Onko porvarit esittänyt sellaista asiaa, jota marxismi ei pystyisi selittämään ja laittamaan puihin. Ei ole tullut vastaan. Sekös porvareita harmittaa.
Marxismi on yleispätevää
hjyutrer
37332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
ja haisee myös sille
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
"Paskataidetta
Uusi-seelantilaisten karjankasvattajien ympäristöhaittoihin tympiintynyt taiteilija iski takaisin. Hän loihti lehmänlannasta näköispatsaan maansa ympäristöministeristä ja pisti luomuksensa myyntiin nettihuutokauppaan. Rintakuvasta ehdittiin tehdä reilut sata tarjousta ennen kuin nimettömänä pysytellyt taiteen ystävä osti sen huikeaan 1 500 euron hintaan. Protestiaan varten taiteilija keräsi pelloilta lehmänlantaa, jauhoi sen kahvimyllyssään ja lisäsi siihen lopuksi hartsia vahvikkeeksi. Näköispysti kestää tekijänsä mukaan ikuisuuden, eikä se edes haise. Tahtomattaan malliksi joutunut ympäristöministeri arvioi teoksen olevan pelkkää "paskataidetta"."
http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/
Kerro sinä ensin mikä marxin ennustuksista on edes jotenkin toteutunut.
Onko
- työläisten kurjistuminen lisääntynyt?
- monopolisoituminen ja pääomien keskittyminen lisääntynyt?
- sosialismikokeiluissa työläisten hyvinvointi lisääntynyt?
Voit aloittaa vaikka näistä. Tai tee mitä lystäät. Mutta jos ensimmäinen kohta ei täyty, niin eikö marxilta putoa aika ilkeästi perusta alta.
Kaikki otsikossa. Muuten alkaa taas pukkaamaan punikilta lokin paskaa kuinka on
keskuslämmitystaloissa kurjalistoa juomassa keskikaljaa arkipäivänä!
HEI!
ONKO MARXISMI ELI PÄÄOMAKIRJAN ARVOLAKI ERHE ELI VALE VAI VAIN JA AINOASTAAN TOTTA?
Minusta marxismi-asiassa on syytä miettiä sitä, että ovatko yritykset täysin identtisiä eli C ja Q täsmälleen samoja kuten Klassikkomalli ja Monetarismi edellyttävät vai täysin epäidenttisiä eli Elinkeinoelämä on sellaista, että tuskin edes torikauppiaiden keskuudesta löytyy kahta täysin samanlaista yritystä C:n ja Q:n suhteen. Niin miten ovat asiat loppujen lopuksi Arvoisat SINIMUSTAT?
Jos Te Hyvät Porvarit pystytte todistamaan sen asian oikeaksi, että Talouselämässä pyörivät yritykset ovat täysin identtisiä ja että vallitsee täydellinen informaatio, alalle ja sieltä pois pääsee täysin vapaasti, yritykset ovat pieniä kuin pisara meressä eli ne ottavat markkinahinnat annettuina ja vallitsee täystyöllisyystasapaino eli kaikki, jotka haluavat työtä, niin saavat sitä, niin voin sanoa sen, että MARXISMI on pelkkää ja puhdasta valetta. Voimme nyt ainakin ihmetellä sitä, että miksi jokin tai jotkut voivat tänä Monikansallisten Jättiyritysten aikakautena uskoa siihen, että Klassikkomalli ja Monetarismi voisivat olla jotain muuta kuin pelkkä USKONTO.
Jos Te Hyvät Porvarit olette sitä mieltä, että Klassikkomallin oletukset ovat realistisia, niin Pääomakirjan ARVOLAKI on ERHE, mutta jos Te ette pysty millään keinoin löytämään kahta täysin samanlaista yritystä C:n ja Q:n suhteen, niin tällöin Teidän ihannoima Klassikkomalli ja Monetarismi ovat ERHE eli VALE. Niin mikä on Teidän Arvoisat Porvarit kuten Työeläkeläinen, Antipunikki, Rajan Vartijat, Pappa-Manninen, Kyselijä X jne vastauksenne? Jään mielenkiinnolla odottamaan Hyvät SINIMUSTAT-yhteisön Kaikkien Alojen Erikoisnerot ja Iskutaistelijat Teidän vastaustanne.
OLE TOTINEN TORVI
Mikä marxin teeseistä on toteutunut ja missä muodosa?
Me elämme reaalimaailmassa, emme Sofian maailmassa. Olisiko tämä nyt syytä ottaa huomioon, vaikka keskustellettekin kommunistien puolue -palstalla kananpaskanlevittäjänä muiden työläisten kanssa?
MITKÄ MARXISMIN TEESIT OLISI PITÄNYT TOTEUTUA ARKIMAAILMASSA?
Ymmärtääkseni Marxismi on sama asia kuin Luonnon Dialektiikka ja Materialistinen Historiakäsitys. Jos jokin filosofinen teoria on totta, niin tämänhän ratkaisee ilmeisesti Logiikkatesti ja Realismitesti yhdessä, ei siis pelkkä USKO.
Niin sekin on ihmettelyn aiheena ainakin meikäläisellä, että miksi eivät Anarkistit myönnä sitä, että heiltä on jäänyt määrittelemättä se, että mitä Sosialismi ja Kommunismi voisivat tarkoittaa yhteiskunta- ja talousjärjestyksinä. Minä ihmettelen vielä kerran sitä, että MIKSI me emme edes yritä määritellä käyttämiämme käsitteitä.
Ehkä tällä palstalla vaikuttavat Leninistit eivät halua myöntää sitä, että se Kommunismi ja Sosialismi, joka on ollut ns. Reaalisosialismia, niin ei ole ollut yhtään mitään muuta kuin Valtiomarkkinatalouden sovellusta monopolimuodossa Suunnitelmatalouden nimen varjolla. On myös ollut keskusteluissa se, että mikä ero on suunnitelmataloudella ja komentotaloudella. Niin mikähän on ollut erona vai onko eroa ollutkaan? Se sosialismi tai kommunismi, jota on toteutettu KEVSOS-maissa ei ole ollut ikävä kyllä yhtään mitään muuta kuin keskiaikaisen läänityslaitoksen eli Feodalismin sovellusta itsevaltaisine kuninkuuksineen ja johtajuuksineen periaatteella Isä tai Äiti Aurinkoinen sekä Äärimmäisen kovan tason NERO ja Kansojen vapauttaja maine- ja kunniasanoina.
Voimme myös sen aina sanoa, että Marxismilla ja Reaalikommunismilla ei ole mitään yhteistä, sillä Marxismi perustuu Filosofinen Materialismi rp:hen loogisesti, kun taas loogisesti Reaalikommunismi eli Marxismi-Leninismi ei voi olla yhtään mitään muuta kuin pelkkä USKONTO eli jonkinlainen Objektiivisen Idealismin sovellus. Minä ainakin ihmettelen sitä, että millä muulla kuin Uskontoperiaatteella Marxismi-Leninismi voi kuulua Filosofisen materialismin piiriin. Koska Marxismi-Leninismin perusta on Suhteellisuusteoria N-ulotteisena ja kiinnitettynä Neliulotteiseen aliavaruuten ja koska Luonnon Filosofian Tutkijat ovat pystyneet löytämään kymmenennessä ulottuvuudessa sellaisen mallin, että AINE-MATERIA häviää muuttuen hengeksi eli pelkästään vektoripätkäksi, niin HYVÄ KYSYMYS on tällöin se, että mikä logiikka voisi osoittaa oikeaksi sen, että Marxismi-Leninismi olisi todella nyt osa Filosofisen Materialismin koulukuntaa.
Mitä erikoista siinä on, että AINE-MATERIA muuttuu hengeksi ei vektoripätkäksi? Haluan korostaa sitä, että ei yhtään mitään Filosofisen Idealismin kannalta arvioiden, sillä Filosofisen Idealismin lähtökohta on se, että ensin oli henki ja tästä joidenkin kiemuroiden jälkeen syntyi AINE-MATERIA. Ongelmat ovat vain Filosofisen Materialismin puolella, sillä sen mukaan kaikki alkaa aineesta ja että henki on vain ja ainoastaan aineessa olevaa liikettä.
Ainakin minusta HYVÄ KYSYMYS on se, että miten me voimme rakentaa täysin pätevän Lausepuun Peruslauseineen Filosofisen Materialismin ympäristössä silloin, kun pystytään osoittamaan se, että aine muuttuukin hengeksi määrittelykuvioissa. Uskallan väittää sitä, että jos me perustamme Filosofisen Materialismin teorian Suhteellisuusteoriaan eli N-ulotteisuuteen kiinnitettynä Neliulotteiseen Aliavaruuteen, niin meillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta rakentaa sellaista Lausepuuta Peruslauseineen, jonka Peruslause voisi kestää romahtamatta Realismitestin ja Logiikkatestin, ja että tähän syynä se, että voimme osoittaa sen, että kymmenennessä ulottuvuudessa AINE-MATERIA muuttuu hengeksi. Kun taas me rakennamme Marxismi-Leninismi rp:n Lausepuun Peruslauseineen Objektiivisen Idealismin perustalle, niin me emme tällöin joudu minkäänlaisiin ongelmiin Realismitestin ja Logiikkatestin kanssa, sillä Filosofinen Idealismihan alkaa hengestä ja tästä on jotenkin syntynyt AINE-MATERIA.
OLE TOTINEN TORVI
Koeta kysellä vektoriavaruudessa kysymystä: kuka minä olen. Ehkä vektorien herra vastaa lopulta marxin valhein.
Minä ja perheeni syömme, nukumme, elämme ja vanhenemme. Siis elämme. Entä sinä?
Vai pitää teidän kommunistien olla totisia torveja. Kyllä se riittää kun olette vain ihan tavallisia torvia - olkaa vain oma itsenne.
Mitä taas tulee marxin oppeihin niin vielä ei kukaan punanuttu ole pystynyt selittämään, että mikä DDR:n pääsosialistikihon yhteiskunnallisessa olemisessa määräsi hänen tajuntansa hyväksymään maasta pakenevien työläisten kylmäverisen lahtauksen rajalle.
....
Marxin aikana ei ollut demokratiaa ja ammattiyhdistysliikettä. Neuvostoliitto ja kommunismi olivat/ovat vastareaktio huonostikohteluun 1800-luvulla työelämässsä. Jos sua lyödään, niin kai sinä teet vastareaktion, etkä hymyile tyytyväisenä?
- työläisten kurjistuminen lisääntynyt? Parempaan suuntaan on paljon menty demokratian ja ay-liikkeen ansiosta.
- monopolisoituminen ja pääomien keskittyminen lisääntynyt? Kyllä. Tehottomia markkinoita joka puolella, joka puolella oligopoleja. Suuryritykset valloittamassa maailmaa.
- sosialismikokeiluissa työläisten hyvinvointi lisääntynyt? Kokeilu osoitti että paras järjestelmä on sekatalous, jota on myös kokeiltu käytännössä hyvin tuloksin. Markkinataloutta ei olla kokeiltu, paitsi Chilessä Pinochetin aikana Milton Friedmanin toimesta.
Me opimme sen, että marx ei arvannut oikein yhteiskuntakehitystä edes 1900-luvun alkuun asti puhumattakaan 150 vuotta eteenpäin.
MOLSKIS!
MITÄ TARKOITTAA USKO, TOIVO JA TOTUUS?
Olisiko Herra Antipunikki syytä huomata se, mitä Taktiikkamestari omassa kirjoituksessaan halusi kertoa Teille Arvoisat SINIMUSTAT-yhteisän Erikoisnerot ja Iskutaistelijat? Minusta Porvarinkin olisi syytä opiskella ainakin hippusen verran FILOSOFIA-tiedettä eikä vain pelkästään sitä, mitä teille ovat opettaneet Kansallisdemokratismin kannattajat ja tukijat eli Okkultistit.
Olisiko liikaa pyydetty se asia, että Te SINIMUSTAT-yhteisö kovassa Ryssävihassanne ja myös suuressa ja karussa DDR-inhossanne muistaisitte esimerkiksi erään sellaisen kuin SATIAISET rp:n toiminnan koskien Komukka ja Toverit rp:n vainoja Isänmaa Suomi rp:ssä? Minua on aina ihmetyttänyt se, että miten SATIAISET rp on pystynyt, pystyy ja tulee pystymään tunnistamaan sen asian, että mitä tarkoittaa Talousliberalismi eli Äärioikeiston Erikoisnerojen vallankumous- ja iskutaisteluaate. Niin mitä vastaavat SATIAISET rp:n Erikoisiskurit kovassa DDR-inhossaan ja Neukkukammossaan? Miksi meidän Punikkipaskojen ja Komukkasaastan pitäisi unohtaa HYVÄ LÄNSI rp taistelutoimet USA:ssa meitä komukoita vastaan?
Minua on myös ihmetyttänyt se asia, että MIKSI Suomen Kansallisarkisto ei ole julkaissut Suomen Talvisodan Sotataktisia karttoja, vaikka todistettavasti ne ovat piirretyt jokaikisesta Talvisotamme sotapäivästä. Niin MIKSI ei olla julkaistu Suomen Talvisodan Sotataktisia karttoja? Jos ei muusta syystä niin siitä kun SINIMUSTAT-yhteisö on aloittanut voimallisen tiedotustoiminnan sen puolesta, että NEUKKULA aloitti hyökkäystoimet Suomea vastaan vuonna 1939 marraskuun viimeisenä päivänä. Niin miksi Te SINIMUSTAT ette halua esittää pienintäkään ensikäden lähdeaineistotodistetta omien väitteidenne tueksi, niin MIKSI? Haluan myös erityisesti korostaa sitä, että olen kuullut, kuulen ja tulen ilmeisesti kuulemaan monta kertaa Suomen kovan linjan Äärioikeiston eli SINIMUSTAT-yhteisön aate- ja uskontojulistuksen omien uskomustensa puolesta.
Niin missä on ensikäden lähdeaineistot, sillä Historian Harrastaja ei koskaan hyväksy minkäänlaisen Historiatapahtuman todisteeksi niitä ns. Viidennen tai Kuudennen tason lähdeaineistoja? Minua Historian Harrastajana ei kiinnosta mikään muu kuin Historiatieteellinen totuus ja vielä kerran TOTUUS. Siis kunnioittakaamme Historiatiedettä niin paljon Hyvät SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet, että vaadimme Suomen Kansallisarkisto ry:tä julkaisemaan hallussaan olevat Talvisodan sotataktiset kartat ja mikäli mahdollista myös Suomen Jatkosodan.
OLE TOTINEN TORVI
Eikä sitä harjoiteta enää Euroopassa muuta kuin ylipainoisten kommunistien toimesta
jotka eivät sitä ole käytännössä maistaneet!
Porvareita ja vapaita työläisiä lähinnä naurattaa säälin sekaisesti partapaskan uskonnon
käytännön toteutuksen perintö!!
KONKURSSI MAAILMAN SUURIMMILLA LUONNONVAROILLA!
AIKA EPELI TUO MARXISMI!
EDES YKSI GLOBAALISTI YLITTÄMÄTÖN SAAVUTUS!!!
JA KANSA NAURAA!!!
HELAKASTI! NIIN SORVARIT, PORVARIT KUIN MUUTKIN!
MAINITSE YKSI VAIVAINEN ASIA JONKA MARXISMI ON LAITTANUT IHMISKUNNAN HYVÄKSI
KESTÄVÄLLÄ POHJALLA PUIHIN!!!
VARO ETTEI PÄÄ PUHKEA TURVOTTUAAN MIETTIMISESTÄ!!
Ja monestikin.
Änkyrä vain toisti Änkyrän perustelemattomat väitteet.
Mutta, Änkyrä voi vastata näihin Änkyrän puolesta. Jos pystyy:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40811509
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40823912
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40829613
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40843906
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40854836
Vaan kun ei pysty.
----
:-(
Otsikossa!
Sinun lainaus:
”Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa… vaikka se olisi suoritettu sotaa julistamattakin ja välttämällä sodan tunnusmerkkejä.”
Oikea lainaus:
"Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa, joka loukkaa toisen korkean sopimuspuolen maa-alueellista eheyttä ja koskemattomuutta tai valtiollista riippumattomuutta, vaikka se olisi suoritettu sotaa julistamattakin ja välttämällä sodan tunnusmerkkejä. "
Siis hyökkäyksenä ei pidetä jokaista väkivaltaista tekoa vaan ainoastaan sitä, joka loukkaa toisen korkean sopimuspuolen maa-alueellista eheyttä ja koskemattomuutta tai valtiollista riippumattomuutta.
Oletko sinä näin vitun tollo, ettet osaa edes sopimustekstiä lainata niin, että sen oikea asiasisältö seuraa mukana? Vai oletko sinä näin saa...anan epärehellinen keskustelija?
Kalle toivoo sinun olevan vain vitun tollon - mutta hän pelkää pahinta.
Tästä asiasta me olemekin jo aikaisemmin keskustelleet ja sinulta jäi muutama rästi tekemättä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40811509
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40823912
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40829613
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40843906
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8597066/40854836
...
Annoit muuten itsellesi määräajan kumota väite suomalaisten ryhmittymisestä puolustukseen.
Viestissäsi 25.7.2009 13:09 otsikolla "Sormiharjoituksena menee!" uhoot näin:
"
Mutta luin läpi ja kyseinen selvitys on tyypillistä porvarillista "talvisotahistoriaa", jolla pönkitetään ns. valkoista valhetta, siis historian väärentämistä, mutta palaan illalla paremmalla ajalla asiaan, nyt aikaa vain pari minsaa, ja kyseisen selvityksen kumoamiseen menee ainakin 10 heheee...
"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8333689/39036708
Joko kohta suoritat lupaamasi tehtävän?
Annoit itsellesi aikaa iltaan asti ja nyt on kulunut asiasta useita kuukausia ja et ole vielä saanut mitään aikaiseksi asiassa. Kysymyksessä ei ole Kallen antama määräaika vaan sinun itsesi sinulle itsellesi antama määräaika.
Mutta silti Kalle katsoo hänellä olevan oikeuden muistuttaa sinua asiasta aina niin halutessaan kunnes olet suoriutunut palstalaisille lupaamasti tehtävästä.
Joten ole huoleti - muistutuksia asiasta tulee jatkossakin. Lupauksesi palstalaisille ei saa unohtua vaan siitä pitää sinua muistutettavan kunnes olet lupauksesi lunastanut tai myöntänyt, ettet tehtävästäsi suoriudu.
...
täälä puhutaan marxismin tottuuellisuuesta.
Palstan punanutut eivät ole vieläkään pystyneet selittämään marxin avulla, että mikä DDR:n pääsosialistikihin yhteiskunnallisessa olemisessa määräsi hänen tajuntansa hyväksymään maasta pakenevien työläisten kylmäverisen lahtaukasen rajalle.
Onko vika palstan punatulkuissa vai teorioissa on toistaiseksi arvoitus. Mutta yhdenkin änkyräkommunistin täydellinen kykenemättämyys lainata sopimuksesta kohtaa niin, että sopimuksen asiasisältö tulee mukaan, osoittaa toisaaltaan palstan punanuttujen tason ja näin marxilla on vielä mahdollisuutensa kunhan palstalle eksyy asiansa osaa punatulkku.
Joten te marxiin uskovat kommunistit - kaikki toivo ei vielä ole menetetty vaikka ette Kallelle mitään voikaan hänen väittäessään marxin oppien olevan hanurista. Vaikka te ette Kallea pystykään kumoamaan niin se ei todista mitään marxin teorioista vaan teistä, palstan punatulkut.
------
Kalle muistuttaa Änkyrää OmaanPesäänPaskojaa kesken olevasta talvisotakeskustelusta ihan missää viestiketjussa häntä huvittaa.
Ja Kallehan kommentoi jo marxin totuudellisuutta ja totesin sen kevyeksi yhdenkään punanutun pystymättä esittämään yhtäkään vasta-argumenttia.
Näin Kalle vastasi aloitusviestiin:
"Kyllä on tälläkin palstalla ja monestikin." Ja yksikään punatulkku ei uskaltanut väittää vastaan tietäessään silloin olevansa väärässä. Tämän palstan punatulkut eivät tunnu Kallea päihittävän marxin opeissa hänen pallotellessa punanuttuja haluamallaan tavalla.
Onko vika marxin opeissa vai punatulkuissa?
Sano se - Kalle epäilee vikaa olevan molemmissa, ainakin yksi änkyräkommunisti on osoitautunut olevan todellinen pieni ajattelija......
......
Mites se yleispätevyys näyttäytyy pitemmässä juoksussa?
Valehteluna, kuten sinä teet päivästä päivään?
Kehuskelit neukkulan pääomilla ja kulutustavaraviennillä, mutta eipä jäänyt niistäkään
aikuisten oikeesti mitään käteen.
Et osannut mainita yhtään kulutustavaraa mitä neukkutakapajulasta olisi menestyksellä
viety ja joka olisi menestynyt markkinoilla tuottaen valtiolle valuuttatuloja vapailta markkinoilta.
Ja konkurssiinhan se meni kun kommunistit olivat aatteensa tartuttamina autuaan tietämättömiä
mihin on varaa ja mihin ei.
Kertoo taloudellisesta suunnitelmallisuudesta punavankilassa kaiken olennaisen.
Seppuku omin kätösin kun uskonnon harjoitus on vienyt kaiken järjen!
HOHHHOOHHOOOO!!
Minulla on ämpäri taas valmiina!
Ihan uusi!
Minusta on metkaa että selittelette neukkulan taloudesta milloin mitäkin "tähtien sodan"
ja Gorban väliltä!
Se että valtio kaatuu totaaalisesti naamalleen maalman suurimmilla luonnonvaroilla ei kyllä
ole mikään marxismin ja kommunsimin ylistys!
Oletta naurettavimpia kansalaisia!
Kommunistit.
Sirkuksen klovnit!
"Mites se yleispätevyys näyttäytyy pitemmässä juoksussa?"
Otetaan esimerkiksi vaikka Marxin näkemys ihmiskunnan tuotantotapojen vallankumouksellisesta kehityksestä, joka sisältyy marxismin historiallinen materialismi osioon. Esimerkkinä käy myös dialektisen-metodin yleispätevyys ihmisen, yhteiskunnan ja luonnon kehityksessä. Muita esimerkkejä vaikka lisäarvo- ja heijastusteoria. Onhan näitä esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Voit tietysti minkä paskanjauhamiseltasi ehdit koittaa kumota niitä, mutta ei siihen ole kyennyt tohtoritason kaveritkaan, saatikka tasoisesi natsifanittaja.
"Valehteluna, kuten sinä teet päivästä päivään?"
Jospa joskus esittäisit edes yhden tapauksen, jossa olen valehdellut. Eli näyttäisit väittämäsi valehtelun toteen. Mutta etpä ole näyttänyt ainuttakaan.
"Kehuskelit neukkulan pääomilla ja kulutustavaraviennillä, mutta eipä jäänyt niistäkään
aikuisten oikeesti mitään käteen."
En voi sille mitään, jos et ymmärrä lukemaasi, jolloin on selvää, ettei jää mitään käteen. Ehkä sinun kannattaisi ottaa yhteyttä ongelmasi ammattiauttajaan, kun et nähtävästi pysty omaksumaan selvää ja ymmärrettävää tekstiä.
Ja valehtelet taas että aasinkorvasi heiluvat, koska en kehunut NL:n kulutustavaraviennillä pätkääkään. Ja se mitä toin perustellusti esille oli se, että NL:ssa tuotettiin riistottomasti tuotteita, jotka tuottivat tuotantoa uusintavaa sekä kaikkia kansalaisia hyödyntävää yhteiskunnallista varantoa kasvattavaa pääomaa. Tämä oli oleellista, ja se tuli todistettua niin teoreettisesti ja käytännön esimerkein. Ja oli aivan sama, millä tuotteella, kulutustavaroilla tai kuorma-autoilla, em. riistottoman prosessin todistin. Kannattaa myös huomioida se, että toin esille myös sen, että NL:ssa tapahtuneet kansallisvarannon väärinkäytökset kuuluivat yhteiskunnalliseen päällysrakenteeseen, eli olivat neukkulaan historiallisesti ja yhteiskunnallisesti kittynyt ilmiö.
"Minusta on metkaa että selittelette neukkulan taloudesta milloin mitäkin "tähtien sodan"
ja Gorban väliltä!"
Aina tarpeen mukaan kerron sinulle objektiivisia tosiasioita NL:sta ja muista reaalisosialismin maista, kuten muistakin aiheista. Ja pyrin tuomaan asiat henkilökohtaisen ongelmasi takia ns. rautalanka-menetelmällä.
"Se että valtio kaatuu totaaalisesti naamalleen maalman suurimmilla luonnonvaroilla ei kyllä
ole mikään marxismin ja kommunsimin ylistys!"
Todellisuudessa NL ei kaatunut marxismin ja kommunismin keinoin, vaan niiden keinojen puutteesta. Olenhan tästä sinulle kertonut jo aiemmin, mutta näyttää lähimuistikin sinulla jo pätkivän?
ETTÄ EI TIEDÄ MIHIN SILLÄ ON VARAA JA MIHIN EI, SE KERTOO ETTÄ TALOUS EI OLE OLLUT
MISSÄÄN HALLINNASSA.
JUU KERROIT "OBJEKTIIVISIA" TOSIASIOITA MM. "PÄÄOMISTA" JA TEOLLISUUDEN TUOTTAVUUDESTA
VALUUTTATULOJEN SUHTEEN.
SIINÄ ON VAIN YKSI ONGELMA.
KÄYTÄNTÖ KERTOO MUUTA KUIN SINÄ.
SINULLA ON SEURAAVAKSI ONGELMA KUN YRITÄT KERTOA MUUTA KUIN MITÄ KÄYTÄNTÖ
TODISTAA!!!
VAI VÄITÄTKÖ ETTET KEHUSKELLUT NEUKKULAN PÄÄOMIA JA SITÄ ETTÄ SE OLIN JO PYYHKÄISEMÄSSÄ
AMERIIKAN RINNALLE!!!
NYT ON KIIRE POISTATTAA OMIA KIRJOITUKSIASI MIKÄLI VÄITÄT EDELLISTÄ.
KEHUSKELIT PERUSTEETTA OLEMATTOMALLA.
MIKÄHÄN MARXISMIN JA KOMMUNISMIN KEINO PELASTAA MAAN JOKA KÄYTTÄÄ ENEMMÄN
KUIN OMISTAA JA TUOTTAA?
TYÖLÄISEN SELKÄNAHDA?
EI, SE TULI RYÖSTÖHYÖDYNNETTYÄ JA SOSIALISTISET TYÖN SANKARIT SUUTTUIVAT SIITÄ
PAHEMMAN KERRAN.
LISSEE RAHHOO? SOSIALISMISSA SITÄ EI MISTÄÄN TULE?
SOTA? SE JÄÄKIN AINOAKSI MAHDOLLISUUDEKSI MUTTA EI OLLUT VARAA SIIHENKÄÄN!
SINULTA ON KYSYTTY MM. SITÄ ETTÄ KUINKA PITKÄ "SIIRTYMÄAIKA" OLISI KOHTUULLINEN
TAVOITTEITTESI SAAVUTTAMISEKSI?
SATA, TUHAT VUOTTA, KYMMENEN TUHATTA!
OLETKO TOSIAAN VÄLINPITÄMÄTÖN KANSOJEN KÄRSIMYKSILLE SIIRTYMÄAJAN AIKANA.
SIIRTYMÄAJAN, JONKA TULOSTA EI KUKAAN TIEDÄ?
AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!
KYLLÄ SE ON SETUKKA NIIN KAIKELLA VELJEYDELLÄ ETTEI IHMISIÄ VOI TEORIAN VUOKSI
KYMMENIÄ VUOSIA KIDUTTAA.
IHMISET EIVÄT SITÄ HALUA JA SIKSI VOIT LEIKKIÄ SOSIALISMILLASI LÄHINNÄ LASTESI
HIEKKALAATIKOSSA.
SIELLÄ SE VOI TOTEUTUAKIN KUN SINULLA ON KOMISSAARIN JA JUMALAN VIRKA!
TYÖLÄINEN ON MUOVISTA JA KESTÄÄ KOKEILUSI. ELÄVÄ IHMINEN EI KESTÄ.
Setä on se jolla pätkii eikä T Urpo, natseista en tiedä niitä kun ei joukkoon kuulu.
Marxin näkemystä kokeiltiin Euroopassakin 70 – 40 vuotta hieman maasta riippuen ja plörinäksi meni. Suunnitelma oli vallankumouksellinen ainoastaan siinä mielessä jotta kaikki ne maat jotka siihen osallistuivat joutuivat vallankumouksellisen surkeaan tilaan taloudellisesti poliittisesta konkurssista puhumattakaan.
Sinun tarinasi totuuden vierestä yleisesti ovat muiden mielestä valhetta joskaan et sitä itse tajunne katsomuksestasi johtuen. Tyypillinen ominaisuus eri uskonnoissa kun eteen tulee opin vastainen näkemys.
Jos Neukkulan talous olisi ollut pitävällä pohjalla niin siellä olisi ollut aivan samat metodit käytössä kuin meidänkin puolellamme. Yksi sen kaatumisen, siis Neukkulan, syitä oli pääomien hukkaaminen, pääomat kasvavat ainoastaan työllä joten neukkutyöläisiä olisi pitänyt ”riistää” aivan kuten muitakin jos nyt terveellä pohjalla olevaa taloutta halutaan osin riistoksi nimittää. Neukkulan olisi pitänyt pitää valuuttansa vaihdettavana kuten Suomen, Saksan ja vaikka USA:nkin. Tällöin heillä olisi ollut käsitys siitä missä mennään.
Se omistaako pääoman valtio tai joku yksityinen on harvoin merkittävää taviksen kannalta. Pääomaa käytetään siihen ainoaan asiaan johon sitä voi käyttää omistajasta riippumatta, investointeihin tavalla tai toisella. Me tavikset taas saamme siitä leipämme käyttämällä sitä jonkun omistamaa pääomaa eikä meidän tarvitse kysellä keneltä se on lähtöisin. Jossain investointipäätöksissä saattaa tulla eroa, valtio kun on poliittisista syistä auliimpi tekemään vähemmän tuottavia investointeja ja joskus aivan tarpeeseen. Näinhän se homma meilläkin menee.
Todellisuudessasi olet aivan oikeassa sosialismissa, kommunismissa ja marxismissa ei löytynyt keinoja pitää taloutta yllä pitkäjännitteisesti ja homma meni nurin ja palasi lähtöjuurilleen. Olkaamme siitä tyytyväisiä.
ei se ymmärrä kuitenkaan.
Otetaan esimerkki siitä, mitä kommunistit eivät pysty marxin oppien avulla selittämään vaikka aihe kuuluu marxin teorian sovellutusalueseen - marxin mukaan ihmisen yhteiskunnallinen oleminen määrää hänen tajuntansa:
Palstan punanutut eivät ole vieläkään pystyneet selittämään marxin avulla, että mikä DDR:n pääsosialistikihin yhteiskunnallisessa olemisessa määräsi hänen tajuntansa hyväksymään maasta pakenevien työläisten kylmäverisen lahtaukasen rajalle.
Onko vika palstan punatulkuissa vai teorioissa on toistaiseksi arvoitus. Mutta yhdenkin änkyräkommunistin täydellinen kykenemättämyys lainata sopimuksesta kohtaa niin, että sopimuksen asiasisältö tulee mukaan, osoittaa toisaaltaan palstan punanuttujen tason ja näin marxilla on vielä mahdollisuutensa kunhan palstalle eksyy asiansa osaa punatulkku.
Joten te marxiin uskovat kommunistit - kaikki toivo ei vielä ole menetetty vaikka ette Kallelle mitään voikaan hänen väittäessään marxin oppien olevan hanurista. Vaikka te ette Kallea pystykään kumoamaan niin se ei todista mitään marxin teorioista vaan teistä, palstan punatulkut.
------
Teoria on yleispätevä vain sen ollessa voimassa aina ja kaikkialla.
Marxin opit eivät ole yleispäteviä ainakaan palstan punatulkkujen mielestä sillä he eivät voi hyväksyä sitä, että DDR:n pääsosialistikihon yhteiskunnallinen oleminen määräsi hänen tajuntansa hyväksymään maasta pakenevien työläisten kylmäverisen lahtauksen rajalle.
Tässä johadantoa:
"Illan Avara luonto –dokumentti Eläinten työkalut perustuu viimeaikaisiin löytöihin, jotka ovat todistaneet, että sadat eläinlajit käyttävät työkaluja. Galapagos-saarten tikat käyttävät kaktuksen piikkejä poistaakseen toukat tunneleistaan. Merisaukot puolestaan avaavat simpukoita kivien avulla. Simpanssit taas turvautuvat apuvälineisiin saadakseen hedelmät tippumaan puista.
Ennen eläinten työkalujen käytön nähtiin olevan erilaista ihmisiin verrattuna, koska eläimet eivät siirtäneet työkaluja sukupolvilta toisille. Nyt monet pitkäkestoiset tutkimukset ovat osoittaneet toisin: esimerkiksi japanilainen makakilauma on käyttänyt kahden sukupolven ajan samoja vesilätäkköjä ruokansa puhdistamiseen. Eräs pohjoisamerikkalainen mehiläisyhteisö puolestaan käyttää samaa pientä kiveä tampatakseen pesänsä yllä olevaa maata.
Dokumentti rakentuu kolmen peruskysymyksen ympärille. Kuinka työkalua käyttävä eläin muuttaa ympäröivää maailmaa? Ja kuinka tämä muutos vaikuttaa toisiin eläimiin? Entä kuinka työkalu muuttaa eläimen itsensä käyttäytymistä?"
http://www.yle.fi/avaraluonto/index.php/ohjelmat/160/
Löytyykö joku sellainen teoria, joka ei ole marxismista peräisin, joka vahvistaa Marxin teorian.
apuvälineitä elämässä selviytymiseen ??
Muitakin kuin sossutoimistoa..
HEI!
OVATKO LUONNON DIALEKTIIKKA JA MATERIALISTINEN HISTORIAKÄSITYS PERUSTALTAAN REALISTISIA JA LOOGISESTI KORREKTEJA?
Minusta sellainen Teoria, joka tukee Marxismi rp:tä, voisi olla esimerkiksi Emergentti Materialismi. Myös ne tutkimukset, jotka olettavat Talousteoriassa, että yritykset ovat Epäidenttisiä eivätkä Identtisiä kuten Klassikkomalli väittää, voivat varmasti todistaa ainakin sen, että Pääomakirjan Arvolaki on järkevä, Realistinen ja Loogisesti Korrekti. Ihan hyvin voimme myös miettiä sitä asiaa, että miksi Anarkistit eli Vallankumoustaistelijat haluavat olla Marxismi rp:n kannattajia, vaikka oikeammin pitäisi kaikkia Anarkisteja ja Anarkosyndikalisteja kutsua Marxismi-Leninismi rp:n kannattajaksi.
Ensiksi haluaisin Teidän tekevän itsellenne selväksi sen, että Marxismi ja Marxismi-Leninismi ovat täysin eri asioita. Marxismi on ollut, on ja on oleva tulevaisuudessakin sama asia kuin LUONNON DIALEKTIIKKA ja Materialistinen Historiakäsitys.
Luonnon Dialektiikka ja samalla Materialistinen Historiakäsitys rp:n perusta pähkinän kuoressa on seuraava:
Kategoriat
A1) Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen;
A2) Syy ja Seuraus;
A3) Sattuma ja Välttämättömyys DM;
A4) Mahdollisuus ja Todellisuus HM;
A5) Olemus ja Ilmiö DM;
A6) Muoto ja Sisältö HM
Liikelaki
B1) Määrälliset ja Laadulliset Muutokset;
B2) Vastakohtien Ykseyden ja Tasistelun Laki;
B3) Kieltämisen Kieltäminen
Lausepuun Peruslause
A) AINE-MATERIA ja B) Kolmiulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus.
(DM tarkoittaa samaa asiaa kuin Dialektinen Materialismi ja HM tarkoittaa samaa kuin Historiallinen Materialismi.)
Ehkä on hyvä selittää yllä olevaa Luonnon Dialektiikka - ja Materialistinen Historiakäsitys -pähkinän kuoressa kuviota.
A1 Yksityinen tarkoittaa jotain sellaista kuin kivi, kasvi, puu, eläin, ihminen jne;
A1 Erikoinen on taas jotain sellaista kuin TELLUS, Mars, Jupiter, Aurinko, Linnunrata jne;
A1 Yleinen-sana tarkoittaa tätä meidän Ääretöntä Maailmankaikkeuttamme;
A2 Syy ja Seuraus etsii vastausta kysymykseen MIKSI eli Kausaliteettia. Sekin on hyvä huomata, että jollakin tapahtumalla on aina syy ja se syy myös vaikuttaa jotenkin johonkin eli on myös olemassa seuras;
A3 Sattuma ja Välttämättömyys tarkoittaa sellaista kuin Stokastisuuspostulaatti, mutta kuitenkin siten että sattuma voi ilmetä ja olla osana tapahtumaa vain ja ainoastaan jossakin perusjoukko E:ssä (0 - 1);
A4 Mahdollisuus ja Todellisuus on kai lähinnä Yhteiskuntakuvioon kuuluva Stokastisuuspostulaatti, ja jota voimme havainnollistaa siten, että esimerkiksi Suomessa on mahdollista päästä kaikki täysikasvuiset ja oikeustoimikelpoiset henkilöt kansanedustajiksi, mutta kuten tiedämme, niin heitä on kerralla vain kaksisataa (0 - 1);
A5 Olemus ja Ilmiö on Kuvauspostulaatti eli etsitään vastausta kysymyksiin MITÄ ja MITEN;
A6 Muoto ja Sisältö on taas Yhteiskuntakuvioon kai lähinnä kiinnittyvä Kuvauspostulaatti eli etsitään vastausta kymyksiin MITÄ ja MITEN.
B1 Määrälliset ja Laadulliset muutokset tarkoittavat suurin piirtein sitä, että on olemassa muunkinlaista liikettä kuin suoraviivaista eli lineaarista, joten on aina pakko käyttää mallituksessa Epälineaarista Ohjelmointia;
B2 Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki on ns. Kitkalaki eli voiman ja vastavoiman laki;
B3 Kieltämisen Kieltäminen on ns. Sopimuslaki, eli jos jokin tapahtuu, niin tämän tapahtuman on pitänyt voittaa kaikki ne voimat, jotka vastustavat tätä mainitsemaani tapahtumaa.
Lausepuun Peruslauseessa AINE-MATERIA ja Kolmiulotteinen Luontoavaruus on se perusta, josta meidän ympäristömme ja myös LUONTO kaikessa kauneudessaan ja monimuotoisuudeessaan koostuu. Luonnon Dialektiikka on sellainen teoria, jonka perusta on Kolmiulotteinen Avaruus eli Euklidinen Geometria ja myös Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria eli ZYX-avaruus. Tässä yhteydessä on hyvä huomata se, että Marxismi-Leninismi rp:n perusta on Suhteellisuusteoria eli N-ulotteisuus ja, joka on kiinnitetty Neliulotteiseen Aliavaruuteen. Minusta on myös HYVÄ KYSYMYS se, että miten me voimme esimerkiksi tutkia Esimerkki- ja Vastaesimerkkimenetelmällä Neliulotteiseen Luontoavaruuteen perustuvaa Lausepuun Peruslausetta. Mehän emme voi tutkia Lausepuun Peruslausetta Lausepuun toisilla lauseilla, sillä Lausepuuhan alkaa Peruslauseesta. Niin kysyisinkin Teiltä, että minkälainen voisi olla Neliulotteinen Luontoavaruus eli XYZW-avaruus. Minä en pysty edes millään tavalla kuvittelemaan sitä, että minkälainen voisi olla Neliulotteinen Aika-avaruus. Pystyttekö Te? Jos ette pysty, niin miten me voimme olla varmoja esimerkiksi siitä, että SUHTEELLISUUSTEORIA on totta eikä ERHE?
OLE TOTINEN TOVERI
sillä siitä puuttui yksi kohta joka on oleellinen ellei oleellisin.
Miten tehdä valtio tai muu yhteiskunta johon sen kansalaiset olisivat tyytyväisiä ja sitoutuneita.
Jos tuo olisi siihen kuulunut niin meillä olisi kukoistava Neuvostoliitto koko itäblokkeineen ja suurin osa lännen kultamaista olisi pyrkimässä joukkoon vaan kuinkas kävikään? Katsopa mitä vaikka DDR:n viimeisistä päivistä kerrotaan! Olivatko kansan syvät rivit tyytyväisiä marxilaisen puolueen toimintaan?
Kun tuo tyytyväisyys kohta unohtui Marxilta niin lopunkin saa käyttää peränsä pyyhkimiseen hernesoppapäivinä.
Varsinainen teloitus on kehitetty leniniläisillä jatko-osilla.
ja surkea mulkku. Sillä ei seisonut ja siitä vittuuntuneena kirjoittei herjakirjansa.
Marx tunnusti kirjeen vaihdossaan Lontoosta Saksaan, että lisäarvoteoriaan liittyvä kurjistumisoppi on väärin,
mutta hän halusi säilyttää sen, koska muuten ei Saksaan koskaan tulisi vallankumousta.