Mulla on äitikaveri, joka sai juuri toisen lapsensa. Itse olen toista lasta toivonut jo kaksi vuotta ja muutaman keskenmenon olen tässä ehtinyt kokea.
No, mut nyt olen äääääärettömän kateellinen tälle äitikaverilleni ja koitan järkeistää itselleni, että toisen onni ei ole omastani pois, mutta kyllä se vaan kamalan pahalta tuntuu. Jo tämän äidin odotusaika oli raastavaa seurattavaa kun itse ramppasin kaavinnoissa. Vauvakuume tietty pahenee, kun näkee puistossa tyytyväisen vauvan nukkuvan vaunuissa.
Mut kertokaas nyt jotain, mikä poistais vähän tätä kateutta? Ihan vaikka huumorimielelläkin. ;) Tän ei ollu tarkotus olla niin vakava aihe, vaikka se sitäkin varmasti on.
Itse olen koittanut ajatella, että koska esikoiseni on jo 3 vuotta niin jos ja kun saamme toisen lapsen, niin esikoinen on jo niin iso tyttö, että hänestä on jo vähän apuakin. On nytkin jo niin omatoiminen ja reipas (pikkuvanha...) emäntä. Ja saapahan olla äidin pikku-vauva vielä pitkään. :D Ja vastaavasti äitikaverini lapsille tuli ikäeroa reilut 1,5 vuotta (mistä itsekin haaveilin), mikä monesti tarkoittaa vähän rankempaa vauva-aikaa.
Sitten olen koittanut ajatella, että meillä on miehen kanssa mahdollista tehdä paljon kaksin kaikkea, kun tyttö on kotihoidossa ja mummut ja papat ottavat innolla yökylään. Eri tilanne varmasti vauvaperheellä. Pääsen myös helposti jumppaan tai shoppaileen itekseni.
Mites te muut olette selvinneet tästä vauvakateudesta, en usko, että olen ainut joka tästä jossakin elämänsä vaiheessa on kärsinyt..? Vauvakuumettahan ei näin pienillä syillä poista, mutta jotain helpotusta tähän kateuteen kaipaisin. :D
No, mut nyt olen äääääärettömän kateellinen tälle äitikaverilleni ja koitan järkeistää itselleni, että toisen onni ei ole omastani pois, mutta kyllä se vaan kamalan pahalta tuntuu. Jo tämän äidin odotusaika oli raastavaa seurattavaa kun itse ramppasin kaavinnoissa. Vauvakuume tietty pahenee, kun näkee puistossa tyytyväisen vauvan nukkuvan vaunuissa.
Mut kertokaas nyt jotain, mikä poistais vähän tätä kateutta? Ihan vaikka huumorimielelläkin. ;) Tän ei ollu tarkotus olla niin vakava aihe, vaikka se sitäkin varmasti on.
Itse olen koittanut ajatella, että koska esikoiseni on jo 3 vuotta niin jos ja kun saamme toisen lapsen, niin esikoinen on jo niin iso tyttö, että hänestä on jo vähän apuakin. On nytkin jo niin omatoiminen ja reipas (pikkuvanha...) emäntä. Ja saapahan olla äidin pikku-vauva vielä pitkään. :D Ja vastaavasti äitikaverini lapsille tuli ikäeroa reilut 1,5 vuotta (mistä itsekin haaveilin), mikä monesti tarkoittaa vähän rankempaa vauva-aikaa.
Sitten olen koittanut ajatella, että meillä on miehen kanssa mahdollista tehdä paljon kaksin kaikkea, kun tyttö on kotihoidossa ja mummut ja papat ottavat innolla yökylään. Eri tilanne varmasti vauvaperheellä. Pääsen myös helposti jumppaan tai shoppaileen itekseni.
Mites te muut olette selvinneet tästä vauvakateudesta, en usko, että olen ainut joka tästä jossakin elämänsä vaiheessa on kärsinyt..? Vauvakuumettahan ei näin pienillä syillä poista, mutta jotain helpotusta tähän kateuteen kaipaisin. :D
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.