Pitäisikö kaikkien saada ammattitautidiag.astmasta ????

Homeen ÄRSYTYS kosteissa tiloissa,metsissä monessa eri paikoissa on jo tuhansia vuosia vanha juttu.
Se on tietysti sääli,että ihminen joutuu elämään tällaisten ärsykkeiden kanssa ja varsinkin työpaikassa.Se on kuitenkin selvää ,että millään ei aina voida osoittaa ,että oireet/astma on tullut jostain tietystä työpaikasta koska mahdollisuuksia on pilvin pimein.Paljon on kyllä myös ihmisiä jotka reagoivat homeeseen turhankin vakavasti ja ollaan heti myös vaatimassa korvauksia vaikka siihen ei olisi minkäänlaisia edellytyksiä. Monelle se on todellinen ongelma ja he jäävät nuolemaan näppejään (lääkkeet,ansionmenetys,hoito ym.) kun heidät yhdistetään myös niihin valittajiin joille se ei ole suurikaan ongelma.Sivustoilla on haukuttu TTL:n sekä joskus myös VKK:n toimintaa ja varsinkin vakuutusyhtiöitä (en todellakaan ole mikään vakuutusyhtiöiden puolesta puhuja),mutta näen asian kuitenkin niin ,että jos on selvästi todettavissa työstä aiheutunut sairaus joka on TTL:lla tutkittu ammattitaudiksi ja ihminen ei selvästi kykene olemaan tässä työpaikassa niin käsittääkseni vakuutusyhtiön pyynnöstä VKK pyrkii kouluttamaan ihmisen esim.työhön
jossa ei olisi tätä ongelmaa.Tämän ammatillisen kuntoutuksen jälkeen mikäli työllistymismahdollisuutta ei ole ammattitautiin johtuvista syistä tulee vakuutusyhtiö "jollakin" tavalla jokatapauksessa mukaan.
Ensinhän joudutaan tietysti olemaan sairauden takia pois töistä ainakin vuoden jolloin kuntoutuskorvauksia voi yleensäkään saada.Tältä ajaltahan saa työnantajalta aluksi konaisen palkan tietyn ajan jonka jälkeen saa sairauspäivärahaa kelalta 300 vrk:tta ja sen jälkeen ansionmenetyskorvausta kohtuuliselta ajalta vakuutusyhtiöltä.Kohtuulinen aika tarkoittaa ammatillisen kuntoutuksen kestoa. Itse sairastuin 90 luvun lopulla ja menetin työpaikkani sairauden takia.Kouluttauduin uuteen ammattiin jossa ongelmat minimoitiin.Lääkkeet saan vakuutusyhtiön maksamana.
341105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kun on ammatti mistä ei enää mihinkään tarvitse kouluttautua, mutta ... et sairastumatta voi työpaikallasi olla, työpaikan sisäilma NYKYmittauksin ihan sairaan puhdasta - siis todellakin SAIRAAN puhdasta ja moni oireilee... mutta kun sisäilmasta ei "löydy" enää mitään, eikä uusista kosteusvaurioista kerrota totuutta... on käsillä pattitilanne... mitään ei tehdä... kun se sisäilma on sairaanpuhdasta...

Henkilöt ovat siis vain "herkkiä", "herkistyneet" jo niin pahasti yms. yms. ... MUTTA MILLE ??? sille "sairaanpuhtaalle" sisäilmalleko, joka mittauksin on siis täysin puhdastako? Mikäs herkistyminen sitten oikein on kyseessä, kun puhdaskaan sisäilma ei enää käy?

Miten auttaa henkilöitä, jotka sairastuvat pahasti jo siitä "puhtaastakin" sisäilmasta?

Sillä ei kait kukaan epäile, että työsuojelupiirin sisäilmamittaukset olisivat heikkolaatuisia ja ottajat epäpäteviä - ei varmastikaan... eihän, ei kait, tai siis... voiko mittauksilla vedättää... ja miksi ... jotta saadan se "sairaan"puhdas sisäilma, joka sairastuttaa yhä edelleen ja edelleen ja edelleen...

Vai onko kyse siitä että "NYKYmittaukset" ovat surkeita räpellyksiä ja ottajat myös vain leikkivät asiantuntijoita... ja kukaan ei puutu tilanteeseen.

EI EI EI ... vai olisiko taustalla joku kiva pikku pikku OHJE?

Ja kun OHJEITA noudatetaan kaikki on hyvin? Vai onko^?

Äänestä
  • Homeet ovat tosiaankin vanha juttu. Hurjan suurina määrinä homeet sairastuttavat (mm. homepölykeuhko). Tilanne on kuitenkin niin, että nykyisin on äärimmäisen harvoin tilanteita ja tiloja, joissa homeita olisi niin paljon, että ne voisivat sairastuttaa.

    Nykyään eturiivn tutkijat (jopa THL) pitää mahdollisina sairauden aiheuttajina homeiden tuottamia kemikaaleja, toksiineja. Näitä on tutkittu maailmalla hyvin vähän. Yksi uranuurtaja alalla on Mirja Salkinoja-Salonen, jota täällä niin usein virheellisesti siteerataan. Nyt tutkimuksia on lähtenyt käyntiin ja odotellaan tuloksia.

    Vakuutusoikeus on todellinen ongelma suurelle osalle sairastuneita. Tunnen useita henkilöitä, joilla on todettu työpaikan sisäilmasta johtuva krooninen sairaus. He eivät saa korvauksia, koska diagnoosi on sellainen, että se ei oikeuta korvauksiin. Korvauksiin oikeuttavia diagnooseja on hyvin vähän. Sairauden riskisuhteen on oltava riittävän suuri, jotta pystytään osoittamaan sarauden syntyneen homealtistuksen seurauksena. Mutta kun ongelmana ei ole ne homeet, vaan mitä ilmeisimmin homeiden ja muiden mikrobien tuottamat kemikaalit. Ja kysymys on silloin kemikaalialtistuksesta, jota ei ole homevaurioiden yhteydessä tutkittu. Homevaurioiden yhteydessä esiintyviä joitakin kemikaaleja on tutkittu, mutta hyvin myrkyllisiä tutkitaan järjestelmällisesti vasta nyt. Yksi asiaan liittyvä tutkimushanke on Työsuojelurahaston rahoittama tutkimus, jota vetää Mirja Salkinoja-Salonen.

    Kun ei osata mitata ja tutkitaan vääriä sairauksia, näyttää sairastuneet valittajilta.

    Äänestä

  • Haista ite kirjoitti:

    Homeet ovat tosiaankin vanha juttu. Hurjan suurina määrinä homeet sairastuttavat (mm. homepölykeuhko). Tilanne on kuitenkin niin, että nykyisin on äärimmäisen harvoin tilanteita ja tiloja, joissa homeita olisi niin paljon, että ne voisivat sairastuttaa.

    myrkyllisiä kemikaaleja.Kemikaalialtistukseen tarvitaan vuosien ja taas vuosien altistuminen ja miten se pystytään erottelemaan(homeongelmasta) mistä se on lähtöisin.Tietysti jos työskentelee esim.automaalaamossa,rakennusmaalauksessa tai vaikkapa maaliteollisuudessa niin siellä kemikaalit voittaa homeen vaikka oisit kuinka homeille altistunut.

    Millaisia vaivoja diagnosoidaan kemikaaleista????

    Äänestä

  • Kauheastihomeinen kirjoitti:

    kun tutkimukset on vasta alkamassa eikä siinä ole mitään terveysosiota.

    Äänestä

  • #¤% kirjoitti:

    Missä tutkimukset alkaa ?

    Äänestä

  • #¤% kirjoitti:

    kun tutkimukset on vasta alkamassa eikä siinä ole mitään terveysosiota.

    pistää pään piiloon luulee ettei nää, jänöjussi pientä hännännypykkää...

    Äänestä

  • Haista ite kirjoitti:

    Homeet ovat tosiaankin vanha juttu. Hurjan suurina määrinä homeet sairastuttavat (mm. homepölykeuhko). Tilanne on kuitenkin niin, että nykyisin on äärimmäisen harvoin tilanteita ja tiloja, joissa homeita olisi niin paljon, että ne voisivat sairastuttaa.

    Nykyään eturiivn tutkijat (jopa THL) pitää mahdollisina sairauden aiheuttajina homeiden tuottamia kemikaaleja, toksiineja. Näitä on tutkittu maailmalla hyvin vähän. Yksi uranuurtaja alalla on Mirja Salkinoja-Salonen, jota täällä niin usein virheellisesti siteerataan. Nyt tutkimuksia on lähtenyt käyntiin ja odotellaan tuloksia.

    Vakuutusoikeus on todellinen ongelma suurelle osalle sairastuneita. Tunnen useita henkilöitä, joilla on todettu työpaikan sisäilmasta johtuva krooninen sairaus. He eivät saa korvauksia, koska diagnoosi on sellainen, että se ei oikeuta korvauksiin. Korvauksiin oikeuttavia diagnooseja on hyvin vähän. Sairauden riskisuhteen on oltava riittävän suuri, jotta pystytään osoittamaan sarauden syntyneen homealtistuksen seurauksena. Mutta kun ongelmana ei ole ne homeet, vaan mitä ilmeisimmin homeiden ja muiden mikrobien tuottamat kemikaalit. Ja kysymys on silloin kemikaalialtistuksesta, jota ei ole homevaurioiden yhteydessä tutkittu. Homevaurioiden yhteydessä esiintyviä joitakin kemikaaleja on tutkittu, mutta hyvin myrkyllisiä tutkitaan järjestelmällisesti vasta nyt. Yksi asiaan liittyvä tutkimushanke on Työsuojelurahaston rahoittama tutkimus, jota vetää Mirja Salkinoja-Salonen.

    Kun ei osata mitata ja tutkitaan vääriä sairauksia, näyttää sairastuneet valittajilta.

    Kirjoitit tuntevasi useita henkiköitä JOILLA ON TODETTU TYÖPAIKAN SISÄILMASTA JOHTUVA KROONINEN SAIRAUS.
    Mikä sairaus?

    Mikäli työterveyslääkäri epäilee sisäilmasairastuvuutta, niin sairastunut saa lähetteen erikoispolille, josta saa lähetteen TTL:lle, mikäli tutkiva lääkäri olettaa ammattitautikriteerin täyttyvän.

    Mitä tulee mainitsemaasi M S-S:n tutkimukseen, niin hän tutkii Inspector Sec Oy:n kehittämän laitteen kanssa LÖYTYYKÖ KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKKYJÄ kosteusvauriotyöpaikkojen ja koulujen sisäilmasta.
    Tuloksia LÖYTYYKÖ MYRKKYJÄ VAI EI aletaan saada vasta ensi vuoden loppupuolella.

    Eihän M S-S edes tutki KOSTEUSVAURIOMYRKKYALTISTUKSEN ja SAIRASTUMISEN välistä syy-yhteyttä, eli etsi lääketieteellisiä mittatikkuja sille kuinka kosteusvauriorakennuksessa sairastuneen sairaus todetaan myrkkyjen aiheutatamaksi.

    Inspector Sec Oy:n sivuilta löytyy myrkkysairausluettelotkin, mikäli joku haluaa niihin tutustua.

    Äänestä

  • Homeherkkä# kirjoitti:

    "Mikäli työterveyslääkäri epäilee sisäilmasairastuvuutta, niin sairastunut saa lähetteen erikoispolille, josta saa lähetteen TTL:lle, mikäli tutkiva lääkäri olettaa ammattitautikriteerin täyttyvän."

    älä UNTA näe!

    ja mitä vaikka lähettäisikin ? Astmalääkeitä ja töihin! KETÄ se auttaa?!

    Olet kyllä typerin ihminen mitä tällä palstalla on koskaan kirjoittanut yhtään mitään!

    Äänestä

  • uhuHUH kirjoitti:

    Jopa te, jotka LUULETTE mikrobimyrkkyjen kertyneen elimistöönne aina keuhkorakkuloitanne myöten, lopettaisitte tällä palstalla MYRKKYSAIRASTUMISVIHJAILUNNE siksi, koska kosteusvauriorakennusaltistuneilla TUTKIJAT PITÄVÄT VAIN YHTÄ SAIRAUTTA joko home- tai bakteeritoksiinien aiheuttajana. SAIRAUDEN NIMI ON ODTS, organic DUST toxic syndrome, jonka PÄÄOIRE ON 100 PROSENTTISESTI KUUME, joka ohittuu jatkuvassa altistuksessa olevilla vuorokaudessaa parissa.
    ODTS ei ollutkaan myrkkysairaus vaan HOMEALLERISOITUMISEN AIHEUTTAMA SAIRAUS,
    koska TTL aiheutti ns. ODTS:ää LUONNONHOMEaltistuksillaan n. 10 henkilön vuosivauhtia vuodesta 1995 lukien.

    Kun kirjoituksessasi väitit tuntevasi useita henkilöitä, joilla on TYÖPAIKAN SISÄILMASTA JOHTUVA KROONINEN SAIRAUS, jonka vihjailet johtuvan kosteusvauriomikrobimyrkyistä, ja jonka takia he eivät saa korvauksia, niin kertoisitko MIKÄ ON TUON KROONISEN SAIRAUDEN NIMI?

    Kirjoitit minun olevan typerin ihminen mitä tällä palstalla on koskaan kirjoittanut yhtään mitään.

    KUN TÄMÄN PALSTAN NIMI ON HOMESAIRAUDET, joka tarkoittaa ammattitautilaissamme mainittuja ALLERGISIA KOSTEUSVAURIOMIKROBISAIRAUKSIA, niin tällä palstalla viihtyvillä MYRKKYSAIRASTUNEILLA, jota sairautta ei ole edes todettu mikrobimyrkyn aiheuttamaksi, näyttää olevan vaikeuksia ymmärtää, mitä allergisilla kosteusvauriomikrobisairauksilla edes tarkoitetaan.

    Toki voitte kertoa mitä sairauksia LÄÄKÄRIT ovat teillä todenneet kosteusvauriorakennusaltistusaikana ja mitä SEN PÄÄTYTTYÄ, koska palstan myrkkyguru on informoinut HOMESAIRAUSpalstalaisia vuositolkulla noiden myrkkyjen sairastuttavan MIHIN TAHANSA SAIRAUTEEN.
    "MIhin-tahansa-SAIRAUS-SYNDROOMAA" ei näytä myrkkysairastuneilta kuitenkaan LÄÄKÄRIDIAGNOOSEILLA mitattuna löytyvän, ei työpaikka-altistusaikana eikä sen jälkeenkään.

    Kosteusvauriorakennusaltistuksessa olevat INFLAMMAATIOkierteiset työntekijät käyvät YHÄ EDELLEEN ERIKOIPOLEILLA saaden DIAGNOOSEJA esim. keuhko-, iho-, silmä-, reuma- ja knk-poleilta, joten kosteusvauriorakennusaltistuneilla DIAGNOOSEISTA EI OLE PUUTETTA.
    Valitettavasti tulehdussairauksien syy-yhteysosoittimissa suhteessa kosteusvauriomikrobialtistukseen LÖYTYY PUUTTEITA riittämiin, joten niitä ei todeta ammatitaudeiksi kun vain ammattitautilain toimivuusosoittimen kannalta pienen pieni määrä koskien esim. astmaa.

    Äänestä

Suurin osa maamme rakennuksista on mittauksilla todettu kosteusvauriomikrobisaasteisiksi. Suurin osa julkisen vallan (valitio, kunta, seurakunta) omistamista rakennuksista kärsii jatkuvista kosteusvauriosta.
Kosteusvauriomikrobisairaudet ovat kirjattu ammattitautilakiin jo vuonna 1938.
Mikäli työntekijä sairastuu kosteusvauriomikrobialtistuksesta esim. astmaan, niin tottakai sairastuneen oikeusturvan kannalta astma TULEE TODETA AMMATTIASTMAKSI ihan vain siksi, että veronmaksajien ei kuulu Kelan (sv-laki) kautta kustantaa astman hoidosta aiheutuvia sairaanhoitokorvauksia/astman pahenemisvaiheesta aiheutuvaa Kelan maksamaa sv-päivärahaa, vaan korvausvastuu kuuluu TYÖANTAJAN tapaturmavakuutusyhtiölle, joka korvausvastuu koskee myös muita kosteusvauriomikrobisairauksia esim. kroonista nuhaa.

Kosteusvauriomikrobisairaudet ovat TULEHDUSSAIRAUKSIA, aiheuttajana ALLERGISOITUMINEN (koskien kaikkia neljää immunologista perustyyppiä) jollekin/joillekin kosteusvauriomikrobeille esim. ERI LAJIN HOMEILLE.

Kosteusvauriomikrobeille ALLERGISOITUMINEN AIHEUTTAA HENGITYSTIE-ELINTEN LIMAKALVOTULEHDUKSIA muita tulehduksia, joita TULEHDUKSIA TYÖPAIKKA-ALTISTUKSEN PÄÄLLÄOLLESSA työterveyslääkärit alkavat hoitelemaan antihistamiineilla, antibiooteilla, kortisoneilla ja tulehduskipulääkkeillä.

Kosteusvauriomikrobityöpaikan aiheuttamia HOMEASTMOJA TTL on todennut HOMEaltisltuksillaan n. 20 henkilön vuosivauhtia ja kun TTL lakkautti homeKEUHKOaltistukset vuonna 1997 siirtyen työpaikka-altistusosoittimeen, niin TTL totesi vuonna 2008 TYÖPAIKKA-kosteusvauriomikrobiALTISTUKSEN AIHEUTTANEEN maassamme 22 AMMATTIASTMAA.

Mitä tulee mainintaasi, että HOMEEN ÄRSYTYSOIREET kosteissa tiloissa, METSISSÄ MONISSA ERI PAIKOISSA, on jo tuhansia vuosia vanha juttu, menee yli käsityskykyni siksi, että homeallergia, eli kosteusvauriomikrobiallergia, on kaikkea muuta kuin ärsytysoireilua.

Kun kerroit, että kouluttuasi UUTEEN AMMATTIIN ONGELMAT MINIMOITIIN, niin kertoisitko kuinka maamme rakennusten sisäilman kosteusvauriomirobisaasteisuus pystytään minimoimaan kosteusvauriomikrobiallergikon kohdalla?
Kouluttautuupa kosteusvauriomikrobiallergikko mihin ammattiin tahansa, niin mikäli immuunijärjestelmä käynnistyy jo pienistä kosteusvauriomikrobipitoisuuksista, niin eihän hän voi työskennellä kuin kosteusvauriomikrobisaasteettomassa sisäilmassa.

Äänestä
  • itse sairastunut mitenkä ja saatko korvauksia.Anteeksi uteliaisuuteni mutta vaan halusin kysyä.

    Äänestä

  • Matti Virtanen kirjoitti:

    itse sairastunut mitenkä ja saatko korvauksia.Anteeksi uteliaisuuteni mutta vaan halusin kysyä.

    sairastui työpaikallaan, tutkittiin TTL:n toimesta eikä todettu EDES astmaa...

    Myöhemmin todettuna jossakin alveoliitti, joka ei ole kroonistunut. On eläkkeellä näemmä alveoliitin vuoksi.

    Joku kertoi, et on Kelan ex virkailija.

    Pekalta ne saat.

    Äänestä

  • kelataan tätä kirjoitti:

    sairastui työpaikallaan, tutkittiin TTL:n toimesta eikä todettu EDES astmaa...

    Myöhemmin todettuna jossakin alveoliitti, joka ei ole kroonistunut. On eläkkeellä näemmä alveoliitin vuoksi.

    Joku kertoi, et on Kelan ex virkailija.

    HOMESAIRAUSPALSTALLE eksyneestä myrkkyhörhöilijöistä joku JÄLLEEN sekoilee diagnoosieni suhteen.
    Päras myrkkyhörhöilijoiden vitsi tällä palstalla on ollut leimaamiseni JO TERMINAALIVAIHEESSA OLEVAKSI työpaikkasairastuneeksi.

    Kirjoitit, että TTL ei todennut minulla EDES ASTMAA.
    No johan vitsin murjaisit.
    TTL:n E-lausunnossa seisoo diagnoosi J45.9, eli Asthma bronchiale suspecta.
    Kun huippulääketiedeyksikkömme ennakoi tulevaisuusairastumistani, niin toki olen odotellut astman puhkeamista jo sitten syyskuun 2001.

    Mitä tulee mainintaasi "myöhemmin JOSSAIN todetusta alveoliitista", niin nähtävästi et tiedä, että KEUHKOLÄÄKÄRIN toimenkuvaan kuuluu niin astman kuin alveoliitinkin toteaminen.

    Tällä HOMESAIRAUSPALSTALLA LUULEMISTAAN kosteusvauriomyrkyistä sairastuneet TOKI YRITTÄVÄT kunnostautua HOMESAIRAUKSIEN, eli ALLERGISTEN kosteusvauriomikrobiSAIRAUKSIEN MITÄTÖINNISTÄ siinä kuitenkaan onnistumatta.
    Onnistumispuutteenne johtuu siitä, kun te myrkkysairastuneet hoette kaiken aikaa sairastuvanne mihin tahansa sairauteen ja kun DIAGNOOSINÄYTTÖ sairastumisistanne puuttuu, niin jokainen palstalainen ymmärtää jättää väitteenne omaan arvoonsa.

    Sinä missä te LUULOTAUTISET myrkkysairaat olette kunnostautuneet tällä palstalla on selvitellä muiden palstakirjoittajien sairauksia vastoin kirjoittajan omakertomaa, VAAN EI YHTÄÄN LUKEMATTOMISTA OMISTA SAIRAUKSISTANNE, eikä NIIDEN TOTEAMISESTA.

    Äänestä

  • Matti Virtanen kirjoitti:

    itse sairastunut mitenkä ja saatko korvauksia.Anteeksi uteliaisuuteni mutta vaan halusin kysyä.

    Matti Virtanen SAIRASTUNUT KOSTEUSVAURIORAKENNUSALTISTUKSESTA ja mihin KOSTEUSVAURIOMIKROBISAIRAUTEEN ja saatko sinä AMMATTITAUTILAIN mukaisia KORVAUKSIA ja missä mittakaavassa?

    Tiedoksesi, että LAINSÄÄDÄNTÖMME MUKAISIA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISIA KORVAUKSIA saa joka ainut sairastunut maassamme maksajana KELA.
    TYÖKYVYTTÖMYYDEN yllättäessä TYÖNANTAJIEN vakuutusyhtiöt maksavat palvelusaika-/palkkaperusteista työkyvyttömyyseläkettä.
    Mikäli työsuhdeperusteinen eläke jää liian pieneksi, niin KELA maksaa SOSIAALIETUUTENA KANSANELÄKETTÄ työshde-eläkelisänä.

    Allergiseen alveoliittiin ja olen tapaturmaeläkkeellä ifistä.

    Lainatakseni sinua:"TYÖKYVYTTÖMYYDEN yllättäessä TYÖNANTAJIEN vakuutusyhtiöt maksavat palvelusaika-/palkkaperusteista työkyvyttömyyseläkettä."

    Ei vaan tapaturmaeläkettä kuten minulle.

    Äänestä

  • Virtsun Masa kirjoitti:

    noin rehellisiä lääkäreitä olisi ihan ilo tavata. Kelan plää plää virkailijan intoilua täällä saa lukea, ja hänen levittämäänsä väärää tietoa myös, ihan riittämiin.

    Hyvä että oikaiset MITEN asiat KUULUVAT olla, kun homma menee rehellisesti, eikä siinä sössi yksikään kelatantta mukana.

    Äänestä

  • Virtsun Masa kirjoitti:

    Allergiseen alveoliittiin ja olen tapaturmaeläkkeellä ifistä.

    Lainatakseni sinua:"TYÖKYVYTTÖMYYDEN yllättäessä TYÖNANTAJIEN vakuutusyhtiöt maksavat palvelusaika-/palkkaperusteista työkyvyttömyyseläkettä."

    Ei vaan tapaturmaeläkettä kuten minulle.

    Kosteusvuriomikrobityöpaikka-altistuksena sairastuit allergiseen alveoliittiin ja if myönsi sinulle TAPATURMAELÄKKEEN.

    Kun allergisia alveoliitteja on kolmea eri tyyppiä: akuutti, subakuutti ja krooninen, niin mikä alveoliittityyppi sinulla todettiin ja totesiko alveoliittisi keuhkopoli vai TTL?

    Mikäli kosteusvauriomikrobialtistuksen aiheuttama sairaus todetaan AMMATTITAUDIKSI ja mikäli ammattitauti aiheuttaa työkyvyttömyyden olkoonpa se vaikkapa astma, niin tottakai TYÖNANTAJAN valitsemaTAPATURMAVAKUUTUSYHTIÖ maksaa tapaturmaeläkettä.

    Kosteusvauriomikrobialtistuksen takia työkykynsä menettäneistä suurin osa joutuu kuitenkin TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE, jonka työkyvyttömyyseläkkeen maksajana kuntasektorilla toimii Kuntien eläkevakuutus, valtiosektorilla Valtiokonttori ja yksityissektorilla työnantajan valitsema eläkevakuutusyhtiö.
    Työkyvyttömyyseläkettä maksetaan myös osatyökyvyttömyyseläkkeenä, jonka eläkkeen piiriin monet kosteusvauriomikrobisairastuneet myös joutuvat.
    Kun osatyökyvyttömyyseläkeläisillä kosteusvsauriomikrobialtistus puolittuu, niin työkykykin näyttää säilyvän vanhuseläkeikään asti.

    Osa-tapaturmaeläkettä ei ole olemassa.

    Suurimmaksi osaksi kosteusvauriomikrobialtistuksesta työkykynsä menettäneet jäävät heille kuuluvan oikeusturvan ulkopuolelle, josta syystä he joutuvat joko työvoimaviranomaisten tai sosiaalitoimen hallinnon alle turvatakseen toimeentulonsa.

    Minulle yritettiin ammatillisten kuntoutusten kautta hakea ammattia ja päällimmäisenä ajatuksena oli minulle esim.osa-tapaturmaeläke (esim.4 tuntia työssä /päivä tai esim työssä ma-ke),mutta koska työkykyni oli mennyttä kalua oli sekin vaikea yhtälö.

    vastaus kysymykseesi : krooninen

    käsitin että omaa osatyökyvyttömyyseläkettä maksettaisiin juuri ammattitautini vuoksi... ja maksajaksi kaavaillaan ja sinne meni paperit... Se mitä uskon tapahtuvaksi on sama, kuin kaikessa on tapahtunut... paperit seisoo jossakin ja sitten tulee muita kiireitä... ja siinä se.

    Äänestä

  • ammattitauti kirjoitti:

    että olet sairastunut esim.sydän,verisuoni tai mihin hyvänsä "tavalliseen" sairauteen,silloin työeläkevakuutusyhtiösi maksaa sinulle eläkettä jonka näet eläkeotteesta.Ammattitauti joka on tullut todistettavasti työstäsi (TÄRINÄ (kaivos ym) ,ASTMA(esim.kampaamo,kemikaali,metalliteollisuus,kemianteollisuus,leipomo,maalaamo ym. (TTL:n toteama).Näiden keskustelupalstojen perusteella käsitykseni on HOMEEN toteaminen ammattitaudiksi on nähtävästi vaikeampi diagnosoida).Siis silloin TAPATURMAELÄKEYHTIÖSI maksaa sinulle osa-tai kokoeläkettä mikäli et ole työkykyinen ammatillisesta kuntoutuksesta huolimatta.Tapaturmaeläkkeesi/kuntoutustuki on 85% ammattitaudin ilmenemisajankohdan vuosiansioista.Työkyvyttömyyseläke ei ole samaa luokkaa.

    Äänestä

  • TyhmäJooseppi kirjoitti:

    sairastuta ketään, vaan lähinnä bakteerien erittämät keuhkojen valkosoluille myrkylliset aineenvaihduntatuoteet, joista Mirja Salkinoja-Salonen on kertonut jo aikoja sitten.

    TTL on tahallaan jo vuodesta 1995 alkaen kusettanut kosteusvauriossa sairastuneita väittäen, että homeitiöt sairastuttavat ja että sairaus olisi pääasiassa astma eli keuhkoputken lihaksiston ahtauma. Heille oikeuden valehdella antoi Lipposen 1. hallitus. Kuka meistä vielä luottaa politiikkoihin?

    Äänestä

  • luotatkoheihin kirjoitti:

    "
    Kaikki auskultaatiolöydökset normaaleja tai sitten niitä ei ole lainkaan kirjattu (keuhkolääkäri). Onko sinulla siitä E-lausunnosta kopiota jolla sinulla on todettu se ammattitauti tai todettu astma. Näistä tähän mennessä lähettämistäsi papereista ei ilmene millä perusteella astmadiagnoosiin on alunperin päädytty.
    NO-määritys ei siihen riitä. xxxxärven lausunto on käsittämätön. NO tasoon vaikuttaa myös esim lääkitys ja virusinfektiot. Ei NO yksin viittaa eosinofiiliseen inflammaatioon, siihen pitäisi olla jotain sytologisia näytteitä myös. Eosinofiilejä ei kai limakalvoillasi ole missään vaiheessa todettu, vaan niitä makrofageja? Miksei diffuusiokapasiteettia toistettu altistuskokeen jälkeen? Käsittikö xxxx että tuli aiheutetuksi potilaalle ODTS. Kontrollimittauksia ei tehty jos auskultaatiolöydös oli ODTS:lle tyypillinen. Onko kukaan koskaan kuullut keuhkoistasi vinkunoita?

    xxxxxxxxxxxx

    Quoting xxxxxx su 22. helmikuuta 2009 20:51:10:
    SIinähän se sanotaan. Sinulla on varastopunkkiallergia ja se aiheutti astman. Kaikki homeen aiheuttamat sairaudet ovat tulleet sekundaarisesti ja ne ovat syntyneet muulla mekanismilla????
    Miksi lainkaan lähdettiin tekemään homealtistuksia???

    "

    Äänestä

  • RIP..... kirjoitti:

    "Hei, On tämä aika hurjaa touhua.

    Mitä keuhkolääkäri on kirjoittanut papereihin keuhkojen auskultaatiolöydöksestä? Makrofagilöydös on kiistaton, samoin epätyypillinen spirometria, 'liian hyvä' PEF, reagoimattomuus avaavalle lääkkeelle ja oirekuvan sopimattomuus astmaan. Voi myös olla että sinulla on sekä epätyypillinen astma että COPD ja ODTS. Olen ennenkin nähnyt tapauksia että samalla henkilöllä on sekä astma että alveoliitti/ODTS. Alveolitissa keuhkoputkissa on lymfosyyttejä, ODTS:ssa leukosyyttejä ja makrofageja. NO voi olla koholla tai sitten ei. Ei se ole spesifi astmalle. Matala NO ei osoita eikä pois sulje mitään sairautta. Jos on astma ja korkea NO, sitten se puhuu aktiivisen taudinvaiheen puolesta. Monet lääkkeet ja virustauditkin vaikuttavat NO-tasoon.
    "

    Äänestä

  • luotatkoheihin kirjoitti:

    sairastuta ketään, vaan lähinnä bakteerien erittämät keuhkojen valkosoluille myrkylliset aineenvaihduntatuoteet, joista Mirja Salkinoja-Salonen on kertonut jo aikoja sitten.

    TTL on tahallaan jo vuodesta 1995 alkaen kusettanut kosteusvauriossa sairastuneita väittäen, että homeitiöt sairastuttavat ja että sairaus olisi pääasiassa astma eli keuhkoputken lihaksiston ahtauma. Heille oikeuden valehdella antoi Lipposen 1. hallitus. Kuka meistä vielä luottaa politiikkoihin?

    tutkimustuloksia peukaloidaan jopa niin, että siitä astmastakaan ei ole enää mitään haittaa.
    Äkisti koko astmasi on vain subjektiivista. Oikeat tutkimustulokset hävitetään. Loppuun viritettyä kusetusta siis.

    Äänestä

  • RIP........... . kirjoitti:

    "Hei, On tämä aika hurjaa touhua.

    Mitä keuhkolääkäri on kirjoittanut papereihin keuhkojen auskultaatiolöydöksestä? Makrofagilöydös on kiistaton, samoin epätyypillinen spirometria, 'liian hyvä' PEF, reagoimattomuus avaavalle lääkkeelle ja oirekuvan sopimattomuus astmaan. Voi myös olla että sinulla on sekä epätyypillinen astma että COPD ja ODTS. Olen ennenkin nähnyt tapauksia että samalla henkilöllä on sekä astma että alveoliitti/ODTS. Alveolitissa keuhkoputkissa on lymfosyyttejä, ODTS:ssa leukosyyttejä ja makrofageja. NO voi olla koholla tai sitten ei. Ei se ole spesifi astmalle. Matala NO ei osoita eikä pois sulje mitään sairautta. Jos on astma ja korkea NO, sitten se puhuu aktiivisen taudinvaiheen puolesta. Monet lääkkeet ja virustauditkin vaikuttavat NO-tasoon.
    "

    "Hei,
    Keramiikkauuneista voi tulla kvartsipölyä ja asbestiakin sekä raskasmetalleja. Tietääkö keuhkolääkäri näistä altisteista? Voi olla osatekijä keuhkosairaudessasi mutta ei missään tapauksessa selitä koko tarinaa.
    "

    Äänestä

  • RIP............. kirjoitti:

    "Hei,
    Keramiikkauuneista voi tulla kvartsipölyä ja asbestiakin sekä raskasmetalleja. Tietääkö keuhkolääkäri näistä altisteista? Voi olla osatekijä keuhkosairaudessasi mutta ei missään tapauksessa selitä koko tarinaa.
    "

    "Hei
    Totta kai saat sinutella.

    Ensiksikin sinä et ole vastuussa niistä muista siellä työpaikalla. Vain itsestäsi.
    Pysy poissa altistuksesta, se on ainoa varma hoito. Jos voit tehdä töitä olematta tekemisissä työpaikan henkilöiden ja papereiden kanssa niin hyvä. Jos et pysty, niin työttömyys tai työkyvyttömyyseläkekin on parempi kuin sairauden eteneminen. Muuten voit yrittää viettää niin normaalia elämää kuin on näissä oloissa mahdollista. Oma elimistösi on paras mittari siitä mitä voit tehdä ja mitä et.

    Kortisoni on kyvä lääke oikein käytettynä mutta kortisonin ja astmalääkkeiden turvin ei saa altistusta jatkaa. Kyse on myrkytyksestä kun ollaan tekemisissä toksisten homeiden kanssa. Osa toksiineista lamaa oman solupuolustuksen, osa rikkoo solut (siitä tulee kipu hengitysteissä, makrofagit) ja sitten aktivoituvat muut immunologiset mekanismit, joiden seurauksena tulevat kilpirauhassairaudet, reuma ja mahdollisesti syöpä. Eri mikrobit voimistavat toistensa myrkkyvaikutuksia. Siitä on olemassa useita väitöskirjoja.

    Kansanterveyslaitoksen tiloissa on myös kosteusvaurioita, HUSin sairaaloissa myös, Jorvi on menossa remonttiin. Itse oireilin 80-luvulla TTL:n päätalossa, pahiten vuodeosastolla. Luulin oikeasti yskäni olevan psyykkistä, koska elämäntilanteeni oli tuolloin muutenkin ahdistava. Keuhkolääkäri xxx sanoi minulle tuolloin: xxx lopeta tuo yskiminen. Jos yskit noin, saat astman. Ihan kuin ihminen voisi itse valita yskittääkö vai ei. Yskäni loppui kun lopetin työskentelyn TTL:lla v 1984.
    Tiloja korjataan, mutta korjaukset eivät onnistu. TTL:n korjausten aikana siellä sattui uusia vesivahinkoja ja vesi valui jo korjattuihin tiloihin. Toiminnat pidetään käynnissä vaikka tiedetään ettei osastoinnit ja alipaineistukset estä itiöiden leviämistä.

    "

    Äänestä

  • RIP kirjoitti:

    tervetuloa oikeaan maailmaan, ... jossa mikään ei ole enää varmaa, eikä kukaan tee mitään loppuun asti, vaan jokainen käyttää potilasta omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen... ja kun ne on saatu, alkaa kiireet ja niitähän sitten riittää

    hmmm.. olisiko kyseessä asia, joka pitäisi viedä poliisitutkintaan... taitaa sielläkin vain olla nyt kovasti kiireitä

    Äänestä

  • Virtsun Masa kirjoitti:

    Minulle yritettiin ammatillisten kuntoutusten kautta hakea ammattia ja päällimmäisenä ajatuksena oli minulle esim.osa-tapaturmaeläke (esim.4 tuntia työssä /päivä tai esim työssä ma-ke),mutta koska työkykyni oli mennyttä kalua oli sekin vaikea yhtälö.

    vastaus kysymykseesi : krooninen

    Sinulla on todettu kosteusvauriotyöpaikkasi MIKROBIALTISTUKSEN aiheuttama krooninen alveoliitti.
    Olen pahoillani puolestasi.
    Taistele oikeusturvasi puolesta saadaksesi täyden tapaturmaeläkkeen.

    Kun krooninen alveoliitti on tosi harvinainen, niin
    kertoistiko minkälaisia KEUHKO-oireita työpaikka-altistuksesi alkoi sinulle aiheuttamaan ja kuinka tt-lääkärisi suhtautui ALKUVAIHEESSA oireisiisi ?
    Kun keuhko-oireilusi vaan jatkuivat niin kuinka kauan ne olivat jatkuneet ennenkuin tt-lääkärisi antoi sinulle lähetteen keuhko-oireilujesi syyn selvittämiseksi ja mitä lähetteen mukaisia tutkimuksia sinulle siinä vaiheessa suoritettiin?
    Kun tutkimusten pohjalta tt-lääkärisi antoi lähetteen jatkotukimuksiin, niin antoiko hän lähetteen keuhkopolille vai suoraan TTL:lle?

    Kun krooninen alveoliitti perusluonteeseen kuuluu, että immuunijärjestelmäsi tuhoaa keuhkorakkuloitasi jatkumona, niin minkänimisiä estoläkityksiä sinua hoitava keuhkolääkärisi on sinulle määrännyt ja kuinka kauan aikaa olet niitä joutunut käyttämään?
    Kun diffuusiokapasiteettiarvoalenemalla todetaan keuhkorakkula-aluetuhojatkumo, niin mikä tuo arvo oli sairauden todentamishetkellä ja mitä lukemia se näyttää tällä hetkellä?

    Kun kertomasi mukaan työkykysi on mennyttä ja sinulle on myönnetty VAIN osa-tapaturmaeläke, niin olettaisin että olet valittanut osa-tapaturmaeläkepäätöksestäsi. Missä valitusportaassa valituksesi on tällä hetkellä?

    Kyselen näitä kysymyksiä sinulta siksi, että joku kosteusvauriotyöpaikkalainen saattaa joutua kohtaamaan kroonisen alveoliitinkin, joten vastauksistasi olisi hänelle apua niin sairauden toteamisessa kuin oikeusturvataistelussaankin.

    tt-lääkäri vaihtunut, mutta eka laittoi heti TTL:n tutkimuksiin, nykyinen on tosi hyvä tt-lääkäri ja tekee sen mitä pystyy... eli saan sairauslomaa tarvittaessa, labroja, sydänfilmi ... jne. mitä nyt tarpeellisena pidetään...

    Muuta ei tehdä... en käy keuhkolääkärilläni enää, en viitsi keskustella hänen kanssaan astmasta, koska VAIN se astma on todettuna sairautena... yritykset päästä jatkotutkimuksiin tyssäytyi jo parisen vuotta sitten sairaalan keuhkopuolen johtavan lääkärin lausumaan, kun astma on hyvässä hoidossa... ei lisätutkimuksia tarvita, eikä virheellistä BAL-lausuntoakaan suostuttu muuttamaan... ihan siis sitä normaalia lääkärityöskentelyä...

    Ei minulle ole myönnetty vielä yhtään mitään - se on vasta tt-lääkärin kanssa tehty hakemus... ja jos homma menee niin kuin uskon, se tulee hylkynä takaisin.

    En ole enää kuin odotellut näitä vastauksia... mutta lääninlääkärillä on huolenaan pandemia ja muut tulevat aina kohta kovin kiireisiksi muutoin... lähdin siis purkamaan tutkimusvyyhteä, tehtiinkö kaikki oikein ja jos ei, mikä meni vikaan ja miksi... ja mitä minä oikein sairastan..

    Tuo teksti yllä on vain ja ainoastaan yhden lääkärin näkemys tilanteestani, ei mitään sen kummallisempaa. Ei sen pohjalta tapahtu yhtään mitään.

    Joten minulla on ammattitautina astma, jota ei voi hoitaa astmalääkkein, tai kuten keuhkolääkäri kertoi, ne eivät näytä sinua auttavan...

    Aika ajoin on erilaisia lääkityksiä astmaan... mutta ei varsinaisia astmalääkkeitä, kipulääkkeitä lähinnä...

    Käyn siis vain tt-lääkärin luona, jos on pakko. Senkin keikan jälkeen olen sairaampi, koska ko. paikassa on myös ongelmia, jotka käyvät kyllä ilmi siellä vastaanotollakin. Mutta missäpä ei olisi.

    Viimeksi tt-lääkäri kyseli diffuusiokapasiteettiarvostani ja katseli papereitani koneeltaan, kerroin miten TTL sen teki, ja mitä siitä ajattelin. Siinähän oli silloin vain jotakin ei vielä merkityksellistä heittelyä... ja altistusten jälkeen sitä ei tehty enää ollenkaan.

    Joten... kun käy tutkimuksissa ja lukee myöhemmin netistä, kuinka ne pitäisi tehdä.... ei tuo luottamus tutkimuksiin enää ole ihan vahvimmillaan.

    En siis usko enää lääkäreitä, en tutkimuksia - varmaan joku sairaus sekin ;-) luulotautia tms.

    En jaksa enää välittää näistä jutuista. Tiedän miten pysyn joten kuten kunnossa ja se nyt on vain tätä olemista. En odottele enää ihmeitä, että joku kertoisi jotakin muuta kuin tuota, sairastat selkeää astmaa...

    Eli siis, minulla on selkeä astma ja sitä hoidetaan siten, ettei sitä hoideta ollenkaan. Teen töitä etänä ja yritän pärjätä tt-lääkärini kanssa eteenpäin. Keuhkolääkäri totesi viimeksi, vuosi, pari sitten, että voi olla vaihdevuosia, masennusta tai ikään liittyviä ongelmia, kertoen että astmalääkkeiden lopettaminen oli onnitunut ratkaisu sekin.

    Joten - eipä ole syytä mennä keskustelemaan astmasta, joka voi hyvin ja nuo muut sairaudet eivät sitten kuulu keuhkolääkärille ollenkaan. Ja niistä puhutaan tasan niin kauan, kun kerron että OK, aloitetaan hoitaa niitä sitten... mites hoidetaan? .... nekin taitaa olla niin selkeitä, ettei niitä tarvitse hoitaa mitenkään, ihan kuin astmanikin on.

    Olisipa kaikki sairaudet yhtä selkeitä.

    Äänestä

  • Homeherkkä# kirjoitti:

    Sinulla on todettu kosteusvauriotyöpaikkasi MIKROBIALTISTUKSEN aiheuttama krooninen alveoliitti.
    Olen pahoillani puolestasi.
    Taistele oikeusturvasi puolesta saadaksesi täyden tapaturmaeläkkeen.

    Kun krooninen alveoliitti on tosi harvinainen, niin
    kertoistiko minkälaisia KEUHKO-oireita työpaikka-altistuksesi alkoi sinulle aiheuttamaan ja kuinka tt-lääkärisi suhtautui ALKUVAIHEESSA oireisiisi ?
    Kun keuhko-oireilusi vaan jatkuivat niin kuinka kauan ne olivat jatkuneet ennenkuin tt-lääkärisi antoi sinulle lähetteen keuhko-oireilujesi syyn selvittämiseksi ja mitä lähetteen mukaisia tutkimuksia sinulle siinä vaiheessa suoritettiin?
    Kun tutkimusten pohjalta tt-lääkärisi antoi lähetteen jatkotukimuksiin, niin antoiko hän lähetteen keuhkopolille vai suoraan TTL:lle?

    Kun krooninen alveoliitti perusluonteeseen kuuluu, että immuunijärjestelmäsi tuhoaa keuhkorakkuloitasi jatkumona, niin minkänimisiä estoläkityksiä sinua hoitava keuhkolääkärisi on sinulle määrännyt ja kuinka kauan aikaa olet niitä joutunut käyttämään?
    Kun diffuusiokapasiteettiarvoalenemalla todetaan keuhkorakkula-aluetuhojatkumo, niin mikä tuo arvo oli sairauden todentamishetkellä ja mitä lukemia se näyttää tällä hetkellä?

    Kun kertomasi mukaan työkykysi on mennyttä ja sinulle on myönnetty VAIN osa-tapaturmaeläke, niin olettaisin että olet valittanut osa-tapaturmaeläkepäätöksestäsi. Missä valitusportaassa valituksesi on tällä hetkellä?

    Kyselen näitä kysymyksiä sinulta siksi, että joku kosteusvauriotyöpaikkalainen saattaa joutua kohtaamaan kroonisen alveoliitinkin, joten vastauksistasi olisi hänelle apua niin sairauden toteamisessa kuin oikeusturvataistelussaankin.

    ... sitä on muuten potilaana tosi helppoa miettiä mikä on KEUHKO-oiretta ja mikä ei ja miettiä kaikkea ikään kuin lääkärinä ;-)

    no näin jälkeenpäin...

    - keuhkolääkäri kertoi, että karsea peffaus ääni johtuu siitä, että keuhkolehdykät tms. en nyt hitto vie muista, hankaa yhteen...

    - keuhkoihin tuli juoste... atelektaasi

    ääh... en jaksa kirjoitaa näitä taas kerran.. keuhkolääkäri kertoi, että oireeni kuulostavat enemmän myrkytykseltä kuin astmalta... mun keuhkot ei vain pelitä, eli portaat, ylämäet on ihan murhaa - tasamaalla ja oma vauhti ihan OK, kävely toisen tahtiin ja puhuminen ei käy.

    Jatkuva yskä vaivasi, rasituksessa se tulee aina ... päänsärky, huonovointisuus... kivut ... keuhothan ei kipuile, joten ei sitten olekaan keuhko-oire...

    No ihan sama - näitä oireita ja ongelmia oli lähes kaikki mahdolliset, suolisto, verenvuoto, kilpirauhanen, joka sitten leikattiin, vaikka keuhkolääkäri kertoi ettei mitään siinäkään tuntenut, ei ongelmia - leikkaava kirurgi tunnusteli sitä seuraavana päivänä ja kertoi, että joo kasvaa sisäänpäin ja henki/ruokatorvi on jo mutkalla ja siksi noita ongelmia. Leikkaus päiväkirran kautta, koska oireilin ko. sairaalassa... kaikki meni hyvin, tosin kaula kipuilee ajoittain ihan samalla tavoin kuin silloin kun se homma alkoihin... altistuksessa tai sen jälkeen,,, huimaus, pyörtyily, pahoinvointi ja siihen Zofran - ihana lääke - suosittelen kaikille, jotka kärsivät massiivisesta pahoinvonnista, on tosin kallis reseptilääke, mutta tehoaa ja.

    Oireita on siis paljon, ei vain ns. keuhko-oireita, joita en ehkä osaa edes eritelläkään... nivelkivut, anemia - nyt tosi hyvä HB ihan ilman ongelmia, vaikka pahoinvointien takia toista luulinkin...

    peffit muuten laski - ja siitä tuli sitten se selkeä astma

    Mitä nyt selkeään astmaan ylipäätään kuuluu...

    Äänestä

  • Homeherkkä# kirjoitti:

    Sinulla on todettu kosteusvauriotyöpaikkasi MIKROBIALTISTUKSEN aiheuttama krooninen alveoliitti.
    Olen pahoillani puolestasi.
    Taistele oikeusturvasi puolesta saadaksesi täyden tapaturmaeläkkeen.

    Kun krooninen alveoliitti on tosi harvinainen, niin
    kertoistiko minkälaisia KEUHKO-oireita työpaikka-altistuksesi alkoi sinulle aiheuttamaan ja kuinka tt-lääkärisi suhtautui ALKUVAIHEESSA oireisiisi ?
    Kun keuhko-oireilusi vaan jatkuivat niin kuinka kauan ne olivat jatkuneet ennenkuin tt-lääkärisi antoi sinulle lähetteen keuhko-oireilujesi syyn selvittämiseksi ja mitä lähetteen mukaisia tutkimuksia sinulle siinä vaiheessa suoritettiin?
    Kun tutkimusten pohjalta tt-lääkärisi antoi lähetteen jatkotukimuksiin, niin antoiko hän lähetteen keuhkopolille vai suoraan TTL:lle?

    Kun krooninen alveoliitti perusluonteeseen kuuluu, että immuunijärjestelmäsi tuhoaa keuhkorakkuloitasi jatkumona, niin minkänimisiä estoläkityksiä sinua hoitava keuhkolääkärisi on sinulle määrännyt ja kuinka kauan aikaa olet niitä joutunut käyttämään?
    Kun diffuusiokapasiteettiarvoalenemalla todetaan keuhkorakkula-aluetuhojatkumo, niin mikä tuo arvo oli sairauden todentamishetkellä ja mitä lukemia se näyttää tällä hetkellä?

    Kun kertomasi mukaan työkykysi on mennyttä ja sinulle on myönnetty VAIN osa-tapaturmaeläke, niin olettaisin että olet valittanut osa-tapaturmaeläkepäätöksestäsi. Missä valitusportaassa valituksesi on tällä hetkellä?

    Kyselen näitä kysymyksiä sinulta siksi, että joku kosteusvauriotyöpaikkalainen saattaa joutua kohtaamaan kroonisen alveoliitinkin, joten vastauksistasi olisi hänelle apua niin sairauden toteamisessa kuin oikeusturvataistelussaankin.

    "Kyselen näitä kysymyksiä sinulta siksi, että joku kosteusvauriotyöpaikkalainen saattaa joutua kohtaamaan kroonisen alveoliitinkin, joten vastauksistasi olisi hänelle apua niin sairauden toteamisessa kuin oikeusturvataistelussaankin"

    1. oikeusturvaa ei ole
    2. ei lääkärit tee mitään
    3. astmalääkkeet joko auttaa tai ei

    ... siinä se apu

    Äänestä

  • RIP kirjoitti:

    "Hei
    Totta kai saat sinutella.

    Ensiksikin sinä et ole vastuussa niistä muista siellä työpaikalla. Vain itsestäsi.
    Pysy poissa altistuksesta, se on ainoa varma hoito. Jos voit tehdä töitä olematta tekemisissä työpaikan henkilöiden ja papereiden kanssa niin hyvä. Jos et pysty, niin työttömyys tai työkyvyttömyyseläkekin on parempi kuin sairauden eteneminen. Muuten voit yrittää viettää niin normaalia elämää kuin on näissä oloissa mahdollista. Oma elimistösi on paras mittari siitä mitä voit tehdä ja mitä et.

    Kortisoni on kyvä lääke oikein käytettynä mutta kortisonin ja astmalääkkeiden turvin ei saa altistusta jatkaa. Kyse on myrkytyksestä kun ollaan tekemisissä toksisten homeiden kanssa. Osa toksiineista lamaa oman solupuolustuksen, osa rikkoo solut (siitä tulee kipu hengitysteissä, makrofagit) ja sitten aktivoituvat muut immunologiset mekanismit, joiden seurauksena tulevat kilpirauhassairaudet, reuma ja mahdollisesti syöpä. Eri mikrobit voimistavat toistensa myrkkyvaikutuksia. Siitä on olemassa useita väitöskirjoja.

    Kansanterveyslaitoksen tiloissa on myös kosteusvaurioita, HUSin sairaaloissa myös, Jorvi on menossa remonttiin. Itse oireilin 80-luvulla TTL:n päätalossa, pahiten vuodeosastolla. Luulin oikeasti yskäni olevan psyykkistä, koska elämäntilanteeni oli tuolloin muutenkin ahdistava. Keuhkolääkäri xxx sanoi minulle tuolloin: xxx lopeta tuo yskiminen. Jos yskit noin, saat astman. Ihan kuin ihminen voisi itse valita yskittääkö vai ei. Yskäni loppui kun lopetin työskentelyn TTL:lla v 1984.
    Tiloja korjataan, mutta korjaukset eivät onnistu. TTL:n korjausten aikana siellä sattui uusia vesivahinkoja ja vesi valui jo korjattuihin tiloihin. Toiminnat pidetään käynnissä vaikka tiedetään ettei osastoinnit ja alipaineistukset estä itiöiden leviämistä.

    "

    lainausta yllä olevasta tekstistä alla

    Kyse on myrkytyksestä kun ollaan tekemisissä toksisten homeiden kanssa. Osa toksiineista lamaa oman solupuolustuksen, osa rikkoo solut (siitä tulee kipu hengitysteissä, makrofagit) ja sitten aktivoituvat muut immunologiset mekanismit, joiden seurauksena tulevat kilpirauhassairaudet, reuma ja mahdollisesti syöpä. Eri mikrobit voimistavat toistensa myrkkyvaikutuksia. Siitä on olemassa useita väitöskirjoja.

    kysymys yllä olevasta lainauksesta Homeherkälle, joka pitää palstalla vastaanottoaan, onko yllä oleva kirjoitus mielestäsi totta?

    Äänestä

  • Homeherkkä# kirjoitti:

    Sinulla on todettu kosteusvauriotyöpaikkasi MIKROBIALTISTUKSEN aiheuttama krooninen alveoliitti.
    Olen pahoillani puolestasi.
    Taistele oikeusturvasi puolesta saadaksesi täyden tapaturmaeläkkeen.

    Kun krooninen alveoliitti on tosi harvinainen, niin
    kertoistiko minkälaisia KEUHKO-oireita työpaikka-altistuksesi alkoi sinulle aiheuttamaan ja kuinka tt-lääkärisi suhtautui ALKUVAIHEESSA oireisiisi ?
    Kun keuhko-oireilusi vaan jatkuivat niin kuinka kauan ne olivat jatkuneet ennenkuin tt-lääkärisi antoi sinulle lähetteen keuhko-oireilujesi syyn selvittämiseksi ja mitä lähetteen mukaisia tutkimuksia sinulle siinä vaiheessa suoritettiin?
    Kun tutkimusten pohjalta tt-lääkärisi antoi lähetteen jatkotukimuksiin, niin antoiko hän lähetteen keuhkopolille vai suoraan TTL:lle?

    Kun krooninen alveoliitti perusluonteeseen kuuluu, että immuunijärjestelmäsi tuhoaa keuhkorakkuloitasi jatkumona, niin minkänimisiä estoläkityksiä sinua hoitava keuhkolääkärisi on sinulle määrännyt ja kuinka kauan aikaa olet niitä joutunut käyttämään?
    Kun diffuusiokapasiteettiarvoalenemalla todetaan keuhkorakkula-aluetuhojatkumo, niin mikä tuo arvo oli sairauden todentamishetkellä ja mitä lukemia se näyttää tällä hetkellä?

    Kun kertomasi mukaan työkykysi on mennyttä ja sinulle on myönnetty VAIN osa-tapaturmaeläke, niin olettaisin että olet valittanut osa-tapaturmaeläkepäätöksestäsi. Missä valitusportaassa valituksesi on tällä hetkellä?

    Kyselen näitä kysymyksiä sinulta siksi, että joku kosteusvauriotyöpaikkalainen saattaa joutua kohtaamaan kroonisen alveoliitinkin, joten vastauksistasi olisi hänelle apua niin sairauden toteamisessa kuin oikeusturvataistelussaankin.

    Eei ole myönnetty OSA vaan toistaiseksi......ja vielä kysymyksesi "Kun diffuusiokapasiteettiarvoalenemalla todetaan keuhkorakkula-aluetuhojatkumo, niin mikä tuo arvo oli sairauden todentamishetkellä ja mitä lukemia se näyttää tällä hetkellä? "

    EI HAJUAKAAN eikä minun tarvitse mitään tietääkään koska muut ajattelevat puolestani ja luotan täysin siihen....kaikki on toiminut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Home BAD Home kirjoitti:

Homeen ÄRSYTYS kosteissa tiloissa,metsissä monessa eri paikoissa on jo tuhansia vuosia vanha juttu.
Se on tietysti sääli,että ihminen joutuu elämään tällaisten ärsykkeiden kanssa ja varsinkin työpaikassa.Se on kuitenkin selvää ,että millään ei aina voida osoittaa ,että oireet/astma on tullut jostain tietystä työpaikasta koska mahdollisuuksia on pilvin pimein.Paljon on kyllä myös ihmisiä jotka reagoivat homeeseen turhankin vakavasti ja ollaan heti myös vaatimassa korvauksia vaikka siihen ei olisi minkäänlaisia edellytyksiä. Monelle se on todellinen ongelma ja he jäävät nuolemaan näppejään (lääkkeet,ansionmenetys,hoito ym.) kun heidät yhdistetään myös niihin valittajiin joille se ei ole suurikaan ongelma.Sivustoilla on haukuttu TTL:n sekä joskus myös VKK:n toimintaa ja varsinkin vakuutusyhtiöitä (en todellakaan ole mikään vakuutusyhtiöiden puolesta puhuja),mutta näen asian kuitenkin niin ,että jos on selvästi todettavissa työstä aiheutunut sairaus joka on TTL:lla tutkittu ammattitaudiksi ja ihminen ei selvästi kykene olemaan tässä työpaikassa niin käsittääkseni vakuutusyhtiön pyynnöstä VKK pyrkii kouluttamaan ihmisen esim.työhön
jossa ei olisi tätä ongelmaa.Tämän ammatillisen kuntoutuksen jälkeen mikäli työllistymismahdollisuutta ei ole ammattitautiin johtuvista syistä tulee vakuutusyhtiö "jollakin" tavalla jokatapauksessa mukaan.
Ensinhän joudutaan tietysti olemaan sairauden takia pois töistä ainakin vuoden jolloin kuntoutuskorvauksia voi yleensäkään saada.Tältä ajaltahan saa työnantajalta aluksi konaisen palkan tietyn ajan jonka jälkeen saa sairauspäivärahaa kelalta 300 vrk:tta ja sen jälkeen ansionmenetyskorvausta kohtuuliselta ajalta vakuutusyhtiöltä.Kohtuulinen aika tarkoittaa ammatillisen kuntoutuksen kestoa. Itse sairastuin 90 luvun lopulla ja menetin työpaikkani sairauden takia.Kouluttauduin uuteen ammattiin jossa ongelmat minimoitiin.Lääkkeet saan vakuutusyhtiön maksamana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu