TABU

Tämä tabu syö verovarat ja aiheuttaa velanottoa. Se on valtava virkamiesten määrä jotka viettävät aikaamme hienoissa ja kalleissa toimistoissa Suomessa ja ulkomailla. Näitä tovereita on liikaa tuhansia. Heidän palkat ovat 7000-15000 euroa kuukaudessa. Siitä voi laskea mitä he meille maksavat. No, tuleeko rahalle vastike? Silloin kun vastike tulee olemme paratiisissa, ilman huolen häivää. Mutta näinhän ei ole eikä tule. Nyt aluksi pitää kaikkien nimet, titteli, palkat ja palkkiot laittaa kaiken kansan arvioitavaksi.
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kunnat konkassa demuloisien takia. Demut valtakautenaan ujutti omia miehiään joka kulmaan. Kesittiin vaikka virkoja. Nyt, kun kuntia yhdistetään, 5-vuoden irtisanomissuoja loisilla.

Äänestä
  • Tässä vähän esimakua mitä näille herroille maksettiin vuonna 2003 eli tänään maksetaan enemmän jotta he eivät menehtyisi nälkään.

    Ylimpien virkojen palkkaus 1999 ja 2003
    Punaiset numerot sarakkeissa tarkoittavat, että viranhaltija on vaihtunut joulukuun 1999 jälkeen, jolloin vertailu edellisen kerran on tehty.
    VIRASTO VIRKA VIRKAMIES palkka 2003 palkka 1999 ) korotus %
    Valtion teknillinen tutkimuskeskus Pääjohtaja Leppävuori Erkki 8 902 5764 54,4
    Korkein hallinto-oikeus KHO:n presidentti Hallberg Pekka 9 563 6955 37,5
    Korkein oikeus KKO:n presidentti Sevón Leif 9 563 7029 36,1
    Rahoitustarkastus Rahoitustarkastuksen johtaja Jännäri Kaarlo 13 269 9967 33,1
    Valtiontalouden tarkastusvirasto Pääjohtaja Leskinen Tapio 8 498 6408 32,6
    Maa- ja metsätalousministeriö Osastopäällikkö Aho Matti 6 850 5240 30,7
    Kansaneläkelaitos Johtaja Pesola Helena 1) 8 091 6223 30,0
    Kansaneläkelaitos Johtaja Morri Pekka 1) 8 085 6223 29,9
    Kansaneläkelaitos Johtaja Puhakka Matti 1) 8 736 6728 29,9
    Liikkuva poliisi Päällikkö Veijalainen Teuvo 6 156 4762 29,3
    Suomen ympäristökeskus Pääjohtaja Kauppi Lea 7 446 5764 29,2
    Valtioneuvoston kanslia Valtiosihteeri Volanen Risto 8 925 6934 28,7
    Valtakunnansyyttäjänvirasto Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske Jorma 7 408 5764 28,5
    Puolustusvoimat Operaatiopäällikkö Jäppilä Olavi 6 694 5240 27,7
    Rahoitustarkastus Apulaisjohtaja Kallio Kaiju 8 646 6830 26,6
    Liikenne- ja viestintäministeriö Osastopäällikkö Caven Harri 6 820 5392 26,5
    Sosiaali- ja terveysministeriö Osastopäällikkö Leppo Kimmo 7 334 5802 26,4
    Puolustusvoimat Pääesikunnan päällikkö Rimpi Kari 8 723 6939 25,7
    Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtakunnansyyttäjä Kuusimäki Matti 8 097 6538 23,8
    Ulkoasiainministeriö Alivaltiosihteeri Mansala Arto 7 134 5772 23,6
    Rahoitustarkastus Apulaisjohtaja Tuominen Anneli 8 013 6486 23,5
    Rikosseuraamusvirasto Pääjohtaja Salminen Markku 7 243 5865 23,5
    Tullilaitos Pääjohtaja Erling Tapani 8 336 6751 23,5
    Tilastokeskus Pääjohtaja Jeskanen-Sundström Heli 8 325 6743 23,5
    Eduskunta Pääsihteeri Tiitinen Seppo 9 563 7750 23,4
    Teknologian kehittämiskeskus Pääjohtaja Saarnivaara Veli-Pekka 8 902 7232 23,1
    Keskusrikospoliisi Päällikkö Ranta Rauno 6 605 5382 22,7
    Edusk. oikeusasiamiehen kanslia Oikeusasiamies Paunio Riitta-Leena 9 563 7868 21,5
    Valtiovarainministeriö Osastopäällikkö Brunila Anne 7 350 6055 21,4
    Valtiovarainministeriö Osastopäällikkö Nyberg Peter 7 549 6223 21,3
    Matkailun edistämiskeskus Ylijohtaja Lehtonen Jaakko 6 515 5382 21,1
    Edusk. oikeusasiamiehen kanslia Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen 8 116 6706 21,0
    Ympäristöministeriö Osastopäällikkö Kangas Pekka 7 017 5811 20,8
    Ympäristöministeriö Osastopäällikkö Jalkanen Pekka 7 017 5811 20,8
    Edusk. oikeusasiamiehen kanslia Apulaisoikeusasiamies Rautio Ilkka 8 116 6723 20,7
    Maa- ja metsätalousministeriö Kansliapäällikkö Vaittinen Jarmo 8 925 7400 20,6
    Säteilyturvakeskus Pääjohtaja Laaksonen Jukka 7 693 6391 20,4
    Kansaneläkelaitos Johtaja Apukka Asko 1) 7 488 6223 20,3
    Sosiaali- ja terveysministeriö Osastopäällikkö Klemola Arto 7 207 5993 20,3
    Ulkoasiainministeriö Alivaltiosihteeri Majanen Pertti 7 134 5961 19,7
    Ulkoasiainministeriö Alivaltiosihteeri Lintu Pekka 7 134 5961 19,7
    Ulkoasiainministeriö Alivaltiosihteeri Laajava Jaakko 7 134 5961 19,7
    Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Pääjohtaja Taipale Vappu 7 693 6428 19,7
    Kansaneläkelaitos Pääjohtaja Huuhtanen Jorma 1) 10 061 8409 19,6
    Valtakunnansovittelijain toimisto Valtakunnansovittelija Salonius Juhani 8 034 6717 19,6
    Oikeusministeriö Osastopäällikkö Nurmi Pekka 6 903 5782 19,4
    Liikenne- ja viestintäministeriö Osastopäällikkö Pursiainen Harri 6 820 5718 19,3
    Liikenne- ja viestintäministeriö Osastopäällikkö Haapasalo Samuli 6 820 5718 19,3
    Sosiaali- ja terveysministeriö Osastopäällikkö Pukkila Tarmo 7 346 6169 19,1
    Työministeriö Kansliapäällikkö Wallin Markku 8 925 7506 18,9
    Oikeusministeriö Kansliapäällikkö Rissanen Kirsti 8 925 7506 18,9
    Liikenne- ja viestintäministeriö Kansliapäällikkö Korpela Juhani 8 925 7506 18,9
    Sisäasiainministeriö Kansliapäällikkö Kilpi Pekka 8 925 7506 18,9
    Ympäristöministeriö Kansliapäällikkö Hautojärvi Sirkka 8 925 7506 18,9
    Puolustusministeriö Kansliapäällikkö Ahola Matti 8 925 7506 18,9

    Äänestä

  • on tullut aika kirjoitti:

    Tässä vähän esimakua mitä näille herroille maksettiin vuonna 2003 eli tänään maksetaan enemmän jotta he eivät menehtyisi nälkään.

    Eikä siinä kaikki.
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Lyra Markus 6 681 5624 18,8
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Kuosmanen Antti 6 681 5624 18,8
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Kourula Erkki 6 681 5624 18,8
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Wuoristo Pekka 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Store Jan 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Serenius Maria 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Länsipuro Yrjö 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Lähteenmäki Maija 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Luostarinen Päivi 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Kyröläinen Hannu 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Jolkkonen Ritva 6 247 5271 18,5
    Ulkoasiainministeriö Ulkoasiainneuvos Helenius Harry 6 247 5271 18,5
    Työministeriö Ohjelmajohtaja Skog Harri 7 371 6223 18,4
    Oikeuskanslerinvirasto Apulaisoikeuskansleri Jonkka Jaakko 8 167 6905 18,3
    Oikeuskanslerinvirasto Oikeuskansleri Nikula Paavo 9 563 8105 18,0
    Puolustusvoimat Puolustusvoimien komentaja Kaskeala Juhani 9 563 8105 18,0
    Valtiovarainministeriö Budjettipäällikkö Sukselainen Tuomas 7 549 6408 17,8
    Kilpailuvirasto Ylijohtaja Purasjoki Matti 6 158 5227 17,8
    Maa- ja metsätalousministeriö Osastopäällikkö Havu Seppo 6 671 5663 17,8
    Suojelupoliisi Päällikkö Nevala Seppo 6 548 5559 17,8
    Ympäristöministeriö Osastopäällikkö Särkijärvi Jouni 6 803 5776 17,8
    Kauppa- ja teollisuusministeriö Osastopäällikkö Turunen Taisto 6 787 5762 17,8
    Maa- ja metsätalousministeriö Osastopäällikkö Kotkasaari Timo 6 749 5730 17,8
    Sisäasiainministeriö Poliisiylijohtaja Naulapää Reijo 7 898 6706 17,8
    Kauppa- ja teollisuusministeriö Osastopäällikkö Kekkonen Timo 6 842 5809 17,8
    Kauppa- ja teollisuusministeriö Osastopäällikkö Eriksson Bo Göran 6 842 5809 17,8
    Opetusministeriö Ylijohtaja Kivistö Kalevi 7 246 6152 17,8
    Sisäasiainministeriö Pelastusylijohtaja Partanen Pentti 6 723 5708 17,8
    Opetushallitus Pääjohtaja Lindroos Kirsi 7 648 6494 17,8
    Valtiovarainministeriö Valtion työmarkkinajohtaja Metsäpelto Teuvo 7 329 6223 17,8
    Valtiovarainministeriö Osastopäällikkö Arvela Lasse 7 329 6223 17,8
    Valtiovarainministeriö Valtiosihteeri Sailas Raimo 10 300 8746 17,8
    Kauppa- ja teollisuusministeriö Osastopäällikkö Korhonen Kalle 6 893 5853 17,8
    Kauppa- ja teollisuusministeriö Kansliapäällikkö Virtanen Erkki 8 925 7579 17,8
    Opetusministeriö Kansliapäällikkö Linna Markku 8 925 7579 17,8
    Ulkoasiainministeriö Valtiosihteeri Arto Mansala 8 925 7579 17,8
    Sisäasiainministeriö Osastopäällikkö Visanen Pentti 6 641 5639 17,8
    Sisäasiainministeriö Osastopäällikkö Sevón Cay 6 641 5639 17,8
    Opetusministeriö Ylijohtaja Jäppinen Arvo 7 447 6324 17,8
    Maa- ja metsätalousministeriö Osastopäällikkö Ruska Ilkka 7 130 6055 17,8
    Valtioneuvoston kanslia Alivaltiosihteeri Aaltonen Heikki 7 130 6055 17,8
    Valtiovarainministeriö Alivaltiosihteeri Turunen Juhani 7 922 6728 17,8
    Ilmailulaitos Pääjohtaja Talvitie Mikko 9 763 8293 17,7
    Tasavallan presidentin kanslia Neuvonantaja Viinanen Jarmo 7 114 6048 17,6
    Sosiaali- ja terveysministeriö Kansliapäällikkö Lehto Markku 8 925 7595 17,5
    Sosiaali- ja terveysministeriö Osastopäällikkö Hurmalainen Mikko 6 787 5779 17,4
    Sisäasiainministeriö Osastopäällikkö Kavonius Veijo 6 800 5836 16,5
    Tasavallan presidentin kanslia Linnanvouti Ahokas Erkki 6 049 5240 15,4
    Verohallitus Pääjohtaja Tammi Jukka 8 391 7301 14,9
    Valtiovarainministeriö Alivaltiosihteeri Hetemäki Martti 7 900 6896 14,6
    Tasavallan presidentin kanslia Kansliapäällikkö Kalela Jaakko 8 541 7474 14,3
    Valtiovarainministeriö Osastopäällikkö Karjalainen Jorma 6 780 6055 12,0
    Suomen Pankki Johtokunnan jäsen Louekoski Matti 16 651 14874 11,9
    Suomen Pankki Pääjohtaja Vanhala Matti 18 692 16791 11,3
    Merenkulkulaitos Pääjohtaja Hirvelä Jukka 7 605 6881 10,5
    Suomen Pankki Johtokunnan jäsen Hakkarainen Pentti 14 079 12998 8,3
    Tiehallinto Pääjohtaja Karjaluoto Eero 8 452 7814 8,2
    Suomen Pankki Johtokunnan jäsen Salo Sinikka 13 988 13197 6,0
    Metsähallitus Toimitusjohtaja Heino Jan 9 413 Ei tied. ..
    Puolustusvoimat Ilmavoimien komentaja Pystynen Jouni 8 831 Ei tied. ..
    Valtiokonttori Pääjohtaja Wuolijoki Jukka 8 655 Ei tied. ..
    Maanmittauslaitos Pääjohtaja Ratia Jarmo 8 340 Ei tied. ..
    Viestintävirasto Ylijohtaja Hagman Rauni 8 329 Ei tied. ..
    Vakuutusvalvontavirasto Ylijohtaja Salomaa Hely 8 148 Ei tied. ..
    Korkein oikeus KKO:n jäsen (Kaikki oikeuden jäsenet) 8 100 Ei tied. ..
    Korkein hallinto-oikeus KHO:n jäsen (Kaikki oikeuden jäsenet) 8 100 Ei tied. ..
    Evankelisluterilainen kirkko Arkkipiispa Paarma Jukka 7 977 Ei tied. ..
    Patentti- ja rekisterihallitus Pääjohtaja Enäjärvi Martti 7 854 Ei tied. ..

    Äänestä

Paras esimerkki näistä turhista loisista lienevät lähetystö henkilökunta pitkin Eurooppaa.

Olemme kaikki eu-kansalaisia. Miksi lähetystöjä ei lakkautettu, kun Suomi meni EU:hun. Ennen lähetystöt palvelivat suomalaisia ULKOmailla. Nyt asumme samassa valtiossa, miksi näitä helvetin kalliita palatseja ei myydä ja turhia virkamiehiä ei laiteta uudelleenkoulutukseen ?

Sinnen ne kaikki tavalliset suomalaiset laitetaan.

Äänestä

julkisesta sektorista voi nipistää, sehän olisi maanpetturuutta. tosin sielläkin olisi luultavasti pahuksesti tehostamisen varaa. julkiseltahan ei pahemmin ole nipistetty muuten kuin väärästä osiosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tästä on puhuttu kirjoitti:

Tämä tabu syö verovarat ja aiheuttaa velanottoa. Se on valtava virkamiesten määrä jotka viettävät aikaamme hienoissa ja kalleissa toimistoissa Suomessa ja ulkomailla. Näitä tovereita on liikaa tuhansia. Heidän palkat ovat 7000-15000 euroa kuukaudessa. Siitä voi laskea mitä he meille maksavat. No, tuleeko rahalle vastike? Silloin kun vastike tulee olemme paratiisissa, ilman huolen häivää. Mutta näinhän ei ole eikä tule. Nyt aluksi pitää kaikkien nimet, titteli, palkat ja palkkiot laittaa kaiken kansan arvioitavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu