Ei Nimeä (2009)

Veteranfan

Amerikkalais meksikolainen elokuva "Sin Nombre" (Ei Nimeä) on ohjaaja Cary Fukunagan esikoiselokuva,joka on myös tehnyt käsikirjoituksen siirtolaiskuvaukseensa.Elokuvassa seurataan erään Hondurasilaisen siirtolaistytön Sayran vaarallista junamatkaa Meksikon halki kohti Yhdysvaltoja.Köyhyyttä pakoon lähteviä siirtolaisia odottaa matkan aikana monia vastoinkäymisiä,kuten eräs paikallinen meksikolainen jengi nimeltään Destroyer hankaloittaa entisestään junamatkaa sisäisellä jengikahakallaan.Elokuva toimii eräänlaisena varoituksena parempaa elämää hakevia siirtolaisia kohtaan.Varsinkin matkavälineenä toimiva tavarajuna kuvataan pahaenteisenä tuomionkoneena,jolla on tietty määränpää joko hyvään tai pahaan.

Tiivistunnelmaisena elokuvana Ei Nimeä kiehtoo kulttuurisella näkemyksellään.Joka maankolkassa tuntuu olevan samanlainen selviytymiskamppailu paremmasta tulevaisuudesta ja myös yhteenkuuluvuuden tunteesta.Moraalisesti elokuvassa on joitakin myötätuntoa ja toisen auttamista koskevia pohdintoja: -Vaikka tulevaisuus ei näyttäsi hyvältä kannattaako silti uhrata kaikki olemassa oleva yhden vuoksi?
Synkkyytä elokuva tarjoaa ennestäänkin jo pimeisiin syysiltoihin.Mutta teknisesti taitavana työnä tehty trilleri pitää katsojaa kuitenkin hereillä loppuunasti.Ohjaaja Cary Fukanaga onnistuu esikoiselokuvallaan pitämään uskottavuuden eli illuusion hyppysissään.Tuntemattomia näyttelijöitä vilisevä teos on eksoottisuudessaan "City of God" elokuvien hengenheimolainen.

TÄHTIÄ ¤¤¤¤

1

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • * * * * *stars

      Jep. Tämä on hyvä elokuva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4542
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2543
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      175
      1725
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      260
      1592
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1460
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      122
      1347
    7. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1277
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1269
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      76
      1242
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      996
    Aihe