Taas vanhanen ALISTUI

12182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tämä lahjottu oikeistosönkkö pitäisi saada linnaan tuolta valehtelemasta ja itsestäänselvyyksiä lässyttämästä.

Äänestä

vaatia mitä vittua haluat, en eroa ;)))

Äänestä

MATTI VANHANEN ON LÖYSÄ NEUVOTTELIJA JA EI SAA MINKÄÄNLAISIA TAVOITTEITA EU:SSA LÄPI. Kertokaapas hyvät ihmiset, mitä hyvää Suomelle Matti Vanhanen olisi saanut EU:ssa läpi, vaikka hän on pitänyt tästä lautasestaan kiinni kynsin ja hampain.

Äänestä
  • vairastot taitavat antaa odottaa itseään?

    Suomen kaltainen nakkikioski ei saa lävitse yhtään mitään ilman muiden silkkaa hyväntahtoisuutta.

    Äänestä

  • Suomi on niin pienimaa ettei sillä ole mitään vaikutusvaltaa yhtään mihinkään eikä sitä kukaan kuuntele. Vanhasellehan nauretaa avoimesti euroopasta lahjus- ja naisjuttujensa takia, Mattia pidetään lahjottuna kekkulina mikä hän kieltämättä onkin. Muutama Suomalainen maalaisjuntti Matti todellisuudessa vain kannattaa ja tietysti rahapiirit jotka Matin valtaan nostivat ja joiden tiukassa talutunuorassa Matti on.

    Äänestä

  • ja kun vedetään raha kortti! Oma pussi on tärkempi kuin kansan!

    Äänestä

...mutta onko lahjomaton?? Odottakaa niin näette! KRP tutkii, hyvä niin.

Köykäisin eväin on loputtoman piiitkään opiskellut keskivertomatti taaplannut
värittömällä ja taitamattomalla tyylillään.

Skandaalista toiseen, naisesta toiseen, lahjasta toiseen -
Ruotsin Mona Sahlin joutui eroamaan Toblerone-patukan takia.
Meillä saavan kaikenkarvaiset mitättömyydet tehdä näköjään
aivan mitä hyvänsä...

Äänestä
  • jotenkin erehtynyt?

    "Kaikenkarvaiset mitättömyydet" eivät ole olleet Suomen pääministerinä yli kuutta vuotta...

    Siihen on tainnut kyetä yksi jamppa aiemmin?

    Äänestä

Pääministeri Vanhasen vaihtamisella ei asiat valitettavasti ainakaan paranne.
Pääministeri antaa liikaa valtaa kokoomukselle, se lienee totta.Keskustan tulisi muistaa perustajansa testamentti"Älä unohda köyhän asiaa. Tolstoi oli monessa asiassa esikuvana Santeri Alkiolle, ministerille, kansanedustajalle ja Ilkan päätoimittajana. Sekämm. nuorisoseuran ja raittiusseuran perustajana.
Tolstoi seurasi Jeesuksen oppia, "kun olin nälkäinen annoitte ruokaa, kun olin vaatteeton annoitte vaatteita, kun olin vankilassa kävitte katsomassa"...... Toisille vasemalla puolilla oleville(rikkaille) "Kun olin nälkäinen annoitte ruokaa, kun olin vaatteeton annoitte vaatteita, kun olin vankilassa kävitte katsomassa"..
"Rikkaat vasemalla puolella olevat sanoivat:milloin me näimme Sinut nälkäisenä, vaatteettomana,vankilassa"..
"Jeesus sanoo kaiken, minkä teitte vähimmille veljilleni sen teitte minulle"
Näin meidän alkiolaisten hallituksessa, eduskunnassa, kaupunginvaltuustossa,kunnanvaltuustossa ja kuntayhtymissä. Samoin yrityksissä.

Äänestä

Ei ole mikään ihme, että Suomi ei saa tärkeitä EU-virkoja; Vanhasen ja kepun huono maine on jo levinnyt Suomen rajojen ulkopuolelle.

Äänestä
  • Lipponenhan yritti itse lopata itseään, mutta turhaan, sossut sössi koko homman.

    Äänestä

Suomalaisten mahdollisuudet ratkesivat siihen, että EU:n sosialistit, joilla oli tällä kertaa oikeus valita ensimmäinen virkapaikka, valitsivat ennakkoilmoituksestaan huolimatta ulkoministerin paikan. Täkäläisten sosialidemokraattien presidenttiehdokkista Martti Ahtisaarella ei ollut tuohon paikkaan kiinnostusta ja Paavo Lipposen toiminta venäläisten kaasuputkilobbarina vei hänen mahdollisuutensa koskaan mihinkään EU:n virkaan.

Toisena valintavuorossa olleet konservatiivit ilmoittivat tämän jälkeen, että presidentin virka kyllä heille kelpaa. Taisivat suomalaiset kokoomuslaiset yllättyä siinä määrin, ettei heillä ollut esittää virkaan omaa ehdokasta. Harri Holkeri ja Raimo Ilaskivi ovat jo vanhuudenhöperöitä ja Sauli Niinistöä kiinnosti EU:n presidenttiyttä enemmän Palloliiton puheenjohtajuus. Liehuva Liekinvarsi herättää myötähäpeää jo omiensakin joukossa.

Kolmantena valintavuorossa ovat kai liberaalit, jotka päätyvät mahdollisesti talousasioista vastaavaan komissaariin. Se kuka on kepulaisten ehdokas hommaan, kuullaan ehkä jo tällä viikolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


narsisti paska kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110810563926_uu.shtml

Melkoinen nahjus!
Eroais jo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu