pizza- ja kebabravintola tuhoutui tulipalossa Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla varhain tänä aamuna. Poliisin mukaan palo oli sytytetty tahallaan. Sitä ennen ravintolasta oli anastettu omaisuutta, muun muassa tupakkaa. Henkilövahinkoja ei sattunut.

Poliisi epäilee rikokseen liittyvän rasistisia motiiveja, sillä ravintolanpitäjä on ulkomaalaistaustainen.

Ruukin kylässä sijaitseva vajaan 100 neliömetrin suuruinen puurakennus kärsi palossa merkittäviä vahinkoja. Pizza- ja kebabravintolassa oli asiakaspaikkoja enimmillään noin 30 hengelle.

Palokunta sai hälytysilmoituksen tulipalosta hieman kello kuuden jälkeen aamulla. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että rakennukseen oli murtauduttu iskemällä pyöräteline talon ikkunasta sisään.

Jokilaaksojen poliisi tutkii tapausta tuhotyönä ja varkautena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu